Minua tässä sinun julistustehtävässäsi täällä kiehtoo se, että jos oli asioita, mitkä minua jäivät helluntailaisuudessa häiritsemään tai vaivaamaan, niin sinulla on tuossa ilmaisutavassasi edustettuna niistä muutama intensiivisin ja vaikeimmin käsitettävä.
Minunkin on oikeastaan vaikea puhua “kielilläpuhumisesta” helluntaiseurakunnassa, kun en usko sen millään tavalla olevan sitä. Joten ääntely tai äännähtely olisivat mahdollisia korvikkeita, joskin on myönnettävä, että eivät ihan neutraaleja.
Muistutan kaikille, että teknisesti ottaen ja helluntailaisilla standardeilla mitattuna minullakin on “kielilläpuhumisen armolahja”. Se on saatu hetken mielijohteesta keksityn leikin seurauksena joskus vuosituhannen taitteessa. En ole tätä “lahjaa” halunnut “käyttää” tai “harjoittaa” kuin pari kertaa sen jälkeen. Siitä tuli silloin vahva kokemus, että jotain ei ole kohdallaan. Kun tämän sanon, niin varmasti joku helluntailainen kiirehtii selittämään sen johtuvan siitä, että kyseinen “lahja” on peräisin “alhaalta”.
Ajatuksena väitteessä on, että muiden “lahjat” ovat peräisin “ylhäältä”. Mutta minä, kun olen suhtautunut siihen kevyesti ja epäilevästi, olen siten avannut itseni pimeyden voimille. Uskon mieluummin kuitenkin katolisen opetuksen helluntailaista “kielilläpuhumista” vastaan. Se menee niin, että Jumala on antanut ihmiselle aivot ja järjen siksi, että ihminen voisi tulla tuntemaan Totuuden, siis Jumalan. Samalla tavalla ihmisellä on puhekyky sitä varten, että ihminen voisi sekä kommunikoida että puhua tosia asioita.
Helluntailainen “kielilläpuhuminen” tekee pilaa molemmista ihmisen luotuisuuteen kuuluvista lahjoista. Siksi sen harjoittaminen johtaa itsessään ja luonnostaan näiden lahjojen totuttamiseen niiden alkuperäisen tarkoituksen vastaisesti ja siten niiden turmeltumiseen.
Tässä pitää huomata sellainen yleinen ilmiö, että helluntailaisuuteen ei kuulu mitään loogista tai perusteltua opetusta tästäkään asiasta. Tämä saattaa olla yksi osoitus siitä, miten karismaattisuus sinänsä turmelee ihmisen kykyä ajatella selkeästi. Samaan aikaan tällä on sellainen kääntöpuoli, että helluntailaista oppia luodaan Stetsonin menetelmällä kuhunkin tilanteeseen sopivaksi. Kuten tuo, mihin olen toisaalla törmännyt, että koska “lahja” tuntuu minusta epäilyttävältä ja suhtaudun siihen kielteisesti, niin se on tietenkin silloin “alhaalta” peräisin.
Minua erityisesti on jäänyt vaivaamaan sellaistet hatusta vedetyt “hengelliset” arviot tilanteesta, millä jollain tavalla kirotaan, leimataan tai häpäistään joku asianosainen. Kuten tuossa, että jokin “tulee näiden tason laskijoiden sydämestä”. Siitä, että joku sanoo väitettyä kielilläpuhumista “äännähtelyksi”, voi tehdä jonkun päätelmän, että hän on jotenkin ytimiä myöten mätä ihminen?
Mitä tuollainen perätön ja ilkeä arvio kuuluu edes mihinkään opilliseen keskusteluun? Eikö voisi pysyä vain siinä, mikä on kaikille ilmeistä ilman mitään karismaattisia selvänäkemisiä, että siinä suhtaudutaan asiaan vähättelevästi? Jonkun mielestä ilmiön kutsuminen äännähtelyksi on aiheellista, jonkun toisen mielestä suurta tietämättömyyttä.
Minulle on tullut vuosien varrella vaikutelma, että helluntailaisuutta voi ajatella jopa jonkinlaisena noituutena. Siellä on nimenomaan jotain “voimalla ladattuja” ja retorisesti aggressiivisia vanhoja ukkoja, jotka kiertävät villitsemässä ja hämmästyttämässä väkijoukkoja. Se tapa, jolla nämä väkijoukot suhtautuvat näiden ukkojen väitettyyn “hengelliseen auktoriteettiin” on aivan samanlainen kuin miten jossain toisessa tilanteessa lumotut väkijoukot suhtautuisivat väitettyihin suuriin noitavoimiin.
Siinä ei ole 99,99 % ajasta kyse mistään kyvystä tehdä mitään yliluonnollista. Kun siellä täällä kriittisissä ja skeptisissä sivustoissa puhutaan helluntailaisuudesta, niin siellä mainitaan Franz Anton Mesmer ja joku ilmiö nimeltä eläinmagnetismi, mikä hänen väitetään keksineen. Tiesin aina, että eläinmagnetismi ei tarkoita sitä, että lemmikit ja karjapihan eläimet kokevat jonkun ihmisen erityisen turvalliseksi. Mutta en ymmärtänyt, mitä sillä tarkoitetaan, kun keskityin pelkästään vaikuttavaan voimaan ilman sitä käyttävää henkilöä.
Se eläin siinä eläinmgnetismissa tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kyseisen voiman väitetään jollain tavalla kuuluvan kaikkeen elolliseen ja vaikuttavan kaikessa elollisessa. Käytännössä siinä on kuitenkin kyse tilanteiden sosiaalisesta tulkitsemisesta. Magnetismi taas tarkoittaa sitä, että väkijoukot kiinnittävät huomionsa tällaiseen “magneettiseen” henkilöön ja kohdistavat häneen toiveita, pelkoja ja odotuksia. Kyseessä on siis erilaisia tapoja, tottumuksia ja tekniikoita, joiden avulla saada luonnollinen ihminen uskomaan, että jossain henkilössä on jotain mystisiä kykyjä tai mystistä auktoriteettia. Tai että hänen sanoillaan ja teoillaan on joku hyvin syvällinen tai voimallinen painoarvo.
Jos kaikki nyt katsovat, miten oka esittää asiansa täällä, niin minulle tulee kovasti siitä vaikutelma, että siinä on tällaista eläinmagnetismin yrittämistä. Lausahdukset esitetään sillä tavalla kryptisesti ja mahtipontisesti kuin niillä tarkoitettaisi saada jotain lyömään alas taivaasta tai iskemään luihin ja ytimiin. Tapa ei niinkään yritä ehdottaa, informoida tai perustella, vaan se esittää asiat sillä tavalla kuin se itsessään sisältäisi voiman tehdä lausutusta asiasta totta kuulijalle.
Samalla ymmärrän myös, enkä ole tätä mistään tätä ennen lukenut, miksi “kielilläpuhuminen” on niin tärkeää helluntailaisuudelle ja karismaattisuudelle. Jos koko liike toimii tällaisen magnetismin ja magneettisten persoonien varassa, niin se edellyttää ihmisiltä suggestiivisuutta. “Kielilläpuhumisen” pitäminen esillä toisaalta lajittelee ihmiset sillä tavalla, että vain tietynlaisen suggestiivisuuden omaavat jäävät paikalle tai osoittavat pysyvää kiinnostusta. Mutta se toisaalta mahdollistaa suggestiivisuuden rituaalisen harjoittamisen ja ylläpitämisen.
Minua on oikeastaan hidastanut helluntailaisuudesta ja karismaattisuudesta perille pääsemisessä se, että olen tarkastelussa keskittynyt niin paljon oppien ja yksilöiden suhteisiin, vaikka tavallinen, kadunmiehelle kohdistettu kritiikkikin puhuu massailmiöistä ja voimakkaista persoonista.
Kielistä on hyvä muistaa, että helluntailaisen tyyppistä “kielilläpuhumista” voi täysin sekulaarissa yhteydessä saada aikaan 20 % koehenkilöistä, kun heille kerrotaan vain tavoite. Pienellä opastuksella siihen kykenee jopa 80 % koehenkilöistä. Suurin kynnys, miksi joku helluntailainen “ei saa kielillä puhumisen armolahjaa”, lienee siinä, että hän olettaa jotain ihmeellistä tai yliluonnollista tapahtuvan. Että jokin alkaa vain puhua hänen kauttaan kuin radiovastaanottimeksi muuttunut amalgaamipaikka. Eikä ymmärrä, että varmin tie tavoitteeseen on se erään karismaattisuudesta innostuneen luterilaisen nuorisojoukon ohje, että pitää vain alkaa tuottaa ääniä.
Pelkkä äänten tuottaminen taas vie seuraavan kynnyksen luo, joka on se oletus, että niillä äänillä olisi joku tarkoitus tai merkitys. Saatan kuvitella siinä porukassa monen “jääneen ilman kieliä” siksi, kun ei halunnut alkaa vain päästellä merkityksettömiä tavuja. Sen sijaan moni oletti, että heidän mieleensä laskeutuu yllättäen jokin aihe tai asia ensin, jonka he sitten ilmaisevat sen tavujen sekamelskan kautta. Tämä ajatus, että kielillä ilmaistaan jotain asiaa, tulee Apostolien Teoista aika hyvin esille. Ajatus kielistä, jotka eivät kommunikoi mitään, on peräisin Paavalin kritiikistä niitä kohtaan 1Kor. 14:ssä.
Toisaalta se, että puhuu kielillä, on eräänlaista henkilökohtaista magnetismia. Joillekin tämä, että “kielet saaneita” pidetään jonain hengellisesti ylemmän kerroksen väkenä, on hidaste. Ja toisille taas yllyke. Mutta se ei suinkaan kilpaile erilaisten magneettisena pidettyjen suurmiesten kanssa, vaan päinvastoin alleviivaa koko ilmiön merkitystä.
