Aivan näin! Tämä tulella kastaminen tarkoittaa Jeesuksen polttavan tulella meidän vanhan ihmisemme ja siksi se ei liity vesikasteeseen, vedellä kastamiseen, vaan Pyhällä Hengellä kastamiseen vaikkakin ymmärrykseni mukaan vedelläkin kastamiseen liittyy tämä tulikaste siten ymmärrettynä, että siinä saadaan Pyhä Henki.
Helluntailaiset, ainakin silloin kun minä siellä vielä olin 40 vuotta sitten käsittivät tulella kastamisen viittaavan siihen, että he saavat levitettäväkseen tulta, siis evankelioitavakseen maailmaa oman käityksenä mukaisella tulella. Hehän eivät opeta vanhan ihmisen kuolettamista, vaan käsittävät sen jo kuolleeksi oman uskonsa kautta. Muistan kuinka tuolloin me noin 30 helluntainuorta kokoonnuimme helluntaiseurakuntarakennuksen takapihalle jokaisella pieni paperilappu kädessään ja heitimme sen palavaan nuotioon pastorimme käskystä, tämä teko käsitettiin vanhasta elämästämme luopumiseksi.
Jäljestäpäin huomattuani itseni syntiseksi naurahdin tuolle tempaukselle.
Bonnken järjestö on järjestänyt jokin aika sitten evankelioimiseen liittyvän tulikonferenssin (Fire Conference). Samaa nimeä muistelen muidenkin käyttäneen. Jeesushan sanoi, että hän on tullut heittämään tulta maan päälle (Luuk. 12:49). Yhdessä hurmahenkisessä suomalaisessa seurakunnassa hehkutettiin: “Kun täällä räjähtää ja täällä leimahtaa, niin täältä lähtee. Ruotsi on vain välipala tuossa välillä.” [Vain välipala, koska laajemmin maailmaa lähdetään valloittamaan Jeesukselle.]
Muistan kun olin Bonnken tilaisuudessa Helsingin Jäähallissa joskus yli viisi vuotta sitten vähän ennen kuolemaansa. Kaikki isot kihot yleisön joukossa Suomesta olivat paikalla Arto Antturia ja minua myöten.
Ei siellä tulta juuri näkynyt. Ristin evankeliumia kyllä. Bonnke taisi olla parhaimmillaan juuri ennen kuolemaansa.
Luuk. 12: 49. Tulta minä olen tullut tuomaan maan päälle – mutta minut on kasteella kastettava Alkutekstissä sanajärjestys on selvemmin paralleelinen: Tulta olen tullut heittämään // mutta kasteella minut on kastettava.
Johannes Kastaja puhui tulikasteesta eli tuomiosta, 3:16s. [16. niin Johannes vastasi kaikille sanoen: "Minä kastan teidät vedellä, mutta on tuleva minua väkevämpi, jonka kengänpaulaakaan minä en ole kelvollinen päästämään; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.] Ennen tuomiopäivää Jeesuksen on itsensä kestettävä tuomion tuli. Tuli lienee tässäkin tuomion kuva niin kuin VT:ssa ja juutalaisessa kirjallisuudessa. Jeesus ei tarkoita kulovalkeana leviävää kristinuskoa eikä hengellisen herätyksen leimahdusta – vaikka virtemme häntä niin tulkitsevat.
ja kuinka toivonkaan, että se jo olisi syttynyt! – ja missä ahdistuksessa olenkaan, ennen kuin olen sen läpi käynyt! Jeesus on aikojen lopulla tulikasteen toimittaja, maailman tuomari, mutta ensin hänen itsensä on käytävä läpi kuoleman “kaste” (vrt. Mark. 10:38). Kunpa se jo olisi ohi! Sekä toivon että ahdistuksen kiihkeys antaa aavistaa, että Jeesuksen tulikaste ja maailman tuomio toteutuvat pian.
Vesikasteen saatuaan Jeesus otti vastaan kutsun Hengellä ja tulella kastajaksi, mutta Luuk. ei kerro, milloin ja miten hän on tullut tietämään, että hänen itsensä on saatava “kaste" tuomion tulessa ennen kuin hän puhdistaa puimatantereen viljan. Joh. viittaa siihen Kastajan lauseella: “Katso Jumalan Karitsa, joka ottaa kantaakseen/pois maailman synnin.” Syyllisyyden kantajan on tultava tuomituksi ja surmatuksi, koska hän juuri siten ottaa synnin maailmalta pois. Luuk. ei avoimesti puhu Jeesuksen kuolemasta sijaiskärsimyksenä, mutta on vaikea löytää muutakaan selitystä tälle sanalle. Jeesuksen itsensä on tultava tuomituksi maailman synnin kantajana ennen kuin maailman tuomitseminen voi alkaa.
Jukka Thuren, Luukkaan Evankeliumi, s.227-228.
Monet hurmahenget ilmeisesti tulkitsevat Jeesuksen mainitseman tulen (Luuk. 12:49) liittyvän myös voimakkaisiin kokemuksiin. Kun hurmahenki (esim. Rodney Howard-Browne tai pastori Veli Saarikalle) kaataa ihmisen “Tulta!”-huudahduksin, ja kaadettu sitten alkaa kikattamaan tai kokee muuta mielestään miellyttävää, se on todistus siitä tulesta. Eivät monet tällaisia hurmoskokemuksia saaneet ota luultavasti selvää, antaako Jeesus “tulelle” saman merkityksen kuin kaatajat. Ei-kristillisessä kielessä käytetään ilmausta “olen aivan liekeissä”, jolloin tarkoitetaan korkeita fiiliksiä. Ei siis ihme, että “tuli” monien kristittyjenkin piireissä halutaan ymmärtää ihanina kokemuksina.
Jeesuksen “tulen” (Luuk. 12:49) liittäminen hurmoskokemuksiin on monille vapaiden suuntien ja karismaattishurmahenkisten puljujen edustajille varmaan vaivatonta siitä syystä, että helluntain kielilläpuhumiskohtauksessa mainitaan “tuliset kielet” (Ap.t. 2:3). Olen nähnyt ja kuullut monissa karismaattishurmahenkisissä kokouksissa emotionaalisissa liekeissä olevan sopottavan välillä kielillä.
Uskon, että Bonnken suosion salaisuus oli hänen karismassaan, ei sanomassa sinänsä. Kun ihminen todella uskoo asiaansa ja puhuu vakuuttavan tuntuisesti, monet ihmiset kuuntelevat, vaikka ihminen ei olisi kovin karismaattinenkaan. Koska Bonnke ei vain uskonut asiaansa, vaan puhui karismaattisesti ja vakuuttavan tuntuisesti, monet tulivat kokouksiinsa. Saman voi sanoa Muromasta. Muistaakseni joku menneistä körttijohtajista (Niilo Kustaa Malmberg?) oli niin karismaattinen, että hänen ei tarvinnut sanoa kuin yksi sana, ja sen jälkeen jotkut liikuttuivat todella perusteellisesti.
Luulen, että siitä ihmislähtöisestä karismasta oli sulanut aika paljon pois hänen viimeisellä Suomen vierailullaan hänen ollessaan jo vakavasti sairas ja tietäessään kuolevansa pian. Niinpä hän keskittyi ehkä enemmän kuin koskaan itse sanomaan.
En tosin aiemmin ole häntä nähnyt tai juuri kuullut, joten en voi tietää kaikkea hänen toiminnasta. Mielestäni on kuitenkin väärin sekoittaa häntä kaikenmaailman saarikallepelleihin.
Olen kuunnellut radiosta Bonnken Hesan keikkaa joskus vuosia sitten. Siitä tein johtopäätökset karismastaan.
Joo, eihän minunkaan mielestä ollut mikään saarikallelainen. Teologisia yhtymäkohtia varmasti on, mutta eihän Bonnke ollut kaikessa oikeassa eikä Saarikalle kaikessa väärässä.
Sitä aikoinaan epäilin, kun Bonnke sanoi, että joku oli noussut kuolleista kokouksessaan Afrikassa. Mahtoiko olla mainoskikka tai hänen helppouskoisuuttaan (= ei olisi tutkinut asiaa tarkemmin)?
Silti karismaattisina puhujina pidettyjä tullaan enemmän kuuntelemaan kuin muita. Jos esim. Bonnken persoonalla ei olisi ollut merkitystä, hän olisi voinut laittaa kirjoittamansa saarnan jonkun toisen ihmisen puhuttavaksi. Robottikin olisi voinut suorittaa saman, jos persoonalla tai persoonallisella karismalla ei olisi ollut mitään merkitystä sen suhteen, tullaanko kuuntelemaan ja tekeekö puhe vaikutusta. Jos puhe itsessään tai sinänsä on vain olennaista, ihmisiä tulisi samassa määrin uskoon (tai “uskoon”) silloin, kun puheet vain printattaisiin ihmisille omin silmin luettaviksi.
Tai ei tarvitse olla puhujaa lainkaan. Luetaan Raamatusta sama.
Ihminen on kuitenkin ihminen ja tarvitsee ihmisiä, myös suuria vaikuttajia ja puhujia. Varmaan Muromankin karisma oli merkittävä tekijä herätyksen läpimurrossa, eikä siinä ole mitään väärin. Tarvitaan herättäjiä ja ehkä joku unelias puhuja ei olisi herättänyt ketään, vaikka kuinka olisi puhunut tärkeitä asioita.
Jos kristillisen teologian mukaan sana ja Henki yksinomaan synnyttävät uskoa, kun ihminen lukee tai kuulee sanaa, silloin ei haittaa, jos pastori tai maallikko on “ruumiillisesti läsnäollessaan…heikko, eikä hänen puheensa ole minkään arvoista.” (2 Kor. 10:10) Toisaalta ei haittaa sekään, jos julistaja on karismaattinen, kielellisesti lahjakas, oppinut ja puoleensavetävä, sillä eihän se voi olla este sille, että kristillinen sana tulee hänenkin suustaan ulos.
Tämä ei liity Bonnkeen. Sellainen ilmiö uskonnollisessa maailmassa ja kristillisyydessäkin tietyissä piireissä on, että lumoudutaan julistajasta tai johtajasta, eikä uskota pahaa hänestä, vaikka olisi selvä todistusaineisto epäluotettavuuden tai kataluuden tueksi; tai sitten vähintään annetaan nopeasti anteeksi ja jatketaan uskomista, vaikka julistaja olisi romahtanut hyvin alas elämässään. Julistaja on silloin kuin rocktähti, jota palvotaan, tai itse asiassa paljon enemmän, kun monet fanit sentään uskaltavat arvostella, jos tähden uusi albumi ei miellytä, mutta julistajaan tai johtajaan lumoutuneet imevät kritiikittömästi itseensä kaiken, mitä ihailun kohteen suusta ulos tulee. (Puheen sisällöllä ei ole niin suurta merkitystä kuin sillä, kenen suusta se tulee.)
Luterilainen oppi on ihmispalvonnasta vapauttava, koska se painottaa ihmisten perisyntisyyttä tai antaa toisin sanoen aika realistisen kuvan ihmisestä. Ketään ei ole syytä nostaa jalustalle. Kukaan ei ole erehtymätön. Syntisäkkiin ihaillen kiinnittyminen ja häntä lähes erehtymättömänä pitäminen on ajatuksena kuvottavan tunteen synnyttävä.
Minulla on paljon positiivista sanottavaa helluntailaisuudesta, ja sen tähden joidenkin esittämieni kriittisten arvioiden pohjalta ei pidä ajatella, että minulla olisi erityisiä antipatioita kyseistä herätysliikettä kohtaan. Olen vain tarttunut joihinkin epäkohtiin (myös opillisesti gradussani), joissa olisi mielestäni korjaamisen varaa.
Yksi minua häiritsevä piirre helluntailaisuudessa on yleisesti käytössä oleva alttarikutsukäytäntö. Siinä uskoontulo ehdollistetaan siten, että näyttää siltä että vain rohkeimmat käden nostajat ja eteen tulijat saavat armon. Kun sen sijaan voitaisiin opettaa, että henkilö voi uudestisyntyä sinne penkkiin yksinkertaisesti uskomalla julistetun ilosanoman. Se olisi myös Mauri Viksténin neuvojen mukaista.
Vastaavasti samantyyppisessä rukouspalvelussa on yleistä, että kansan vammat hoidetaan mielestäni kovin kepeästi “rukaisemalla”. Uskovien sielunhoidossakin parasta lääkettä olisi kirkkaasti saarnattu uskonvanhurskausoppi, niinikään jälleen Mauri Viksténin neuvojen ja opetusten mukaisesti. Onhan nimittäin niin, että monien uskovien suurin kipu ja vaiva on vain se oma riittämättömyyden tunne.
Onko niin, että se riittämättömyyden tunne on senkaltaista riittämättömyyttä, että halutaan jotain, jolla usko näkyys, joka ei perustu sanaan. Sana ei olekaan tärkeässä asemassa, vaan näkyvät todisteet uskosta. Tarkoittaen ihmeen omaista.
