“Mutta minä sanon teille: jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, myös Ihmisen Poika tunnustaa Jumalan enkelien edessä. Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, se kielletään Jumalan enkelien edessä.” (Luuk. 12:8-9)
Tunnustautuminen ja uskominen Jeesukseen eivät välttämättä ole toisensa poissulkevia.
Olen törmännyt useamman kerran vuosien aikana Hesan rautatieaseman tuntumassa lahkolaishenkisen (tietenkin lapsikasteen tuomitsevan) porukan “ilosanomaa” julistaviin. (En tarkoita esim. pyörätuolissa usein siellä kovaääniseen puhuvaa, vaan hiljaisempia kävelijöiden pysäyttelijöitä.) Monet heistä ovat olleet ahdistuneen tai ilottoman oloisia. Heille ilmeisesti on seurakunnassa opetettu, että on evankelioitava. “Ilosanoman” levittäminen on heille lukemistani ilmeistä päätellen pakkopullaa. UT:n jakeilla voidaan aiheuttaa sitä ahdistusta. En ihmettelisi, jos yllä näkyvää jaetta on pidetty yhtenä perusteluna.
Luterilaisuuden mukaan uudestisyntyminen tapahtuu kasteessa. Se, miksi ilmeisesti jotkut luterilaisuuden piirissä ajattelevat, että hyvin nuori lapsi ei tule vielä uskoon kasteessa, johtuu kielen ymmärtämisen puutteesta. Uskohan tulee UT:n mukaan sanoman kuulemisesta. Luterilaisuuden piirissä myönnetään, että aikuinen voi tulla uskoon ennen kuin saa kasteen. Miten tämän kanssa sopisi sitten yhteen se, että tällainen ihminen vasta kasteessaan uudestisyntyisi, on vaikea kysymys, koska luterilaisuuden mukaan uudestisyntymisen merkki on uskominen, joten kuinka kasteessa voitaisiin siinä tapauksessa enää uudestisyntyä? Mielestäni sellainen kaste vertautuu helluntailaiseen kasteeseen siinä mielessä, ettei hellareidenkaan mukaan uskoon tullut, joka menee sitten kasteelle, uudestisynny kasteessa.
Vastaan sinulle hyvin yllättävältä taholta. Nimittäin nyt jo edesmennyt helluntaiseurakunnan pastori Veikko Manninen luonnehti julkisessa puheessaan helluntailaisten edessä näitä tämän kaltaisia ihmisiä sanoen. “Kävellään kadulla ja suristaan, silmät ovat päässä kuin marmorikuulat ja niissä verhot, mutta mistään ei käy ilmi, että talossa olisi asukas sisällä, ei edes verhot heilu.”
No Veikko ei mielestäni oikein koskaan istunutkaan helluntaiseurakuntaan vaan hän aika usein hyvin hienovaraisesti käyttäen eufemismeja yritti sanoa missä mennään pieleen.
Eräs kertoi 1980 luvulla karismaattisissa piireissä tulleen uskoon. Hän kertoi kuinka oli käyny, kun siinä piirissä oli huomattu, ettei evankeliumin saarnalla ihmisiä tule uskoon, niin sen tilalle oli tullu parantumis kokoukset.
Ihmiset eivät koe olevansa syntisiä, mutta he tiedostavat olevansa kärsiviä. Siksi varmaan parantamiskokoukset keräävät puoleensa ihmisiä huomattavasti enemmän kuin vain evankeliumia julistavat kokoukset.
Jos siellä karismaattisissa kokouksissa oli tultu kuitenkin uskoon, niin onko sillä väliä lutherilaisesta näkökulmastasi, jos uskoontulossa välikappaleena olivat todistukset parantumisista tai kokemukset parantumisista, olivat ne parantumiset yliluonnollisesta lähteestä tai eivät, tai olivat ne vain hetkellisiä kokemuksia “parantumisista”, joiden jälkeen kivut palasivat tai eivät? Synti ei ahdista montakaan, mutta esim. kipeä jalka taatusti vaivaa iikkaa kuin iikkaa, ja kivuista kovin moni haluaa päästä vapaaksi vaikka taikakeinoin, jos ne toimivat.
P.S. Eräs tuntemani kirkonmies sanoi minulle aikoinaan, kun keskustelimme Markuksen evankeliumista, että mielestään siellä vastaantulevat lukuisat ihmeet ovat “mainoskikka”, jolla ihmiset saatiin ja saadaan kiinnostumaan. Näinhän se on tänäkin päivänä: “Jumala parantaa” -kokouksilla saadaan ihmisiä seurakunnan piiriin.
Jumala voi kyllä vetää ihmisiä puoleensa monin eri tavoin silloin kun ihminen on uskonasioista mitään tietämätön tai lähes mitään tietämätön, yllättäviäkin kanavia väylänä käyttäen. Minä itse, kuten olen joskus kertonutkin olen ateistisen kodin kasvatti ja kävimme kirkossa vain kun oli käytävä, eli hautajaisten, häiden tai rippijuhlien vuoksi. Niissäkin minä kerran ihmettelin kun hyvä kaverini kumartui eteenpäin ja risti kätensä, että mitä ihmettä hän puuhaa.
Mutta uskokaa tai älkää niin minä koin vetoa Jumalan puoleen Jehovan todistajienkin kautta kun he kävivät ja etenkin heidän lehtiensä kautta joita he jättivät luettavaksi. Uskoon tulin sitten helluntailaisten toimesta ja sauhusin heidän kokouksissaan viisi vuotta. En kuitenkaan oikein koskaan sopinut siihen porukkaan kun näin ettei heidän oppinsa tai paremminkin käytöksensä vastannut sitä mitä odotin. Niinpä erosin heistä ja liityin luterilaisiin ympyröihin. Mutta ihmeelliset ovat Jumalan tiet hän vetää tavalla tai toisella.
Vastaan näihin kysymyksiisi ja vastaaviin lyhyellä, mutta ytimekkäällä luterilaisen kasteen määritelmällä Tunnustuskirjoista. Toivottavasti kukaan ei nyt hikeenny, vaikka siinä onkin suora teksti joka on vastoin Väisäsen käsitystä? Onhan tämä kuitenkin luterilainen oppi ja tämän minä allekirjoitan joka osalta. Siinä on myös vastausta tuohon usein kysyttyyn lapsen uskoon. Eero Huovinen käytää osaa tästä tekstistä repiittityössään Fides Infantium, Lapsen Usko, tai paremminkin imeväisen usko.
Yhteenveto
Meidän on lopuksi tiedettävä, mitä kastaminen merkitsee ja miksi Jumala on määrännyt siihen sakramenttiin, jossa meidät aluksi otetaan kristikunnan yhteyteen, juuri tällaisen ulkonaisen merkin ja menettelyn. 65. Kasteessa tehdään eli menetellään näin: meidät upotetaan veteen niin, että se peittää meidät kokonaan, ja sitten meidät nostetaan sieltä ylös. Nämä kaksi tilaa, veden alle uppoaminen ja sieltä ylösnouseminen, osoittavat, mitä kasteessa tapahtuu ja mitä se vaikuttaa. Juuri siinä vanha ihminen surmataan ja sen jälkeen nousee ylös uusi ihminen. Näiden kahden tapahtuman on jatkuttava meissä läpi koko elämämme. Eihän kristillinen elämä oikeastaan mitään muuta olekaan kuin yhtä jokapäiväistä kastetta, joka on kerran alkanut ja jatkuu alati. Sillä kaikkea sitä, mikä kuuluu vanhaan ihmiseen, täytyy lakkaamatta perata pois, ja tilalle on saatava sitä, mikä kuuluu uuteen ihmiseen. 66. Mikä sitten on vanha ihminen? Se on itsekäs minämme, jonka olemme perineet Aadamilta. Se on täynnä vihaa, kiivautta, kateutta, siveettömyyttä, ahneutta, laiskuutta, ylpeyttä ja ennen kaikkea epäuskoa. Sen täyttävät kaikenlaiset paheet, eikä siinä ole luonnostaan mitään hyvää. 67. Mutta kun olemme päässeet Kristuksen valtakuntaan (Joh. 3: 5), tuon kaiken pitää joka päivä vähentyä, niin että ajan mittaan tulemme yhä lempeämmiksi, kärsivällisimmiksi ja sovinnollisemmiksi sekä teemme ahneudesta, vihasta, kateudesta ja ylpeydestä yhä selvemmän pesäeron.
Näin kristityt käyttävät kastetta oikein, ja juuri tätä vedellä kastaminen merkitsee. Ellei näin tapahdu, vaan vanhan ihmisen ohjaukset päästetään löyhälle, niin että sen vauhti vain kiihtyy, silloin ei kaste ole käytössä, vaan ponnistellaan kastetta vastaan. 69. Sillä ne, jotka elävät erossa Kristuksesta, eivät muuta voi kuin tulla päivä päivältä pahemmiksi. Sananlaskukin lausuu tämän totuuden: “Aina entistä pahempi, iän myötä ilkeämpi.” 70. Jos joku oli vuosi sitten ylpeä ja ahne, tänä vuonna hän on paljon ylpeämpi ja ahneempi. Näin kelvottomuus kasvaa ja edistyy ihmisessä nuoruudesta asti. Pikkulapsessa ei ole vielä mitään erityisiä paheita, mutta kun hän varttuu, hänessä ilmenee kurittomuutta ja siveettömyyttä. Kun hän tulee täysi-ikäiseksi mieheksi, esiin alkaa nousta yhä enemmän todellisia paheita. 71. Jos siis kaste voimineen ei ole torjumassa ja tukahduttamassa vanhaa ihmistä, tämä seuraa luontoaan ja jatkaa hurjastelevaa elämää. Mutta siellä, missä ihmiset ovat tulleet kristityiksi, vanha ihminen heikkenee päivä päivältä, kunnes vihdoin häviää kokonaan. Tätä on oikea nöyrtyminen kasteeseen ja nouseminen siitä joka päivä jälleen ylös. 72. Ulkonaista merkkiä ei siis ole asetettu vain vaikuttamaan voimakkaasti, vaan myös jotakin julistamaan. 73. Milloin uskoa harjoitetaan niin, että se tuottaa hedelmää, kaste ei ole tyhjä vertauskuva, vaan siihen liittyy myös vaikutus. Room. 8: 13. Mutta jos uskoa ei ole, se jää pelkästään hedelmättömäksi merkiksi.
Edellisestä huomaat, että kasteen vaikutus ja merkitys sisältävät myös kolmannen sakramentin, josta on käytetty nimitystä katumus, mutta joka oikeastaan ei ole muuta kuin kaste. 75. Mitä muuta näet katumus on kuin ankaraa hyökkäämistä vanhan ihmisen kimppuun ja astumista uuteen elämään? Eläessäsi katumuksessa sinä siis harjoitat kastetta, joka ei ainoastaan julista uutta elämää, vaan myös vaikuttaa sen. Kaste aloittaa sen ja edistää sitä. 76. Kasteessa näet annetaan armo, henki ja voima, jotka nujertavat vanhaa ihmistä, niin että uusi pääsee nousemaan esiin ja vahvistumaan. Siksi kaste pysyy aina voimassa. Room. 6: 3-6). 77. Vaikka joku meistä luopuisikin siitä ja lankeaisi syntiin, meillä on kuitenkin aina avoin tie siihen takaisin, jotta vanha ihmisemme saataisiin jälleen nujerretuksi. 78. Mutta vedellä meitä ei enää tarvitse valella. (Hes. 36:25-26). Sillä vaikka joku antaisi upottaa itsensä veteen sata kertaa, kaste on silti vain yksi. Kasteen vaikutus ja merkitys säilyvät jatkuvasti. 79. Katumus ei siis ole mitään muuta kuin paluuta takaisin kasteeseen, jotta siinä ja alkanut uusi elämä, josta on luovuttu, parantuisi entiselleen ja menestyisi.
Olen puhunut tästä sen vuoksi, ettei kukaan vain päätyisi siihen käsitykseen, että kaste on ollutta ja mennyttä, siitä ei muka ole meille uudelleen syntiin langettuamme enää mitään hyötyä. Tästä käsityksestä seuraa, ettei kasteessa nähdä muuta kuin ohimennyt tapahtuma. 81. Tämä on kauan ollut käsityksemme ja olemme siihen tottuneet. Juurensa se varmasti juontaa siitä pyhän Hieronymuksen kirjoituksesta, jossa sanotaan: “Katumus on toinen lankku, jonka varassa uiden meidän on pelastauduttava rannalle, kun laiva on haaksirikkoutunut”, nimittäin se laiva, johon me kristikuntaan liittyessämme astumme purjehtiaksemme sillä toiselle rannalle. 82. Tällainen käsitys on kuitenkin riistänyt kasteelta käytön, niin ettei se voi meitä auttaa. Siksi on väärin ilmaista asia tuolla tavalla: eihän laiva voi hajota, koska se on Jumalan säädös eikä meidän tekomme. (1. Piet. 3:20-22). Niin voi kyllä käydä, että me liukastumme ja putoamme laivasta. Mutta jos joku putoaa, varautukoon uimaan laivan luo ja tarrautumaan siihen kiinni, kunnes pääsee sinne takaisin. Siinä hän voi sitten jatkaa aiemmin aloitettua matkaa.
Nyt siis käsitämme, miten äärettömän suurenmoinen asia kaste on. Se tempaa meidät Perkeleen kidasta, omistaa meidät Jumalalle, kukistaa synnin ja ottaa sen pois. Joka päivä se sitten vahvistaa uutta ihmistä ja jatkaa vaikutustaan, kunnes pääsemme tämä elämän kurjuudesta iankaikkiseen ihanuuteen. 84. Siksi jokaisen on pidettävä kastetta joka päivä päälle puettavana vaatteena. Sitä hänen on kannettava aina, mikäli hän mielii, että hänestä jatkuvasti löytyisi uskoa ja sen hedelmiä, että hänen vanha ihmisensä tukahtuisi ja että uusi varttuisi hänessä. 85. Jos me näet aiomme pysyä kristittyinä, meidän on harjoitettava sitä tekoa, joka on tehnyt meidät kristityiksi. Jos joku lankeaa siitä pois, hänen on palattava siihen takaisin. 86. Kristus, armoistuin, ei järky siitä, että teemme syntiä, eikä hän estä meitä palaamasta takaisin luokseen. Samoin pysyvät myös kaikki hänen aarteensa ja lahjansa. Niin myös se syntien anteeksiantamus, jonka olemme kerran kasteessa saaneet, pysyy yhäti voimassa joka päivä koko tämän elämämme, jonka aikana vanha ihminen riippuu meissä kiinni.
Tunnustuskirjat, SLEY 2003, s. 407-409.
Raamatun kohdat olen lisännyt tuonne tekstin sisään englanninkielisestä Triglotta Concordiasta, joka on kääntänyt tämän koko tekstinkin vielä osuvammin, koska tuo suomenkielinen on vähän liian sliipattu jossa on pyritty tekstin sujuvuuten liiallisesti tekstin sisällön ytimekkyyden kustannuksella. Mutta kyllä tuossa samat asiat on kuitenkin.
Helluntailaiset eivät nähdäkseni ajattele niin kuin lainaamassani kohdassa sanotaan.
Vaikka luterilaisuuden mukaan Henki saadaan jo ennen kastetta, jos ihminen tulee uskoon sanan (ja Hengen) kautta, vasta kasteessa ilmeisesti kuitenkin luterilaisuuden mukaan saadaan aikuisena uskoon ennen kasteelle menoa tulleen kohdalla kuitenkin “uusi elämä” ja mahdollisuus katumukseen? Vai ajatellaanko luterilaisuudessa, että kaste on voimassa jo edeltä niiden kohdalla, jotka ovat tulleet uskoon mutta eivät ole vielä käyneet kasteella?
Jos usko tulee ennen kastetta on on uskovan kuitenkin otettava kaste vastaan. Miksi näin? Käsitykseni mukaan usko ei voi luottaa itseensä, vaan se tarvitsee kohteen jollainen kaste on näkyvänä sanana. Jos näet jäät uskosi varaan, niin silloin sinun on vaikea luottaa siihen kaikissa elämän kiusauksissa, synnin aiheuttamassa ahdistuksessa ja sairauksien runnellessa ruumistasi. Kasteessa sinulla sen sijaan on Jumalan solmima liitto näkyvänä merkkinä kanssasi jonka perusteella tiedät hänen ottaneen nämä kaikki pois. Tämä liitto on aina voimassa, koska se perustuu Kristuksen kasteseen ollen yhtä sen kanssa. Kun Kristus kastettiin Jordanilla hän otti taakakseen kaiken sen mikä on meidän, synnin, ahdistukset, meitä kiusaavan Perkeleen, sairaudet ja kuoleman ja Jordan virta vei ne Kuolleeseen mereen, johon Johon Jordan laskee, sinne ne kuolivat, eihän Kuolleessa meressä elä mikään.
Sinun omassa kasteessasi sinut kastetaan tähän Kristuksen kasteeseen niin, että sinun kasteesi on Kristuksen kaste ja hänen kasteensa sinun kasteesi ja niin tulet yhdeksi hänen kanssaan. Silloin voi vakuutettuna sanoa, että kaikki se mikä kohtaa minua, kohtaa Kristusta. Näin minäkin ajattelin mennessäni syöpäleikkaukseen ja näin ajattelen kohdatessani elämäni päätepisteessä kuoleman. Onhan minulla kasteessani tästä varma Jumalan kanssani solmima armoliitto.
En nyt kuitenkaan väitä, etteikö usko sanaan pelasta, mutta sanoisin, että se häilyy herkemmin koettelemuksissa. Siksi sanan kautta uskoon tulleenkin on otettava kaste, uskonaisen merkin Pyhän Hengen kautta antama vakuutus ja vaikutus, Jumalan solmima liitto joka rauhoittaa omantunnon elämän tyrskyissä.
Hepr 10:22: “niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä;”
Kasteen halveksiminen kadottaa, ei sitä vaille jääminen.
Luulisin, että luhterilaisuusitestamentillisesti on ajateltava, että kaste todella vaikuttaa ihmisessä, ajatteli uskova ja kastettu mielikuvissaan hengellisessä elämässään kastetta tai ei. Jotkut kastetut eivät ajattele juuri kastettaan tai turvaa mielessään siihen, toiset taas turvaavat. Ne, jotka eivät ajattele kastettaan tai “eläydy” siihen, eivät siitä syystä ole vähemmän kastettuja tai kykenemättömiä katumukseen. Heidän kiinnepisteinään voi olla kasteen sijaan Golgata (1 Kor. 2:1), ehtoollinen, pastorin julistama synninpäästö ja Raamatun monet eri sanat.
Tuo ei kai liity helluntailaisillakaan varsinaisesti kasteeseen kuin ehkä poikkeuksellisesti, vaan kasteen jälkeen myöhemmin tapahtuvaan henkikasteeseen, kun täytytään Pyhällä Hengellä.
Ei liitykään. Aiheena on helluntailaisuus, joten kysyin asiaan liittyen ex-helluntailaiselta. Väisänen ei osannut kommentoida mitään lainaamaani kohtaan silloin kauan sitten varmaan siitä syystä, koska se ei liity vesikasteeseen, johon hän on erikoistunut.
Ajattelin asiaa laajemmin. Näitä esiintyy helluntailaisuuden ulkopuolellakin, esim karismaattisessa liikkeessä, joka on laajempi kuin helluntailaisuus. Katolisuudessakin on karismaattisempi puolensa ja myös osassa luterilaista herätystä tätä esiintyy tai on esiintynyt.
Luterilaisuuden puolella esim. Urho Rafael Muroma on kritisoinut helluntailaista henkikasteoppia. Henkikastehan on hellarilaisuudessa uudestisyntymisestä erillinen kokemus. Sellaisen kokemuksen tavoitteleminen johtaa muistaakseni Muroman mukaan sielullisuuteen tai sielullisin keinoin tuotettuihin kokemuksiin.
Jos esim. sinä saat hurmoskokemuksen, mistä tiedät sataprosenttisen varmasti, että se ei ole sielullisesti tuotettu? Jos erityisen kiihkeästi tavoittelisit jotain kokemusta ja saisit sitten sen, niin silloin voisit mielestäni melko perustellusti epäillä, että olet itse oman kokemuksesi tuottaja.
En ole milloinkaan tavoitellut mitään kokemuksia, sivusta rukouspalvelussa olen joitain nähnyt ja olen niiden aitoudesta melko varma. Itselläni on tasan yksi tällainen kokemus täysin yksin ollessani rukouksessa tavoittelematta kuitenkaan sellaista, mitä koin. Ajattelen sen liittyneen siihen, mitä samana päivänä aiemmin näin ja kuulin eräässä kokouksessa. Aitoudesta en sano muuta kuin että se oli täysi yllätys.
Varmastikin näin! Minulle kuitenkin kaste ja ehtoollinen ovat asioita, jotka ovat tuottaneet synninhädässä ihan eläytymisen tasolla lohtua ja väitän sen olleen Pyhän Hengen aikaan saamaa lohtua.