Tuohon ylöstempausta koskevaan kysymykseen vastasit ihan hyvin. Ainakin minun mielestäni.
Minusta helluntailaisuudessa ja Apostolien Tekojen 2. luvussa on iso ero. Apostolit puhuivat aivan aitoja aikalaistensa puhumia ymmärrettäviä kieliä mutta helluntailaiset eivät puhu.
Mielestäni helluntailaiset ovat valinneet myös Pyhällä Hengellä täyttymisen merkiksi kielilläpuhumisen hyvin heikoin raamatullisin perustein.
Kielilläpuhumisen lahjan monet saavat nykyään “kiitos-kiitos”-hokemisen avulla. Miksi Jumalan suvereeni lahja olisi tällaisen itse kehitetyn menetelmän takana?
Tämä ei ole mielipidekysymys. Salainen ylöstempaus-oppia ei löydy Raamatusta, se ei ole apostolinen, eikä sen hedelmät ole hyviä.
Matt 5:19
Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
Tottakai on väliä miten näistä asioista opetetaan. Ihmisiä ei saa lohduttaa väärään rauhaan opettamalla, että heidät temmataan maailmasta pois ennen ahdistuksen aikaa.
Minun ei tarvitse tulkita, sillä Raamattu opettaa näin:
Tess. 4
16 Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
17 sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa
Heidän kielillä puhuminen voi olla sekavaa, mutta ei se sakramentti ole. Kielillä puhuminen on Jumalan antama karisma, lahja, niitä tapaa kyllä olla kristittyjen piirissä. Myös evankelisten piirissä.
En tarkoittanutkaan, että he käsittävät ja pitävät sitä sakramenttina, armonvälineen luterilaisesti käsitetyn merkityksen mukaan, mutta jos uskonelämä on rakennettu teoille syntyy siitä jatkuva epävarmuus ja sitä on omiaan hälventämään tällainen sakramenttia korvaamaan keksitty ilmiö psyykkisellä tasolla. Tosin kun sille ei ole löydettävissä Raamatusta perusteita on sekin omiaan ruokkimaan lopulta vain epäilystä. Uskohan voi lopulta kohdistua vain niihin asioihin, jotka ovat varmoja, kuten esim. luterilaisesti käsitettyihin sakramentteihin, joilla on kiveen hakattu perustansa Raamatussa, jopa itse Jeesuksen sanoissa.
Jos helluntailaisessa teologiassa jokin on sakramentti, niin sitä ovat ylistys ja ehkä siunaus/esirukous. Ylistyksessä ajatellaan tapahtuvan jonkinlainen erityinen Jumalan kohtaaminen, kun taas luterilaisille ehtoollinen on läheisin Jumalan kohtaamisen paikka. Olikin hämmentävää joskus Vapaakirkon tilaisuudessa (joo, on eri asia kuin helluntailaiset, mutta tässä asiassa lähellä toisiaan), kun alun ylistysosuudessa laulettiin evlut virsikirjasta lainattu Vaiti kaikki palvokaamme. Samassa tilaisuudessa oli lopussa myös ehtoollinen, mutta tätä virttä ei mitenkään yhdistetty ehtoolliseen. Tuntui surulliselta, että lauletaan vanhaa ehtoollisvirttä “hän on tullut keskellemme, väisty huoli maallinen” mutta erillään siitä konkreettisesta tilanteesta jossa Jeesus oikeasti tulee seurakuntansa keskelle. Ei nähdä sitä mitä ehtoollisessa tapahtuu, mutta luodaan ylistykselle massiivinen merkitys, jopa yli sen mitä Raamattu sanoo.
No ei SK nyt ihan ekumeeninen kirja ole. Luterilainen sana ja sakramentti -korostus on äärimmäisen vahva, vaikka musiikillisesti ja laulujen lähteiden kannalta kirjo on melkoinen. Yhtään varsinaisesti “baptistista” laulua ei ole, koska sanoitukset on monesti suomalaisten (evankelisten julistajien) tekemiä, tai käännöksissä on oltu omalle ydinsanomalle uskollisia.
Monet vanhat laulut ovat kyllä yhteisiä useiden protestanttisten liikkeiden ja laulukirjojen kanssa. Monet tunnistavat pelastusarmeijan ja esim. vapaakirkon piiristä tuttuja sävelmiä ja tekstejäkin. Kirjan muotoutuessa herätyksen vuosina mukana olikin ihmisiä eri suunnista. Varsinainen ensimmäinen Siionin kannel oli kyllä jykevästi luterilaisen kirkon kanttorin, J.A.G. Hymanderin kokoama. Uusimmassa painoksessa (-99) on toisaalta Pekka Simojoen lauluja, jotka niinikään soivat yhteiskristillisissä ja vapaakirkollisissa tilaisuuksissa, vaikka tekijä ja tekijät ovat luterilaisia. Nykyinen virsikirjan lisävihko on hyvä esimerkki siitä miten kauas on menty siitä että vain luterilainen koraali voi olla virsi. Mukana on useita lauluja jotka voisivat hyvin olla eri suuntien kristittyjen käyttämiä.
Vertailusi siis ontuu. Kun vapaakirkossa lauletaan ehtoollisen merkitystä meidän oppimme mukaisesti kuvaavaa virttä 228, se on osoitus ehkä väärinkäsityksestä. Tai ainakin erikoista. Mutta muutenhan me kaikki kristityt ylistämme Jumalaa hänen pelastusteoistaan, joten siinä mielessä on valtava määrä lauluja joiden uskoisin sopivan lähes kaikkien pirtaan. Kaste ja ehtoollinen ovat huomattavan poikkeavat aiheet tässä suhteessa. Lisäksi tietenkin musiikin teologia ja musiikilliset traditiot vaikuttavat tilanteeseen jossa nyt ollaan.
Jeps. En ole tietoinen sellaisesta, että esim Siionin kanteleessa olevia, alunperin vapaasuuntaisia lauluja yleisesti käsitettäisiin sanomaltaan väärin luterilaisissa piireissä tai laulettaisiin niiden alkuperäiseen kontekstiin sopimattomassa yhteydessä. Ehkä ainoa poikkeus tästä on se mihin olen itsekin syyllistynyt, eli Golgatan veressä voima on käyttäminen ehtoollismusiikkina. Luterilaisesta näkökulmasta sopii siihen oikein hyvin, vaikka tuskin alkuperäisten tekijöiden ja käyttäjien mielestä… SK:ssa on muuten aika paljon samoja lauluja kuin vapaiden suuntien Hengellisessä laulukirjassa.
Ihan sama esimerkki minullakin oli mielessä. Kyllä, olen käyttänyt ja samoin ajatuksin.
Muun muassa siinä. Selitys on varmaankin herätysten 1800-luku, silloin liikehdinnät vaikuttivat toisiinsa (esim. lähetyssaarnaaja Moody oli huomattava tekijä).
Wikipediakin on oikeilla jäljillä. Fanny Crosby – Wikipedia
Tuossa merkittävä runoilija ja maininta Moodysta sekä säveltäjä Sankeysta, jonka kokoelma levisi ympäri maailman.
Sitten on tietysti papintytär Ruotsista Lina Sandell – Wikipedia
Hänenkin laulunsa ovat yhteisiä monille ryhmille. Myös virsikirjassa muutamia. Tuossa wikipedia unohtaa, että Kannel sisältää Sandellia runsaasti.
Riippuu tietysti mitä ekumeenisuudella tarkoitetaan. Jos laulu on alunperin vaikka otettu pelastusarmejasta, tai vapaakirkosta, katollisilta, babtisteilta jne. onhan se aika kattava kirjo kristillisistä kirkoista, ryhmyttymistä. Jos sitten laulua muokataan laulu voi ja on tietysti toinen, mutta alkuperäinen pohja kuitenkin löytyy. Ontuuko vertailu? Sanothan itsekin;
Juuri näin se on. Nyt vapaakirkon käyttämä ehtoollisvirsi 228 ei ole sen erikoisempaa kuin eri alkuperäiseen kontekstiin asettumista ja kääntäen sama suhteessa siionin kanteleeseen. Hassua on se, että tutut laulut herättävät erilaisen tunneskaalan.
Lina Sandel kirjoitti useammat laulut istuessaan puussa, puun oksalla.
Niin, itse ymmärrän ekumeeniseksi aineiston, joka tarkoituksella pyrkii ylittämään kirkkojen rajoja ja että laulut kuvaisivat juuri yhteyden etsintää jne.
SK on kuitenkin sisällöltään hyvin luterilainen, näitä mainittuja yhteisiä lähteitä kieltämättä.
Takaisin ketjun aiheeseen.
Täällä kadulla parhaillaan joku motoristievankelista julistaa. Ohi kävellessäni kuulin sopivasti: ”ENSIN usko ja sitten kaste. …Älkää uskoko pappeja ja piispoja vaan epäilkää heitä ! Ja sitten menkää kotiinne ja lukekaa Uudesta testamentista miten asiat ovat!”
Enempää en jäänyt kuuntelemaan.
Harvemmin törmää näin suoraan kehotukseen julkisella paikalla - ilmeisesti siis pointtina saarnata vääräksi koettua luterilaisuutta vastaan. No ehkäpä mies Jeesuksesta hyvääkin kertoi. Lakanassa luki Jesus saves from hell.
Kristus-keskeisyyden on sanottu yhdistävän ja niinhän onkin. Esim näiden yhteisten laulujen kautta joista edellä puhetta.
Mutta on se rajua että tavat ymmärtää Raamattua myös erottavat. Tärkeintä ei siis tässäkään ehkä ollut Kristuksen armo vaan sen julistaminen että tietyssä järjestyksessä olevat sanat, usko ja kaste, osoittavat ”papit ja piispat” vääriksi kun toisin opettavat. Eikä tieto siitä että toisinkin päin se meni ja menee, alusta asti ja nyt, näytä horjuttavan.
Tämä on rajua kaikella tavalla, ei pelkästään suhteessa helluntailaisiin esim kaste kysymyksessä. Luterilaiset pitävät myös ordotokseja “kajahtaneina” ja puolestaan ordotoksit pitävät luterilaisia kirkosta irtaantuneena skismaattisena lohkona. Joten näin se menee, sama Raamattu, erilainen tulkinta erottaa. Luterilaisen kirkon sisällä myös Raamatun tulkinnan erot ovat totta, jopa kaste kysymyksessä kuten tässä ketjussa on aikaisemmin todettu.
Suurin kysymys on tietysti se mikä on totta, mikä on totuus tuhannessa eri tulkinta variaatiossa.
Tulee mieleen eräs tuttu raittiuden apostoli vuosikymmenten takaa. Hän käännytti ahkerasti (puhuisin jopa painostamisesta) luterilaisia nuoria uskovia helluntailaiselle kasteelle. Tuo kasteen voimakas korostaminen on monille hyväksi havaittu systeemi hankkia omaan poppooseen uusia jäseniä. On vaikeampaa mennä evankelioimaan uskosta osattomia, toki tuo mies on tehnyt paljon sitäkin.
Aivan. Sama soundi oli ilmeisesti toisen puhujan, ex-vangin (jos oikein kuulin) äänessä, kun kävelin em. katutapahtuman ohi noin tuntia myöhemmin. “Nimi oli kirkon kirjoissa, vauvana oli vedellä kastettu, mutta mitä merkitystä sillä oli…” Tähän tyyliin jatkettiin, ehkä joku välissä oli muutakin puhunut.
Näin tänään kohtasivat tämän päivän katukokemus ja kirkkohistoria, josta edellä vähän Siionin kanteleeseen liittyen pölistiin.
Sama vääntö tai pohdinta kasteesta (asiaan voinee suhtautua emotionaalisella tasolla eri volyymeilla) oli yli sata vuotta sitten vaikuttamassa edelleen elävän lut. herätysliikkeen keskeisen julistusvälineen eli laulukirjan syntyvaiheissa:
Meidän sopii aloittaa yhteinen laulaminen hetken kuluttua Hymanderin omasta laulusta ”En voi rikkaammaksi tulla”, SK nr 108. Se on kastelaulu. Siionin Kannel on sellainen laulukirja, jossa pyhä kasteen sakramentti on esillä enemmän kuin muissa laulukirjoissa tai virsikirjassa, silloin ja tänä päivänä. Evankelinen liike on aina korostanut pyhän kasteen suurta merkitystä. Sitä, että kaste on Jumalan teko. Että kaste pysyy voimassa ja että se on ihmiselle Jumalan lahja. Että kaste yhdistää syntisen ihmisen Kristukseen. “Jeesuksessa Kristuksessa, / syntinen on vanhurskas, / ansionsa verhotessa / puhdas, aivan autuas. / Aarteen arvaamattoman / sain mä kerran kasteessan” . Johan August Gottliebin isä Johannes oli valtiokirkon pappi, mutta hän siirtyi baptismiin, joka tuolloin teki marssiaan Ruotsiin ja Suomeen. Isä erosi pappisvirastaan ja antoi kastattaa itsensä uudelleen Ruotsissa. Se oli kova paikka kirkkomuusikkopojalle, joka halusi pysyä luterilaisessa, Raamatun kasteopetuksessa. Kirjeissään Hedbergille J.A.G. Hymander suri isänsä askelta. Tähän problematiikkaan liittyy pojan JAGH:n laulu “En voi rikkaammaksi tulla”. Se ei ole poleeminen, vaan evankeliumin lupauksia markkinoiva laulu. Kaste antaa meille Kristuksen niin kuin Uuden testamentin monet opetukset selkeästi > meille opettavat. Kun meillä kastettuina on Kristus ja häneen uskomme, meillä on kaikki mitä autuuteen ja pelastukseen tarvitaan. En voi tulla rikkaammaksi. Tästä teemasta Hymander kirjoitti laulunsa ja julkaisi sen Sanansaattaja-lehden ensimmäisessä vuosikerrassa 1876. Seuraavana vuonna laulu julkaistiin ensimmäisen Siionin Kanteleen vihkossa 1877 (III nr 79).
Laulu 108 voi olla esimerkki myös siitä Kanteleen sävelmateriaalista, joka on saatu Amerikan 1870-luvun herätyksien laulukirjoista Suomeen. Ei kestänyt montakaan vuotta kun nämä Sankeyn ja Moodyn ym. laulut sävelmineen olivat saapuneet Pohjolaan ennen kaikkea Sankeyn nimellä kulkevan kokoelman Sånger till Lammets lof ja Lauluja Karitsan kiitokseksi välityksellä. Siionin Kannel on ollut niitä suomalaisia laulukirjoja, joiden kautta tämä anglosaksinen aines on tullut suomalaisten yleiseen tuttavuuteen. Ei sen amerikkalaisen alkuperän takia vaan niiden laulullisuuden, rytmisen joustavuuden ja notkeuden ja valoisuuden takia. Kastelaulun 108 sävelmä on amerikkalaisen William Howard Doanen (1832-1915) käsialaa.
Ote Seppo Suokunnaksen esityksestä “Siionin kannel 140 vuotta”. Boldaus minun.
