Jatkojuttua Rasmuksesta, koska pidän ilmiötä yhteiskunnallisesti kiinnostavana.
Olen kuunnellut mielenkiinnosta Rasmuksen jäsenten ajatuksia. Otsikko helvetillinen on heidän omaa sanomaansa. Jonka kyllä allekirjoitan.
Kaksi mielenkiintoista huomiota. Ensimmäinen on se, että bändin jäsenet tuntuvat pitkälti olevan ihan pihalla siitä mitä laulavat. Asenne on täysin vähän siistiä mennä lavalle tansahtelemaan ja soittamaan. Joka on harhana varsin mielenkiintoinen.
Toisena ajatuksena se varsinainen pihvi. Bändin solisti vertasi tulevaa esitystä kauhuleffaan. Joka on osin paikkaansa pitävää. Siis siltä osin, että sellaisia elementtejä käytetään. Mutta sitten se olennainen pointti esityksestä. Ehkä nykyään jo sellaisia on, mutta ylivoimainen enemmistö kauhuleffojen genrestä perustuu siihen, että tulee pelottava paha, joka jolllain muotoa terrorisoi. Eli vaikka teinit kohtaavat sarjamuhaajan. Ei niin, että leffassa otettaisiin sarjamurhaajan puoli ja näytettäisiin kuinka pelottavaa on, kun teini ottaa pesäpallomailman omaa puukkoa vastaan, eikä saakkaan toteuttaa sairaita fantasioitaan ihan vapaasti. Ja tämähän on Rasmuksen kappaleen pihvi. Valtaan päässeestä oman kansansa pettäneestä ja sitä kauhulla hallinneesta “voimanaisesta” tehdään voimaannuttaja, jota kohti tulisi kiipiä.
Nämä aina vievät mieleni ihmetykseen siitä, johon mieli haluaisi rakentaa salaliiton. Eli, että bändin jäsenet menevät mustiin messuihinsa, ja punovat siellä juoniaan. Nyt kun olen kuunnellut bändiläisiä, niin ei heistä kummoisiksi filosofeiksi liene. Eli ehkä tosiaan kyse on äärimmäisestä naiviudesta yhdistettynä siihen, että tietenkin ihmisten suosiota kalastelavat nauttivat sen saamisesta suunnattomasti. Biisin sanoitus on bändin ulkopuolelta, ja oletan etteivät he itse tuollaiseen pystyisikään.
Geoff Downes as well.