Hengelliset kesäjuhlat alkavat

Sanan suvipäivät vietettiin viime viikonloppuna Imatralla. En itse päässyt mukaan, mutta nimistä päätellen ohjelma oli hieno. Mm Majataloillassa Pekka Simojoki ja Ilkka Puhakka. Kuvan Panu Pitkänen on valittu myös Verkostoyhteisöön, josta sai esimakua esirukouksissa ja ehtoollisen vietossa viime sunnuntaina.

Helsingin jäähallissa on 1.7 kiinnostava paneeli. Tuonne nyt ainakin.

klo 18 Myrskyn silmässä. Onko elämää ja tulevaisuutta senkin jälkeen, kun kaikki näyttää jo olevan pilalla? Miten uusi tie voisi löytyä erehdysten, epäonnistumisen ja maineensa menettämisen jälkeen? Talk showssa keskustelemassa Markku Koivisto, Arto Merisalo, Jippu ja Aleksi Kuokkanen, juontaa Laura Siltala. Musiikki: Jippu. JÄÄHALLI

1 tykkäys

Jeps - tuonne ainakin! Hirveän mielenkiintoinen kokoonpano, vaikka Markku Koiviston mukanaolo onkin herättänyt rivisleyläisten piireissä kriittistäkin keskustelua. Helsingissä on monia viime vuosien evispaikkakuntia paremmat majoitusmahdollisuudet ja liikenneyhteydet, joten olemme tällä kertaa lähdössä reissuun kahdeksi päiväksi. Turvajärjestelyt tosin ovat poikkeuksellisen tiukat ja mukaan otettavia tavaroita rajoitettu. Omat eväätkin on kielletty - yritämme vielä selvitellä, miten tällainen sääntö suhtautuu yhden diabeetikon ja yhden moniallergikon seurueeseen :slight_smile:

1 tykkäys

Kun olen Sydiksellä käynyt, joka kerta melkein on Markkukin näkynyt siellä. Viimeksi Merisalon kanssa joskus keväällä.

Taidan mennä loma-aikojen takia tänä vuonna Herättäjäjuhlille mieleni pahoittamaan.

D

1 tykkäys

Juuri katsoin, että tuohon tilaisuuteen en ainakaan menisi, jos johonkin menisin. Saattaa nimittäin olla, että joudun olemaan muualla kuin Helsingissä. Jos en ole muualla, olen muualla Helsingissä tuon aikana, muuhun kyllä voisi osallistuakin.

Näyttävästi sitten repäiset vaippasi, jos kuulet jotain harhaoppista.

5 tykkäystä

Vaippaan on tyydyttävä, kun tuhkatkin on viety pesästä.

D

1 tykkäys

Jipusta YLE-uutiset kirjoittaa asiallisesti:

Kumman samutetuin lyhdyin on Sley liikkeellä Helsingin evankeliumijuhlien kanssa.

Keskiviikon Hesarissa oli tapahtumia-osastolla iso ilmoitus tämän illan konsertista.

En tilaa enää Hesaria. Päivittäin kuljen töihin ja kotiin Luther-kirkon ohi ja tänään näin sen mainostaulussa ensimmäistä kertaa maininnan tapahtumasta. Olisihan siinä mahdollisuus muutenkin ollut mainostaa tapahtumaa hyvällä paikalla.

Itse varmaan tulen sunnuntain messuun ja sen jälkeen. Nettisivujen mukaan huominen ohjelma ei vaikuta kamalan kiinnostavalta. Pitää vähän katsella vielä. Ehkä teen viikkosiivouksen.

Suviseuraradio on perinteisesti ollut aina välillä auki jo eilen illasta lähtien. Täytyy yhtyä yhteen sen puhujaan, joka totesi jotenkin niin että varmaankin sivullinen kenttävieras kokee puheet seuroissa yksinkertaisiksi. Kyllähän suviseurojen puheet ovat aina saman rungon mukaiset. Otetaan raamatunpätkä ja lähdetään sitä kuvailemaan ja lopuksi päästään kohokohtaan eli syntisyyteen ja siihen että Jumala antaa synnit anteeksi ja täällä suviseuroissa voidaan saada synnit anteeksi ja lopuksi puhuja pyytää itsekin syntinsä anteeksi ja tietysti saakin ne.

Eihän missään muussa kesäjuhlassa voi niin hyvin tietää mitä tuleman pitää kun puhuja astuu puhumaan. Mutta kun noin suuri väki tuota vuosi vuodelta pitkän matkan takaa tulee kuulemaan niin se on silloin tärkeää heille. Sitä ei käy kiistäminen. Lähinnä ajattelen vain sitä, että puheista ei jää mitään muuta rukiista purtavaa (kuten muiden tapahtumista jää) enää jälkeenpäin kuin syntien anteeksi julistaminen.

Tänään Sleyn evankeliumijuhliin Helsingin Jäähalliin gospel-messuun klo 15, jossa The Road säestää. Sitten Myrskyn silmään klo 18.

1 tykkäys

Onko noista muista hengellisistä tapahtumista radiolähetyksiä, nettiradiota tms. Suviseuraradio mulla on auki nytkin perinteisesti, mutta sen vastapainona olisi mukava kuunnella jotakin muuta.

Nettiradio löytyy Sley.fi. Osa radioidaan Radio Dein kautta. Kts ohjelmatiedot.

(Arvostelit äsken Suviseuraradiota. Minäkin ahdistuisin vanhoillislestadiolaisten opetuksista. Ehkä joillekin tarpeen, ei minulle. )

1 tykkäys

Facebookin käyttäjille tämä linkki lienee kätevä: https://www.facebook.com/pg/evankeliumijuhla/videos/?ref=page_internal

1 tykkäys

Eviksillä tuli käytyä. Ihan mielenkiintoista ohjelmaa ja kiva että on välillä vähän erilaistakin, mutta jotenkin tykkään kyllä enemmän sellaisista vanhan ajan normijuhlista kuin tällaisesta liian kovalle miksatusta modernista tekniikkapläjäyksestä kolehtivideoineen ja jäähalliympäristöineen. Myös ruokailun ulkoistaminen kokonaan Restelille ei välttämättä ollut hyvä ratkaisu, koska lounaan ulkopuolinen purtavatarjonta oli nihkeää ja pikaruokapainotteista, hinnat korkealla ja gluteeniton tarjonta about huonointa tällä vuosituhannella (miten niin muka ei ole SAATU gluteenitonta leipää?). Siikkaria laulettiin niukasti, mutta muuten kyllä musiikkitarjonta hyvää ja tuttujen näkeminen tietysti mahtava juttu. Ennätysyleisö kai paikalla ja etenkin nuorempaa väkeä paljon.

1 tykkäys

Kiitos raportista. Olen tyytyväinen, etten mennyt tällä kertaa. Ensi vuonna perinteisemmät juhlat Kalajoella, ja toivottavasti Kannelkin soi.

1 tykkäys

Olisin kiinnostunut kuulemaan enemmänkin kommentteja eviksiltä - niin paikalla olleilta kuin netistä kuunnelleilta. Varsinkin kommentit lauantain Myrskyn silmässä -keskustelusta kiinnostaisivat.
Tässä vaiheessa en itse vielä oikein osaa sanoa mitään.