Henki/Hengellisyys vs Materia/Mammona - ihmisen elämänvaiheissa ja valinnoissa


#1

(Siirtäkää sopivimpaan ketjuun!)

Olen itse hirvittävän materia&mammona-orientoitunut ihminen edelleen, myönnän, maailmallinen, aistillinen ja kaikkea turhaa itselleni haaliva. Mutta uskotteko, jos sanon että olin nuorempana, työelämässä vielä ollessani, vielä paljon pahempi. Kun sairaudet antoivat kunnolla turpiin ja kävin kerran kuolemassa ja elvytyksessäkin, niin aloin ottaa uskonasiat vakavasti, ja aloin inhota entistä itseäni. Minusta tuli hengellisempi. Materia, asema, liksa, vauraus… kaikki se, minkä vuoksi olin ajanut itseni lähes loppuun, oliko se sen arvoista. Toisaalta olin halunnut lapsilleni ja vaimolleni aina isomman kodin, paremman auton, huolettomammam elämän jne.

Viidentoista vuoden sairastelukierre on jatkunut, syventynyt ja monipuolistunut sitten sen koommin. En ole parantunut materialismistani, en tavaran haalimisesta, ei minusta ole tullut kunnon kristittyä, jaan omastani, mutta jaanko tarpeeksi, miksi yhä kiinnityn niin paljon aineeseen ja olevaan.

Olen sen laatuinen pönttö, joka huomaa ja oppii jotain, kun saa kunnolla turpaansa, en juuri muuten. Nyt tulee uusi isku, joka kyseenalaistaa sen, olenko sairauksieni kautta havahtunut, vai palannut vanhaan materianpalvontaan.

Viisitoista vuotta sitten, kun meni terveys ja sitä myöten ura ja työ, ja tipahti tulotasolta murto-osaan, opin jotain, mutta pian aloin kuitenkin toteuttaa elämässäni vanhoja malleja ja kaavoja, tosin vaatimattomammissa puitteissa.
Nyt menee koti.

Vaikka olen itse tehnyt, välillä lastoissa ja kipseissäkin, kaikkea mahdollista kunnostamista ja remontointia ja kohennusta kotonani, en ole täysin välttynyt siltä, että välillä joutuu ostamaan kalliita työsuorituksia ammattilaisilta.
Sähkö ja putkityöt on pakko teettää ammattilaisilla, ellei ole asennusoikeuksia itsellä. Kattopellitys ja yläkerran ulkoseinien katonreunassa heiluttavat hommat eivät enää fysiikalleni onnistu. Nyt on oman talon korjauksia kaatumassa niskaan ja paljon.

Niin hassulta kuin kuulostaakin, tämä talo ja tämä tontti = minä. Hyvin paljon. Yli 20v olen istuttanut jokaisen puun ja pensaan tälle tontille. Kivennyt kaikki terassit ja pihat pohjatöineen (käsin). maalannut, hionut, tiivistänyt, korjannut, tuunannut ja varustanut. ripustanut valvontakamerat ja halogeenivalonheittimet räystäisiin. Puutarhavalopylväät jne.

Ei se ole helppo jättää. Vaikka se onkin vain materiaa. Ja vaikka on taloudellinen pakko, eikä terveys enää kestä. Siinä on niin paljon omaa aivotyötä, omia valintoja, omaa fyysistä työtä, omaa huolta ja huolenpitoa.

Mutta toisaalta maata ja taloako minä palvon, vai mitä? Itseänikö, egoani ja aikaansaannoksiani?


#2

Jonain tiettynä hetkenä tajuaa, että kaikki tämä ympärillä oleva, kerätty roju… mitä tällä enää tekee? On koskaan tehnytkään?

Kaikki omaisuus mitä on, sen tulisi palvella vain äärimmäistä tarvetta, ei ihastusta tavaroihin itsessään.

Putkiremontin vuoksi itselläni on nyt hetki, kun pitää viedä yhtä jos toistakin kamaa roskiin. On niin onnettomasti, ettei itselläni ole autoa (käytän busseja, metroa, joskus lähijunaa, useimmiten takseja). En pääse viemään tavaroitani kirpparille. Äsken lähti pussillinen hyvää vaatetta suoraan roskiin.

Tällainen tuntuu tuhlaukselta, sillä köyhät ovat sydäntäni lähellä. Tiedän, mitä se on kun on kylmä, on nälkä, on likainen ja “hyvät ihmiset” kulkevat ohi, korkeintaan vilkaisten säälien. Tahtoisin olla jokaisen, aidon, ilman omaa syytään pers’aukisen tuki ja turva.

No, ehkä kaatopaikoilla on omat lumppujen kerääjänsä…

Ajattelen nykyään kuolemaa jo sellaisena teoreettisena lähitulevaisuuden kuvana. Mun maksakokeiden arvot eivät vieläkään tulleet lääkärin tietoon, hän soittaa tämän viikon lopulla uudestaan.

Olen pyytänyt Jumalalta, että saisin kuolla “äkillisesti, lyhytaikaisen sairauden murtamana”. “Lyhytaikaisella sairaudella”, tai sen tietoon saamisella, tarkoitan, että n. kuukauden varoitusajalla. Siinä ehtii tehdä pikaiset kotityönsä, hyvästellä tuttavat ja sitten alkaa miettiä Taivasta ja miten sinne nyt sitten laittaudutaan. Ja jos saisi vielä toivoa: että kuolisin hiljaa, omassa sängyssäni, eikä minua löydettäisi muutamaan päivään… Saisin olla kuolleena hetken, omassa kodissani, ennenkuin senpäivänen ruumiinkuljetusrumba alkaa. :wilted_flower:


#3

Kotiin ja maahan kiintyminen on luonnollista ja hyvä asia. Voimia Sinulle Sakarja ja perheellesi: muuttaminen on aina rankkaa ja jos se tapahtuu vastentahtoisesti, niin varmasti vieläkin rankempaa.


#4

Aamen, rakkaat sisaret ja veljet, kyllä se on niin, kuulkaas, ettei meidän kannata kiintyä mihinkään maalliseen liikaa, koska Jeesus saapuu pian. Vaihtakaa siis katoava mammonanne taivaalliseen tavaraan, sillä ette voi palvella kahta herraa!

“Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.”
(Matt. 6: 24)


#5

Oletko sä Jeesus Itse vai Hänen sihteerinsä? :no_mouth:


#6

Kiitos Herralle, minäkin saan tällaisenaan särkyneenä saviruukkuna olla Kaikkivaltiaan käytössä. :slight_smile:


#7

Mulla menee kutakuinkin yhtä hyvin kuin sinulla Sakarja oman itseni kanssa. Onneksi kuitenkin saan uskon kautta tietää Jeesuksen päästäneen synnin orjan vapaaksi.:grinning:

  1. Jeesus vastasi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. 35. Mutta orja ei pysy talossa iäti; Poika pysyy iäti. 36. Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi. Joh. 8: 34-36.

Kerran tämä vapaus tulee todeksi ja silloin materian kahleet ja kaikki muutkin kahleet katkeavat ja olemme päässeet irti siitä, mikä meidät orjuutti.


#8

Aamen, ja kiitos Herralle, jo tämän ajan keskelläkin olemme veren suojassa armontaivaan asukkaina vapaita synnistä ja maasta sekä kaikesta materian kahleista. :slight_smile:


#9

Ovatko tosikon tekstit parodiaa vai puhutaanko ja kirjoitetaanko joissakin kristillisissä piireissä tosiaan näin huvittavasti?


#10

Vaikka ensimmäinen vaihtoehto olisikin totta, se ei estä myös toista olemasta totta. Melkoista kaanaankieltä esiintyy joidenkin kristillisten suuntausten saarnoissa suht yleisesti, etenkin vanhemmilla maallikkopuhujilla.


#11

Totta mooses, kyllä vain.

tosikko on selkeästi ainakin ollut helluntaiseurakuntien kasvatti ja tuntee nuo ylilyöntiset fraasit joita siellä viljellään. Ei yks eikä kaks henkilöä, vaan nuo fraasit ovat kuin tarttuva tauti, helluntailaisten itse “Kaanaan kieleksi” kutsuma.

Ne ovat paikanpäällä kuultuina äärimmäisen imeliä ja ärsyttäviä. “Kieleen” kuuluu vielä tietynlaiset, erityiset ääntämistavat, sanojen väärinlausumiset ja venytykset, kuten “Ameeenn!” ja “Hälellyyjjjä!” ja vastausten odottaminen, hitaan hiljaisesti seurakuntaa tuijottaen. Jos ei seurakunta vastaa toivotulla tavalla, seurakuntaa, yleensä syyllistämisen kautta nk. käskytetään ja huudatetaan kuorossa, nostatetaan seisomaan, istumaan, seisomaan, istumaan, seisomaan ja lopulta lavapuhuja nauraen käskee joukkoa vielä jäämään seisomaan, nostamaan kädet ylös ja ylistämään heidän herraansa.

Veljemme tosikko on löytänyt vapauden heistä huumorin kautta. Itse en muistuttaessa jaksa kuin mutista. Kysymys on rajusta vallankäytöstä ja tuohon uskovien nöyryyttämisistä.

Ämeeen.


#12

On olemassa parodiaa, mutta on olemassa myös trollausta, eivätkä ne ole sama asia. Pohditaanpa sitäkin vaihtoehtoa, että kyse olisi jälkimmäisestä. (Trollaus on siis muka-mielipiteen esittämistä ensi sijassa siksi, että saisi kalasteltua vastauksia. Engl. “troll” tarkoittaa vieheellä kalastamista.)


#13

No, tosikkohan on eräänlainen trolli, muttei kuitenkaan varsinainen trolli.

Hän trollaa satiirisesti, niin, että lukijan (ainakin tulisi) ymmärtää hänen viestinsä trollauksen ja parodian välistä. Eli suomeksi: hän on humoristi.

Kun lukee tosikkoa, häntä pitää lukea esim. kuin Arto Paasilinnaa tai Bisquitia (Seppo Ahti). Tai Punahilkkaa tai Kulkuria, mutta tosikolla on jatkuvasti nk. hengellinen kaasu pohjassa. Tunnustaa vakaasti ja suoraselkäisesti sakramentteja, etenkin kasteen armoliittoa.

tosikko on lämminsydäminen kristitty. Näyttää lukevan myös Pyhäkön Lamppua, joten kovin paha ihminen ei ole.


#14

Olet oikeassa, oman kokemukseni perusteella, vaikka yleistää emme voi. (Esim. Saalemissa en muista kuulleeni samantapaista puhetyyliä.) Herra anna minun vain kuuuulllla sinun ääänesi… Teatraalisuutta tai sanojen venyttämisen taitoa oli myös Urho Rafael Muromalla. Hän oli oikeasti taitava ja vaikuttava puhuja, omassa kontekstissaan ja omana aikanaan. Hän veti kirkot täyteen. Hänessä oli sielullista karismaa, jota ei kannata hengellistää, vaikka ihmisen sielullinen karisma voi olla toki kristillisesti ymmärrettynä Jumalan käytössä. Jos Urho Rafael ei olisi tullut uskoon, hänestä olisi todennäköisesti tullut suuri filmitähti.


#15

Pystyn samaistumaan aatoksiisi melko hyvin… :wink: Oma faija kuoli, kun olin 7, vanhempi poikani sai kultaisen Amexin, kun täytti 18 -vuotta. Nyt pitäisi väsätä velkasaneeraus käräjäoikeuteen asti, kaksi kämppää on ulosmitattu, ja toisen tyhjentäminen romusta saada aikaiseksi. Tarpeetonta tavaraa (olen kunnostautunut myös keräilijänä), mutta ei sinänsä roskaa 98%:a…
Ajateltiin siirtyä asumaan isäni synnyinpaikalle, 100-vuotias talo perinteineen.

Aikoinaan dokasin sen, mitä dokattavissa oli, Herra armossaan vapautti tuosta elämästä vajaat 30 vuotta sitten, ja näytti sitten yrittäjälle myös mammonan autuuden. Viime vuosina on oppinut häpeämään olemustaan kummankin ajanjakson aikana ja pyytämään sitä, että Herra ei kelvottomuuttani lukisi perillisten virheeksi. Toinen ei faijaansa ole viinasta päissään nähnyt, ja toinen ei muista, kun oli 2-vuotias kun lopetin, materia- ja statusholistin molemmat sen sijaan muistavat todennäköisesti valitettavan hyvin.

Omaisuudesta, terveydestä sun muusta luopuminen on ollut ehkä kuitenkin myös ja ennen kaikkea omavoimaisuudesta luopumista; kun / jos on tottunut itseensä luottamaan, niin aiheen harjoitukseen pano ei välttämättä ole ihan mukavuusalueen ytimessä.

On niitä, jotka oppivat vähän helpommin, ja sitten meitä, joita on kopisteltava vähän reippaammin, armoa yhtä kaikki. Luopuminen aiheuttaa yleensä ahdistusta, mutta kun kaikesta maallisesta on kuitenkin aikanaan luovuttava, harjoitus voi olla myös monella tapaa hyödyksi.

Jobin kirja on kirjallisesti yksi Raamatun hienoimpia tekstejä, ja oli myös Paavo Ruotsalaisen suosikkeja, elämään Ukon historiassa on jäänyt etenkin Jobin lause;

“Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.”

Job 19:25


#16

Hassua, että tulin nelisen päivää sitten kirjoittaneeksi tällaista.

Eilen lääkäri soitti ja joudun nyt kohonneiden maksa-arvojen vuoksi ultraääni-kuvantamiseen (uusi sana) ja jotka, kohonneet arvot, eivät siis selity millään lääkärin minusta tuntemalla tavalla.

En minä pelkää. Olen katsonut kuolemaa lukuisasti silmästä silmään, tai miten tuon nyt ottaa. Fyysinen kuolema on ollut monta kertaa lähellä. Itse Kuoleman Viikatemiehen olen eräällä tavalla nähnyt ja kuullut kerran sairaalasänkyni päädyssä. Nauroi häijysti. Omituista, en ollut aiemmin ajatellut, että Kuolema voisi olla myös henkiolento, mutta puhutaanhan Ilmestyskirjassakin kuinka Kuolema ja Tuonela luovuttavat sielut ylösnousemukseen, tai jotain tällaista.

Uskon kuitenkin, että maksa-arvojen kohoaminen selittyy jollain helposti korjattavalla tavalla, mitään kipuja minulla ei ole. Otan asian niin tyynesti kuin suinkin.

Siis tämäkin vielä. Onkohan tämä jo 21. tai 31. diagnoosini? Meikäläinen on niin jokapuolelta leikelty ja diagnosoitu, että arvelinkin taannoin, että sisuskaluissa vielä saattaa löytyä pari sairastettavaa elintä: kuten maksa ja haima. Niitä ei ole aiemmin mikään vaivannut, edes tuohon aikaan kun nuorena olin alkoholisti. Päihdesairaalan hoitaja ilmoitti tuolloin kauhuissaan, kun pituus ja painoni oli laskettu ja suhteutettu juomaani alkoholimäärään, että olin ainakin viiden vuoden ajan ollut päivittäin n. 4 promillen humalatilassa.

Tiedän muuten sen, että mikäli esim. syöpä ilmaantuisi jompaan kumpaan, maksaan tai haimaan, se vie nopeasti. Muuan ystäväni veli lähti, diagnoosin saatuaan, viikossa jalat suorina kohti iankaikkisuutta.


#17

Pyhäkön Lamppu tulee jokaiseen Jumalaa pelkäävään klassista kristinuskoa isoavaan kotiin. Voit tilata Pyhäkön Lampun ilmaiseksi kotiisi toimitettuna alla olevasta linkistä:

“Eikä Jumalan lamppu ollut vielä sammunut.”
(1.Sam. 3: 3)


#18

Aikoinani nuoruuden ahdistuksissani 1980-luvulla kävin muutamia kertoja helluntaiseurakunnassa. Tunsin itseni siellä hyvin ulkopuoliseksi ja kurjaksi, koska en päässyt “sisään” tuohon kieleen ja seurakuntalaisten tapaan osoittaa uskoaan ulkoisesti hyvin äänekkäästi ja elehtien. Mittasin tuolloin omaa heiveröistä ja lepattavaa uskoani ko. seurakuntalaisten uskoon ja koin valtavaa tyhjyyttä ja häpeää sekä pelkäsin, etten varmaan ole kristitty lainkaan, kun en “kykene” samaan.

Siskoni kuuluu tällä hetkellä amerikkalaistaustaiseen ilmeisen menestysteologiaan nojautuvaan seurakuntaan. Meno siellä on paljolti tätä kielenkäyttöä (ameeeen ja hällelyyjä) ja elehdintää. Hyvä, jos siskoni on löytänyt sieltä hengellisen kotinsa, vaikka kyseisen seurakunnan toimintaa ja opillisia näkemyksiä en pidä täysin totuudellisina, päinvastoin opetus vaikuttaa paikoin äärimmäisen lakihenkiseltä ja suorituspainotteiselta. Vaikka nyt kun olen kompastellut omalla uskontielläni kymmenet vuodet ja vihdoin löytänyt oman Kotini, joskus iskee hetkellisesti nuoruusvuosien epäilys, olenko lainkaan kristitty, kun en evankelioi suureen ääneen kadunkulmissa ja ylistä hurmoksellisissa kokouksissa Jumalaa tai todista julkisesti uskostani. Omalla kohdallani koen noina hetkinä sekä lohdutuksena että opastuksena Raamatun sanat “Minun armossani on sinulle kyllin.”


#19

Pelkästään jo tuo kirjoituksesi todistaa, että olet tosikristitty. :slightly_smiling_face:

Pysy sinä vaan nöyrässä uskossasi äläkä siitä ahdistu, että jotkut ovat tottuneet puheliaammiksi.


#20

Aammen aamen! Kuunnellaan tässä iltahetkessä uskovan kodin lapsen todistus. :slight_smile: