Havahduin tässä muutama päivä sitten siihen tosiasiaan, että en tiedä taikka paremminkin ymmärrä niitä lähtökohtia, jotka johtavat naispappeuden vastustamiseen. Toki olen kuullut raamatullisia perusteluja, kuten “nainen vaietkoon”, “en salli että nainen opettaa”, “apostolit olivat kaikki miehiä”, “nainen oli langennut osapuoli” – mutta nuo perustelut ovat jääneet minulle kokemuksen tasolla ulkokohtaisiksi ja ei-vakuuttaviksi, sillä en ole ymmärtänyt, mitä ajatuksia taustalta löytyy.
Luin foorumilta, kuinka eräs kirjoittaja oli jättänyt kansankirkon taakseen ja liittynyt lähetyshiippakuntaan nimenomaan siitä syystä, että vanhassa seurakunnassa kirkkoherraksi oli valittu nainen. Äimistyin siitä, kuinka voimakkaasti tämä omantunnonkysymys on koettu.
Minussa heräsi kysymys: mikä on se henkilökohtainen lähtökohta, joka saa ylläkuvatun reaktion aikaiseksi? En lähtökohtaisesti tavoita tai ymmärrä sitä sen paremmin intuitiivisesti kuin tunteella tai järjelläkään.
Onko kyseessä kenties aito henkilökohtainen kokemus siitä, että naiset ovat “pehmeämpänä”, “tunteellisempana” tai “herkempänä” sukupuolena kyvyttömiä toimimaan paimenen kovassa virassa? Vaatiiko pappeus “miehistä” otetta ja jos näin, mikä on tuon miehisen otteen ydin, joka naisilta taasen puuttuu? Onko nainen kyvytön toimimaan paimenena, koska edustaa langennutta sukupuolta?
Vai onko kyseessä sittenkin vain “tekninen” lain kirjaimen tulkinta, johon ei liity sen enempää kokemuksellista maailmankuvaa? Että “näin nyt vain on”, koska Raamatussa niin lukee. Onko asiaa turha yrittää “ymmärtää” niin kuin nyt tässä viestiketjussa yritän?
En ole kyseinen foorumilainen joka erosi naispapin takia, mutta tein vastaavan ratkaisun toisesta syystä. Kyseessä on tunnustustilanne, status confessionis.
CA 7:n mukaan Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Kääntäen, jos yksimielisyys lakkaa olemasta sen vuoksi, että seurakunta alkaa opettaa Jumalan sanan vastaisesti, tulee sielun autuuden menettämisen uhalla hakeutua sellaiseen seurakuntaan jonka kanssa voi olla yksimielisyys.
Minulla pappeus ei ole sukupuolikysymys vaan pappeudessa on kyse Jumalan valinnasta ja asetuksesta, jota kirkko vain seuraa. Kun menetin uskoni ev.-lut. ehtoollisen oikeellisuuteen, seurasi siitä myös se, että en kykene pitämään ev.-lut. pappeutta oikeana, olipa kyseessä mies eli nainen. Kun olin vielä ev.-lut., en koskaan vältellyt naispappeja tai heidän toimittamiaan palveluksia.
Vastauksesi teho jää minussa niin “abstraktiksi”, että kysyn sinulta lisäkysymyksen: mitkä ovat tunnetasolla ja henkilökohtaisella kokemuksen tasolla ne asiat, jotka
a) saavat sinut tulkitsemaan Raamattua niin, että naispappeus olisi siinä eksplisiittisesti kielletty?
b) saavat sinut näkemään elävässä ihmisten maailmassa naispappeuden kiellolle hyvät perusteet ja Jumalan sanalle vastinetta?
Minulle syynä ovat ennen kaikkea hyvät teologiset perustelut ja Raamatun kirkas ilmoitus asiasta.
Toiseksi sitten tulee se, että naispappeus nyt vain tuntuu todella luonnottomalta muutenkin. Nainen on kuitenkin keskimäärin miestä taipuvaisempi miellyttämään lähimmäistä. Ja se taas tekee Jumalan lain saarnaamisesta vaikeampaa. Sen huomaa naispappien puheista ja teoistakin: kovasti puhutaan lähimmäisen palvelemisesta mutta se Jumalan palveleminen tahtoo unohtua.
Kun kuulun kirkkoon missä ei ole naispappeja, siellä mennään muutenkin enemmän Raamattu edellä, eikä tämän päivän ideologiat.
a) Miksi minun pitäisi tulkita Raamattua tunteella tai kokemuksen tasolla?
b) Miksi minun pitäisi hakea perusteita Raamatun ja sen mukaisen tradition ulkopuolelta?
Lähtökohtaisesti Raamattu on Jumalan selkeää ja ymmärrettävää puhetta. Jumala ei ole niin kiero tyyppi, että olisi tahallaan puhunut epäselvästi.
Toki naispappeudesta on ollut jo näkyvää haittaa, mutta naispappeus ei ole varsinainen juurisyy, se on oikeastaan vasta seurausilmiö. Naispapit itsessään viestivät, ettei Jumalan ilmoituksesta Raamatussa ja sen mukaisesta traditiosta tarvitse välittää.
Joillain naispappeuden vastustajille on aika sovinistisia sukupuoliroolikäsityksiä ja virkakanta kytkeytyy siihen. Isolla osalla näin ei kuitenkaan ole, vaan kyse on puhtaasti siitä, että koetaan tärkeäksi noudattaa Raamatun käskyjä huolellisesti. Jos tällaiselle jotain psykologista taustateoriaa haluaa kehitellä, sellainen liittyy pikemminkin käsitykseen sääntöjen noudattamisen tärkeydestä ja taipumukseen tulkita asioita melko suoraviivaisesti kuin sukupuolikäsitykseen.
“Nainen ei voi toimia kristillisessä kirkossa pappina ja tämä käsky on minun antamanani voimassa kaikissa maailman seurakunnissa maailman luomisesta aina Tuomiopäivään asti, ja universaaliksi absoluutiksi olen tämän käskyni tarkoittanut.”
Ja jos noin taasen ei missään lue, mitkä jakeet sinä olet “itsestäänselvästi” tulkinnut vastaaviksi yllä kirjoitetun lauseen kanssa?
Yllä olevasta lauseesta minäkin voisin saada sellaisen “tunnevaikutelman”, että naispappeus todellakin on kielletty. Nykyraamatusta en moista vaikutelmaa ole jostain syystä saanut, joten vääntäisitkö minulle rautalangasta, missä se selkeä ja ymmärrettävä puhe on, jota ei voi söin surminkaan eri tavalla tulkita?
Itse pappeuden typos on jo Vt:ssä, leeviläisessä pappeudessa ja sitä ennen mies toimitti papillisia tehtäviä. Ut puolella Jeesus valitsee apostolit - apostolit paimenet jne tähän päivään asti. Vanhat kirkon liittyvät tähän apostolaattiin ja perustelevat sillä virkakäsityksen.
Onko tämä sinun mielestäsi sellaista “täysin selvää Raamatun sanaa”, johon PekkaV viittaa? Eikös tuo ole jo aika monipolvinen, pikemminkin traditiota painottava näkökulma asiaan? Tokikaan sinä et ole vastuussa PekkaV:n sanoista, joten ehkäpä tämä pieni välisätkätykseni on turha.
En myöskään puhuisi henkilökohtaisista syistä, vaan kuten PekkaV kirjoittaa, sekä mitä olen 40v aikana havainnut.
Myös Raamattu osoittaa selvästi, eikä sieltä löydy tukea naispapppeudelle.
1.Tim.3 kertoo mielestäni aivan selvästi kenelle seurakunnan kaitsenta on tarkoitettu.
Tuossakaan kohdassa ei erikseen painoteta sitä, että pitää olla mies, vaan että pitää olla yhden vaimon mies. Vaikuttaa, että Raamatun aikana naiset eivät kelvanneet mihinkään yhteiskunnallisesti merkittävään kodin ulkopuolella. Jos teksti siis heijastelee ihan suoraan oman aikansa arvostuksia, miten sitä voidaan lukea kontekstistaan vapaana, universaalina ja absoluuttisena tekstinä? Sitä minä en voi ymmärtää. Mielestäni se tulkinta vaatii söin surmin halua lukea Raamattua kontekstistaan irrallisena, ja minun mielestäni se ei ole rehellinen tulkinta. Ehkäpä siitä syystä minä en saa tuosta Paavalin tekstistä “tunnejälkeä”, joka minut vakuuttaisi, että Paavali tuossa jumalallisella arvovallalla nimenomaan haluaa kieltää pappeuden naisilta kaikissa maailman seurakunnissa hamaan Tuomiopäivään saakka.
Pappeus raamatun teksteissä, kuten monet muutkin teologiset kysymykset ovat laajoja ja monesti myös tarvitaan aikaa niiden ymmärtämiseen. Luterilaisille tämä on vielä vaikeampaa koska meiltä puuttuu pastoraalinen ohjausperinne ja traditiomme on lyhyt. Lisäksi kovin monen on vaikea hahmottaa luterilaista opillista aparaattia se vaatii jatkuvaa karppausta.
Tässä kohdassa on kysymys piispasta ja piispalle annetaan nämä ohjeet. Alkukirkosa piispa voi siis olla naimisissa, joten sekä Rooman kirkon pappien että idän piispojen selibaatti poikkeaa apostolisen ajan käytännöstä.
Kysymys ei ole vain yksittäisistä jakeista, vaan Raamatun kokonaisopetuksesta.
Virkateologia ja siihen liittyvät naisille Raamatussa asetetut kiellot perustuvat Jumalan pysyvään luomisjärjestykseen, ja senkin taustalla vaikuttavaan jumalalliseen järjestykseen: kefale -rakenteeseen. Katso esim. 1 Tim 2:11-15. Mies on vaimon pää, sekä perheessä että seurakunnassa. “Mutta minä tahdon, että te tiedätte sen, että Kristus on jokaisen miehen pää ja että mies on vaimon pää ja että Jumala on Kristuksen pää” 1 Kor 11:3.
Oleellista on, että kefale-rakenne jatkuu ylöspäin muuttumattoman Jumalan sisäiseen olemukseen asti: “Jumala on Kristuksen pää”.
Tästä seuraa, että viran sukupuolta koskevat käskyt eivät ole muuttuvia inhimillisiä järjestelyitä tai lankeemuksen seurauksia. Erityinen pappisvirka asetettiin jo luomisessa. Aadam toimi pappina ja Jumalan edustajana jo Paratiisissa. Pastori edustaa Kristusta seurakuntamorsiamen edessä. Naispastori edustaisi näin ollen lesboilua.
Se liittyy siihen, että Kristus on edelleenkin mies. Hän ei menettänyt sukupuoltaan ylösnousemuksessa. Naisen esiintyminen ylkänä antaa mielikuvan lesboilusta.
Ketjun otsikko on “Henkilökohtaiset syyt naispappeuden vastustamiseen”. Ensimmäisessä vastauksessasi kerroit painokkaasti, että asia on Raamatussa täysin selvästi ilmaistu. Kun pyysin sinua lainaamaan noita täysin selviä ilmaisuja, laitoitkin minulle ison pinon ulkopuolisia linkkejä. Minua ei kuitenkaan tässä yhteydessä kiinnosta ristosoramiesten rustaamat pitkät teologiset tekstit, vaan henkilökohtaiset, ymmärrettävästi ilmaistut ja inhimillisesti tavoitettavat syyt naispappeuden vastustamiseen.
Aiemmin puhuit Raamatun selkeästä tekstistä – siitä, mitä Raamatussa päivänselvästi lukee. Nyt tuot kuitenkin keskusteluun Kefale-rakennetta, jonkinlaista symmetristä ja numeraalista puolimystiikkaa. Tulisiko minun uskoa, että sinut on henkilökohtaisesti vakuuttanut naispappeuden sopimattomuudesta se, että naispappi ei istu Kefale-asetelmaan?
Uskotko, että tällainen perustelu kelpaisi Jeesukselle, jos hänelle perustelisit, miksi muihin ominaisuuksiin ja ihmistä tyystin katsomatta torjut naisen paimenen virkaan: “Naispappi ei istu symmetriseen kefale-asetelmaan, johon olen mieltynyt”?
Kefale-asetelma ja siihen liitetty Aatamin “pappeus” sekä myöhempi lesbo-aspekti on valitettavasti huonoin, kaukaahaetuin, elämälle vierain ja vähiten vakuuttava tähän mennessä lukemani perustelu naispappeutta vastaan.
Kiitän kuitenkin rehellisyydestä, PekkaV! Voimme todeta, että minä tulen tuskin koskaan tavoittamaan niitä syitä, miksi sinä vastustat naispappeutta. Anskutinin ja TimoK:n perustelut tavoitin. Aggankin lähtökohta oli hahmotettavissa.