Homous vs ahneus


#21

Viittaan 2. Kor. 1: 13, “Sillä eihän siinä, mitä teille kirjoitamme, ole muuta, kuin mikä siinä on luettavana ja minkä te myös ymmärrätte; ja minä toivon teidän loppuun asti ymmärtävän.”

Ihmiset pyhittävät pahat tekonsa tulkinnoilla. Pelkästään tämä Paavalin kirjoittama, koskien syytöksiä, että Paavalin kirjeissä olisi jotain vaikeatajuista, kertoo missä verho on, tai kenellä se on.

  1. Piet. 3:
    15 ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut;
    16 niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.
    17 Koska te siis, rakkaani, tämän jo edeltäpäin tiedätte, niin olkaa varuillanne, ettette rietasten eksymyksen mukaansa tempaamina lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne,

Paavalin kirjeet ovat sellaisinaan luettavissa tänään, niinkuin ne oli alkuseurakunnan aikana. Ne, niinkuin Raamattu yleensä on ‘vaikeatajuista’ ilman uskoa. Sana ei sulaudu, koska entsyymi, usko, puuttuu, vt. Hebr. 4:2.
Koska ne ovat käsittämättömiä uskomattomalle, niin niitä avataan ‘sorkkaraudalla’ nimeltä teologia, eli oppi jumaluuksista. Ei aukea ja päädytään hermeneuttiseen Raamatun lukemiseen.
Tästä Pietari muistutti, kehotti olla varuillaan, ja että siitä on jo hyvissä ajoin edeltäpäin ilmoitettu.
Nämä Paavalin kirjeitä vaikeatajuisiksi luokittelevat kohtaavat samoja vaikeuksia yleensä Kirjoituksissa. Eivät aukea, täytyy tulkita.

Raamatussa ei ole mitään muuta kuin mitä siinä luettavissa on. Uskova ymmärtää ne kulloisenkin tarpeen mukaan.

Pietari viittaa siihen viisauteen, mikä Paavalilla oli, mutta, että se ei ole hänen viisauttaan, vaan “hänelle annetun viisauden” vaikutusta. Tämän saman toteaa Paavali itsekin Gal. 1:
11 Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;
12 enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.

Eli Raamattu on taivaasta pudonnut.


#22

Ei liity ainakaan suoranaisesti aiheeseen, mutta koska olen törmännyt monesti ajatukseen, jonka mukaan ehdoton rakkaus on löydettävissä vanhempien ja lasten välisestä suhteesta, haluan jotain sanoa asiasta.

Kuvitellaan, että jollakulla on lapsi, joka sekoittuu synnytyksen jälkeen johonkin toiseen lapseen, ja oikea lapsi törmää sattumalta nuorena aikuisena oikeisiin vanhempiinsa, jotka eivät, tutustuttuaan tähän oikeaan lapseensa (tietämättä kuitenkaan, että kyseessä on heidän oma biologinen lapsi), pidä kuitenkaan tästä ihmisestä sen enempää kuin kenestä tahansa toisestakaan nuoresta aikuisesta, tai ovat jopa hyvin negatiivisessa mielessä pitämättä tästä ihmisestä. Voisiko olla, että lähinnä sen asian tiedostaminen, että kyse on omasta lihasta lähteneestä lihasta, on syy rakkauteen, tai onko edes se todellinen syy rakastamiseen? Se olisi joka tapauksessa aika itsekästä rakkautta, sillä jokainen rakastaa luonnostaan omaa “lihaansa”. (“Liha” on tietenkin raamatullinen sanonta. Esim.: “Liha minun lihastani”, sanoi Adam. Efesolaiskirjeessä sanotaan, että “eihän kukaan koskaan ole vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä, niin kuin Kristuskin seurakuntaa.” Ef. 5:29. ) Lapsi voi olla oikeasti epämiellyttävä vanhemmalle, mutta jos vanhempi, joka törmää lapseensa vasta tämän ollessa aikuinen, tiedostaa, että kyse on omasta lapsesta, epämiellyttävyys ei ole enää tiedostettua tai se syrjäytyy “ehdottoman” rakkauden voimasta? Jos joku vanhempi, jonka aikuinen lapsi on tietynlainen ajatuksiltaan ja käyttäytymiseltään, kohtaisi jonkun toisen vanhemman samanikäisen lapsen, joka on lähes identtinen ajatuksiltaan ja käyttäytymiseltään ja kenties monessa suhteessa ulkonäöltäänkin, ensin mainittu vanhempi ei välttämättä rakastaisi tätä toisen lasta lainkaan.

Jos evoluution seurauksena on kehittynyt erityislaatuinen kiinnittyminen nimenomaan omiin jälkeläisiin, sen selittää varmaan se, että ilman kyseisenlaista emotionaalista kiinnittymistä suku ei jatkaisi niin helposti eloaan keskellä olemassaolon taistelun uhkia tihkuvaa viidakkoa. Toki emotionaalinen kiinnittyminen johtuu myös tottumuksesta, siitä, että tietty ihminen on koko ajan läsnä omassa elämässä. Vanhempi voi selittää itselleen kiinnittymisen sillä, että kyseessä on ennen kaikkea se, että juuri hänestä lähtenyt lapsi on erityisellä tavalla rakastettava (ylitse kaikkien muiden miljoonien vanhempien lapsien), mutta evoluutiolla selitettävät syyt voivat olla todelliset tai pohjimmaiset syyt, eli vanhemman omat syyt erityiseen “ehdottomaan” oman lapsen rakastamiseen voivat olla harhauttavia ja todelliset syyt siis vanhemman itse tiedostamattomia syitä.


#23

Käki munii toisten pesään ja muna kuoriutuu aikaisemmin kuin sen pesän isäntälajin poikaset. Näin siitä tulee ensimmäinen ja ainoa poikanen, koska se poistaa muut munat ja poikaset pois pesästä. Mutta emon rakkaus riittää tälle eriskummalliselle isolle ja nälkäiselle poikaselle, koska emo uskoo syöttävänsä omaa lastaan.

Eräs työkaveri tuli aikanaan todennäköisesti huijatuksi naisen toimesta toisen lapsen isäksi. Äidillä oli menevä luonne senkin jälkeen ja lapsi jäi tämän ei-oikean isän kasvatettavaksi. Sen parempaa isää tuskin kukaan voi toivoa. Ei rakkaus katso aina geneettistä sidosta. Miesvaltaisessa työporukassa hänelle naureskeltiin, mutta minusta hän oli sankari ja arvostetumpi kuin moni ”oikea” isä.

Sallittaneen nämä offtopicit, kun liittyivät kirjoittamaasi.


#24

Mietin vain, että mikähän tämän topicin varsinainen aihe oli… Esitettiin kysymyksiä, jotka olivat melko epämääräisiä, itse ihan ekana pohdin, että kenellekähän tämä on suunnattu ja mitä oikeastaan kysytään…

Kyseessä tuntui olevan jonkinlainen oletukselle perustuva kollektiivinen syytös…


#25

Ulkoisesti helposti tunnistettavissa olevat synnit tai yleisesti paheksut asiat vastaan vaikeammin havaittavat synnit, jotka voivat olla pahempia kuin ensin mainitut synnit tai yleisesti paheksutut asiat? Ihminen saattaa olla hyvin itsekäs ja petollinen käytännöllisessä elämässään, ajaen lähinnä vain omaa etuaan, mutta jos hän huomaa tehneensä jotain ulkoisesti havaittavaa ja yleisesti paheksuttavana pidettävää, hän saattaa menettää siitä yöunensa ja mielenrauhansa pitkäksi ajaksi. Jos ihminen haluaa jatkaa tietynlaista elämäntyyliään, joka on kaukana sellaisesta elämästä, jossa hän voisi olla mahdollisimman monelle hyödyksi, hän saattaa keskittyä sellaisten asioiden moittimiseen, joihin hän ei itse ainakaan syyllisty, koska se synnyttää hänessä farisealaisen ajatuksen, että hän ei aivan paha olekaan?


#26

Kenen havainnoista puhutaan? Ja mistä synneistä?


#27

Tarkoitatko alkuperäistä kirjoittajaa ja hänen ajatuksiaan tässä keskustelussa vai minun sanojani? Kun osoitit tuon kysymyksen minulle, niin siltä osin voin aivan hyvin poistaa tämän otsikon alta kaiken sanomani jos koet ne syyttelyksi. Eivät ole minulle niin periaattelisesti tärkeitä vaikka kirjoittamani takana toki seisonkin.


#28

Alkuperäistä kirjoittajaa. Tuli osoitettua sinulle, kun mainitsit “off-topicin”.


#29

Yritän miettiä, mitä ketjun aloittaja ajaa takaa. Hän kirjoittaa ahneudesta, johon varmaan moni kristittykin syyllistyy, vaikka ei tiedostaisikaan itseään kovin ahneeksi, kun taas esim. seksuaaliseen vääryyteen (esim. aviorikos tai esiaviollinen seksi) tai johonkin muuhun selvästi ulkoisesti havaittavaan ja kristittyjenkin piirissä pahana pidettyyn asiaan voi moni ahne olla lankeamatta, tai jos lankeaa (esim. aviorikos, joka tulee ilmi seurakunnan keskuudessa, tai humaltuminen, joka tulee muiden tietoon), hän kokee siitä vakavaa sielunrauhan järkkymistä, kokematta samanlaista sielunrauhan järkkymistä välttämättä lainkaan ahneudestaan tai jostain henkisemmästä ja vähemmän ulospäin näkyvästä synnistä, vaikka nämä synnit voivat olla paljon pahempia syntejä.

Liikuin aikoinaan piirissä, jossa oli tapana alkoholin nauttimista kauhistella, mutta jotkut, jotka liikkuivat siinä piirissä, kuitenkin nauttivat alkoholia viikonloppuisin. Osa heistä meni lauantai-iltana baarin siihen osaan, joka ei näkynyt ohikulkijoille, siitä syystä varmaankin, että se olisi paitsi merkinnyt heidän arvostuksensa vähenemistä muiden silmissä, myös ehkä jopa mielenrauhan järkkymistä, jos he itsekin pitivät lievää humaltumista vääryytenä, jos se olisi sanottu heidän korvien kuullen vääryydeksi. Olen ollut myös piirissä, jossa tiettyjä syntejä kauhisteltiin, ja niistä paljon saarnattiin ja puhuttiin. Oli kuitenkin kyse sellaisista synneistä, joihin luultavasti kukaan ei syyllistynyt, en minäkään.


#30

Tämä on tärkeä aihe ja itsetutkiskelun paikka. Tällöin olisi kuitenkin mielestäni parempi lähtökohta puhua “meistä” kuin “heistä”. Niistä “toisista”, jotka ovat tekopyhiä.

Lisäksi havainnot tästä tekopyhyydestä ja kaksinaismoralismista tuntuivat perustuvan pelkille olettamuksille. Ikäänkuin kukaan abortin vastustaja ei pitäisi kaikenlaista, myös sodassa, tappamista järkyttävänä. Tai ettei ahneuden syntiä tiedostettaisi ja siitä puhuttaisi.
Homous on esillä, koska sitä pidetään esillä. Ja siitä vaaditaan kannanottoa. Mutta onko kukaan koskaan sanonut, että se olisi “kuoleman synti numero yksi”?

Eli mennään jonkun oletetun/kuvitellun uskovan pään sisään, ja selitetään sieltä löytyvä arvojärjestys…?


#31

Nämä olivat kenties turhan yleistävään ja provosoivaan tyyliin heitettyjä ajatuksia aloituksessa, mutta olen huomannut tällaisia piirteitä julkisessa kristillisessä keskustelussa ja ihmetellyt sitä. Voi tietysti olla, että kyse on vain siitä, että ahneutta ja sotia kritisoidaan krisittyjen piirissä yhtä voimakkaasti kuin aborttia, mutta se ei vain läpäise julkisuuskynnystä. No, ainakin syntyi keskustelua aiheesta.


#32

Ratkaisukeskeisille ja synergistisille liikkeille on luonteenomaista tehdä erilaisia syntiluokituksia ja antaa niille itsekullekin oma painoravonsa ja luokitella ihmisiä sen mukaisesti. Kukaan ei kuitenkaan pelastu jättämällä abortin tekemättä, olemalla homostelematta tai karttamalla naispappeja jne., sillä Kristuksen teossa on jo pelastus valmiina uskolla omaksuttavaksi.


#33

Olen kyllä ymmärtänyt tämän kantasi näiden foorumivuosien aikana. Sitä vielä mietin että miten sitten ajattelet, onko ihan sama miten kristitty elää? Mitä ohjeenaan pitäen kristitty valitsee mielestäsi elämäntapansa?


#34

Kun uskova on uskonsa kautta vanhurskautettu hän on otollinen Jumalalle ja tähän otollisuuteen hän ei voi lisätä mitään, sillä yritys lisätä siihen jotkakin on yritys lisätä jotakin Kristuksen tekoon, eli Raamatullisesti ilmaisten lain teko. Vanhurskautuksen jälkeen uskova tekee hyviä tekoja, mutta ei ansaitakseen niillä Jumalalta yhtään mitään, sillä vain Kristus on ansainnut Jumalalta tämän mielisuosion. Tämä on yksiselitteisesti Raamatun oppi vanhurskautuksesta ja sitä seuraavasta pyhityksestä. Näitä kahta ei tule missään tapauksessa sekoittaa keskenään, sillä niiden sekoittaminen on suuntautumista kohti luopumusta, pelastuksen menettämistä.


#35

Ei ole. Tuosta ei ole ollenkaan kyse, vaan se on Kristuksen kirkkoruumiin elävää elämää tänään, tässä ja nyt.


#36

Minun mielestäni et vastannut minun kysymykseeni.
Haluaisitko avata asiaa, mitä elämänohjeita seuraten sinun mielestäsi kristityn pitäisi elää? Mitä neuvoja kannattaa sinun mielestäsi seurata? Mitä tekoja kannattaa pyrkiä tekemään, ja mitä kannattaa välttää?


#37

Niinhän se on. Kristus on pää, jäsenet lopulta tekevät sitä mihin pää ne järjestää. Jos jäsenet repivät ruumista koko ruumis kärsii. Jos jäsenet tekevät pään mukaan, kaikki asettuu kohdilleen.

Mutta miten tietää milloin teot ovat sopivia koko ruumiin hyvinvoinnille ja ruumiin yhdessä ympäristölleen tekemille Christus Totuksen hyville teoille?


#38

Elämä Kristuksen ruumissa on aina uskosta tapahtuvan vanhurskauttamisen seurausta, ei koskaan sen edellytys. Mikäli elämän Kristus ruumissa katsotaan mahdollistuvan meidän vapaan tahtomme perusteella tehtyjen tekojen ansiosta, merkitsee se pään irrottamista ruumiista, uskon sijaistamista teoilla.

Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää. Room. 8: 13.

Näin meidän tulee hengellä kuolettaa kaikki kirjaimeen perustuvat ruumiin teot. Kirjain ei näet ole mitään muuta kuin laki ilman armoa, kuten Augustinus asian ilmaisi ja henki taas on vastaavasti armoa ilman lakia.

Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia. 15. Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: “Abba! Isä!” Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia. Room. 8: 14-16.

Orjuuden henki merkitsee samaa kuin lain tekojen vanki, joka pyrkii saavuttamaan Jumalan mielisuoison tekemällä tekoja. Lapseuden henki taas on vapaa lain teoista ja tekee vapaasti Jumalan tahtoa ilman orjuuttavaa pakkoa ts. pyrkimättä vanhurskautumaan teoilla, sillä lapsuuden henki todistaa uskovan olevan Jumalan lapsi, ilman tekoja.


#39

Juuri näin. Eihän pyhitys ja kilvoitus sulje pois sitä että kasteessa on Jumalan armovoimat tehneet ratkaisevan muutoksen ihmisessä ja kirkon elämään osallistuminen eli sakramenttien kautta armosta nauttiminen ja tervehtyminen on kaiken kristillisen elämän, elämänvalintojen ja pyhittymisen perusta.

Mutta edelleen, mitä ohjetta noudattaen neuvoisin kristittyä elämään, @Walther?
Mitä kautta henki ohjaa ihmistä elämään Hengen mukaan? Onko ihan sama miten elää? Kuka tai mikä neuvoo kristittyä?


#40

Jos sallit, voin tähän laittaa oman näkemykseni. ja kokemukseni, mitä seurata. Minulla ei ainakaan ole mitään ohjelistaa mitä seurata, enkä sellaista halua. Toki varastamiset ja valehtelut ovat selviöitä - ei uskovillekin. Mutta miten sitten vaikka romanikerjälaiselle kolikon antaminen? Elämän tilanteethan ovat aika monimutkaisia usein. Uskoon tultuani pyhä henki on ilmoittanut ennen tilannetta, mikä on oikea teko siihen tilanteeseen. Esim. kun vastaan tylysti, niin ennen vastausta kyllä jo tiedän että se on väärin. Tai kun alan leijua omassa erinomaisuudessani kuulen ikäänkuin kehoituksen: älä mene enää tuohon suuntaan. Mutta enhän minä näöitä kehoituksia pysty kuuntelemaan kuin hetkittäin, kun vanha minä ja syntinen luonto viekoittelee vääriin tekoihin. Uskoon tultuani teen siis syntiä lähes aina tarkoituksella, ja se on karmeaa. En kuitenkaan usko minkään listojen ja neuvojen noudattamiseen uskovan elämässä. Jos sellaisia hyvien tekojen listoja olisi ne olisivat kilometrin pituisia.