Homous vs ahneus


#41

Jos vielä saan vastata tähän omalta osaltani. Tätä ohjetta kannattaa seuraa: “Minä olen viinipuu, te olette oksat. Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Ilman minua te ette saa mitään aikaan…”. Ajattelen näin, että niin kauan kuin pysyn Jeesuksessa tekoni ovat oikeita, mutta heti kun irtoan oman syntisen minäni valtaan tekoni ovat vääriä, näyttivätpä ne sitten kuinka hyviltä ulospäin tahansa. Vaikka täyttäisin kaikki kymmen käskyä ja vuorisaarnan ohjeet päälle, se olisi tyhjää jos en eläisi Hengessä. Uskon siis Hengessä vaeltamiseen. Jos vaeltaa Hengessä, teotkin kumpuavat hengestä, siis kilvoittelu on sitä että kilvoittelee pysyäkseen Hengessä, ei sitä että kilvoittelle jotain hyviä tekoja.


#42

Mielestäni mikään kirkkokunta ei harrasta erityisiä syntilistoja nykyään, tai hyvien tekojen listoja. Olisiko muuten mahdollista että syntilistat on tehty jotta ihmisten keskinäinen sormellaosoittelu ja tuomitseminen vähenisi, kun on yhteiset säännöt? Toki listoja voidaan sitten käyttää tuomitsemisen apuvälineenäkin.

Vanhoissa kirkoissa pitää mielestäni erottaa yleinen, arkielämän moraali ja etiikka ja rituaalinen puhtaus ehtoollisen ja sakramenttien vuoksi. Ne eivät ole kaksi eri asiaa vain saman kolikon kääntöpuolet; kristitty kantaa uhrilahjaansa myös arkielämässä ei vain kirkollisen toimituksen aikana, mutta on pidettävä mielessä että kaikilla kirkoilla ei ole tällaista rituaalisen puhtauden käytäntöä ehtoollisen suhteen.

Lisäys:
Rituaalisen puhtauden säännökset eivät taas kristillisyydessä ole oman pelastuksen eteen ponnistelua vaan Kristusruumissa elämistä, itsensä antamista maailman puolesta. Logiikka menee kristillisessä puhtaudessa niin että koska olen pelastettu voin/minun on mahdollista antaa itseni puhtaana uhrilahjana, ei niin että jos pinnistelen puhtaana saan palkinnoksi pelastuksen.


#43

Mikä on tämä muutos sinun mielestäsi, jonka sanot kasteessa tapahtuneen?


#44

Nyt kyllä kunnioitan sinun kommenttia enemmän kuin montaakaan täällä lukemaani kommenttia.
Tämä on on ihan minun elämäni ydinkysymyksiä.
Vaikka vastausta ei ole, kysymys on elämän tärkeimpiä. Se sisältää lähes kaiken tarpeellisen.

Eli en osaa vastata.
Olen kahlannut aiheen perässä suurimman osan läntistä ja itäistä mystiikan ja askeesin teologiaa ja myös muiden uskontojen opetuksia sillä olen aavistellut ilmiö ei mielestäni rajoitu kristinuskoon. Siihen aavistukseen on myös kristillinen opetus kosmisesta Kristuksesta vastannut.

Pystyn tietysti luettelemaan sinulle mitä kirkot ja opettajat opettavat kasteesta. Esimerkiksi katolilaisena itselleni on tärkeä opetus kasteesta se että siinä katkaistaan perisynnin jatkuvuus mutta siinä eivät kuitenkaan hälvene vielä perisynnin aiheuttamat kerrannaisvaikutukset, mitkä vaativat kilvoittelun ja pyhityksen tietä (ja joidenkin mukaaan kiirastulta tai tulliasemia).

Luettelo opetuksista ei kuitenkaan täysin selitä sitä mitä kasteessa tapahtuu.

Itse olen kokenut että opetus metanoiasta puhuttelee minua kasteen yhteydessä todellisena ilmiönä elämän jokaisella tasolla (miten haluaakaan jaotella, ruumis, mieli, henki…liha, sisukset, henki…filosofisia malleja löytyy).

Nyt viimeisin lukemani teksti summaa metanoiaa näin, mutta ajatus on siis yleinen niin idän kuin lännen teologiassa.

“Yhteys Jumalan ja ihmisen välillä alkaa siitä hetkestä, jolloin yhteyden kaipuu viriää. Ihmisen osalta se ilmenee Jumalan ikävöimisenä ja pyrkimyksenä Jumalan yhteyteen ja Jumalan taholta hyvänä tahtona, apuna ja suojeluksena”, sanoo pyhä piispa Feofan. Kuinka tämä kaipuu itse kunkin kohdalla syntyy, on salaisuus ja pohjimmiltaan Jumalan työtä. Hänen johdatuksensa saa sen aikaan.
Kaipaus johtaa mielenmuutokseen, metanoiaan, joka voidaan suomentaa myös kääntymykseksi ja katumukseksi. Siinä on uskonelämän alku. Jumala kutsuu kaikkia, ja jokaisen on otettava Hänen kutsuunsa kantaa. Nekin, jotka on kasvatettu uskovassa ympäristössä, joutuvat jossakin elämänsä vaiheessa tekemään oman henkilökohtaisen ratkaisunsa.

Nunna Kristoduli: Sydämen kaipuu, s. 7

Uskon että metanoian käsite ja kaste liittyvät todellisuudessa, materiassa, elämässä, jotenkin yhteen.
Kuitenkin on selvää että aina mitään koetun metanoian kaltaista ei kasteeseen liity. Olisiko kasteessa sitten metanoian potentiaali joka aktualisoituu jollain tietyllä hetkellä? Miksi sitten uskon että kasteen vaikutus on tapahtunut myös esimerkiksi patriarkka Aabrahamille jota ei todellakaan kastettu kristillisesti? Siksi että kaste on yksi, Jeesuksen elämän pelastussalaisuus, samoin kuin ristin uhri, kuolema ristillä ja ylösnousemus on yksi. Niiden vaikutuksesta riittää koko maailmankaikkeudelle, kaikissa ajoissa.

En osaa vastata mitä kasteessa tapahtuu, niin kuin sanoin, voidaan luetella kyllä eri lähteistä peräisin olevia opetuksia tästä, mutta yksikään niistä ei suoraan vastaa kysymykseen mitä kasteessa todella tapahtuu.
Lähimmäksi minusta päästään mystiikan ja askeesin teologiassa joissa kuvaillaan ihmisen henkistä matkaa joka merkitsee minulle inkorporoitumista Christus Totus -ruumiiseen ja siinä Jeesuksen Kristuksen ruumiin vaiheiden läpikäymistä kasteesta kuolemaan, ylösnousemukseen ja kirkastumiseen.
En ole varma mitä hetkeä tästä tiestä kaste sakramenttina simuloi, nämä asiat eivät ole lineaarisen suoraviivaisia linjoja. Periaatteessa kai se tulee mystiikan teologian mukaisesti yhdistää pelastussuunnitelman inkarnaatio-vaiheeseen. “Nyt sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseeen, näin Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.” Koska inkarnaatiossa syntyvät ensimmäiset perisynnittömät ihmiset sitten luomisen, Jeesus ja Neitsyt Maria.

Itselläni on metanoia-kastekokemus, mikä kylläkin oli prosessi eikä hetki, se alkoi henkilökohtaisena kokemuksena, jatkui katekumeeniajan niin kuin vanhan kasteteologian mukaan pitääkin, ja huipentui ensimmäiseen eukaristiaan, joka ruokkii ja pitää yllä uskonelämää salaisella, ymmärrykseltä piilotetulla tavalla ja samalla avaa kokemaan elämän ja maailman eukaristisesta kokemuksesta käsin.

Ymmärrän että lapsikasteessa asiat menevät toisin, mutta lapsikaste on silti ihan toimiva tapa.


#45

Tässä kohden tiemme erkanevat radikaalisti. Kasteessa ei luterilaisen opin mukaan heikennetä, eikä tuhota perisyntiä, vaan kasteessa synti annetaan anteeksi ja näin ihminen on uskon kautta kokonaan puhdas, eikä siten tarvitse mitään kilvoittelua tämän lisäksi puhdistautuakseen. Uskoa seuraavat sitten kyllä hyvät teot, joita normittaa rakkauden kaksoiskäsky, mutta näillä teoilla ei ansaita pelastusta, koska Kristus on sen jo ansainnut.


#46

Synnin anteeksianto ja perisynnin jatkuvuuden katkaiseminen näyttäytyvät minulle käytännössä, todellisessa elämässä, samana asiana. Se jolle on annettu synti anteeksi ei ole enää oman ylpeytensä, laiskuutensa tai himojensa vanki, eikä ole pakotettu elämään synnin ketjussa eli perisynnissä. Mutta sanoista voidaan tietysti kiistellä. Itse en näe käsitteissä mitään ratkaisevaa eroa siinä vaiheessa kun mietitään mitä ihmisen kokoisessa palassa maailmankaikkeutta tapahtuu.
Onko sinulla jokin tapa selittää näiden kahden eroa käytännössä?
Ja miksi ero on mielestäsi merkittävä jos niin on?
Minulla ei ole mitään motiivia olla jompaa kumpaa mieltä, minua kiinnostaa se mitä todella tapahtuu todellisessa maailmassa, joten kaikki mielipiteet aiheesta kiinnostavat mahdollisuutena avata salaisuuksia, joiden en toisaalta usko täysin avautuvan.
Itse olen kokenut jotain, tiedän että se on todellista, kaikki selitykset ja kuvaukset siitä kiinnostavat, mutta eivät voi korvata todellisuutta.


#47

Jeesus opetti:

Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa. (Joh. 15:4)

Ja p. Paavali kirjoitti filippiläisille:

…tehkää peläten ja vavisten työtä pelastuaksenne. (Fil. 2:12)

Tuossa nimenomaan sanotaan, että ihmisen pitää itse tehdä työtä pysyäkseen Jeesuksessa ja pelastuakseen. Jos ihminen ei aktiivisesti näe vaivaa pysyäkseen hänessä, eivät Hänen sanansakaan voi pysyä ihmisessä - ja silloin tämä ei voi pyhittyä eikä kasvaa hurskaudessa. Hurskaus, ευσέβεια, tarkoittaa nimenomaan ‘palvella Jumalaa hyvin’.

Tulkitset väärin Roomalaiskirjeen teot. Ei siinä hyviä ruumiillisia tekoja käsketä kuolettamaan, vaan vain ne teot, jotka ovat syntisiä - siis lähtöisin ruumiillisista himoista, nautinnonhalusta, laiskuudesta, ahneudesta ym. eikä Kristuksen ja pyhien esikuvallisista teoista. Toisin sanoen siinä kehotetaan nimenomaan kilvoittelemaan kaikin voimin. Ongelmasi on, että yrität jatkuvasti esittää kaikki teot yhtä huonoina ja syntisinä, ikään kuin hyvät ja oikeat teot jotenkin ajaisivat ihmisen harhaan, vaikka todellisuudessa on hyviä ja huonoja tekoja, ja hyvät teot ovat aina hyviä ja ihmiselle hyödyksi. Ne ovat osallisuutta Jumalan filantropiaan, ihmisiä kohtaan harjoittamaan rakkauteen ja auttavat Jumalan tuntemisessa ja hänen tahtonsa ymmärtämisessä.

Orjuuden hengestä on minulle turha puhua, sillä en ole juutalainen enkä ole koskaan noudattanut heidän lakejaan. Sen sijaan kristityn velvollisuuksista on sopivaa puhua. Lainaamassasi Roomalaiskirjeessä p. Paavali muistuttaa nimenomaan siitä, että kristityillä on velvollisuuksia. Samassa hän toteaa: “Jos elätte luontonne mukaan, te kuolette, mutta jos Hengen avulla kuoletatte syntiset tekonne, te saatte elää.” (Room. 8:13) Kuolettaminen tarkoittaa nimenomaan ihmisen omaa taistelua, omaa kilvoittelua omia syntejään ja kiusauksiaan vastaan. Ei meitä ole kutsuttu passiivisiksi vastaanottajiksi, vaan aktiivisiksi työtovereiksi, jotka pyrkivät kaikin voimin noudattamaan Kristuksen esimerkkiä.


#48

Perisyntiä ei voi kasteessa heikentää, kun ei mitään perisyntiä ole olemassakaan. :grin:

Kasteessa päästään osalliseksi Kristuksesta, ja siitä alkaa Jumalan lapseus ja kilvoittelu. Jeesus on kyllä avannut tien kaikille pelastukseen, mutta ei meistä kukaan ole vielä taivaassa. Kastettu ei ehkä juuri kasteen vastaanotettuaan tarvitse mitään, mutta jo hetken perästä hän tarvitsee - ja yleensä ihmisellä on siinä vaiheessa vielä vuosikymmenien mittainen taaperrus edessään. Ja sinä aikana hän taatusti tarvitsee kaikki mahdolliset hengelliset avut ja aseet, jotta onnistuisi viemään katumuksensa päätökseen ennen kuin elinpäivät tulevat tässä ajassa täyteen. Pelastuminen on varma vasta siinä vaiheessa, kun ihminen tosiaan on kuninkaallisella hääaterialla taivaallisessa Jerusalemissa. Vielä emme ole, ja joka päivä vaarannamme perille pääsemisemme teoillamme, sanoillamme, aikomuksillamme ja ajatuksillamme.


#49

Niinpä.
Tässä kohtaa olen paljon miettinyt näitä sanoja. Ne on luultavasti alunperin otettu käyttöön kuvailemaan sitä mitä oikeasti tapahtuu, niin kuin tässä nytkin siihen @Walther kysyi vastausta. Mutta kun sanoja pyöritellään tarpeeksi kauan kuin mantraa ne kehittävät ympärilleen oman käsitteen ja lakkaavat olemasta todellisuuden selityksiä.

Tämän vuoksi olen itse alkanut puhua synnin jatkuvuuden katkaisemisesta enkä perisynnin tahran puhdistumisesta.
Tahran voidaan olettaa kaikkialla ihmiskunnassa ja sitten se puhdistuu yhdestä kohtaa, kastetusta, mutta vaikka kielikuva on ehkä alun perin koettanut kuvata sitä miten synti saa aikaan lisää syntiä, se on muodostanut ihmisten suissa uuden käsitteen, omaa elämäänsä elävän perisynnin. Osallisuus Kristuksesta kasteessa totta kai katkaisee synnin kierteen ihmisten välillä siinä kohtaa ja saa aikaan että samasta kohdasta pääsee armo kiertämään ihmisten välille. Ja Jeesuksen inkarnaatio on se mikä on yhdistänyt kaiken armovoimien ulottuville. Jeesus-ihminen on meidän joukossamme, kiedottuna samaan syntiin jotta samassa yhteydessä pelastuisimme.

En todellakaan voi sanoa miten tämä asia oikeasti meissä kaikissa ilmenee, mikä on todellisuus näiden sanojen edessä, mutta länsikään ei puhu siitä että kukaan olisi syyllinen perisyntiin, se ei siis lännessäkään ole syyllisyys joka pitää antaa anteeksi.
Hyvä raamatunkohta kasteen anteeksiantoa kuvaamaan se missä sanotaan että kaikki ovat yhdessä kiedotut syntiin jotta kaikki voisivat yhdessä pelastua.
Kun joku kastetaan hän lakkaa levittämästä ympärilleen lisää syntiä (viha joka levittää ympärilleen kaunaa, itsekkyys joka levittää ympärilleen kostonhimoa esim.), mutta koska hän on yhtä toisten ihmisten kanssa, hänen pelastuksensa voi levitä muihin rukouksen voimalla, samaa yhteyden reittiä kuin synti aiemmin levisi.

Lopulta mikään meidän kolmen (timo k, Walther, Plautilla) teksteistä koskien sitä mitä kasteessa tapahtuu ei vastaa kysymykseen mitä oikeasti kasteessa tapahtuu, mutta jokainen on melko hyvä kuvaus siitä, sinne päin.


#50

Unohdat, kuten Francis Pieper sanookin sinun unohtavan missä syy tuohon kehotukseen on annettu:

Finally, why should Christians work out their salvation with fear and trembling? Because, as Scripture tells them, their salvation rests not in their hands, but in God’s. “Work out your own salvation with fear and trembling, for it is God which worketh in you both to will and to do of His good pleasure” (Phil. 2:12-13). The synergists are in the habit of quoting only the admonition in v. 12 and entirely disregarding v.13, where the reason for the admonition is given. As we saw in the quotation above, they quote only “Work out your own salvation with fear and trembling” and then assert: “There is no stronger way of stating that the salvation of man does not depend in every respect only on God,” simply closing their eyes to the statement: "It is God which worketh in you both to will and to do of His good pleasure.’
He who disregards this truth is headed for a fall. There is, in the last analysis, only one thing that causes the loss of faith, and that is self-confidence - the synergistic idea that salvation does not depend solely on God’s gracious operation, but also on the “self-determination,” the “correct conduct,” of man. That brought about Peter’s fall. Trusting in his own ability to sustain his faith, he declared: “Although all shall be offended, yet will not I. Others may fall, but I will observe the right conductl Jesus predicted what the result of this self-confidence would be. “Verily I say unto thee,” He said, “that this day, even in this night, before the cock crow twice, thou shalt deny Me thrice” (Mark 14:30). - Only a few hours later Peter cursed and swore that he did not know the Lord Jesus. Luther calls this attitude of unwillingness to depend solely on God’s grace for salvation the “vicious, insidious deception” which still stirs in the flesh of the Christians and must be suppressed constantly and mercilessly if the first are not to become the last.” Against this “insidious deception” Paul is warning the Philippians when, admonishing them to work out their salvation with fear and trembling, he tells them that it is God who works in them both to will and to do of His good pleasure.

Francis Pieper, Christian Dogmatics, Volume III, p. 92-93.

Eikä noissa Jeesuksen sanoissa, kun hän käskee meidän pysyä hänessä ole mitään muuta tarkoitusta kuin sanoa, ettei uskon siteen pidä katketa, ei suinkaan, että tehkää tekoja. Sillä jos uskon side katkeaa, emme voi myös mitään tehdä, aivan kuten Jeesus tuossa sanoo. Emme pysy hyviä tekoja tekemällä hänessä, vaan uskomalla häneen me hänessä pysymme. Usko ylläpitää hyviä tekoja, ei hyvät teot uskoa. Vanhurskas ihminen tekee kaikissa hyvissä teoissaankin syntiä, mutta syntiä ei lueta missä ei ole lakia. Minulle pelastus on jo valmiina Kristuksen teossa, ovathan syntini siinä anteeksiannetut ja näin minun ei tarvitse rämpiä kauhistuttavassa epäilyksen suossa. Jos olen siinä mielipiteessä, että minun täytyy ansaita oma pelastukseni tai, että pelastukseni riippuu minusta, en tarvitse Kristusta.


#51

Tykkään tästä @Walther in muistutuksesta. Mutta en luovu synergiastakaan, molempi parempi.
Vuosien mittaan on yhä vahvempi tunne siitä että kristinuskon luterilainen sovitus on tarkoitettu rauhoittamaan ylitunnollista, skrupulöösiä mieltä. Ja hyvä niin. Huolettomille ja laiskoille, mutta Jumalaa romanttisehkosti rakastaville, kuten minulle, sietää vähän kiirastulta ja hyviä tekoja vilautella.