HS: Samaa sukupuolta olevat pääsevät pian vihille myös Tuomiokirkossa

En mielestäni yleistä.

Tunnistatko sinä mitään vaikeutta nykytilanteessa?

Minusta tämä on hyvin haasteellista.

1 tykkäys

No, minä kun en ole kovin vahvasti sitoutunut evlut kirkkoon, niin hoidan vaikeudet väistelemällä ja olemalla koko ajan lähtökuopassa room.kat. kirkon suuntaan. Ymmärrän, että evlutiin vahvemmun sitoutuneille tilanne on vaikeampi.

Tuo on yksi näkokohta. Olen kirkossa töissä mutta toisaalta ajattelen että minun tulisi kristittynä olla lähimmäinen kaikille kohtaamilleni ihan joka tapauksessa.

Ei katolilainen kristitty kai elä umpiossa hänkään? Samalla tavalla hänen pitää miettiä minkälainen Kristuksen tuoksu hänestä leviää.

En osaa tässä nyt keskittyä vain EVL kirkon sekoiluun vaan minulla on koko ajan huoli siitä mikä kokonaiskuva on.

Ehkä tässä ketjussa siksi tulikin vähän epävirettä että en ole ollut otsikko silmissä jatkuvasti…

1 tykkäys

Aika paljon sitä ainakin internetsissä näkee. Milloin vika ovat mamuissa, milloin homoissa, milloin naispapeissa ja ties missä.

1 tykkäys

Kun tietää, mikä on ortodoksisen kirkon suhtautuminen kys. asioihin, niin tuollainen heittely näyttää todella heikkomieliseltä.

Tunnistan itseni ketjun teksteistä tuollaiseksi ihmishirviöksi: patamusta toisia tuomitseva konservatiivi joka kuvittelee olevansa muita puhdompi.

Ilmeisesti en osaa kuvata teksteilläni oikein sitä, miten asioita käsitän ja niistä ajattelen.

  1. En kuvittele olevani puhto tai synnitön, en todellakaan. Ketään en ole tappanut, mutta muuten tulee varmaan elämäni ajalta ruksittua kaikki kymmenen kaskyn rikkomukset ajatuksin, sanoin ja teoin. Täydellinen syntispaska siis, ja siksi luulen jotakin synnistä ja sen tekemisestä ymmärtäväni.

  2. Tuomitsenko toisia, en mielestäni. Tuomitsen suoran Raamatun sanan vastaisia tekoja. En ihmisiä.

  3. Halveeraanko ihmisiä. En mielestäni. Kaikilla on ihmisarvo, mitä en ole kiistänyt. Jos en hyväksy homojen kirkollista avioliittoon vihkimistä, sillä ei ole mitään tekemistä käsittämäni ihmisarvon suhteen. Homot ovat ihan samanarvoisia, ja minulla on myös homoja kavereita. Mutta kristinuskosta ei löydy hyväksyntää homoliitoille. Osaatko erottaa ihmisen teot ihmisestä? Samoin mamut, toki heillä on sama ihmisarvo kuin meillä muillakin. Mutta ei heillä ole oikeutta tulla massoittain maahan ja vaatia täyttä ylöspitoa. Siinä on taas se merkittävä ero: Ihmisen arviointi tai ihmisen tekojen hyväksyttävyyden arviointi, mitkä ovat aivan eri asioita.

3 tykkäystä

Et sinä nyt niin kovin patamusta taida olla vaikka tyylisi on hiukan uhoava tjsp

Tämä keskustelu lähti siitä että kysyit pitääkö sinun maksaa veroja kirkolle jossa voi toimia otsikon kertomalla tavalla.

Minusta se on ihan hyvä kysymys.
Itse ajattelen että kirkon keräämä vero menee valtaosalta erittäin tärkeisiin asioihin. Mutta olen myös surullinen siitä että moni sekoilee ja sekottaa kuten nyt Helsingissä ja muuallakin.

Vanhoissa kirkoissa on tosiaan se hyvä puoli että siellä ei olla eksytty näihin kuvioihin. Ainakaan kovin laajasti.
Mutta omat skandaalit toki sielläkin.

Sitä minä vaan että mikä on pääviesti meiltä kristityiltä maailmalle. Etköhän sinä ole samaa mieltä.

Tuossa muukalaisten asiassa on mielenkiintoista että kons ja lib puolet löytävät yhteisen sävelen aika usein. Ihmisten palauttaminen kuolemanvaaraan on monelle tuskallinen asia riippumatta hengellisestä rintamasta.

Kansakuntien, hyvinvoivienkin, kantokyvyllä on rajansa. Eikä toisaalta minkään alueen olot parane sillä, että vaurain ja tervein aktiiviväestö lähtee kalppimaan ja kehnot köyhät ja raihnaiset jäävät.

Eräässä selvityksessä todettiin, että liki 70% turvapaikkaa hakeneista ei ollut aidosti turvapaikan tarpeessa, vaan haki parempaa elintasoa. Siinä ei sinänsä ole pahaa, mutta jos ei ole kieli- eikä ammattitaitoa, on yhtälö aika kehno. En voi myöskään ymmärtää asekuntoista miestä, joka jättää maansa sota- tai konfliktitilanteessa.

Voiko ihmisen ja teot erottaa?
Olen varmaan monesti kirjoittanut että voi toki.

Mutta vaikka sen teemmekin, ne ihmiset eivät häviä minnekään. Ja heidän on vaikea käsittää miten me emme muka tuomitse ja ole ylemmyydentuntoisia. Tämän kanssa on vaan elettävä.

Minä saan itseni usein kiinni siitä että selittelen tai unohdan omat vikani itselleni mutta kauhistelen toisten pahuutta vähintään mielessäni. Valitettavan usein ääneenkin…

Heidät tapetaan ensimmäisenä. Näin opetti pakolaisnainen entisestä Jugoslaviasta.

D

Moralismi on eri asia kuin konservatiivisuus. Sitä esiintyy liberaaleillakin. Minusta esimerkiksi median homofobiapuheet on pääasiassa oikein vanhaa kunnon poroporvarillista moralismia.

3 tykkäystä

Ajattelin aivan samaa mutta ehdit kirjoittaa ensin.

1 tykkäys

Moralismi on mielestäni liberaaleilla pahempaa, koska ei ajatella syntien sovitusta yhtä konkreettisesti, vaan yritetään selittää pois kaikki se synti, mikä voidaan, ja mitä ei voida, esim pedofilia, tuomitaan ilman minkäänlaista armoa.

Mutta jokainen meistä voi olla yhtäaikaa lakihenkinen jossain asiassa, liian lepsu jossain toisessa, ja vaikkapa menestysteologi jossain kolmannessa. Kaikkien minusta pitää tehdä näistä kaikista jonkinlaista parannusta.

Käyn yhdessä naistenpiirissä, missä eräs rouva kertoi läheisensä lapsesta, joka elää homoliitossa, ja pyysi rukoilemaan tämän puolesta, kun tämä on kiinnostunut uskonasioista. Minusta oli ihanaa, miten eräs vanha rouva, joka on erittäin konservatiivinen, ja joskus vähän turhan kärkäs sanoissaan, sanoi tälle rukousta pyytävälle, että muistathan kuitenkin, että nyt on kyse pelastuksesta, eikä homoudesta. Ja että Jumala voi avata tämän miehen silmiä homosuhteiden suhteen myöhemmin, tai ehkä ei koskaan, mutta tärkeintä on, että tämä löytää uskon Jeesukseen. Samoin tiedän monen hyvin jyrkän konservatiivin tekevän hyvää työtä abortin tehneiden keskuudessa, tai ei-toivottuja lapsia odottavien äitien kanssa.

Ihmisellä voi olla hyvinkin selkeät mielipiteet siitä, mikä on Raamatun mukaan oikein ja väärin, ja kuitenkin ymmärrys siitä, ettei kukaan meistä siihen oikeaan yllä, ja halu osoittaa rakkautta kaikkia Luojan luomia ihmisiä kohtaan.

11 tykkäystä

Jos me homohäitä vastustavat olisimme vähemmän kärkkäitä asettumaan Sakarjan kaltaisten suorapuheisten ihmisten yläpuolelle ja tuomitsemaan hänen sanomisensa (kröhöm! MINÄ olen sentään nöyrä palvelija, joka en tuomitse liberaaleja päättäjiä), niin liberaalit eivät pystyisi ajamaan omaa agendaansa niin tehokkaasti kuin he nyt tekevät.

Mitä Jeesus tekikään rahanvaihtajien pöydille?

1 tykkäys

Kuka tässä keskustelussa on osoitellut tai tuominnut Sakarjaa?

1 tykkäys

Se joka sanoo asian kuin Raamattu sanoo ja tahtoo siitä pitää kiinni, on jopa ev lut kirkon työntekijän mielestä epäkristillinen änkyrä, moralisti, ylemmyydentuntoinen,rakkaudeton ei-kristitty. Leimoja putoilee minkä ehtii vaikket minua edes tunne

Tässä yksi syy miksen liittynyt ev.lut kirkkoon enää takaisin, kun siitä nuorena ateistina erosin.

2 tykkäystä

Jos lukisit tarkemmin ja avoimin mielin, mitä kirjoitin, saattaisit ymmärtää etten leimaa sinua tai muitakaan keskustelijoita.

Ja huomaisit, että luin itseni siihen samaan kristittyjen ryhmään, jolle on nyt annettu haaste olla yhtä aikaa perinteen ja uskon puolustaja ja toteuttaa silti lähimmäisen rakkautta.

Kirjoitinhan nimenomaan, että minä löydän itsestäni tuomitsijan ja syntien valikoijan, omaksi edukseni.

3 tykkäystä

Tämä on mielenkiintoinen kysymys.
Miten me käytämme Raamattua näissä keskusteluissa?

Olisi mielestäni harkittava tarkkaan, mikä Jeesuksen toiminnassa on milloinkin se varsinainen pointti, että se on meille säilytetty ja kerrottu.

Ihan surutta en lähtisi esim. sille linjalle, että kun Jeesus hikeentyi, niin oikeus tai velvollisuus hikeentyä siirtyy siitä sitten meillekin.

Ja joka tapauksessa on myös tutkittava, mikä oli rahanvaihtajien virhe. Miten se liittyy tämän ketjun aiheeseen jne.

Joh. 2:14-17

Yhteenveto

14 Hän näki temppelissä kauppiaita, jotka myivät härkiä, lampaita ja kyyhkysiä. Siellä istui myös rahanvaihtajia.
15 Jeesus teki nuoranpätkistä ruoskan ja ajoi heidät kaikki temppelistä lampaineen ja härkineen. Hän paiskasi vaihtajien rahat maahan ja kaatoi heidän pöytänsä.
16 Kyyhkysten myyjille hän sanoi: “Viekää lintunne pois! Älkää tehkö Isäni talosta markkinapaikkaa!”
17 Silloin opetuslapset muistivat, mitä kirjoituksissa sanotaan: “Kiivaus sinun temppelisi puolesta kuluttaa minut.” [

Jeesus ei suvainnut, että hänen Isänsä talosta tehdään markkinapaikka. Minä nyt rohkenen verrata tätä siihen, että hänen Isänsä talosta ollaan tekemässä avioliiton solmimispaikkaa pareille, joiden avioliitolle ei ole löytynyt puoltavaa lausuntoa Raamatusta. Päinvastoin.

Onko tämä mielestäsi liian kaukaa haettu vertaus? Saanko minä käyttää omaa päättelykykyäni vai pitääkö minun olla hiljaa?

4 tykkäystä

2 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Offtopic-aarrearkku