On paljon keskusteltu siitä, vaikuttavatko teot pelastukseen, mutta nyt ei ole kysymys siitä, sillä se aihe lienee loppuun kaluttu luu.
Sen sijaan meille opetetaan, että uskosta seuraavat hyvät teot. Mutta mitä nämä hyvät teot ovat, etenkin kun toisaalta tiedostamme sen, ettei näitä hyviä tekoja tahdo löytyä, mutta kylläkin kosolti syntejä, joita teemme päivittäin. Mitä siis mielestänne ovat hyvät teot, miten ne tulevat ilmi?
Ne tulevat ilmi viimeisellä tuomiolla. Lampaat eivät tienneet mitä hyvää olivat tehneet. Matt 25.
D
Näinhän se on, mutta onko mahdollista jo tämänpuoleisessa elämässä saada ymmärtämystä siihen mitä ne ovat. Ovatko ne pelkästään yhteikunnallista vanhurskautta, sitä, että muistaa niistää nenänsä, kammata hiuksensa ja olla pissaamatta naapurin tontille sekä osallistua mahdollisimman paljon hyvätekeväisyys kampanjoihin, antamalla apua joko tavaraa tai rahaa puuttessa oleville tai kolehtihaaviin? Niin vielä jäi mainisematta yksi asia, kuuluuko hyviin tekoihin myös se, että naama punasena jännityksestä “Jeesus pelastaa” paita näkyvästi päällä kerrot ystävillesi tai ei-ystävävillesi uskostasi?
Noudattaa käskyjä? Positiivisesti, ei vain “älä” osiota, vaan kääntäen ne luvaksi tehdä hyvää. Älä tapa → suojele elämää jne.
Itse en juurikaan mieti, onko jokin tekoni, omasta tai toisten mielestä hyvä sellainen, se mistä Jumala kiittää loppupelissä. Jos ajattelen tekeväni hyvää, niin se lähtee helposti omavanhurskauden lapaseen. Jos en en juuri ajattele asiaa, niin ei tarvitse ottaa stressiä. Loppupelissä tekoni ei ole pääasia, vaan se mitä siitä seuraa, onko se Jumalan tahdon mukaista. Voin antaa kerjäläiselle 10€ ja ajatella että kylläpäs tein hyvän teon. Sitten kerjäläinen ostaa sillä viinaa ja huumeita. Autoinko kerjäläistä vai en? Oliko tekoni hyvä jos se johti tuhoon. Toki kerjäläinen on itse vastuussa teoistaan, mutta silti.
Minusta hyvä teko on itse asiassa vain teko (ilman hyvä -määrettä), joka jotenkin rimmaa Jumalan tahdon kanssa kohti Häntä. Joskus tekemäni pahakin asia, tai siinä hetkessä pahaksi sanottu asia, voi johtaa hyvään.
Yritän elää Jumalan tahdon mukaisesti ajattelematta liikaa sitä teinkö nyt varmasti hyvää.
D
Kyllähän me näemme hyviä asioita ihmisten kesken ja joskus itsessämmekin, ja silti se ei johda kuvitelmaan että näin sitä porskutellaan taivaaseen omin voimin.
Voisiko Hengen hedelmät, joista on apostolilla oikein luettelokin, liittyä tähän?
Kärsivällisyyttä ja iloa ja lempeyttä ei yleensä riitä lainkaan vaan päinvastoin sappi kiehahtaa ja oma lehmä on aina sekä ojassa että allikossa ja vielä yksi kainalossakin. Mutta sitten sitä ihmeellisesti joskus onkin! Ihmisten kesken, ilman yritystä ja väkisin puurtamista. Jos siis Pyhä Henki oikeasti hedelmiä tuottaa, mikäli Raamatun sanaan on luottaminen, niin miksi emme sitä myös joskus näkisi ja tuntisi.
Teot jotka oikeasti vaikuttavat ihmisten kesken eivät siis kristinuskon mukaan ole kristityn omia vaan Hengen toimintaa? Meistä huolimatta Jumala toimii meidän arjessamme. Puu tuottaa hyviä hedelmiä, jos se on se “tosi viinipuu”?
Juu, tämä on hyvin sanottu. Keskeisellä sijalla on siis se, onko se Jumalan mielestä hyvä teko?
Juuri näin minäkin ajattelen. Entäpä jos ääreistän ottamalla lähtökohdaksi seuraavan Raamatun kohdan:
Fil 2:13: “sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.”
Kun siis Jumala vaikuttaa kaiken kaikessa niin voiko uskovan tekemä ja jatkuvasti toistuva synti olla Jumalan tahdon mukaista? Näinhän me kuitenkin saamme kaikki uskovat itsessämme syntisinä havaita käyvän, ei siitä mihinlään pääse.
Eikä tämä nähdäkseni ole mitään joutavanpäiväistä jutustelua, vaan ihan tarpeellista keskustelua. Puhutaanhan meillä luterilaisessa kontekstissakin jatkuvasti siitä kuinka uskosta seuraavat hyvät teot ja silloin moni joutuu hämilleen, puun ja kuoren väliin kun ei kykene hahmottamaan mitä ne ovat, mistä on kysymys, kun synti toistuu jatkuvasti elämässäni, mutta hyviä tekoja en tunnista paljonkaan tekeväni.
Minä näen tämän juuri näin. Uudestisyntyminen kun alkaa vaikuttaa, siitä seuraa nämä esim. Galatalaiskirjeen viidennessä luvussa mainitut Hengen hedelmät:
Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
Tähän voi nähdäkseni vastata yksinkertaisesti ei varmasti. Henki sotii lihaa vastaan ja liha Henkeä vastaan. Näin myös uudelleensyntymisen jälkeen. Mutta apua saa ja pitää pyytää rukouksella, jotta reitti kulkee koko ajan lähemmäksi ja lähemmäksi Jeesuksen viitoittamalle tielle.
Kyllä siinä on vähän sellainen farisealainen ansatsi.
Sanoin yksi päivä töissä työkavereille, että saan taivaassa vähän pehmeämmän penkin, kun tein jonkun jutun mielestäni hyvin. Kaverit syyttivät heti tekovanhurskaudesta, “Ei hyvillä teoilla päästä taivaaseen”. Sanoin että ette kuulleet: Saan taivaassa pehmeämmän penkin enkä joudu pylvään taakse seisomapaikalle.
Ja nyt kun sanoin tämän ääneen, niin varmaan joudun taas istumaan kovalle penkille koripallojoukkueen taakse taivaallisessa hääjuhlassa.
D
Inhimillistä ja uskonnollista ajattelua, joka kuuluu meille ei Jumalan ajatteluun. 
Äläpä sano! Jos uskova saadaan tavoittelemaan taivaspaikkaa hyvien tekojen välityksellä, etenkin kun monet hereettiset lahkot niitä painottavat, niin eikö Jumala voi silloin pysäyttää uskovan ja sallia hänet vanhan luontonsa valtaan tekemään syntiä, jopa aiheuttaa sen, että hän ei luottaisi itseensä?
Jumalan tiet voivat olla ihmeelliset!
Tietysti jos Jumala näin haluaa tomia, niin ei siinä minun näkemykset paina 
Mutta yleisesti ottaen, en Raamatusta tähän hätään keksinyt viittauksia, mitkä tällaista osoittaisivat (oma kommentointini siis vain nopealta pohjalta).
Vielä itse aiheeseen, niin sekin on mielestäni hyvä merkki, jos syntiä tehdessä tuntee “piston sydämessään” eli omatunto alkaa kolkuttamaan. Ei ole Henki ainakaan kokonaan poistunut paikalta, kun näin ilmoittelee että nyt on tullut tehtyä väärin.
Vertaus lampaista ja vuohista mielestäni avaa tekojen asiaa hyvin, kun osaa tarkkaavaisena sen lukea.
Teot tehtiin siis Jeesukselle Jumalalle tietämättään uskossa. Kummatkaan eivät tienneet tekevänsä tai jättävänsä tekemättä. Kaikki viittaa siihen, että samoja näkyviä tekoja tekivät molemmat, mutta uskossa tehdyt kelpasivat. Eli ei myöskään ns. hyviä tekoja jätetä tekemättä peljäten, että se on ns. Teko, joka on muka väärin. Uskovakin tekee tekoja, mutta ei ansaitse niillä mitään eikä luule edes, mutta tekee silti.
Kyllä Hengen Hedelmä on tärkeä ja kasvaa uskovalla hitaasti, mutta varmasti. Hedelmästään puu tunnetaan.
Room. 7 käsittääkseni voisi antaa näin ymmärtää? Mutta nyt en ehdi enempää tästä aiheesta, menen pastorini pitämälle luennolle! Palannen illalla asiaan.
…on kyllä edelleen minusta yksi hankalimpia Jeesuksen puheita, ja siksi siitä varmaan on niin monenmoista selitysyritystä kautta aikain väännetty.
Keitä ovat ne “vähäiset”, joissa Jeesus sanojensa mukaan on, ne joita rakastamalla lampaat saavat palkintonsa? Joidenkin mielestä he ovat uskovia, Jeesuksen omia lampaita siis hekin. Jotkut, ehkä yleisemmin nykyään, näkevät että kaikki maailman kärsivät, lähellä ja kaukana, ovat vähäiset - niinpä sitten saarnan jälkeen kerätään kolehti maailman hädänalaisille, ja kirkkokansa hetkeksi huokaa helpotuksesta…
Ajatus Jeesuksen palvelemisesta toisissa kristityissä sopii kyllä yhteen sen kanssa mitä esimerkiksi Johannes opettaa keskinäisestä rakkaudesta - siitä josta Herran omat tunnetaan…
Jos vuohet ja lampaat sekä rangaistus ja palkinto otetaan suoraviivaisesti pelastusopin perusteeksi, syntyy suuri ristiriita vertauksia seuraavien lukujen lukijalle. Siinähän evankelista Matteus kertoo Jeesuksen kärsimyksestä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Näiden tapahtumien näkeminen meidän syntiemme tähden tapahtuneeksi pelastushistoriaksi murskaa edellä ehkä syntyneen hyvää tekevän ihmisen ruusunpunaisen mallin. Armo on ainoa mahdollisuutemme, muuhun ei voi turvautua. Ilmestyskirjan viimeisen tuomion kuvauksen avainsanaksi armon kerjäläinen näkee sitten elämän kirjan. Jos nimi on kirjassa, on kaikki hyvin sitten kerran.
Täytyy vielä miettiä. Kyse on Jeesuksen vertauksista, jotka eivät ole siis kirjaimellisesti otettavia, vaan hengellä ymmärrettäviä ja avautuvat vain oikealle uskolle Jeesuksen Kristuksen täytetystä työstä puolestamme.
Täydellinen ei voi minunkaan tulkintani olla, mutta noin olen saanut vertauksen sisällön ymmärtää kokonainen Raamattu huomioiden.
En nyt mitenkään erityisesti esittämääsi tulkintaa moiti. Tarkoitin lähinnä kuvata sitä miten hänmentävän paljon monenmoista tulkintaa vertauksesta on tehty. Oleellista taitaa olla ymmärtää että se todellakin on vertaus.
Mielestäni kuitenkin Raamatun kirjoituksia saa tutkia ihan järjellä. Uskon antaa tosiaan Pyhä Henki, niinkuin toteat. Pelko, jonka mukaan eksegeettinen tutkimus tai sitten ihan maalaisjärkevä Raamatun kirjojen vertailu ja sisäluku olisivat uskovaisuuden tuho, on jokseenkin turha. Ajatus kumoutuu jo sillä että tunnemme sekä hyvinkin perinteisiä uskovia tutkijoita että niitä jotka eivät usko esimerkiksi ylösnousemukseen tai siihen että Jeesus on Jumalan poika ja syntien sovittaja, eli kiistävät keskeiset uskontunnustusten kohdat. Kumpaakin sorttia löytyy professoritasolle saakka.
Itseäni jonkun verran on auttanut Raamatun äärellä se yksinkertainen asia että pitää katsoa kenelle Jeesus puhuu. Tai mihin seurakuntaan ja tilanteeseen apostoli skriivaa papyruksensa.
Toinen pointti on se että kun vaikka vertauksia on peräkkäin niin ne todennäköisesti toistavat samaa vähän eri tavoilla. Jeesuksen kuulijat saivat opetusta vähän kuin kertaamalla - aivan kuin Jeesus varmistaisi että menisi perille mahdollisimman monelle…
Niin juuri. Ei Jeesus yhdessä vertauksessa tai jonkun henkilön kohdatessaan koko pajatsoa tyhjennä eikä selitä pelastushistoriaa. Jotkut syyttävät että Paavali vasta keksi kristinuskon ja kirkko sitten kehitti omansa siihen päälle. Eiköhän asia ole niin, että Jumalan sanaa ovat niin evankelistojen kuin apostolienkin muistiinpanot. Jeesus opetti kalamiehiä ja otteli fariseusten kanssa, ja Paavali jne sitten todistivat että niin tosiaan oli kuin Jeesus väitti - hän oli kuin olikin ennustettu Messias ja hänen viestiään Jumalan rakkaudesta oli lähdettävä jakamaan kaikille kansoille.
Eivätkö? Mikä muistinmenetys siinä tapahtui? Ja vuohillekin?
milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa…
Jeesusta ne eivät siis tunnistaneet, ainoastaan näkivät ne “vähäiset”.
Ei kai…
Vuohet eivät auttaneet “vähäisiä”. Siksi kuningas (Jeesus?) sanoo, että “te ette…”. Ja ne ihmettelevät että milloin me muka näimme…
Lampaat eivät tienneet mitkä heidän teoistaan olivat niitä, jotka Kristus mainitsi. He eivät siis tunnistaneet niitä niin tehdessään.
D
Näihän Jeesus jäähyväispuheessaan Matt. 16 ja 17 luvuissa ilmoittaa ja rukoilee.
16: 7;
“Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän”
Molemmat luvut selittää tätä hyvin tajuttavalla tavalla mielestäni.