Hyvät teot?

Usko
21

No niin, luento on kuunneltu ja palaan tuohon mainitsemaani Room. kirjeen lukuun 7. Siinähän Paavali sanoo:

Room 7:13: “Onko siis hyvä tullut minulle kuolemaksi? Pois se! Vaan synti, että se synniksi nähtäisiin, on hyvän kautta tuottanut minulle kuoleman, että synti tulisi ylenmäärin synnilliseksi käskysanan kautta.”

Emmehän muutoin huomaa olevamme syntisiä kuin lain kautta, silloin kun teemme syntiä. Mutta ehkä kaikkein pahin synti onkin omavanhurskaus, siis se, että luotamme lihaan vanhurskautuksen asiassa. Näinhän käy silloin kun sorrumme ajattelemaan, että omat hyvät tekomme kelpaavat Jumalalle. Silloin on ehkä hyväksi, että Jumala sallii meidän lankeavan johonkin omantuntomme tuomitsemaan tekosyntiin, joka murskaa käsityksemme siitä, että hyvät tekomme ovat otollisia Jumalalle muutoin kuin uskon kautta. Paavalihan päättää kyseisen luvun huudahdukseen:

Room 7:25: “Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.”

2 tykkäystä
22

Hyviä pohdintoja. Itsellä on tuosta kuva, että siinä Paavali ikäänkuin kertoo, että jos tiedät tekeväsi syntiä ja teet sitä silti, se on paljon pahempi kuin se, että teet (samaa) syntiä, mutta tiedostamatta että teet syntiä.

2 tykkäystä
23

Jeesus:

Minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’

Niin, ehkä Jeesus tarkoittaa että he eivät tunnistaneet Jeesusta niissä vähäisissä.

Vaikea on uskoa, että ne lampaat jotenkin vahingossa olisivat käyneet katsomassa vankeja ja vaatettaneet alastomia.

Minkä näkökulman sinä otat Kristuksen kuninkuuden sunnuntain saarnassa? Vaihteleeko se vuosittain?

1 tykkäys
24

Näin juuri minäkin ajattelen.

25

Yksinkertaisempana minulle taas näyttä siltä, (niin kuin nytkin on) että kaikki tekevät tekoja samoja tai vähän eri. Kyllä kaikki uskovat, epäuskoiset ja lahkolaiset (yleensä) auttavat esim. maailman köyhiä ja tekevät myös oikein hyviä tekoja inhimillisesti (esim. vihervassarit ateistit), on kokemukseni ja usein suurempia tekojakin, minullekin paremmin kuin uskovat. Mutta koska eivät usko Jeesukseen eivät tehneet niitä siis Jeesukselle niin kuin uskovat tekevät, tai ainakin kuuluisi olla niin, jos ovat eläviä armon lapsia, (Jumalan tähden pyrkivät yhä parempaan). Kummatkaan sekä vuohet että lampaat eivät tietäneet tekevänsä tai tekemättä jättäneensä ne siis Jeesukselle (Molemmat kysyvät ihmeissään, milloin me näimme sinut…), muuten kyllä olivat tehneet ko. tekoja molemmat.
Minulle tässä ei ole mitään ongelmaa ymmärtää ja en ole tätä ihan itse oivaltanut, vaan joku on opettanut, mutta en muista kuka ja minä olen ymmärtänyt hengessäni, kiitos Hengen.
Yksin armosta, yksin uskosta, yksin Jeesuksen Kristuksen tähden! Ei ole tekojen tietä. On vain yksi Tie pelastukseen eli lampaaksi.

2 tykkäystä
26

Matteus 25
[45]

Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’

On totta, että sekä uskovat että epäuskoiset voivat auttaa ihmisiä.

Mutta jos ihan vaan luetaan mitä Jeesus sanoi, niin ei hän tässä vertauksessa puhu uskosta ja epäuskosta.

Tekemättä jättivät.

1 tykkäys
27

Juuri näin ja se on vaarallista kun joku hereettinen seurakunta tai kirkko painostaa noita tekemään ja silloin uskovat helposti eksyvät itsevanhurskauteen luullen noiden tekojen itsensä tekemisen perusteella olevansa vanhurskaita ohi Kristuksen luottaen lihaansa. Minua ainakin ovat tässä suhteessa tietyt toistuvat helmasynnit varjelleet luottamasta lihaan.

1 tykkäys
28

No ei puhu, mutta vanhurskaista puhuu ja Raamatun mukaan vain usko tekee vanhurskaaksi.

1 tykkäys
29

Minusta puhuu. Ne teot jotka Jeesus mainitsee ovat nimen omaan uskosta nousevia tekoja, eivät omista yrityksistämme nousevia tekoja. Lampaat eivät tunnistaneet että nämä ovat sellaisia tekoja, tekoja joissa Jeesus tunnistetaan. Ei Jesuksen kertomuksessa ole kyse kaikesta mitä jotkut ovat tehneet ja jotkut jättäneet tekemättä. Taatusti joku vuohi on joskus auttanut jotakuta ja lammas jättänyt auttamatta. Ei jakolinja kuulijan kohdalla mene siinä, onko tämä joskus vieraillut vankilassa tai jättänyt joskus vierailematta. Jakolinja menee siinä, että olen itseni välillä uskoen ja välillä en.

D

2 tykkäystä
30

EI vaihtele vuosittain. Puhun uskosta ja siitä, miten emme aina tiedä tekojemme aiheuttavan hyvää tai pahaa vaikka olisimme kuinka vakuuttuneita itsessämme. Joskus puhun siitä, miten hyviä tekoja voi käyttää ihmisten jakamiseen jos ihminen ei ole kuullut Jeesuksesta, eikä voi siksi Jeesusta tunnistaa tekipä mitä hyvänsä.

D

1 tykkäys
31

Okei.

Pidän ehkä parhaimpana vertauksen tulkintana kuitenkin sitä yksinkertaista sisälukua, että Jeesuksen mukaan kannattaa aina tehdä hyvää katsomatta henkilöön. Tekijät eivät tienneet auttavansa Jeesusta, siis lampaat Kuningasta, kärsivien hahmossa. Ne jotka jättivät auttamatta, eivät ymmärtäneet hylkäävänsä Kuninkaan.

Jeesus opetti muutenkin, että niin kuin taivaallinen isä on hyvä kaikille, niin tulee ihmistenkin olla.

1 tykkäys
32

Vuohet ja lampaat on tosiaan vertaus. Se ei ole viimeisen tuomion käsikirjoitus, eikä kokonaisesitys pelastuksesta. Siihen ei pidä lukea liikaa.

Yksi asia, mitä ei pidä löytää tästä vertauksesta eikä muualtakaan Raamatusta, on se, ettei omia hyviä tekoja olisi mahdollista havaita. Tottakai on! Kun me pystytään Raamatun käskyjen ja luonnollisen moraalitajun avulla arvioimaan oikeaa ja väärää yleisellä tasolla, pystytään me arvioimaan sitä myös omissa tekemisissä - ja kun pystyy tunnistamaan, mikä meni väärin, tunnistaa samalla myös sen, mikä meni oikein. Nämä ovat ihan loogisesti yhteen kuuluvat asiat. Ja jos joku väittää, että tekee aina vain pelkkää syntiä eikä ikinä mitään hyvää, on tällä ihmisellä ihan yhtä vääristynyt perspektiivi kuin sillä, joka ei omasta mielestään ole ikinä mitään pahaa tehnyt!

Toki sitten eri asia on se, että ei meidän hyvät teot ole täydellisiä. On perisynti, joka aiheuttaa sen, ettei meidän motiivit ole ikinä puhtaita. (Ja koska muiden motiiveja ei näe samalla tavalla kuin omansa näkee, voi tulla vaikutelma, että muut ovat hurskaampia. Tottakai muiden ulkokuori on parempi kuin oma sisäpuoli, mutta se ei ole reilu vertailu.) Lisäksi on se, että me ei olla kaikkitietäviä ja siksi hyväntahtoinen ja hyvää tarkoittava teko voi tuottaa huonon lopputuloksen. Mutta sellaisia tavallisen ihmisen kokoisia epätäydellisiä hyviä tekoja, niitä me kyllä taatusti tehdään kaikki.

4 tykkäystä
33

Olen kuullut usealta eri taholta tähän selityksen, mm. Jukka Norvannolta. Vuohet olivat niitä, jotka eivät uskoneet Jeesukseen ja heidät tuomitaan heidän pahojen tekojensa mukaan. Hyvät teot eivät riitä niitä kumoamaan.

Lampaat taas ovat niitä, jotka uskoivat Jeesukseen ja syntien sovitukseen ja heidän pahoja tekoja ei lueta, ainoastaan mahdolliset hyvät, joista he eivät edes itse olleet aina tietoisia, mutta niilläkään ei pelastusta ansaita. Vuohet siis joutuvat kadotukseen mahdollisista hyvistä teoista huolimatta, kun sen sijaan lampaat pelastuvat riippumatta teoista, sillä he olivat Jeesuksen omia.

4 tykkäystä
34

Tällaisen löysin!

Uskovien nöyryys voi saada heidät kieltäytymään kaikesta henkilökohtaisesta tiedosta Hänestä ja siten kaikesta Hänelle suoritetusta henkilökohtaisesta palveluksesta; mutta Kristus opastaa heitä nopeasti tässä asiassa ja kertoo heille, että sellaiset teot, jotka ovat ilman kaikkea röyhkeyttä, ilman käsitystä henkilökohtaisesta hyödystä, ovat todellisuudessa aidointa palvelusta, jonka he voivat tehdä Hänelle.

Paul Kretzmann

Tässä tuntuu olevan itua. Jos me näet tiedämme tekevämme Jeesukselle, hänen veljilleen hyviä tekoja niin me herkästi paisumme tällaisesta tiedosta, luottamaan itse tekoihin ja pullistelemme niillä.

1 tykkäys
35

Löysin myös tällaisen Lutherilta:

Mutta kuinka on selitettävissä se, että vanhurskaat eivät tunnusta eivätkä tiedä Kristukselle sellaisia tekoja tehneensä? Sanovathan he mm.: »Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena?» Tietysti siten, että kaikki tuo, että silloin tällöin annetaan köyhälle seurakunnanpaimenelle, kappalaiselle, koulunopettajalle tai kanttorille, näyttää aivan liian vähäarvoiselta ollakseen Jumalan edessä niin kallisarvoista, maailma pitää sellaista kaivoon heitettynä rahana… Ei totisesti maailman mieleen edes juolahda, että se uskoisi tai ajattelisi annetun olevan Kristukselle annettua, niin, emme mekään osaa sitä sellaisena pitää.

Martti Luther, Kirkkopostilla III, s. 723.

On otettava huomioon, että tuolloin pastoreilla jne., ei ollut vakipalkkaa työstään, eikä mitään tuonaikaisia köyhäintaloja, huolta sairaista jne. tuettu valtion varoin vaan kaikkea sellaista ylläpitivät kristityt.

1 tykkäys
36

Oli muuten ravisteleva teksti tuo edellä mainitsemani Kirkkopostillan teksti. Jos teillä on mahdollisuus lukea se, niin lukekaapa. Se on ikään kuin olisi profetia meidän aikaamme koskien, tuntuu kuin hän puhuisi juuri meille. No Hengessä saarnattu on tietenkin ajatonta ja sopii aikaan kuin aikaan.

37

Tuossa ei tosiaan sanota, että lampaat eivät tietäisi hyviä tekojaan.

Jeesus myös opettaa, että pakanatkin tekevät hyviä tekoja ainakin lähimmilleen. Meidän motiivimme voivat olla joskus sekoittuneita ja varmaan useimmiten. On kuitenkin niin, että meidän tulee muistaa lähimmäisiämme ja Kristusta heissä. Ei ajatella hyviä tekoja tehtäväksi Jumalalle vaan lähimmäisille. Silloin ensimmäinenkin täyttyy. Tässä pitää olla lapsellinen ja antaa Taivaallisen Isämme iloita meistä.

2 tykkäystä
38

Tähän aihepiirin liittyen löysin nasevan tekstin Lutherin Mannasta. Siinä torjutaan ansaintalogiikka upeasti perustellen ja myös selitetään tuo paljon suukopua ja erilaisia tulkintoja herättänyt Joh. 6: 54 jae Raamatusta.

Joh. 6:54 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä.
On kuin Herra sanoisi: Antakaa kaiken muun mennä menojaan ja pysykää ainoastaan näissä sanoissa: “Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä.” Tämä on varmasti totta. Jätä siis järki ja teot sikseen. Älä niiden mukaisesti päättele ryhtyessäsi puhumaan kuoleman, perkeleen ja helvetin voittamisesta, syntien anteeksiantamuksesta ja iankaikkisesta elämästä. Tässä tarvitaan toiset tuumat. Jätä järkesi mietteet tutkiessasi näin syvällisiä asioita. Anna tälle opinkohdalle sille kuuluva kunnia. Joka syö, toisin sanoen uskoo, sillä on jo nyt iankaikkinen elämä. Jos sinulla on iankaikkinen elämä, miksi olisit niin mieletön, että pyrkisit sitä ansaitsemaan! Ansaitseminenhan osoittaa, ettei minulla vielä iankaikkista elämää ole. Jos se näet minulla olisi, enhän sitä etsisi. Mutta niin kauan kuin joku etsii sitä, hän ei pidä Kristuksen lihaa sellaisena mikä se on, totisena ruokanaan, vaan kieltää kasteensa, häpäisee ja pilkkaa Kristusta ja hänen evankeliumiaan. Hän on luopio ja sydämeltään pakana. Sen sijaan samalla hetkellä, jona alat uskoa, sinulla on iankaikkinen elämä. Sinun ei sitä tarvitse ansaita.
Martti Luther, Mannaa Jumalan lapsille, s. 99.

3 tykkäystä
39

Meitä kristittyjä tulisi yhdistää yhteinen usko, Kristinuskon sisältö, eikä niinkään tulisi etsiä yhteisiä tekijöitä erilaisista kirkollisista käytännöistä, joista meillä on kyllä riittänyt puhetta. Uskon, että Pyhä Henki tahtoo nimenomaan yhdistää meidät Kristinuskon sisältöön, siihen minkä Jumala on siitä ilmoittanut. Ajattelen, että seuraava vanhan kirkon teksti Augustinukselta palvelee mitä hienoimmin tätä tarkoitusperää kun se valaisee kirkkaasti sitä miksi Jumalan Poika omaksui neitseestä ihmisyyden, meidän lihamme ja elämällä siinä viattomana pelasti meidät synnistä. Teksti on otsikoitu predestinaatioksi, sillä sehän hyvin kuvaa sitä miten Jumala oli hyväksi nähnyt meidät pelastaa jo ennen kuin meistä kukaan oli nähnyt päivänvaloa ikuisessa suunnitelmassaan joka sitten sai toteutumansa meidän ajassamme Kristuksessa.

Predestinaatio

Ennaltamääräämisen ja armon valo loistaa yhä kaikkein kirkkaimmin itse Vapahtajassa, Jumalan ja ihmisten Välimiehessä, ihmisessä Kristuksessa Jeesuksessa [1. Tim. 2:5]. Millä omilla tekojen tai uskon ansioilla Hänessä oleva inhimillinen luonto muka olisi voinut varustautua edeltä käsin, niin että se olisi ansainnut olla Vapahtaja ja Välimies? Pyydän, vastatkaa: minkä ansioiden nojalla tuo ihminen muka ansaitsi sen, että Isän kanssa yhtä iankaikkinen Sana omaksui Hänet persoonansa ykseyteen, niin että Hän on Jumalan ainosyntyinen Poika? Mikä ja millainen hyvä teko kävi edellä? Mitä Hän sitä ennen suoritti, mitä uskoi, mitä anoi, niin että Hän saavutti tämän sanomattoman ylhäisyyden?

Eikö niin, että kun Sana loi Hänet ja otti omakseen, niin siitä asti kun Hän alkoi olla, Hän alkoi olla Jumalan ainoa Poika? Eikö tuossa armolla täytetyssä naisessa siinnyt Jumalan ainoa Poika? Eikö Jumalan ainoa Poika syntynyt Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta, ei lihan himosta vaan yksin Jumalan ainutlaatuisena lahjana? Eihän toki tarvinnut pelätä, että tuo ihminen olisi iän karttuessa alkanut tehdä syntiä vapaasta tahdostaan? Tai onko muka siksi, että Hän ei voinut tehdä syntiä, Hänen tahtonsa ollut ei-vapaa? Eikö pikemminkin kaikkein vapain, koska Hän ei kyennyt olemaan synnin orja? Nämä kaikki ainutlaatuisen ihmeteltävät asiat ja muutkin samanlaiset, joita totuudenmukaisesti voi sanoa Hänen omikseen, inhimillinen luonto eli meidän luontomme omaksui Hänessä ainutlaatuisella tavalla, ilman mitään omia edeltäviä ansioita…

Nähkäämme siis armon lähde Päässämme, josta armo virtaa kaikkiin Hänen jäseniinsä kunkin jäsenen saaman määrän mukaan. Samasta armosta, jonka kautta tuo ihminen on olemassaolonsa ensi hetkestä asti ollut Kristus, jokainen ihminen, joka on alkanut uskoa, on tullut kristityksi. Samasta Hengestä, josta Kristus on syntynyt, kristitty on uudestisyntynyt. Sama Henki, joka vaikutti Hänessä sen, että Hänellä ei ole syntiä lainkaan, vaikuttaa meissä syntien anteeksisaamisen.

Jumala tiesi tietysti ennalta tekevänsä nämä asiat. Pyhien ennaltamääräämisessä on siis kyse samasta asiasta, joka loistaa kaikkein kirkkaimmin pyhistä Pyhimmässä. Ei kai kukaan, joka ymmärtää oikein totuuden puheen, voi kieltää tätä? Olemmehan oppineet, että itse kirkkauden Herra, jossa ihminen on tullut Jumalan Pojaksi, on ollut siihen ennalta määrätty.

Pakanoiden opettaja huutaa nimittäin kirjeidensä alussa: “Paavali, Jeesuksen Kristuksen orja, kutsuttu apostoli, erotettu Jumalan evankeliumia varten, jonka Hän on ennalta luvannut profeettojensa kautta pyhissä Kirjoituksissa, evankeliumia Hänen Pojastaan, joka on tehty Häntä varten Daavidin siemenestä lihan mukaan ja ennalta määrätty Jumalan Pojaksi voimassa, pyhityksen Hengen mukaan, kuolleista ylösnousemisen kautta.” [Room. 1:1-4 Vulgatan mukaan] Jeesus oli siis ennalta määrätty, että Hän, joka oli oleva lihan mukaan Daavidin Poika, on myös Jumalan Poika voimassa pyhityksen Hengen mukaan, sillä Hän on syntynyt Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta…

Niin kuin tuo Yksi on ennalta määrätty olemaan meidän Päämme, samoin meidät monet on ennalta määrätty olemaan Hänen jäseniään. Vaietkoot tässä siis inhimilliset ansiot, jotka ovat tuhoutuneet Aadamissa, ja hallitkoon Jumalan armo, joka hallitsee Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, Jumalan ainoan Pojan kautta, joka on yksi Herra! Vain, jos joku pystyisi löytämään ansioita, jotka olisivat edeltäneet meidän Päämme ainutlaatuista syntymää, hänellä olisi lupa etsiä ansioita, jotka olisivat edeltäneet meidän, Hänen monien jäsentensä, uudestisyntymistä. Kristus ei saanut syntymäänsä maksuna vaan lahjana, niin että Hän syntyi Hengestä ja neitsyestä, vapaana kaikesta syntivelasta. Samalla tavalla me synnyimme uudesti vedestä ja Hengestä [Joh. 3:5], emme maksuksi jostain ansiosta vaan armosta, lahjaksi. Vaikka usko johti meidät uudestisyntymisen pesulle [Tiit. 3:5], niin emme saa ajatella, että olisimme ensin antaneet Hänelle jotain [Room. 11:35], jonka maksuksi meille olisi annettu pelastava uudestisyntyminen.

Sen sijaan Hän, joka on antanut meille Kristuksen, johon uskoa, on antanut meille myös uskon Kristukseen. Hän, joka on antanut ihmisen Jeesuksen uskon alkajaksi ja täydelliseksi tekijäksi, antaa ihmisille myös uskon alun ja täydelliseksi tulemisen Jeesuksessa. Niin kuin tiedätte, Jeesusta kutsutaan tällä nimellä “uskon alkaja ja täydelliseksi tekijä” kirjeessä Heprealaisille [12:2].

Pyhien ennaltamääräämisestä, luku 15, 30-31 (De praedestinatione sanctorum, PL 44, 981-983, Augustinus.

3 tykkäystä
40

Tässä erinomaista settiä pyhityksestä, josta niin usein kovasti kiistellään. Minuakin tämä asia on paljon vaivannut, miten hyvät teot, kristityn uusi elämä nivoutuu pyhitykseen ja edelleen miten ne ovat suhteessa vanhurskautukseen, pelastukseen.

PYHITYS EI OLE KOSKAAN TÄYDELLISTÄ

Älköön kukaan kuvitelko, että tässä elämässä on mahdollista tulla täydelliseksi. Paavali tunnustaa: “Ei niin, että minä olisin jo saavuttanut tai että olisin jo täydellinen, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut” (Filippiläisille 3:12). Kristus otti Paavalin kiinni, jotta hänestä tulisi täydellinen. Paavali pyrkii saavuttamaan tämän päämäärän, mutta hän myöntää, ettei hän ole vielä onnistunut. Jesaja myöntää, että “vanhurskautemme ovat kuin saastaiset ​​rievut” (Jesaja 64:6). Luterilaiset tunnustukset ovat yhtä mieltä: “Sillä parhaat tekomme ovat vielä evankeliumin armon vastaanottamisen jälkeenkin heikkoja eivätkä lainkaan puhtaita.” Kukaan uskova ei voi tulla täydelliseksi tässä elämässä, koska meillä on edelleen vanha Aadam, liha ja perisynti luonnossamme. Syynä tähän on se, että kuolemaan asti vanha Aadam takertuu uskovaan aivan uuden ihmisen vierellä, eli uskossa sen pyhittävään tehtävään (Room. 7:14-24). Vanha Aadam taistelee jatkuvasti Henkeä vastaan ​​(Gal. 5:17) ja saastuttaa uskovien uskosta johtuvat hyvät teot. Vaikka kristityt myöntävät epätäydellisyytensä parhaissa pyrkimyksissään, he pyrkivät kuitenkin vilpittömästi täydellisyyteen, kuten pyhä Paavali kehottaa: “Puhdistakaamme itsemme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta ja saattakaamme pyhityksemme täydelliseksi Jumalan pelossa” (2. Kor. 7:1). Siksi pyhitys on etenevää; se ei ole koskaan täydellistä tässä elämässä.

ELÄMÄN PYHITÄMINEN EI OLE VALINNAISTA

a) Paavali kirjoittaa: “Sillä tämä on Jumalan tahto, teidän pyhityksenne” (1. Tessalonikalaiskirje 4:3). Joskus unohdamme tämän, koska olemme huolissamme vain lopullisesta pelastuksestamme taivaassa. Haluamme elää Kristuksen kanssa kirkkauden valtakunnassa. Emme ole aina innokkaita elämään Kristuksen alaisuudessa Hänen armon valtakunnassaan. b) Kristus kuitenkin lunasti meidät, jotta meidän tulisi elää Hänen alaisuudessaan vanhurskaudessa ja todellisessa pyhyydessä tässä elämässä (2. Kor. 5:15; Luuk. 1:74-75). c) myös tätä tarkoitusta varten; Pyhä Henki on kääntänyt meidät, kuten Paavali sanoo: “Sillä me olemme Hänen tekonsa, luodut
Kristuksessa Jeesuksessa hyviä tekoja varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut meidät tekemään, vaeltamaan niissä” (Efesolaiskirje 2:10). Siksi noudatamme pyhyyttä, “jota ilman kukaan ei näe Herraa” (Hepr. 12:14). Meillä on runsaasti kaikkea hyvää (2. Kor. 9:8), emmekä väsy tekemään hyvää (Gal. 6:9).

ELÄMÄN PYHITTÄMISELLÄ EI OLE PELASTAVAA VOIMAA

Vaikka uusi elämä, jota elämme, on “elävä, pyhä, Jumalalle otollinen uhri” (Room. 12:1), se ei suinkaan ole uhri, jolla sovitamme rikkomuksiamme ja joiden vuoksi Jumala julistaa meidät vanhurskaiksi. Pikemminkin se on kiitosuhri saadusta armosta. Sitä ei uhrata palkinnon odotuksessa. Eletty elämä ja teot palkintoa varten lakkaavat olemasta uskon ja rakkauden hedelmä. Jumala todellakin lupaa palkita uskollisen palvelun (Matt. 5:12; Luukas 14:14; Galatalaisille 6:9). Edelleen, tällaista palvelua ei tehdä siksi, että odotamme palkkiota, vaan lukuisten siunausten seurauksena, joita olemme armollisesti vastaanottaneet ja tunnistaneet ne Jumalan käsistä lähteneiksi. Pyhä elämä ei voi koskaan lähteä palkkasoturi asenteesta, vaan rakkaudesta. Siksi elämän pyhitys ei voi koskaan olla syynä vanhurskautumiseen Jumalan edessä, vaan se on tulos ja seuraus vanhurskauttamisesta. Tästä syystä elämän pyhitystä ei voida koskaan kunnolla opettaa vanhurskautuksesta riippumattomasti ja siitä erotettuna. Luterilaiset tunnustuksemme torjuvat vääränä “sen, että ihminen - uudestisyntymisen jälkeen - voi täydellisesti noudattaa ja täysin täyttää Jumalan lakia ja että tämä täyttämys on meidän vanhurskautemme Jumalan edessä, jonka kautta me ansaitsemme iankaikkisen elämän.”

Edward W.A. Koehler, Christian Doctrine, s. 214-215.

3 tykkäystä