Tässä hyvä teksti kuinka meidän on suhtauduttava synteihin ja hyviin tekoihin ja mikä on lääke kun ne ahdistavat meitä?
Yhteenveto
Ef. 1:7 Meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen.
Nämä sanat opettavat, että koko meidän vanhurskautemme Jumalan edessä on syntien anteeksiantamus. Meidän on siis opittava kohoutumaan yläpuolelle järjen, joka riitelee kanssamme näyttäen meille sekä syntimme että hyvät tekomme. Emme saa katsoa kumpaankaan, vaan perustaudumme vain näihin sanoihin mistään muusta välittämättä.
Emme aseta armoa vain syntiä vastaan, vaan myös kaikkia hyviä tekoja vastaan ja suljemme näin pois kaiken inhimillisen vanhurskauden ja pyhyyden.
Sanot: Tunnenhan vielä joka päivä syntiä itsessäni, omatuntoni tuomitsee minut. Vastaan: Juuri siksi sinun on opittava, että kristillinen vanhurskaus ei ole mitään muuta kuin ainoastaan syntien anteeksiantamusta. Olet sellaisessa valtakunnassa, jolla on tekemistä syntien kanssa ja jossa on niin ääretön armo, että se poistaa kaiken vihan.
Vaikka siis tunnet itsessäsi vain monia ja suuria syntejä, ne eivät kuitenkaan ole enää syntejä, sillä sinulla on niitä vastaan kallis vastamyrkky, joka ottaa pois synniltä myrkyn voiman. Se on tuo sana anteeksiantamus. Ilman anteeksiantamusta synti kuitenkin pysyy, eikä mikään teko auta pienintäkään syntiä vastaan.
Martti Luther, Mannaa Jumalan lapsille, s. 119.
Löysin yhden hyvän lauseen Franz Pieperin dogmatiikasta joka auttaa käsittämään mitä Raamatussa tarkoitetaan esim. seuraavalla kohdalla ja vastaavilla:
Room 6:11: “Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa.”
Nythän tämä usein käsitetään sillä tavoin, ettei meissä enää saa ilmetä pienintäkään syntiä, vaan ainoastaan hyviä tekoja ja sellaista käsitystä seuraa ahdistus ja ankara yritys pyhittäytyä ja pelätään luopumusta.
Franz sanoo kuitenkin upeasti tuossa mainitsemassani lauseessaan, että “usko ei voi pysyä sydämessä joka on annettu synnille.” Ei siis niin, että joku tekosynti tai toistuvatkaan tekosynnit voisivat karkoittaa uskon, vaan ainoastaan silloin kun sydän on annettu synnille, sen palvelukseen, myyty synnin alaisuuteen kuten Raamattu sanoo, eli on palattu aikaisempaan tilaan jossa olimme uskosta osattomina, jossa tilassa kaikki uskosta osattomat ovat vieläkin.
Raamatun mukaan pyhitys ei siis ole välttämätön pelastukseen, eivätkä hyvät teot, ne eivät ylläpidä uskoa, vaan usko pitää yllä hyviä tekoja.
Minulle ei lopulta tuottanut suuriakaan vaikeuksia ymmärtää ennaltamääräämisoppia, jonka sanotaan olevan kaikkein vaikein oppi, Lutherin sanoin sen ymmärtäminen merkitsee teologisesta kypsyyskokeesta selviämistä.
Mutta uskonelämäni vaikein rasti oli ymmärtää etteivät pyhitys ja hyvät teot ole välttämättömät pelastukseen ja niin oletan olevan usean muunkin kohdalla? Aina kun minulla oli ahdistus, joskus pitkäaikainenkin ajattelin etteivät asiani ole kunnossa Jumalan kanssa, usein ainakin alitajuisesti näin tunsin ja stressiä pukkasi päälle. En millään meinannut saada rauhaa ja ymmärtää, että Jeesus oli todellakin kantanut kaikki syntini, kaikki ja siten minä en hänen sijaisuutensa tähden enää ollut millään tavoin syynalainen Jumalan edessä.