Minusta tästä seuraa, että ihmisellä itsellään ei ole mitään mahdollisuutta mitenkään vaikuttaa omaan loppusijoituspaikkaansa.
Tarkoittaako tuo sitä?
Kuitenkin jopa Raamatussa kehotetaan: “uskokaa”. Mitä järkeä on kehottaa sellaiseen, johon ei itse voi vaikuttaa?
Usko pitäisi nähdä ennemmin niin, että se on turvautumista Vapahtajaan, ei jotain sellaista, että ihminen vain äkkiä pystyisi pitämään sanoman täysin totena ja olemaan ilman epäilyksiä.
Room.10:12-13 :
Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
Sillä “jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu”.
Tässä ja monessa UT:n kohdassa on lupaus, johon voi tarttua kuka vain.
Kuten Eutykus totesi, uskoksi riittää lähtökohdaksi vain turvautuminen toivoon avusta. Ei tarvitse tehdä älyllistä itsemurhaa tai ymmärtää muuta kuin sen hetkinen oma tarpeensa, että en pärjää tässä enää. Olipa sitten kyse omaan viallisuuteensa heräämisestä tai suuresta avuntarpeesta, joka voi olla hätätilanne, vakava sairaus tai kuolemanpelko. Tai mikä tahansa ylitsepääsemätön asia. Tällaisten asioiden toteamiseen ei tarvita ihmeempää uskoa, vain avunhuuto ja turvautuminen suuntaan, mistä sitä kerrotaan saatavan. Ja odottelu, josko asiat muuttuisivat ja korjaantuisivat ja vastaus tulisi.
Viittaan edelliseen kohtaan. Ihmisen elämässä on erilaisia vaiheita. Moni elää tilaansa näennäisen tyytyväisenä pitkäänkin, läpi elämänsä, kunnes ehkä jokin järkkyy. Tällaisessa tilassa on mahdollisuus heräämiseen. Jokaiselle tällainen mahdollisuus on kai tullut joskus, mutta sitten on taas kuitenkin jatkettu syvää unta odottaen ehkä uutta tilaisuutta, jota ei ehkä enää tule. On oikeastaan suurta armoa, että Jumala lähettää vaikeuksia ihmisen heräämiseen, sillä unen jatkaminen johtaa lopulliseen uneen, josta herääminen ei enää ole mahdollista kuin viimeisenä päivänä, jolloin kaikki herätetään, toiset ikuiseen elämään ja toiset ikuiseen kadotukseen. Korostan, että sinun ei tarvitse nyt uskoa näihin tai pitää totena näitä, vaan voit jatkaa yhä untasi täysin vapaasti. Mutta on suurta armoa, jos herää ja se armo tulee Jumalalta. Ja sitä voi pyytää yhä.
Kiitokset vastauksestasi. Laitan kenties oman kirjoitukseni ja sinun vastauksesi jossakin vaiheessa linkkinä tuonne Agoran puolelle, koska täällä en halua vastata ettei tämä mene Agora-keskusteluksi joka ei ole suotavaa. Haluaisin kuitenkin vastata koska koen että vastauksesi ei ollut vastaus minulle ja muille ei-uskoville, vaan sille joka on ns. uskon tiellä vaikka ei vielä uskokaan. Toivon että muutkaan eivät jatka suoraan täällä tuosta minun ja sinun välisestä ettei mene foorumin periaatteiden ulkopuolelle.
Eikö aurinko paista kaikille, emmekä me saa sitä paistamaan, mutta voimme mennä varjoon. Samoin evankeliumin sana valaisee kaikkia synnyttäen uskoa, emmekä me saa sen vaikutusta uskoa aikaan, mutta kylläkin voimme tykästyä niin näihin ajallisiin mennen “varjoon” niin, että sana jää hedelmättömäksi.
Tässä Jeesuksen vertaus siitä kuinka käy kun Pyhän Hengen voimalla saarnattu uskon sana putoaa orjantappuroihin:
Mark 4:7: “Ja osa putosi orjantappuroihin; ja orjantappurat nousivat ja tukahuttivat sen, eikä se tehnyt hedelmää.”
Näyttää siltä, että tässä asiassa on kaksi kantaa. On yksin armosta kanta, jossa ihminen itse ei voi vaikuttaa.
Ja sitten ratkaisukristillinen kanta, jonka mukaan ihminen itse valitsee ja palkitaan tai tuomitaan valintansa mukaan.
Sitten on osa ihmisiä, jotka kipuilevat näiden välissä. He yrittävät häivyttää ratkaisukristillistä kantaansa puhumalla pelastuksen vastaanottamisen hylkäämisestä, tai varjoon menemisestä tai jostain vastaavasta vertauksesta.
Aivan kuin kaikki nuo eivät olisi se valinta, ihmisen oma ratkaisu, jonka he ovat tehneet oikein ja josta heidät palkitaan.
Joo. Vähintään. Kristinusko ei ole yhtenäinen monoliitti.
On Raamatun kanta, jota on aina tulkittu. Tulkinta onkin tämän päivän hengellisessä keskustelussa huolen aihe, koska, kuulema, on oikeaa ja väärää tulkintaa.
On taivas ja on helvetti ja kummassakin eläminen alkaa jo täällä ajassa.
Ne, joille uskon löytyminen on vaikea prosessi, ovat monesti niitä, joille armo kirkastuu myös paremmin. Esim. Olavi Peltola ja Kalevi Lehtinen. Ja heille usko on Jumalan lahja.