Mielestäni Simojoki selvästi korostaa että kaikessa on oltava missionaarinen näkökulma kirkossa. Se merkitsee että kirkon perustyö toimituksineen ja messuineen on hyvää mutta se ei tavoita riittävästi koska aika on muuttunut. Tilalle ei kuitenkin tarjota vain kampanjoita eikä kirkon omaa sanomaa pidä muuttaa. Asenteen ja painopisteen muutos!
Noin minä tulkitsin.
Tämä ketju herätti kommentteja kun viittasin Pekka Simojoen puheenvuoroon, äänitykseen siitä. PS painottaa syytä, miksi olemme syntyneet tähän maailmaan. Mielestäni tämä jokaista ihmistä koskeva kysymys saa tyhjentävän vastauksen, Apt. 17:
27 että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää-hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä;
30 Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.
Vastaus elämän tarkoitukseen löytyy vaikka hapuilemalla, koska Hän, Jumala Jeesuksessa on jokaisen käden ulottuvilla. Parannuksen teko edellyttää ihmisen puolelta vain kääntymistä, suostumista Jeesuksen pelastaa.
Pekka S. on julistanut helluntalaisissa yhteyksissä tätä uskoontuloa, niinkuin hän viittasi kirkolliskokoukselle osoitetussa äänitteessäänkin, kun joku mies todisti tulleensa uskoon hänen kokouksessaan.
Eli vain parannuksen tehnyt ja uskon, lahjana saanut, voi jatkaa eteenpäin tiellä taivaaseen. - Onko tässä koko totuus? Kyllä oli ryövärille ristillä, jonka askel pelastukseen vanhurskautti hänet Jeesuksen seuraan taivaassa.
Vain harva on näin “onnekas”, että siirtyy uskoontultuaan ajasta ajattomuuteen. Meidän matkamme jatkuu, kunnes kuolemme. Sitä ennen olemme Jeesuksesta todistajia, vt. Apt. 1:8, eli täytämme elämisen tarkoituksen.
Helluntaiseurakunnissa on muutama, uskoontullut pappi/teologi vieraillut. Heitä on kutsuttu uudelleen. Viittaan Pekka Simojokeen ja Kalevi Lehtiseen. Kutsuttu uudelleen, koska heidän julistuksensa on keskittynyt ensimmäiseen, välttämättömään alkeeseen. Evlut kirkon matkanteon malli ei ole ollut julistuksen aihe. Tämä oli ja on vieläkin koko totuus ristin ryövärille. Raamattu puhuu kaiken alusta, vapaaehtoisesta parannuksen teosta, vt. Apt. 2:41a, ja siihen asti evlut kirkon ulkopuolella olevat uskovat askeltavat samaa tahtia. Yhteinen taivaltaminen ei kuitenkaan jatku. Eroamme tahoillemme, joko noudattaen Apt. 2. luvun, 41. jakeen b-osasta eteenpäin.
Jos tähän joku reagoi, niin tarkoitukseni ei ole käsitellä kastetta, koska se on käsitelty tästä erotetussa toisessa ketjussa.
Uskovien keskinäinen yhteys Koko Totuus. Eli tiekartta ilman tulkintoja valaisee Jeesuksen jäljet, joissa astumme.
Kääntäisin asian niinpäin, että jos ei ole tullut uskoon aikaisemmin, niin täytyy olla todella onnekas, että se tapahtuu siinä vaiheessa, kun on jo vääjäämättömästi siirtymässä ajasta iäisyyteen.
Mielenkiintoista kyllä jos Pekka Simojoki on kertonut tulleensa aikuisena uskoon ja tehneensä parannuksen ja sen olevan oman uskonelämänsä alkupisteen. Tälläkö hän olisi ansainnut keikat helluntailiikkeen parissa?
Olen aika monta keikkaa ja puheenvuoroa Pekalta kuullut mutta en tällaista. Hän on kasvanut läpeensä kristillisessä ympäristössä. Todennäköisesti lapsesta asti uskoneella on elämässä eri vaiheita ja uskon ja epäilysten ajat ovat tuttuja meille kaikille. Mutta en ole mistään kuullut että Simojoki olisi joskus menettänyt uskon ja sitten taas tullut uskoon.
Pappien ja teologien jakaminen uskoon tulleisiin ja muihin (siis epäuskoisiin?) on tympeää ja myös vahingollista puhetta. Onhan meillä agnostikkoja tai monella muulla tavalla “epäilyttäviä” pappeja jotka itse aiheuttavat hämmennystä uskovissa lampaissaan. Mutta se, ettei pappi voisi olla saanut kutsumuksen Jumalalta ilman erityistä uskoontulon tai ratkaisun riittiä, on paha erehdys.
Pappeja voi moittia siitä että he opettavat väärin tai antavat huonon esimerkin elämällään. Mutta ei siitä, että he eivät ilmoittaudu uskoontulleiksi. Sellaista oikeutta ei kerta kaikkiaan ole annettu kenellekään. Pappi tekee oikein Jumalan edessä kun hän julistaa evankeliumia Jeesuksesta. Silloin hän ei markkinoi itseään ja omaa uskoaan vaan fokus pysyy siinä mitä Jumala on sanonut.
1 tykkäys
Juu ei, mutta yhden käänteentekevän asian hän kertoi radion Majatalon tarinoissa, uudistumisen voimattomuuden keskellä - 90 luvulla. Siitä kertoo myös tämä Askel-lehden artikkeli. Tapaus kuulosti kertomanaan hyvin ihmeelliseltä, mutta ei sen ihmeellisemmältä kuin monien muidenkin ihmeitä kokeneiden vastaavat kertomukset, joita minäkin olen kuullut ja jopa kokenut.
90-luku, kun lapset olivat pieniä, meni sumussa 150 keikan vuosivauhtia, yhdellä pysähdyksellä: vuonna 1995 muusikolta loppuivat sävelet ja evankelistalta sanat ja usko.
– Olin burnoutin partaalla, fyysisesti, henkisesti ja hengellisesti loppu. Taivas oli hiljaa, ja oli vaikea seistä omien sanojensa takana. Eräänä iltana sanoinkin, että nyt lopetan.
– Seuraavana päivänä soitti tuntematon nainen, että Jumala käski sanoa Simojoelle: “Tiedän, että olet väsynyt. Mutta sinä saat uusia voimia ja uusia lauluja, jos haluat sydämestäsi tehdä työtäsi.” Se jälkeen värit palasivat vähitellen harmaaseen maisemaan.
3 tykkäystä
Juu, tämän olen lukenut.
Mutta tämä on juuri sitä kaikkien kristittyjen tuntemaa elämää. Välillä usko ja voimat ovat vähissä, sitten taas vahvistetaan. Voi tulla profetioita tai muita tapahtumia - tai sitten vaan voimat alkavatkin palautua…
Tämä on aivan erilainen painotus kristillisestä elämästä, kuin kaiken palauttaminen ratkaisun hetkeen ja uskoontulon riittiin, eikä tällainen kertomus jaa ihmisiä väärällä tavalla eikä luo ihmisille vinoutunutta käsitystä Jumalan ja ihmisen suhteesta. Sehän on jatkuvaa “uskoontulemista”, jatkuvaa parannuksen tekoa ja armossa elämisen matkaa.
3 tykkäystä
Minua ihmetyttää tämä oman itsen korostaminen. Minä tulin uskoon. Minä tein parannuksen.
Toisaalta korostetaan, että uskoon tulo ei ole oma ansio, vaan pelkkä lahja. Ja silti syyllistetään ei uskoontulleita, että he itse ovat ansainneet ikuisen kidutuksen.
Miten siis on, oletteko te uskoontulleet ansainnet omin teoin ikusen ilon, ja ja me, joilla ei ole uskoa, olemme omin teoin ansainneet ikuisen tuskan.
Emme, tämä on ihan perusasiaa, vanhurskautusta Jeesuksen ristintyön tähden. Eli pelastus annetaan lahjaksi Hänen tekonsa tähden, jonka Hän teki vuoksemme, siis sinunkin, jos vain niin tahdot.
Kyllä. Me kaikki olemme omien tekojemme tähden ansainneet tämän, minäkin, jos ei olisi uskoa edellä mainittuun, emme turvaisi Hänen työhönsä.
1 tykkäys
Sinulla on se usko.
Oletko itse sen uskon itsellesi saanut aikaan?
Vai onko se lahja, joka on sattumalta sinulle annettu, toisin kuin noille, jotka ei usko?
Olen vain suostunut siihen. Mikään muu ei ole omaani. Ei ehkä edes tuokaan kokonaan.
On siis niin, että ne jotka tuon suostumuksen tekevät ovat tuolla teollaan ansainnet ikuisen ilon. Ja ne jotka eivät tuota tee, niin heitä rangaistaan ikuisella kärsimyksellä.
Olen kyllä kuullut sellaisiakin teologisia väitteitä, että syntinen ihminen ei ole kykynevä tekemään tuollaista suostumista.
Kykenisitkö tekemään päätöksen ottaa vastaan miljoonien lottopotin?
1 tykkäys
Sain juuri jonkin aika sitten sähköpostin miljoonaperinnöstä. En ollut kykenevä tekemään päätöstä, että otan sen vastaan.
Mutta leikki sikseen. Tuo oli teologinen ajatus, jonka jostain luin. Perustelu oli, että ihminen, joka ei ole uskossa on läpeensä paha ja siksi ei pysty hyvään päätökseen.
Ei siis ole kyse omasta ideastani.
Mutta ok. Tämä riittää minulle. Sinä teit oikean päätöksen, ja saat siitä ikuisen palkkion. Minä väärä ja saan siitä ikuisen tuskan. Mitä tuollaisesta systeemistä ajattelen, on eri juttu…
Sinäkin saat syntisi anteeksi, jos haluat ottaa vastaan anteeksiannon. Jos et, joudut kantamaan itse niistä seuraukset. Tosin anteeksiannettunakin ajallisia seurauksia voi tulla kannettavaksi jokaisella.
2 tykkäystä
Varmaan haluaisin, jos uskoisin.
Teologisia ajatuksia on monenlaisia. “Läpeensä paha” ajatuksen takana on luultavasti se, että uskotaan perisyntiin eli että jokainen ihminen on lähtökohtaisesti turmeltunut. Yleensä samaan aikaan kyllä ymmärretään myös se, että kristinuskon ulkopuolellakin tunnetaan ns. luonnollinen laki ja siksi tehdään myös hyvää. Joka tapauksessa, luterilaisuudessa usko ei ole ihmisen oma päätös eikä kukaan siihen omin voimin pysty. Kukaan ei siis ole kykenevä valitsemaan Jeesusta. Joissain toisissa kirkkokunnissa taas ajatellaan toisin.
Usko on lahja. Sitä tarjotaan jokaiselle. Se on vain vastaanotettavissa, ilman ansioita. Siksi uskoontulo / uskon tulo on tärkeä, niinkuin sen jälkeiset muutkin opin alkeet. Kaiken alku on kuitenkin tulla uskoon, josta on muitakin ilmaisuja, kuten uudestisyntyminen, mielenmuutos/metanoia kr., kuolleista herääminen, mm.
Ei tarvi juuttua sanaan, vaan itse tapahtumaan, minkä Jeesus saa niissä aikaan, jotka sen haluavat, haluavat kokosydämisesti. Kuitenkin on aina ja ainoastaan kysymys asiasta, minkä uskoontullut itse tietää ja kokee. Sen jälkeen “vuorenrinteellä” oleva kaupunki ei voi salassa pysy muillekaan.
1 tykkäys
Tällä puolen foorum-virran ei ole soveliasta alkaa kriittiseen keskusteluun, mutta voi varmaankin heittää ajatuksen siitä, että kyse ei kuitenkaan ole samanlaisesta asiasta kuin vaikkapa lottovoiton tai joululahjan ottamisessa. Eli ei ole mitään konkreettista, selvää ja todistettua asiaa jonka voisi totena ottaa vastaan ellei sitä usko todeksi. Tuntuisi valheelliselta ajatella, että minäpä otan tuon uskon nyt vastaan vaikka enhän minä oikeasti usko että se on totta. Eli voidakseen ottaa pitää ensin pystyä uskomaan siihen mitä ottaa. Ja tuntuisi oudolta uskoa että lahjan antajakaan tässä tapauksessa lahjaansa antaa jos tietää että vastaanottaja ei siihen oikeasti usko?
Näitä aina itse pohdin tätä tarjousta minulle kerrottaessa. Uskon että sanoin asian riittävän selkeästi ja ymmärrettävästi niin että minun ei turhaan enää tähän keskusteluun tarvitse asiaa selvittää. Uskon että ymmärrätte mikä asiassa kuitenkin on ongelmallista jos ihminen ei vain voi pitää uskottavana sitä minkä todeksi uskomalla kuitenkin pitäisi ottaa vastaan. Lisään vielä, että en myöskään koe minkäänlaista tarvetta kokea jotakin ns. uskoontuloa tai uskon saamista, koska se näyttää minusta epätodelta/-uskottavalta. Ymmärrän, että ihminen joka on jonkinlaisessa uskonkriisissä, mutta kokee että Jumalaa ei kuitenkaan ole, voi kenties vaikkapa rukoilemalla luoda itselleen tilan jossa lopulta pystyy uskomaan sellaiseen mihin ei aikaisemmin pystynyt. Tämä syntyy silloin lopultakin tarpeesta uskoa, jota taas vaikkapa minulla ei ole.
- anteeksi väliintuloni, mutta oli vain tarve kertoa tilanne itseni kaltaisen ihmisen kohdalla -
1 tykkäys