Helsingin Sanomat on tehnyt aiheesta aika kattavan ja mielestäni hyvän jutun:
Pari mielenkiintoista katkelmaa:
[quote]Keisarit olivat myös niin vahvoja, etteivät koskaan antaneet Iisakinkirkkoa ortodoksikirkolle. Se kuului sisäministeriölle, vaikka toimikin kirkkona. Niinpä bolševikit eivät ottaneet sitä kirkolta vallankumouksessa.
”Siksi ei puhuta sen palauttamisesta kirkolle vaan luovuttamisesta kirkon käyttöön”, sanoo Herzenin yliopiston historian professori Julija Kantor.[/quote]
En tiennyt, ettei kirkko ole missään vaiheessa virallisesti kuulunut ortodoksiselle kirkolle. Toki se on rakennettu uskonnolliseen käyttöön, joten kirkon luovuttamista voidaan hyvin perustella, ja Venäjän laki, joka velvoittaa luovuttamaan uskonnolliset rakennukset pyydettäessä, näyttää pätevän (siitä puhetta jutun lopussa).
[quote]Valtaosa kirkoista kuului kirkolle ja on palautettu. Kantorin mukaan usein on huomattu, ettei restauroijien ja kirkon yhteistyö toimi. Hän sanookin olevansa huolissaan kirkon arvokkaasta sisustuksesta ja museon kulttuurihistoriallisesti arvokkaista esineistä, jotka jäävät kirkkoon käyttöoikeuden siirtyessä ortodoksikirkolle.
”Jokin on tänään arvokas museoesine, mutta huomenna joku pappi sanoo sen olevan vain kynttilä ja ottaa käyttöön. Nämä kysymykset ovat tärkeitä.”[/quote]
Tämä on erittäin mielenkiintoinen teema! Olen valmistautumassa keväällä pidettävään intensiivikurssiin, joka käsittelee pyhien/uskonnollisten esineiden esilläpitoa museoissa. Lukumateriaalien joukossa on joukko artikkeleita, jotka käsittelevät kysymystä muiden uskontojen kohdalla esim. Pohjois-Amerikan alkuperäisväestön ja museohenkilökunnan suhteen kautta: monet museot ovat päätyneet luovuttamaan alkuperäisväestön uskonnollisissa riiteissä käyttämiä esineitä takaisin, tai vaihtoehtoisesti ovat muokanneet museon säilytysratkaisuja siten, että ne täyttävät amerikanintiaanien toiveet ja mahdollistavat esineiden ajoittaisen käytön osana uskonnonharjoitusta.
Tätä aihetta en kuitenkaan ole nähnyt juuri käsiteltävän Euroopan kristillisten kirkkojen kohdalla, vaikka sille voisi olla tarvetta. Tuossa mainittu kitka museon kuraattorien ja kirkon papiston välillä heijastaa aika tarkasti artikkeleissa kuvattua tilannetta: siinä missä kuraattorien etiikkaan kuuluu ensisijaisesti museoesineiden suojeleminen vaurioilta pitämällä se turvassa kosketukselta, saattaa tämä olla esineen alkuperäisen käyttötarkoituksen kannalta täysin vieras ajatus, ja pyhän esineen tuottanut yhteisö saattaa täysin ymmärrettävästi olla närkästynyt, jos heiltä esineen käyttö kielletään. Tilanne vaatii kompromisseja, joita kuitenkin Yhdysvalloissa on useamman museon kohdalla onnistuneesti tehty: ehkä Euroopassa voitaisiin tässä asiassa ottaa sieltä esimerkkiä. Asiasta olisi ainakin hyvä puhua aiempaa enemmän. Kysymys ei koske vain valtion ja kirkon välisiä keskusteluja, vaan myös kirkkojen välisiä suhteita.
Tämä ei kuulosta hyvältä. 
Tuo venäläinen versio lausutaan kastjól.