Ilmestyskirja: Babylonin portto

Vuosi sitten katselin tätä ketjua ja meinasin hermostua, joten odottelin ja kypsyttelin vuoden ja palasin nyt asiaan. Eiköhän tässä ole nyt kaikki tällä erää.

Tää on ollut mulle aika iso teema ja asia, enkä edelleenkään näe mitään syytä pitäytyä jäykästi siinä ajatuksessa että aika on lineaarinen ja aikojen (maapallon?, maailmankaikkeuden?) lopulla tapahtuu suurella rysäyksellä tuomio.
Kirkko näin on opettanut, ja kaikki kunnioitus kirkolle, mutta ei sen siti tarvitse olla ihan oikea malli siitä mitä oikeasti tapahtuu.
Koen kirkon symbolisen opetuksen oikeaksi mutta tulkintoja en kyllä ota kovin vakavasti, ei se sitä silti tarkoita että haluan kieltää kirkon opetuksen.
Samoin on maailman sivu esimerkiksi opiskeltu luonnontieteitä, vanhan päälle on rakennettu ja saatu paljon hyviä tarkennuksia aikaan. Vaikka joutuu vähän vanhaa rikkomaan, ei se tarkoita että kyseenalaistaa koko rakennelman.

Katsokaa itseänne Ilmestyskirjan valossa, sen vaan halusin sanoa. Ja koko Raamatun valossa tietysti, onhan se aika ihmeellinen peili kirjaksi.

Eipä perinteinen ajattelu ole ollutkaan sitä, että Ilmestyskirja olisi pelkkä ennustuskokoelma. Kirkko/kirkot ovat toki tienneet, että profetia ei ole ensisijaisesti tulevaisuudesta kertomista vaan Jumalan ohjeita, varoituksia, rohkaisua ja lupauksia ihmisille. Siitä näkökulmasta “hengellinen” versiosi ei ole tulkinnan rikastuttamista vaan köyhdyttämistä.

Uskotaanko missään kristillisessä kirkossa tai yhteisössä, että Kristus on jo tullut kaksi kertaa maan päälle?

Ja miten toinen tuleminen ei ole palaamista, kun Hän on jo kerran tullut?

Jaa, en minä sitä mieltä ole, enkä ole niin kirjoittanut että Jeesus on tullut kaksi kertaa maan päälle. Sitä paitsi ihan nyt rakkaudellisesti vielä kerran muistutan että en aio enää ikinä, koskaan toimia minään kirkkokuntien oppien toistajana. Kun keskustelen, pyrin juttelemaan asioista joita itse ajattelen, riippumatta siitä onko ajatus hyväksytty missään minkäänlaiseksi opiksi. Niiden, joita tällaiset kommentit eivät kiinnosta, kannattaa heti laittaa minut estolistalle.

Kunhan mietin jotain ihan muuta mallia kuin tuollaisen lineaarisen aikajanan mallia. Se kun on nyt muotia tuolla kovien luonnontieteidenkin puolella.
Olen näet sitä mieltä että kun tieteellinen maailmankuva kehittyy, käsitys olemassaolostakin tarkentuu, ja tämä liittyy olennaisesti myös uskonnon eksistentiaalisiin käsityksiin.
No, joo se siitä. Lempiaiheeni mutta varmaan teidän kaikkien mielestä huuhaata. Jatkan näitä hengellisiä kvanttiteorioitani jossain muualla. Välillä koettelen ikäänkuin kepillä jäätä, löytyisikö lisää samanhenkisiä vaikka kirjoittelukavereiksi.

Mutta siis vielä noista @AnttiValkama kommenteista että tulkinnat köyhtyy, niin onhan se aika pysäyttävää kuitenkin kun sama teksti on toiminut kirjoituksen aikalaisille sen aikaisiin tapahtumiin liittyvinä neuvoina, sitten se toimii myös vielä profetioina tulevaan ja vielä sokerina pohjalla, opastaa kilvoittelijaa sisäisen taistelun tuoksinassa. Aika ihme juttu.

Mulla on aina ollut sellainen pikku tuntuma “maranatan” moniulotteisesta merkityksestä, yrityksestä kuvata todellisuutta ilman verhoa.
Onhan näitä muitakin vastaavia aikaparadokseja Raamatussa, kuten “Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti.” Samaa löytyy Ilmestyskirjan alussa, “Hän joka on, joka oli ja on tuleva.”
Jos voisi unohtaa ajattelun ja kielen aikamuodot, ja voisi muodostaa tulla-verbistä ikuisuuden aikamuodon.

En minäkään kannata lineaarista aikakäsitystä. Sanoin jo edellisellä foorumilla pitäväni aikaa luotuisuuden ylle asetettuna pilvenä ja pakko-
t. kompulsiovoimana.

1 tykkäys

Historiallisen ja hengellisen asettaminen vastakkain on virhe Raamatuntulkinnassa. Onko näin? Millä perusteella?

Itse ajattelen Babylonin porttona Hollywoodin elokuvastudioita, joilla suoranainen antikristillinen agenda. Siellä tietyt ei-kristityt antikristityt todellakin suunnitelmallisesti ajavat agendaansa “hävittää kristinusko maailmasta”, välineinään mm. rankka porno ja väkivalta.

Elokuvat ovat todellakin vaikuttaneet maailmassa moraalia alentavasti, jopa pikkulasten ohjelmat sisältävät väkivaltaa ja näin lapset saavat mielikuvan kuin väkivalta kuuluisi luonnollisena osana elämää.

Esim. Disneyn piirretyt ovat aina sisältäneet väkivaltaa eläimiä kohtaan.

Katselin äskettäin alkua kultti-elokuvasta Hair ja hämmästyin todella sen sanomaa. Itse aikoinaan jonkinlaisena puolihippinä tallustellessani ja mailla liftatessani en tajunnut hippimaailmaa noin okkultistiseksi. Tosin olin Intian basaarin harras asiakas ja poltin suitsukkeita huoneessani, vähän kuin tunnelmaa tuomaan. Tiesin kyllä, että se on hindulaisuutta mutten tajunnut asian merkitystä.

Hair-elokuvassa (woodoo-) tanssijat vaikuttivat suorastaan riivatuilta! Hair kuitenkin teki tehtävänsä, kuten moni muukin aikoinaan nuorisolle syötetty kiva leffa. Huumeet, vapaa seksi, näennäis-humanismi, vasemmistolaisuus… Kaikki tuon ajan, mm. hollywoodilainen, satanistinen lähetystyö on kantanut hedelmäänsä.

Hassua muuten, että tietynlaisen alakulttuurin vaatemuoti ei ole juurikaan muuttunut n. 1970-luvun ajoista. Tuntuu hurjalta nähdä tämän päivän “yhteiskunnallisesti valistuneita” kakaroita raahustavan jokseenkin samanlaisissa räteissä kuin itse aikoinaan. Eräänlaisten miesten hiusten selkäpituus on säilynyt, vaikkakaan 1970-luvulla ei poninhäntää vielä kammattu takkuun.

Kuinka monella vuorella Hollywood muuten sijaitsee? :peace_symbol:

Mulle Babylonin portto on se jokaisen taito selitellä parhain päin epäjärjestyksessä olevat halunsa; aina voi itse huorata omaa ihmisyyttään mitä mielikuvituksellisimmin tavoin. Ja Rooma on sille hyvä pseudonyymi orgioineen ja tapain turmeluksineen, mutta todellinen merkitys on kyllä Roomaa laajempi ja syvällisempi.

Tämä on hieman ohi aiheen, mutta en voi olla kommentoimatta, sillä aikoinaan kristittynä ihmettelin sitä, miksi kristillisessä elämässäni en kokenut mitään ihmeellistä, vaikka monien muiden todistuksista kuulin joskus ihan uskomattomia juttuja. Joidenkin uskovien elämät vaikuttivat melkein ihmeellisemmiltä kuin Hollywoodin luomat jutut.

Jumalan ihmeitä elämässään paljon kokenut ja maatamme kiertänyt Jean Roos on mainostanut Jeesus-tietä muun muassa sanomalla, että “ei ole toista tietä, tältä tieltä eivät eksy hullutkaan, ja tässä hollywoodit kalpenee.” Janne vielä jatkaa: “Tämä on sata kertaa enemmän kuin Hollywood.”
Jean-lainaus löytyy Jannen haastattelusta viime vuosikymmeneltä, ohjelmasta, joka on kaikkinensa mielenkiintoinen. Lainaus aikakohdasta 24:50 eteenpäin osoitteesta:

1 tykkäys

Uskon, että monet lisäävät todistuksiinsa vähän omiaan. Varsinkin sellaisiin asioihin, joita he sanovat tapahtuneen ollessaan yksin, ja joita on mahdoton vahvistaa.

2 tykkäystä

On näin. Sillä perusteella, että hengellinen ja historiallinen eivät minkään logiikan mukaan ole toisensa pois sulkevia juttuja.

Aamen, juuri näin, sillä seurakunnassa on niitäkin, jotka eivät ole notkistaneet polviaan baalille ja iisebelin hengelle. :slight_smile:

Ilmestyskirjan 20. luku

1.jae:” ja minä näin tulevan taivaasta alas enkelin, jolla oli syvyyden avain ja suuret kahleet kädessään”.

= Kuka on tämä enkeli, jolla on syvyyden avain ja suuret kahleet kädessään? Henkilöstä ei ole mitään epäselvyyttä, koska kukaan ei niitä hänelle anna, vaan hänellä on ne. Sanotaanhan Jeesuksesta: ”Herra jota te etsitte, ja liiton enkeli jota te halajatte”(Mal. 3:1). Edelleen avainten sanotaan olevan Jeesuksella (Ilm. 1: 18). Tämän avaintenvallan hän jätti opetuslapsilleen, ja siis meille myös: ”joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksiannetut; joiden te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt” (Joh. 20:23).

2.jae:” Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi.” =Evankeliumi on se, joka päästää ihmisiä perkeleen vallasta. Sen sai aikaan Jeesuksen ristintyö

(2. Kor.5:19), josta myös tämä ” tuhatvuotinen valtakunta”sai alkunsa.

3.jae:” Ja heitti hänet syvyyteen ja sulki ja lukitsi sen sinetillä hänen jälkeensä, ettei hän enempi kansoja villitsisi, siihen asti kun ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet; sen jälkeen hänen pitää päästettämän irti vähäksi aikaa& =Siis: silloin kun Kristus surmattiin tuotiin ikuinen vanhurskaus:” seitsemänkymmentä viikkoa on säädetty sinun kansallesi ja pyhälle kaupungillesi; ja silloin luopumus päättyy, synti sinetillä lukitaan, ja profeetta sinetillä vahvistetaan, ja kaikkein pyhin voidellaan”(Dan. 9:24).Mitä taas tulee Ilm. 20: 3:n mainitsemaan symboliseen tuhanteen vuoteen ja ”vähään aikaan” ,
niin hallitsemme kirjaimellisesti aina, Ilm. 1: 9, ja iankaikkisesti Jeesuksen kanssa Ilm. 22:5. Selvää siis on, että Ilm.20: 3:n mainitsemat tuhat vuotta ja vähä aika muodostavat koko uudenliiton ajan. Se alkoi silloin, kun evankeliumin saarna lähti liikkeelle ihmiskunnan keskuuteen. Koska kristillistä oppia ja kirkon perustusta vastaan hyökätään yleisesti, voimme sanoa myös ”vähää aikaa” nyt elävämme. Sillä kun opetuslapset kysyivät Jeesukselta: ”Mikä on sinun tulemuksesi ja maailman ja maailman lopun merkki?” ,Jeesus vastasi: ”katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä” (Mat.23:4).Kuten myös sanotaan, Matt. 24:24: ”sillä vääriä Kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että Eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin”. Jumala itse lähettää lähettää väkevän eksytyksen (siis päästää käärmeen irti), Koska he eivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen voidakseen pelastua (2.Tes.2:9-12) . Rakkaus totuuteen ilmene siis lopunajan luopumuksena : ”Niin seisokaa siis, veljet, lujina ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olette oppineet joko meidän puheestamme tai kirjeestämme”(2.Tes.2:15).

4.jae:” Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he elivät ja hallitsivat (biblia) Kristuksen kanssa tuhannen vuotta”.
=Johannes näki taivaassa siis sieluja, joiden ruumiit oli teloitettu. Uskovaisten ruumiit Jeesus on luvannut herättää vasta viimeisenä päivänä (Joh.6:40 ;11:24).Samaan aikaan herätetään myös
epäuskoisten ruumiit (Joh.5:28-29;Ilm.1:7;Apt.24:15;Dan.12:2;Mat.16:27;12:41).
Jeesuksella on kaikki valta taivaassa ja maan päällä (Matt.28:18). Uskovat sielut hallitsevat taivaassa, so. Tekevät sitä, mitä Kristus tekee (Ilm.3:11;6:9-11;1.Kor.6:2-3).Sekä uskovat hallitsevat maan päällä (Room.5:17;Ilm.1:9;1.Piet.2:9).- Mitä taas tulee pedon merkkiin, sitä kumartavat kaikki, joiden nimi ei ole elämän kirjassa maailman perustamisesta alkaen (Ilm.13:8).
Joskus kuviteltu merkki pedosta on ollut: sairasvakuutuskortti, pankkikortti, rannenauha ja viimeisinä hullutuksina mikrosiru ja EU-raha. (Näin kiliastinen tuhatvuotisoppi on luonut toivottomuutta pedon merkillä.) Sanalla sanoen pedon merkki on järkeisoppi ja teko oppi. Kaikki,
jotka asettavat järkensä röyhkeästi raamatun yläpuolelle tai luottavat omiin töihin, ottavat merkin otsaansa tai oikeaan käteensä (Kol.2:8).Aivan kuten Jumalan kansa ilm.7-luvussa merkittiin sinetillä sen osoittamiseksi, että heistä oli tullut Jumalan omaisuutta, niin nämä ihmiset kuuluvat pedolle.

  1. jae.” Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennen kuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet.
    Tämä on ensimmäinen ylösnousemus”. Epäuskoiset ovat vaivassa ”tuonelassa”. Heidänkin ruumiit siis herätetään viimeisenä päivänä. He eivät ole osallisia ensimmäisestä ylösnousemuksesta. Heillä On osanaan toinen kuolema eli tulinen järvi (Ilm.20:14).

  2. jae.” Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei ole toisella kuolemalla valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan tuhannen vuotta”. Kun olemme uskomassa ja kastettuja, olemme siis autuaita ja pyhiä ja osallisia ensimmäisestä ylösnousemuksesta, eli Kristuksen ylösnousemuksesta. ”Sillä jos me olemme yhteenkasvaneita hänen kanssaan yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa” (Room.6:3,5).
    ”Jeesus sanoi hänelle: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut”(Joh.11:25).Kuten myös tuhlaajapoika palasi hengellisessä mielessä armoon:” Sillä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja jälleen löytynyt”(Luuk.15:24). Luther sanookin: ”On varmaa, että meidän, jos tahdomme viimeisenä päivänä nousta ruumiillisesti autuuteen, on sitä ennen täällä maan päällä noustava ylös hengellisesti”. Olemme myöskin pappeja ja hallitsemme myös maan päällä (1.Piet. 2:9; Ilm.1:9).

  1. jae. ”Ja kun ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan”.= Tämä on Jumalan toimintaa; koska ihmiset ovat mielistyneet vääryyteen, eivätkä usko totuuteen(2.Tes.2: 11-12). Se ilmenee siis suurena luopumuksena(Mat.24:24)

  2. jae.” Ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka”= Saatana lähtee villitsemään kansoja taisteluun. Googia ja Maagogia ovat Hesekielin profetioissa Jumalan kansan suuria vihollisia. Esim. ateistit ja kommunistit ovat osa tätä saatanallista joukkoa, joissa perkele vaikuttaa, järjestäen ja saadakseen aikaan seurakunnan tuhon. Kuitenkin evankeliumin kahle yhä sitoo vihollista, niin ettei se voi vallata Jumalan valittuja.

  3. jae. ”Ja he nousevat yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin ja sen rakastetun kaupungin. Mutta tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät”= Kansat nousevat maan tasangolle yleismaailmallisesti ,saartavat pyhien leirin, seurakunnan eli hengellisen siionin ja Jerusalemin joka on ylhäällä(Gal.4:26).Pyhien leiri ja rakastettu kaupunki on seurakunta. Kuten Paavali sanoo, meidän vihollisemme ei ole liha ja veri, vaan pahuuden henkiolennot taivaan avaruuksissa, so. Hengellinen pahuus. Kristuksen paluu tekee tästä lopun (2.Tes.2:8;Hes.38:22;39:36).

  4. jae. ”Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli- ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt ja päivät, aina ja iankaikkisesti”= Kaikki Kristuksen viholliset joutuvat elävinä ruumiin ja sielun puolesta helvettiin, jossa heitä vaivataan (Jumala rankaisee) lakkaamatta ja katkeamatta, yöt ja päivät, aina ja iankaikkisesti. Jumalan vanhurskas viha on vastustajien itselleen hyvin ansaitsemaa.

  5. jae.” Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt”= Johannes näki Kristuksen tuomioistuimen(Mt,25:31,2.Kor. 5:10): ”meidän kaikkien on ilmestyttävä Kristuksen tuomioistuimen eteen”. Koska siinä on sekä hyvät että pahat, ei voi olla kysymyksessä mikään muu, kuin Kristuksen tuomio. Kun Kristus istuu kirkkautensa valtaistuimella, taivas ja maa katoavat hänen kasvojensa kirkkautta. Sitten tulee maailman loppu, uusi luominen, uusi taivas ja maa, josta sitten Ilm.21 luvussa enemmän kerrotaan.

  6. jae,” Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, kukin tekojensa mukaan”.= Kaikki kuolleet ovat siis läsnä suuret ja pienet lapsetkin: ”niin on kuolema tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet” (Room.5:12). Jeesus itse sanoo enkelien erottavan pahat vanhurskaista (Mt.13:49). Kuningas asettaa valittunsa, lampaat oikealle ja vuohet(epäuskoiset ja itse hurskaat) vasemmalle puolelleen, tuomion julistamisen edellä(Mt.25:32-33). Jumalan lasta ei tuomita lain, vaan evankeliumin mukaan, joka pyyhkii syntimme pois anteeksiantamuksella.

  7. jae,” Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja kuolema ja tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan”. Evankeliumeissa Johannes on sanonut, että kaikki ne, jotka haudoissa ovat, tulevat esiin tuomionpäivänä(Joh.5:29). Mereen hukkuneet nousevat kuolleista ja tuonela ja kuolema antaa kuolleensa, ja ovat mukana tuomiolla. Vaikka uskovatkin ovat mukana tuomiolla, heitä ei tuomita(Joh.5:24). Tuomio tekojensa mukaan, ketään viattomaksi ja autuaaksi. Parannuksen armo, on siis epäuskoiselle välttämätön: ”Jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa” (room.8:9).

  8. jae. ”Ja kuolema ja tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi.
    = Tuonelassa ja kuolemassa olleet ihmiset, joutuvat siis ruumiineen ja sieluineen tuliseen järveen, tämän viimeisen vihollisen, toisen kuoleman vangeiksi, joka on iankaikkinen ero Jumalasta. 15. jae” Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen”.= Elämänkirja on todellisuudessa itse Kristus, ja joka häneen uskoo, Hänen nimensä on varmasti elämänkirjaan kirjoitettu. Kukaan ei tule autuuden osallisuuteen ilman Kristusta ja ilman armonvälineitä, jonkin pelkän absoluuttisen valinnan nojalla. Joka täällä ajassa tulee uskoon ja ainakin täältä lähtiessään pysyy siinä, on Jumalan armon valitsemuksessa kirjoitettu elämänkirjaan. Ne jotka vain ajaksi uskovat, mutta sitten lankeavat pysyvästi pois uskosta, eivät ole valittuja. Eikä heidän nimeään tuomionpäivänä löydetä elämänkirjasta, he joutuvat iankaikkiseen vaivaan omasta syystään. Lopuksi: Epäuskoisilla ihmisillä samoin kuin lihallisilla juutalaisilla, ei ole enää tämän elämän jälkeen toista mahdollisuutta, vaan tulinen järvi on ikuinen, eikä kadotuksesta voi päästä pois.