Kiinnostava uutinen. Kansanlähetyksen, Suomen Raamattuopiston ja Sleyn teologeja sai tänään pappivihkimyksen Inkerin kirkossa Pietarissa. Myös Leif Nummela on saanut muutamia vuosia sitten pappisvihkimyksen tuolla.
Rakennetaanko tässä nyt Kansanlähetyksen Daniel Nummelan tämän kesän linjapuheessaan mainitsemaa näiden järjestöjen syvempää yhteistyötä? Kaikkea menestystä sille ja Inkerin kirkolle.
Nyt ollaan kyllä todella jännän äärellä. Hiroaki Yoshimura on nimittäin ihan puhtaasti Japanin-lähetti ja tekee työtään siellä. Liittyneekö tämä kuvio jotenkin siihen, että Sley aikoo etsiä uuden yhteistyökirkon Japanissa? Eli Japanin ev.lut. kirkkoa ei ainakaan tarvitse enää näillä ratkaisuilla miellyttää. Matti Rusama taas on Karkun opiston rehtori ja silloin tällöin näkyy jossain raamattuopetuksen pitäjänä tai saarnaajana. Ei ole minkään piirin tai jumalanpalvelusyhteisön työntekijä, jollaisen enemmän ajattelisi olevan pappisvihkimyksen tarpeessa. Noista muista vain Marjokorpi on jollain tavalla tuttu nimi, joten heidän työnkuvastaan en osaa sanoa. Venäjä-yhteistyö ylipäätään on nykytilanteessa vähän mutkikas asia myös.
Olisi kyllä kiinnostavaa tietää, minkä verran ne aikaisemmin Inkerin kirkossa vihitytkään Sleyn papit tekevät tai ovat tehneet työtä Inkerin kirkossa. Silloin sanottiin, että he tulevat tekemään säännöllisesti saarnamatkoja Inkerin kirkon seurakuntiin, mutta eipä niistä ainakaan ole missään näkyvästi kerrottu.
Onhan se tietysti hankala tilanne, jos järjestö ei saa enää mistään pappeja - mutta ongelmallinen on sekin tilanne, että suomalaisten järjestöjen papit ovat Inkerin tai Kenian piispan kaitsennassa.
Edit.
Kuinkahan monta näitä järjestöjen muissa kirkoissa vihittyjä pappeja nykyisin on? Googletin hieman - vuonna 2012 vihittiin Inkerin kirkossa Sleyn papeista Samuel Korhonen, Johannes Häkämies ja Juhana Tarvainen sekä Kansanlähetyksestä Leif Nummela. Sleyn Haverinen on puolestaan saanut pappisvihkimyksen Keniassa. Näistä tiedän Tarvaisen saaneen Porissa ollessaan Suomen ev-lut. kirkon pappisoikeudet, mutta ovatko muut saaneet? Mitä nämä muualla vihityt voivat kirkon piirissä tehdä, jos heillä ei ole täällä pappisoikeuksia?
Edit2. Muistelin, että Haverisen vihkimyksen jälkeen asiasta tehtiin selvitys ja käytiin keskustelua ja Sley lupasi toimia jatkossa toisin. Tämä herättää nyt kysymyksen, kuinka paljon nyt vihityt papit todella tulevat työskentelemään Inkerin kirkossa - vai rikkoiko Sley antamansa lupauksen?
Piispainkokous piti Sleyn selvitystä riittävänä – toiminnanjohtaja kertoo, että Sley muuttaa toimintatapojaan - Kirkko ja kaupunki
Sitaatti tuosta artikkelista:
"Piispainkokous painotti tiedotteessaan, että järjestöjen ei tule kiertää kirkon päätöstä [hyväksyä naispappeutta] hakemalla pappisvihkimystä toisesta luterilaisesta kirkosta.
Toiminnanjohtaja Tom Säilä, aikooko Sley jatkossakin hakea pappisvihkimyksiä sellaisista kirkoista, jotka eivät hyväksy naispappeutta?
– Sikäli kyllä, jos niissä kirkoissa on sellainen tehtävä, joka selvästi kytkee nämä henkilöt siihen kirkkoon ja sen toimintaan. Se ei ole mitenkään tavatonta. Muutkin lähetysjärjestöt ovat toimineet niin.
Martti Haverisen tapauksessa näin ei kuitenkaan ollut. Haverisen oli tarkoitus työskennellä Suomessa Sleyn ja Suomen luterilaisen kirkon alaisuudessa, mutta hän haki pappisvihkimyksen Kenian evankelisluterilaisesta kirkosta, koska he jakavat Sleyn kanssa saman näkemyksen naispappeudesta.
Aikooko Sley jatkaa tällaista toimintaa?
– Sen tyyppiset tilanteet tämä piispainkokouksen vastaus karsii kyllä pois.
Myös Sleyn piispainkokoukselle tekemässä selvityksessä todetaan: “Jatkossa, kun Sleyn työntekijä vihitään toisen kirkon papiksi, hänen työyhteytensä ko. kirkkoon on merkittävästi tiiviimpää kuin Haverisella.”"
En tiedä, että muut olisivat saaneet Suomen kirkon pappisoikeuksia tai edes hakeneet niitä. Käytännössä nekin, joilla on pelkästään jonkin muun kirkon pappisoikeudet, toimivat järjestöissä Suomessa aika lailla samaan tapaan kuin muutkin papit. Ei ole todellakaan mikään salaisuus, että he toimittavat messuja ja saarnaavat. (Paitsi Leif Nummelasta en äkkiseltään muista, onko ollut messun liturgina.) Avioliittoon he eivät voi vihkiä, koska se on juridinen asia.
Mainitsemiesi lisäksi Sleyllä on sellaisia muualla vihittyjä pappeja, jotka ovat tai ovat olleet pitkäaikaisesti lähetystyössä kyseisessä maassa. Esim. Ari Lukkarinen ja Antti Saarenketo, joka on muuten käsittääkseni koulutukseltaan nuoriso-ohjaaja eikä teologi, joten senkään puolesta ei olisi voinut saada Suomessa pappisvihkimystä.
Joo, ilman muuta muualla vihkimyksen saaneita on paljon enemmän kuin nuo ja on ollut jo pitkään. Mutta on mielestäni eri asia saada vihkimys lähetystyössä ollessaan toisessa maassa kuin saada vain vihkimys muualta ilman aiettakaan jäädä kyseiseen maahan, kuten Haverisen kohdalla selvimmin tapahtui. Noiden Inkerissä vihittyjen kohdalla vuonna 2012 oli kai oikeasti suunnitelma, että he kävisivät Inkerissäkin - en tiedä, toteutuiko se koskaan.
Pappisvihkimyksen on saanut monikin lähetystyöntekijä, jolla ei Suomessa olisi ollut riittäviä teologian opintoja pappisvihkimykseen, mutta he ovat tosiaan sitten tehneet työtä pappina lähetyskentällä, jossa usein pappien koulutustaso muutenkin on matalampi kuin Suomessa. Mainitsemiesi lisäksi esim. Kari Tynkkynen on Virossa seurakuntansa “õpetaja” eli meikäläisittäin kirkkoherra. Karilla on kirkon nuorisotyönohjaajan koulutus, ja hän on saanut pappisvihkimyksen muistaakseni Senegalissa (edit. Ei vaan Sambiassa), josta siirtyi sitten myöhemmin Viroon lähetystyöntekijäksi ensin Sleyn ja nykyisin Elyn lähettämänä.
Jännin tuossa listassa on UT:n päätoimittaja koska ei siinä tehtävässä tarvitse olla vihitty pappi. Kuten ei muidenkaan hengellisten lehtien päätoimittajan.
Yoshimurasta Sleyn lähetysjohtaja Ville Auvinen jo kommentoikin, että hänen on sovittu opettavan jonkin verran Inkerin kirkon Kelton seminaarissa ja vihkimys liittyy siihen. Toki on niin, että Yoshimura yritti vuosikaudet turhaan saada pappisvihkimystä Japanin ev.lut. kirkolta. Virkakysymys lieni tässä iso kanto kaskessa ja yksi syy nyt katkenneeseen yhteistyöhön siellä.
Varmaan jotkut tästä jotain kyseenalaista Venäjä-yhteyttä yrittävät keksiä, mutta ne jättäisin omaan arvoonsa. Järjestöjen lehdissä ja muualla Venäjän hyökkäys on tuomittu. Inkerin kirkko on Venäjällä pikkuinen vähemmistökirkko eikä mikään Moskovan patriarkaatin kaltainen poliittinen toimija. Suomen ev.lut. kirkolla ja Inkerin kirkollahan on ehtoollisyhteyskin.
Ja fakta on se, että vanhavirkakantaiset järjestöt tarvitsevat lisää pappeja. Minusta on hyvä, ettei paineen alla taivuta joustoon virkakysymyksessä vaan etsitään vaihtoehtoja. Jos kirkon sisällä halutaan pysyä niin se pitänee tehdä näin, kun meillä ei ole anglikaanikirkon tapaan omia piispoja vanhavirkakantaisten kaitsemiseen. Toinen vaihtoehto olisi seurata LHPK:n, Seurakuntaliiton ja vastaavien esimerkkiä. Se toki voi olla vielä edessä muutenkin, aika näyttää.
Tosin kuten SRO:n Lauri Vartiainen totesi eräässä luennossaan ei kysymys ole oikeastaan siitä milloin herätysliikkeet lähtevät kirkosta, sillä väkeä lähtee koko ajan. Sekin tuo herätysliikejärjestöillä painetta tekoihin jotka osoittavat, että heillä on tilanne hallussa ja visio tulevaisuudelle.
Tässä Sleyn tiedote omien työntekijöidensä papppisvihkimyksistä, molemmille on suunnitteilla koulutustehtäviä Inkerin kirkossa: Hiroaki Yoshimura ja Matti Rusama vihittiin pappisvirkaan
Epäilen vahvasti, että Inkerin kirkko ei ole tuominnut venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan.
Vihkimyksiin en ota kantaa mutta pidän yhteistyötä muun kuin venäläisen opposition kanssa moraalittomana. UM:n ohjeiden mukaan sinne ei pitäisi ymmärtääkseni edes matkustaa.
Mikäli Suomen ev.lut. kirkko avustaa jotain kautta Inkerin kirkkoa olisi nyt viimeistään mielestäni syytä laittaa rahahanat toistaiseksi kiinni.
Rohkeita ja oikeita tekojakin on venäjän luterilaisilta nähty:
Niin minäkin, mutta julkisen tuomitsemisen jälkeen edellytykset toimia siellä voisivat olla olemattomat. Uskon kuitenkin, että he ovat hiljaa syystä, vaikka mielessänsä tuomitsevatkin. Kirkon pitää pystyä toimimaan vaikeissakin olosuhteissa ja turha sitä on tarpeettomasti vaikeuttaa, sillä tyhmempikin arvaa kuinka siinä kävisi. Siispä en usko yhtään, että hyväksyisivät sotaa, mutta hiljaa pysyminen voi olla joskus viisautta, jos äänekkyys ei johtaisi muuta kuin vaikeuksiin. Täällä Suomessa ja muualla tilanne on toinen ja ääntä pitääkin pitää.
Lähetystyötä ja kirkon toimintaa tulee pitää yllä vaikeissakin olosuhteissa. Aina.
Arkkipiispa Luoma lupailee jo Kotimaan artikkelissa, että toimenpiteitä on luvassa. Maksumuurin takana olevaa juttua en päässyt vielä lukemaan. Lisänä Seurakuntalaisen vastine kritiikkiin.
Arkkipiispa: vihkimys ruokkii hajaannusta
Kaikki eivät kuitenkaan iloinneet pappisvihkimyksestä. Suomen ev. lut. kirkon arkkipiispa Tapio Luoma antoi Kotimaa-lehdelle haastattelun, jossa hän sanoi, että vihkimyksellä Inkerin kirkko ”synnyttää vakavia ongelmia” ja ruokkii hajaannusta Suomen kirkon sisällä. Luoman mukaan vihkimyksen tarkoituksena ei ollut vihkiä pappeja Inkerin kirkon työhön vaan suomalaisille järjestöille Suomeen.
”Se näyttää siltä, että Inkerin kirkko ja muutamat suomalaiset järjestöt ovat rakentaneet järjestelmän, jonka tarkoituksena näyttää olevan kiertää Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virkakäsitys erillisvihkimyksillä”, Luoma sanoo.
Kansanlähetyksen lähetysjohtaja Daniel Nummela ihmettelee Tapio Luoman kommentteja. Järjestöjohtajat tapasivat arkkipiispan viime viikolla ja keskustelivat vihkimyksestä etukäteen. Nummelan mukaan Luoman esittämä ajatus, että Inkerin kirkko ei vihkinyt teologeja omaan työhönsä vaan ainoastaan suomalaisten järjestöjen palvelukseen, on virheellinen.
– Inkerin kirkolla on suunnitelma siitä, miten nämä papit tukevat Inkerin kirkon työtä. Sanoimme tämän arkkipiispalle ja hän vaikutti tyytyväiseltä vastauksiin.
Neljä vihityistä oli aiemmin vihitty Inkerin kirkossa diakonin virkaan, ja he ovat myös työskennelleet koulutustehtävissä Inkerin kirkossa. Viidennelläkin vihityistä on luvassa koulutustehtäviä.
– Arkkipiispalle on selvitetty henkilökohtaisessa tapaamisessa, että vihityt työskentelevät koulutustehtävissä Inkerin kirkossa. Siksi hämmästelen hänen väitettään, että papiksi vihityillä ei olisi aikomustakaan työskennellä Venäjällä, SRO:n toiminnanjohtaja Lauri Vartiainen toteaa.
Sleyn toiminnanjohtaja Tom Säilä sanoo olevansa pahoillaan, että jotkut ovat kokeneet pappisvihkimyksen provokaationa.
Järjestöjohtajien mukaan arkkipiispa Luoman reaktio kertoo kasvavasta polarisaatiosta Suomen kirkon sisällä.
– Asenneilmapiiri kovenee. Vahvasti tuntuu siltä, että herätysliikkeiltä pyritään ottamaan toimintatilaa pois kirkosta. Laidat ovat yhä kauempana toisistaan. Tietynlainen ykseyttä korostava puhe ei vastaa todellisuutta, Lauri Vartiainen toteaa.
– Tuntuu vaikealta ymmärtää, miksi Luoma antaa haastattelun, jossa hän sanoo, ettei hänellä ole mitään tietoa asioista, joista on käyty keskustelua edellisellä viikolla, Daniel Nummela kommentoi.
Vartiaisen mukaan arkkipiispan ja herätysliikejohtajien keskustelussa esitettiin toive, että molemmat osapuolet puhuisivat toisistaan hyvää eikä pahaa.
**> **
> – Mietin, miten tämä Kotimaan artikkeli sopii siihen vetoomukseen.
Saa nähdä kuin kuinka tänään alkavassa piispainkokouksessa asiaa muistetaan. Tuskin ainakaan rukoilemalla lähetysjärjestöjen puolesta tässä asiassa, mutta jos lähetysjärjestöjen taloutta ja muita toimintaedellytyksiä vielä tiukennetaan, on sillä väistämättä seurausta järjestöjen tulevaisuudennäkymiin kirkossa. Kansanlähetyskin joutuu aloittamaan muutosneuvottelut talouden suuren alijäämän takia.
Kansanlähetyksen taloustilanne on koronan jälkeen ja Ukrainan sodan alettua muuttunut erittäin vaikeaksi. Viime vuonna alijäämä oli 150.000 euroa. Tänä vuonna järjestön toiminnan menot ja henkilöstökulut ovat eri syistä kasvaneet niin, että alijäämä on tammi-heinäkuun välillä ollut noin 100.000 euroa kuukaudessa. Elokuussa muodostettu ensimmäinen talousarvio vuodelle 2024 on 1,25 miljoonaa euroa alijäämäinen.
”Varainhankinnassa näkyy paitsi se että yksityishenkilöt ovat edelleen uskollisesti lahjoittaneet, myös se että seurakunnilta ja kansanlähetyspiireistä tuleva kannatus on dramaattisessa laskussa”, lähetysjohtaja Daniel Nummela kommentoi.
Ai jaa. Mitäs oot Dietrich Bonhoefferista mieltä? Mun mielestä hiljaa pysymisen strategia ei ole kaikissa tilanteissa oikea, koska joidenkin asioiden hiljainen hyväksyminen on vaan niin väärin, että se vaarantaa jo koko kirkon kristillisyyden. Näissä Inkerin kirkon kuvioissa on sellainen ongelma, että esim tähän pappisvihkimykseen osallistujat eivät ole valmiita joustamaan naispappeusasiassa yhtään toimintaedellytysten parantamiseksi (eikä tarvitsekaan olla - ei pidä toimia omatuntoaan vastaan), mutta samaan aikaan he ovat hyvinkin joustohaluisia sen suhteen, että kirkko sallii sotarikosten kannatuksen keskuudessaan. Mulle tämä on henk koht aika vakava ongelma suomalaisen konservatiivikentän toiminnassa.
Ymmärrän osittain sinunkin näkökulmasi, mutta asia ei ole helppo tai mustavalkoinen. Tässä helposti taas vedetään johtopäätös, että kaikki jotka asuvat Venäjällä tai kaikki, jotka käyvät Venäjällä tapaamassa sukuaan hyväksyvät sodan ja kannattavat Putinia. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. Tavallisella vähävaraisella kansalaisella ei yleensä ole varaa tai mahdollisuutta muuttaa toiseen maahan. Pakolaisen statuksen saavat käytännössä vain oppositio-aktiivit, muiden tulisi ensin kyetä saamaan viisumi ja sen jälkeen pystyä työllistymään vieraassa maassa tai omata varakkaita sukulaisia. Tällä hetkellä Venäjällä kuitenkin jokainen, joka lausahtaa hiemankin jotakin sodan vastaista päätyy vankilaan. Osa ottaa sen riskin, mutta varmasti esim moni perheellinen on mieluumin hiljaa. Eivät kaikki ole sankareita vaan tavallisia, pelokkaita ihmisiä jotka rukoilevat muutosta.
Ei voi suoraan verrata. Venäjällä ortodoksikirkko tukee valtaapitäviä ja hyökkäyssotaa, Inkerin kirkko ei tue. Saksassa osa kirkosta tuki Hitlerin valtaa. Inkerin kirkko on hyvin marginaalinen toimija koko Venäjällä, mutta tärkeä itäisen Karjalan suomensukuisilla alueilla.
Siinä tapauksessa koko Inkerin luterilaisen kirkon toimintaedellytykset voisivat olla vaakalaudalla. Tässä on kyse nyt heidän toiminnastaan, ei meidän. Inkerin kirkon pitää voida saada toimia. Monet järjestöt ovat jo kiellettyja ja leimattu ulkomaisiksi agenteiksi.
Tuskinpa sallivat. Ei vain ole vaihtoehtoa, jos halutaan pitää toimintaedellytyksiä.
Kyllä. Ortodoksisen kirkon johto valitettavasti tukee Putinia, mutta on melkoinen logiikkahyppy jos ajatellaan jokaisen Venäjän ortodoksin tukevan Putinia. Moni ortodoksi on tilanteesta kauhuissaan, tietenkin. Tilannetta voi monessakin mielessä verrata Neuvostoliiton aikaan, jolloin kirkot toimivat salassa. Suomestakin salakuljetettiin Raamattuja enkä muista, että olisi vaadittu uskovilta tai salakuljettajilta julkista avoimuutta uskostaan, koska se olisi tarkoittanut marttyyriutta. Marttyyriuden tietoinen hakeminen ei missään kirkossa liene tavoite, vaikka marttyyreja kunnioitetaankin.
On myös hyvä muistaa, ettei Venäjällä kaikilla ole pääsyä ja/tai kielitaitoa länsimaisiin tietolähteisiin esimerkiksi Ukrainan sodasta. He eivät saa samaa tietoa kuin me. Osa ei ole edes kiinnostunut politiikasta tai sodasta vaan keskittyy vain arkielämästä selviämiseen.
Minut on foorumilla varmaankin jo julistettu ulkomaiseksi agentiksi, mutta en todellakaan tue Putinia. Olen syntynyt Suomessa ja minulla on vain Suomen passi. Tunnen kuitenkin Venäjän tilannetta hieman enkä näe asiaa mustavalkoisena, koska katson sitä tavallisen ihmisen tasolta.
Eikä hätää, en ole vihainen vaan ihan rauhallisella mielellä edelleen kirjoitan 
.
Osa ongelmista syntyy kaksoisviestinnästä. Kirkon virallisiin elimiin päin viestitään tahtoa pysyä sisällä ja säilyttää status, omille pohditaan ääneen että katsellaan nyt kauanko täällä jatketaan. Se ei rakenna luottamusta. Kun uutisiin sitten päätyy tällainen tapaus, on ensimmäinen reaktio: nytkö se rinnakkaisjärjestelmän rakentaminen alkoi?
Siitä olen täysin samaa mieltä että jos asiasta on etukäteen keskusteltu arkkipiispan kanssa, ylempänä siteerattu ulostulo Kotimaassa on erikoinen ja asiaton.
Mutta tietty jos hyvän puhumisesta puhutaan, sanasen voisi sanoa siitäkin miten vuosien varrella nähdäkseni lyhytkatseisesti on herätysliikepiireistä käsin puhuttu paikallisseurakuntien papistosta ja elämästä.
En tarkoita, että teologisesti katsottuna kaikesta pitäisi pitää tai olla samaa mieltä. Mutta toimintaedellytykset ovat yleensä paremmat silloin jos on jotenkin pidetty. Se puolestaan edellyttää tekemisissä olemista, toisen kuuntelemista ja myös hyvän näkemistä toisessa - ja sen julkituomista.
Vastaavasti mitä enemmän sulkeudutaan omaan ryhmään ja nähdään pelastava evankeliumi vain sen sisällä, sitä todennäköisemmin myös suhtautuminen ulkopuolelta on torjuvaa. Näin ennen muuta siksi, ettei toinen toista arvostavia kohtaamisia pääse syntymään. Inhimillinen kanssakäyminen typistyy ja katkeaa ja sen myötä seuraa kaikki muukin kurja.
Jottei kommenttini jäisi asiantilan toteamiseksi, pari toimenpide-ehdotusta asiantilan korjaamiseksi (itse haluan uskoa, että asiat voi aina korjata, tarvitaan vain aktiivisia askeleita):
Herätysliikkeiden messuyhteisöjen johtajat voisivat ottaa tavoitteeksi tulla hyviksi tutuiksi paikallisseurakuntansa kirkkoherran ja luottamushenkilöiden kanssa - mieluiten käydä pyörimässä tapahtumissa, hyvää mieltä osoittaen ja aktiivisesti ihmisiin tutustuen ja ystävystyen.
Omille päin viestittäessä ei painoteta pimeyttä, lankeemusta ja luopumusta kirkossa ja sen työntekijöissä. Ok, voihan olla että siellä on sitä - mutta mieluummin haluan uskoa evankeliumin voittoon siitä iloisesti puhuen ja toisia arvostaen kuin heitä arvostellen.
Edellisten toimeenpaneminen myös somessa vaikka teemalla “ystävysty liberaalin kansankirkon papin kanssa!”
Tämä kaikki toki edellyttää rohkeutta ja uskoa siihen, että pelkkä tekemisissä oleminen ei jotenkin turmele - ja että oma vakaumus kestää eri lailla ajattelevan kanssa yhteydessä olemista. Nähdäkseni tämä on kuitenkin kaikkien inhimillisten yhteisöjen ja rauhan kulmakivi, ilman sitä sortuvat eivät vain kirkot vaan myös kokonaiset yhteiskunnat.
Arkkipiispan ulostulot ovat olleet hieman erikoisia. Esim. Räsäsen tapauksessa ja nyt tässä.
Hänellä ei kuitenkaan ole valittamista sitä, että pahiten evl kirkkoa koskettaa tällä hetkellä niiden pappien toiminta jotka kirkon selkeästä linjauksesta huolimatta vihkivät samaa sukupuolta olevia pareja.
Arkkipiispalla on varaa uhitella muutaman Inkerin kirkon vihkimyksen takia, vaikka opillisesti näitä papeista ei voida sanoa pahaa sanaa. Samalla kirkkoomme vihitän jatkuvasti uusia pappeja jotka ovat halukkaita vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja, vaikka se on vastoin kirkkomme opetusta.
D
Kannustin liberaalia ystävääni hankkimaan pappisvihkimyksen. Otin riskin, mutta uskon että hyvä tulee.
D
Osaksi näin, mutta esim. Daniel Nummela linjapuheessaan painotti ensijaisesti pysymistä nykyisessä luterilaisessa kirkossa, ainakin niin kauan kuin se on mahdollista. Uskoisin kynnyksen olevan viimeistään homovihkimykset, joita jo nyt tehdään luvatta täysin epävirallisesti, mutta annetaan ymmärtää, että sellaisessa toiminnassa ei ole moitittavaa.
Mikäli toimintaolosuhteet käyvät mahdottomiksi, osaksi ne ehkä ovat jo ainakin vaikeat tukien vähennyttyä, siinä tapauksessa jonkinlainen yhteenliittymä konservatiivien kanssa tulee jossain vaiheessa ajankohtaiseksi. En tiedä, onko tästä mitään suunnitelmia, ehkä vain yleistä puhetta. Luottamus ainakin itselläni on pahasti kolhiintunut nykyiseen kirkkoon ja sen toimintaan. Hakemalla saa hakea kelvollista seurakuntaa, messua tai muuta tilaisuutta pääkaupunkiseudulla. Itselleni naispappeus ei ole kynnyskysymys normaalitoiminnassa, jos pysytään raamatullisessa opetuksessa muuten. Piispuus on ja kirkkoherruus siinä rajoilla, ei toivottava asia.
Tämä on aivan käsittämätöntä, paitsi että Luoma on takinkääntäjä muutenkin ollut monessa asiassa. Nyt takki vaihtui tai kääntyi viikossa.
Tämä toteutuu usein maaseudulla, mutta myös kaupungissa. Piispa Teemu Laajasalo ja alueella toimiva Helsingin Kansanlähetys, sekä useat viidennen liikkeen järjestöt saivat silloin Kallion kirkkoherrana toimineen Laajasalon kanssa yhteistyössä järjestettyä kirkkopäivät ensin Kallion kirkossa ja myöhemmin seurakuntaneuvoston valittaessa Finlandiatalossa, joissa kirkkoherra Laajasalo oli molemmissa mukana ja puhujana. Myöhemmin piispana hän vihki Kansanlähetyksen uudet tilat ja piti avajaismessun. Luultavasti hyvän yhteistyön ansiosta mitään vastakkainasettelua ei ole ilmennyt.
Tämä rinnastus ei valitettavasti toimi - kategoriat ovat aivan erilaiset. Seuraava kuvitteellinen tilanne olisi enemmän vastaava:
Mitä tulee sen sijaan pappien opillisiin näkemyksiin, ainakin viime vuosina on naisten pappeutta vääränä pitäviäkin vihitty papiksi, sillä edellytyksellä että he sitoutuvat yhteistyöhön naisten kanssa. Teoriassa voisi kai vastaavaa paperia vaatia avioliittoon vihkimisistä, mutta mihin se raja lopulta vedettäisiin - kuitenkin oletus on, että pappi antaa lupauksen noudattaa kirkon järjestystä ja sitoutua tunnustukseen.
Tosiasia nyt vaan on, että kirkossamme on valtavaa hajontaa teologisissa painotuksissa ja näkemyksissä. Niin on ollut ennen (vrt. 50-luvulla käsikirjauudistuksen yhteydessä joidenkin pappien esittämä ajatus että asetussanat ehtoollisella ovat vain evankeliumin julistusta ja että konsekraatiosta puhuminen olisi katolisuutta, kaikista vanhoista kasteväännöistä puhumattakaan) ja niin on nykyään. Onko se hyvä vai huono - näkisin että puolensa ja puolensa.