Uusin Kirkko ja kaupunki tykittää oikein olan takaa:
1 tykkäys
Mun mielestä tuossa ei ollut mitään erityistä tykitystä, vaan tähän mennessä julkaistuista kriittisistä puheenvuoroista ehdottomasti asiallisempaa päätä.
2 tykkäystä
Viimeisessä kappaleessa kyseenalaistetaan järjestöjen toimintatapa ja kysytään, onko se tuottanut hyvää hedelmää (naispappeuden vastustus, joka kuitenkin pohjautuu Raamatun ohjeistukseen). Hedelmät lähetyskentillä kertovat ihan toista, kuin esim. nykyisen Suomen Lähetysseuran toiminta, joka joitain vuosia sitten luopui raamatullisesta parisuhdekäsityksestä ja sai monet yhteistyökumppanit luopumaan yhteistyöstä. Samalla Lähetysseuran aiempi niin hyvä työ on siirtynyt painotuksiltaan humanitaarisempaan työhön evankeliumin kustannuksella ja esim. Lähi-idässä painottunut poliittisesti. Vielä huonommin on tilanne Kirkon ulkomaan avun suhteen.
Nyt raamatullisissa näkemyksissä pysyviä järjestöjä vaaditaan kääntymään ja pysymään kirkon valitsemalla epäraamatullisella linjalla, jossa ei ole muuta näkyvissä, kuin perinteisen lähetystyön lopullinen alasajo. Toki muutamat järjestöt ovat pyrkineet sovittautumaan nykyajan ja kirkon vaatimuksiin ja tekevät hyvää työtä edelleen, eikä virkakysymys saa ajaa lähetystyön edelle, mutta yhtälailla nyt pääkirjoittaja vaatii loppujakin järjestöjä nöyrtymään ennemmin Suomen evl-kirkon omaan, mutta koko maailman kristillisellä kentällä harvinaisen ja epäraamatullisen kannan puolelle, tai tulee ero ja rahat lopetetaan. Tästähän tässä puhutaan vähintäänkin rivien välissä sen sijaan, että järjestöille mahdollistettaisiin toimintaedellytykset, jotka ne voivat omantuntonsa mukaan hyväksyä.
Yhtä hyvin voisi kysyä pääkirjoituksen kirjoittajalta, onko kirkon nykyinen tila nyt se, että toimintatapa on edistänyt evankeliumia ja tuonut ihmisiä lähemmäksi Jeesusta. Ei ole. Väärä virkapäätös on rapauttanut kirkkoa ja sen toimintaa, lisännyt ristiriitoja ja laskenut rimaa yhä alemmas erilaisissa kysymyksissä, mutta vähentänyt tai muuttanut evankeliumin sisältöä tai julistusta, joista tehdään enemmän humanitaarinen- ja tasa-arvokysymys, kuin pelastuskysymys.
4 tykkäystä
Dosentti Timo Eskola kirjoittaa Facebookissa kirkon jäsenmäärän tulevasta laskusta, ja aihe liittyy mielestäni myös nyt käsillä olevaan kysymykseen sallitaanko kaikkien kirkon nykyisten lähetysjärjestöjen toimia enää kirkossa. Tekstiosan tummennus minun:
Timo J. Eskola
23 t ·
KIRKON JÄSENMÄÄRÄ. Luterilaisessa kirkossamme arvioidaan tulevaisuutta eri näkökulmista. Turun Sanomissa haastatellaan tänään talouspuolen johtajaa, joka toteaa, että kirkon taloutta suunniteltaessa varaudutaan vahvasti tulevaan. Seuraavien 15 vuoden aikana jäsenmäärä voi pudota 20 prosenttia. Siis kun nykyäänkin ollaan jo reippaasti alaspäin siitä piispojen takavuosina hellimästä “neljän miljoonan kirkosta”, pudotus tulisi olemaan tämän päivän 3,6 miljoonasta jäsenstä 2,8 milj. jäseneen. Jos siis jäseniä eroaisi samaan tahtiin kuin nykyään eli 50.000 jäsentä vuodessa.
Nämä luvut asettavat kirkon johdon ja piispojenkin viimeaikaiset ulostulot aivan uuteen valoon. Nykyiset trendit merkitsevät kirkon taloudellista alasajoa. Rakennuksia myydään ja budjetteja kiristetään. Osa viroistakin on vaarassa. Tosin työtehtäviäkin on vähemmän. Tilastojen valossa vain hautaustoimi säilyy toimintamuotojen kärjessä.
Tällaisessa tilanteessa kirkon johtajista tulee reaktiivisia säilyttäjiä. Pienenevän laivaston kirkkovenettä ei saa keinuttaa. Jos ollaan hiljaa, paha menee ehkä ohitse. Ja vastavirtaan soutajat pitää heittää mereen. Muuten jo valmiiksi epävarmat jälkikristilliset jäsenet lähtevät kirkosta entistä suuremmin joukoin.
Tämä kehityskulku on nähty lähes kaikissa vanhoissa protestanttisissa kirkoissa. Ja useimmissa niistä on yritetty pelastaa tilannetta arvoliberalismia myötäillen (ELCA, Ruotsi, Episkopaalit USA:ssa, Skotlannin The Kirk jne.). Tuloksena on kirkko, joka kutistuu entisestään. Siitä lähtee perinteinen uskova kansa, tunnustukselliset yhdeltä laidalta ja herätysliikeväki toiselta. Jäljelle jää kirkko, joka yrittää tarjota vesitettyä versiota uudesta sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ihmisille, jotka pitävät samoista syistä kirkkoa taikauskon pesänä.
Olemmeko siis tämä edessä Suomessakin? Ainakin työntöä on tällä hetkellä kirkon johdon puolelta kovasti. Tulee mieleen takavuosien huumoripätkä “Väärä johtopäätös”. Tämä vain ei ole huumoria.
(Redirecting...)
4 tykkäystä
Tämä oli aika pysäyttävä ja murheellinen lause.
2 tykkäystä
Hyviä kirjoituksia aiheesta, johon olin huonosti perehtynyt. Valkeni moni asia. Itse pidän koko touhotusta hölmönä. Mikä noissa vihkimyksissä niin kuohuttavaa on olevinaan?
Ev.lut kirkkomme nielaisee pahemmin vikisemättä sen, että samansukupuolisia vihitään jo monissa seurakunnissa vastoin kirkolliskokouksen ohjeita. Ynnä mielestäni pahempi ongelma on se, että ev.lut. kirkkoomme kuuluu lestadiolaisia, jotka suoraan ilmoittavat olevansa ainoita taivaaseen menijöitä. Tästä jälimmäisestähän metelöidä pitäisi vaan eipä näytä hetkauttavan yhtäkään piispaa tai pappia.
Eikä tunnu vaikuttavan sekään, että ortodoksit ja katoliset eivät naispappeutta hyväksy. Ei keskustelua. Mutta sitten muutaman miesoletetun papin kieltäytyminen hommista naisoletetun papin kanssa on aivan hirvittävä ongelma. Se on todella erinomaisen naurettavaa vouhotusta kaiken keskellä.
5 tykkäystä
Toivon mukaan kirkon jäsenennusteet eivät perustu noin puutteelliseen matematiikkaan. Kirkon jäsenmäärän pudotuksesta vain osa johtuu kirkosta eroamisista. Ehkä jopa isompi kysymys kirkon jäsenmäärän kehityksen kannalta on lasten jääminen jo alunperinkin kastamatta (kuolevissa ikäluokissa kirkkoon kuulumisaste on selvästi korkeampi kuin mitä uusia ikäluokkia kastetaan), sekä se, että Suomen väkiluvun kasvu perustuu nykyään maahanmuuttoon ja maahanmuuttajista tulee varsin harvoin ev. lut. kirkon jäseniä - eikä kirkko ole edes yrittänyt juuri vaikuttaa siihen, että kirkko muuttuisi myös maahanmuuttajien kirkoksi. Jos nuo asiat huomioi, Suomen ev. lut. kirkon jäsenmäärä saattaa 15 vuodessa tippua selvästi enemmän kuin vain 20 %, elleivät kehitystrendit olennaisesti muutu.
2 tykkäystä
Samaa tuossa hiljaa ihmettelin itsekin. Maahanmuuttajien osalta tosiaan on niin, että heistä aniharva on luterilainen, ja entisestä kotimaasta tuodut uskonnolliset traditiot ovat keskimäärin paljon suomalais-luterilaisuutta vahvempia, joten massakääntymisiäkään tuskin on luvassa.
Jos tulijat ovat ort. Tai Room.kat. yhteiskunnasta, he luultavasti säilyttävät identiteettinsä. Samoin iso osa islamin piiristä tulijoista. Käännynnäisistä - syystä tai toisesta - aika iso osa eksyy helluntailaisten pariin. Tai sit tuloksena on joku pseudokristillinen sekasotku.
1 tykkäys
Ylipäänsä taidetaan uskoon tulla paljon enemmän hellareiden ja vapaiden suuntien joukkoon. Vanhat kirkkokunnat sitten saavat käännynnäisiä muiden suuntien jo-kristityistä.
2 tykkäystä
On niitä muistakin. Vasta juttelin yhden käännynnäisen kanssa, joka oli kuulema kääntynyt ortodoksiksi, koska oli alkanut lukea Uutta Testamenttia.
Ja vastaavasti ne vapaiden suuntien ns. uskoon tulleet ovat aiemmin olleet luterilaisia ja uskoneet Jumalaan jo ennästään.
Anteeksi, jäi vastaamatta tähän. Olet oikeassa, ei tuo Ruokasen teksti ole niin hyvä, kuin ensilukemalta vaikutti. Ruokanen onnistuu ylittämään liberaali vs. konservatiivi -position, mutta vain osittain ja kyseenalaisin keinoin. Hän sortuu konservatiivien retoriikkaan väittämällä, että vanhalla virkakannalla olevilla ei ole ollut vuoden 1986 mitään tulevaisuutta kirkossamme, heidän tila on seurakunnissa kutistunut olemattomiin “hyljeksittynä paarialuokkana”, joka “työnnetään syrjään”. Aivan näinhän ei ole. Ruokanen ei liioin ota huomioon esille nostamaasi erottelua naispappeuden torjujissa.
Ruokasen mukaan virkakysymys ja kiista on ratkaistavissa, eikä se siten tulisi olla sellainen ongelma, joka hajottaa kirkkoa / kirkon. Hänen mukaansa molemmilla kiistan osapuolella olisi varaa joustoon. Kirkko voisi suvaita naispappeuden torjujia antamalla heidän toimia vapaammin kirkon sisällä. Erillisvihkimystä ei tarvittaisi, kun olisi oma piispa. Pitäisi vain välttää naispuoleisia pappeja ja piispoja, esimerkiksi yksipappisissa seurakunnissa - jotka ovat muuten meillä harvassa ja vähenemään päin seurakuntien yhdistysmispyrkimysten vuoksi. Tällainen kahden ristiriitaisen näkemyksen yhteiselon mahdollisuus ei ole kovinkaan uskottava.
Naispappeuden torjujille Ruokanen sanoo, ettei aihetta ole nurinaan - vaikka hetki aiemmin hän kirjoitti heidän olevan sorrettuja näkemyksensä tähden - sillä viran sukupuoli on teologisesti ja raamatullisesi korkeintaan kehällinen kysymys. Hän muistuttaa, että nainenkin voi julistaa evankeliumia, mitä kukaan ei toisaalta ole kiistänytkään. Empiriaan vetoaminen on relevanttia, joskin toissijaista oppiin ja teologiaan nähden. Empiriaa on vaikea punnita.
Ilmeisesti tämän taustalla on näkemys, jossa kiistakysymyksestä tehdään enemmän tai vähemmän adiafora. Tätä se ei kuitenkaan ole kiista kummallekaan osapuolelle. Ydinkysymyshän on tämä: Onko naispappeus ilmoituksen ja tunnustuksen mukaista vai sen vastaista? Ruokanen ei vastaa tähän kysymykseen eikä siten esimerkiksi siihen, olisiko lentävien piispojen käytäntö syrjintää vai ei.
Itse en ole vastustanut naispappeutta. Timoteuskirjeen lausetta “Seurakunnanpalvelijan on oltava yhden vaimon mies, ja hänen on pidettävä hyvää huolta lapsistaan ja perheväestään” en ole tulkinnut kirjaimellisesti eli esimerkiksi siten, että papilla täytyy olla lapsia, vaan siten, että papin tulee olla moitteeton. Tosin, jos tuon “yhden vaimon mies” pointti onkin torjua papin moniavioisuus, niin välittyyhän siinä samalla oletus papin sukupuolesta. Nytkähdin pykälän lähemmäs naispappeuden torjujia kohti, kun luin Kotimaalehdestä, että miehillä on väistämisvelvollisuus piispanvaaleissa, jotta piispaksi saadaan nainen. Raamatun kirjoitukset ja tulkinnat ovat aikasidonnaisia.
Julkaisin juuri toimittamani ja kirkkovuotta seuraavan hartauskirjan “Kaunis pyhä”. Kirjoitan lyhyesti virkateologiaa Pyhän Henrikin muistopäivän kohdalla:
Henrikin – miehen ja piispan – hahmo tuo mieleen myös virkaan liittyviä ekumeenisia haasteita. Yksimielisyyttä on löydettävissä, sillä luterilaisetkin voivat tunnustaa pappisvihkimyksen – sanan laajassa merkityksessä – sakramentiksi, missä vihittävä saa siunauksen kautta viran, vallan sekä virkaan liittyviä armolahjoja kolmiyhteiseltä Jumalalta. Lisäksi Suomen luterilaisen kirkon voi katsoa säilyttäneen piispanviran yhteyden Jeesuksen opetuslapsista nykypäivään. Viran sukupuoli on ekumeeninen ja luterilaisuuden sisäinen jännite, sillä osa kristityistä rajaa pappeuden miehille. Sopiiko naisen päähän piispan hiippa – vai kenties vain 1. Korinttilaiskirjeessä mainittu arvon ja vallanalaisuuden merkki – huntu? Toivottavasti tässäkin kysymyksessä yksimielisyys kasvaa totuudessa ja rakkaudessa ajan ja keskustelujen myötä. Älkööt hiipan paikkaa määrätkö esivallan miekka tai kiivastunut kirves, vaan ylimmän paimenen, Jeesuksen, sanat.
Tunnustuksemme mukaan ykseyden edellytykset ovat oikein ymmärretyt evankeliumi ja sakramentit, ei oikein käsitetty näkemys viran sukupuolisuudesta. Näin tunnustus asettaa ko. kysymyksen kehälliseksi ja samalla kyseenalaistaa naispappien väistämisen. Toisaalta naispappeutta ei myöskään edellytetä, eikä naispappeuden torjumista kielletä eli julisteta harhaoppiseksi. Huolesi on siis se, että nämä erillisvihkimykset tulkitaan rikkovan juridisesti - ei vain teologisesti - tunnustusta vastaan. Kun kirjoitat, että tunnustus on tämän vaaran takia uhanalainen ja näin tapahduttua kyseenalainen, näytät tarkoittavan, että pieni määrä juridiikkaa hapattaa koko teologisen kokonaisuuden. En oikein ymmärrä oikeusteologiaa ja sinulla on tuolla pari ymmärrystä haittavaa kirjoitusvirhettä, mutta mikäli ymmärrän sinua oikein, tällainen tunnustuksen käyttö avaisi siis ovet sille, että aivan kaikkea muutakin erimielisyyksiä alettaisiin tai pitäisi tai voitaisiin käsitellä juridisesti tunnustuksen vastaisena ykseysrikkomuksena. Kirkko ikään kuin julistautuisi tällaiseksi juridiseksi laitokseksi, joka ratkaisee ongelmiaan oikeusjutuilla ja sanktioilla saarnaamisen, opettamisen ja kasvatuksen sijaan / kanssa. Ymmärsinkö nyt oikein?
Joku taisi jo kirjoittaa: “naispappeuden torjuminen ei ole harhaoppi, mutta…”. Ongelma lienee siis tiedostettu. Toisaalta totean, ettei luterilainen kirkko, sen seurakunnat tai jäsenet ole käsittääkseni juurikaan teologiasta kiinnostuneita. Juridinen ekspansio sopii tähän näkemykseen, mutta onko huolta oikeustoimista kun käsittelyjen edellytyksenä on kuitenkin teologinen erottelu oikeaoppisuuden ja harhaoppisuuden välillä?
Tässä on taustalla sekin mahdollisuus että suomalaisia järjestöjohtajia ja inkerin kirkon piispaa on vedetty asiassa kuin pässiä narussa. Viittaan siis pappisvihkimyksen toteutumiseen juuri samana päivänä joka Mikkelissä vihittiin uusi piispa.
Tiettävästi kutsu pappisvihkimykseen Pietariin tuli siihen osallistuneille järjestöjohtajille varsin myöhään, josta voisi päätellä etteivät he valinneet päivää. Toisaalta asiassa on syytä muistaa, että Inkerin kirkon emerenttius piispa on kyllä aiemmin osallistunut Suomessa myös naispuolisten piispojen virkaan vihkimistilaisuuksiin. Ei toki vihkijänä tai pukijana.
Kirkollisen sovun kannalta huolestuttavin seikka ilmenee kuitenkin piispainkokouksen 24.10.2023 pöytäkirjasta:
Sekä SLEY:n että SEKL:n johdolta kysyttiin, onko heidän työntekijöidensä uusia vihkimyksiä tulossa Inkerin kirkossa. Molemmat järjestöt vastasivat asiaan kieltävästi. Inkerin kirkon kirkkohallitus on kuitenkin 14.4.2023 käsitellyt kolmen suomalaisen pappisvihkimyksiä Inkerin kirkkoon. Papiksi vihittäviä olisivat Lukas Brenner (SLEY:n Etelä-Savon ja Kymen piirivastaava), Leo Brenner (Varsinais-Suomen Kansanlähetyksen piirijohtaja) ja Peeti Kallonen (Päijät-Hämeen Kansanlähetyksen piirijohtaja). Inkerin kirkon kirkkohallituksen päätöksessä ei ole mainintaa vokaatioista.
Piispainkokous - Päätösehdotuspohja (evl.fi)
Onko sitten niin että järjestöjohtajat ovat valehdelleet piispolle, vaiko niin että asiaa on Suomen puolella viety eteenpäin heiltä salassa. Ehkei kyse ole ihan kummastakaan, vaan jostakin muusta.
Piispainkokous 5.12.2023 ei pöytäkirjan mukaan käsitellyt asiaa.
Tammikuun lopussa on piispainkokouksessa asia esillä.
Järjestöt ovat vastanneet kysymyksiin ja kuukauden päästä sitten kuullaan piispojen päätös.
Näin Sanansaattajan pääkirjoitus, joissa pyydettiin esirukousta mm. tämän asian puolesta.
Mitä tulee noihin, joiden vihkimystä on väitetysti suunniteltu, niin he itse kuulivat asiasta vasta tuon piispainkokouksen kautta ja olivat sen jälkeen yhteydessä esimiehiinsä, jotka olivat hämmentyneitä hekin. Ilmeisesti on olemassa jonkinlainen lista henkilöistä, joita voidaan harkita vihittäviksi jos tilaisuus tähän ilmenee, mutta tosiaan ainakaan kaksi mainituista ei tiennyt lainkaan, että prosessi olisi Inkerin kirkossa edennyt tuolla tavoin.
En oikein tiedä kuinka tarkkaan tästä voin kirjoittaa, koska tietoni ovat henkilökohtaisesta keskustelusta yhden näistä kolmesta kanssa.
1 tykkäys
Tässä ketjussa taidettiin aiemminkin pohtia näitä “suunnitteilla” olevia vihkimyksiä, ja joku muistutti myös siitä, että Kansanlähetyksen paikallisten piirien työntekijät eivät ole Kansanlähetyksen työntekijöitä. Sleyllä sitten taas on erilainen kuvio.
Toki Inkerin kirkossa on prosessi pappisvirkaan ja diakonin virkaan kutsumiseksi. Ennen korona-aikaa Inkerin kirkon aloitteesta järjestettiin suomen puolella erityinen koulutus Diakonin virkaan valmistautumista varten ja yksi erä diakoneja ehdittiin myös vihkiä.
Arvatenkin nämä Inkerin kirkon kirkkohallituksessa käsitelly pappisvirkaan vihittävät ovat jossain vaiheessa hakeneet vihikimystä ja asia on silloin jäänyt odottamaan parempia aikoja. Asia on nyt sitten nyhkähtänyt eteenpäin heitä itseään ennalta informoimatta.
Inkerin kirkon tukeminen jakaa kovasti mielipiteitä. Asiassa mukana sekä naispappeus- että sota-asiat.
Eliitin? Missä ev.lut. kirkkomme eliittiväki on määritelty kun ekaa kertaa kuulen sanan tässä yhteydessä.
Ei ole määritelty mutta mielestäni termi on ihan ymmärrettävä tässä. Oppositiosta, kuten nyt herätysliikkeiden suunnasta katsellen, kirkon piispat ja muut valtaa käyttävät ovat eliittiä.
Toki on hyvä muistaa että asenteet eivät välttämättä ole järjestöjen lähetystyötä kohtaan kriittiset tai myönteiset sillä perusteella kuuluuko asennoituja kirkon eliittiin vai kirkkokansaan. Jakolinja on houkuteltavaa luoda tuon “myrskyn” jälkeen, mutta aina on poikkeuksia ja tilannekin voi muuttua.
1 tykkäys