Tässä on juuri asian ydin. Sateenkaarimessuja voi hyvin pitää ja vihkiäkin, vaikka ei saisi ja kuitenkaan vanhavirkakantaisilla ei ole kohta mitään asiaa kirkkoihin.
4 tykkäystä
Olikohan tämä jo linkitetty foorumille…?
Hyökkäyksen kohteena eivät siis ole herätysliikkeet, vaan perinteinen katekismusluterilaisuus. Jeesuksen sanoin: ”Onhan teillä silmät, ettekö te näe? Onhan teillä korvat, ettekö kuule?”
7 tykkäystä
Pieni metodinen viittaus keskustelun helpottamiseksi.
Evl-kirkolliskokouksen vuoden 1986 päätökseen avata pappisvirka naisille liittyvän Yrjö Sariolan aloitteesta syntyneen (toivomus) ponnen tulkintaan ei riitä pelkkä ponnen teksti. Ponsi itsessään on formaali toivomus, jota voidaan tulkita monella tavalla. Tulkinnassa on huomioitava kirkolliskokouksen päätöksen ja ponnen reseptiohistoria. Varhaista reseptiota koskeva julkinen dokumentaatio on kuitenkin hyvin niukkaa, sekavaa ja epäsymmetristä, osin siihen liittyy myös myöhemmin syntynyttä jälkiviisautta. Ponnen juridinen status on suhteellisen selkeä kysymys, mutta sen laatijoiden täsmällinen teologinen intentio ei ole, ei myöskään ekumeenisen tietoisuuden taso.
Kirkolliskokouksen päätöksen ja ponnen reseption tulkinnassa on myös pidettävä jatkuvasti mielessä se, että naisten pappeuden torjujat jakautuivat np-päätöksen varhaisessa reseptiovaiheesssa niihin, jotka suostuivat alttariyhteyteen papiksi vihittyjen naisten kanssa ja niihin, jotka kieltäytyivät siitä. Tulkintaerojen ratkaiseva jakolinja kulki naisten pappeuden torjujien joukossa. Myöhemmässä julkisessa reseptiossa naisten pappeuden torjuminen on ajoittain lähestulkoon redusoitunut alttariyhteydestä kieltäytyjiin. Tästä naisten pappeuden torjujien jakautumisesta ja sen perusteista on hyvin vähän julkista dokumentaatiota eivätkä tapahtumissa mukana olleetkaan muista, miten eri käytännöt syntyivät ja miten niitä perusteltiin - jos perusteltiin.
Juuri ponnen sisällön formaalisuudesta johtuu se, ettei ponsi ei ole eikä voi olla ratkaisevassa asemassa nykyisten evl-kirkon kiistojen teologisessa käsittelyssä.
2 tykkäystä
Ei, mutta se muistuttaa jatkuvasti siitä että luottamus ei paljoa paina ideologian edessä. Sillä mitä evl kirkko sanoo, ei ole merkitystä luvattaessa eikä kieltäessä näissä kahdessa vedenjakaja-asiassa.
Onneksi eläkkeseen on enää vain vähän toistakymmentä vuotta. Sekään ei taida riittää kunnialliseen eläköitymiseen.
D
3 tykkäystä
Ponnen reseptiohistorian huomioiminen on juuri siksi tärkeää, että lupauksen sisällön tulkinnat syntyivät ilmeisesti (ei ole selvää dokumentaatiota) vasta ponnen laatimisen ja hyväksymisen jälkeen. Itse ponsi ei sisällä edellä mainitsemaani oleellsta naisten pappeuden torjujien jakautumista alttariyhteyteen suostuviin ja siitä kieltäytyviin eikä siten käsittele sitä, mitä alttariyhteydestä pitäisi ajatella ja mitä siitä on sovittu tai luvattu.
Myöhemmin eli pääasiassa Mikko Heikan johtaman työryhmän, Paula Närhen selvityksen ja piispainkokouksen linjauksen jälkeen vuonna 2006 syntynyt sopimuksen tai lupauksen pettämisen kokemus edellyttääkin ponnen tulkintaa niin, että alttariyhteydestä kieltäytyminen olisi käsitelty ja sovittu tai luvattu. Tuollainen tulkinta lienee syntynyt varsin pian kirkolliskokouksen päätöksen jälkeen, mutta viimeistään ns. Pappisliiton ajo-ohjeita kirjoitettaessa eikä sitä ilmeisesti kyseenalaistettu aktiivisesti ennen kuin vuoden 2006 jälkeen.
Yksi ajo-ohjeiden kirjoittajista oli Olavi Rimpiläinen, joka kutsuikin myöhemmin pontta “variksen valaksi”, mikä siis edellyttää tulkinnan, että ponsi lupaa alttariyhteydestä kieltäytymisen ja muita siihen liittyviä ratkaisuja, ei kuitenkaan ns. erillisvihkimyksiä.
Jos piispainkokous ja kirkolliskokous malttavat rajata nyt puheena olevien Inkerin kirkon pappisvihkimysten juridisen käsittelyn niin, etteivät mahdolliset tuomiot ja sanktiot koske kirkon tunnustuksen rikkomista vaan vain sopimusten rikkomista, niin vielä on hiukan toivoa, että ongelmiin löytyy teologinen ratkaisu. Päinvastaisessa tapauksessa kirkon tunnustuksesta tulee fundamentaalisesti kyseenalainen. Silloin luultavasti kaikkia pappeja ja piispoja voidaan ja pitääkin syyttää juridisesti yhdenvertaisuuden nimissä tunnustuksen rikkomisesta.
Toivottavasti asiaan tulee ratkaisu ihan lähivuosina, mutta se kyllä edellyttää ponnen selkeästi ilmaistun ykseysintention vahvistumista ja vahvistamista.
1 tykkäys
Dosentti Timo Eskola kirjoittaa blogissaan hyvin. Ohessa lyhyt sitaatti siitä:
Löytyykö ratkaisua?
Voiko kiistaa ratkaista? Voiko oppeja vieroksuvaan ja lähetystyötä kurittavaan kirkkoon enää kuulua? Monista käytännön syistä johtuen, kuten pappiskoulutuksen muutosten, demokratiakehityksen, tasa-arvokeskustelun ja identiteettipolitiikan tähden (tai joku voisi sanoa feminismin, arvotyhjiön ja postmodernin seksuaalisuuskäsityksen tähden – tai yhteiskuntaan sopeutumisen ja jälkikristillisen ideologian tähden) kiistat ovat edenneet niin pitkälle ja niin henkilökohtaisiin asioihin, että jokaisessa ratkaisumallissa joku loukkaantuu. Ja tarkoitan nyt syvempää ongelmaa kuin sitä propagandistista mielensä pahoittamista, jolla tällä hetkellä ohjaillaan some-keskustelua. Joku aina kokee oikeuksiaan poljetun ja jopa ihmisarvonsa tulleen kyseenalaistetuksi. Tämä koskee kaikkia osapuolia.
Tunnustuskirjojen mukaan kirkko on instituutiona aina corpus permixtum, sekalainen seurakunta. Onko siis mahdollista löytää sisäisesti ristiriitaiselle instituutiolle sääntöjä tai peliohjeita, joiden avulla erilaiset ryhmät voisivat toimia kirkon laajan katon alla? Se on tässä tilanteessa hyvin vaikeata.
Olemme jo todistaneet kirkon hajoamista. Virkaongelman takia syntynyt Lähetyshiippakunta muodostaan seurakuntaverkostoineen ja omine piispoineen itsenäisen kirkon, jonka jäsenkunnasta enää osa säilyttää kaksoisjäsenyyden vanhan kirkon kanssa. On yhdentekevää, väheksyvätkö jotkut ev.lut. kirkon eliitin edustajat kyseistä irtiottoa. Vahinko on jo tapahtunut. Koska kirkossa ei kyseisiä ongelmia osattu käsitellä asiallisesti eikä ratkaisua haettu tosissaan, kymmenet pastorit ja sadat seurakuntalaiset (käytännössä kaiketi tuhansia) ovat jättäneet ev.lut. kirkkomme. Hieman samanlainen irtiotto tapahtui, kun esikoislestadiolaisuus jakaantui ja erilleen lähtenyt ryhmä otti pari vuotta sitten sarkamenttien hoitamisen omiin käsiinsä. Kirkon jakautuminen on näkyvää.
Vaikka en tiedä kaikkiin ongelmiin ratkaisua, tiedän mitä sellaisen etsiminen edellyttää. Se edellyttää sellaista väljyyttä ja joustoa, jota kirkkohallitus, piispainkokous tai pappisliitto eivät ole tähän asti sallineet. Siis joustoa, jota piispat eivät tällä hetkellä osoita lähetysjärjestöjä tai Inkerissä Inkerin kirkon työhön vihittyjen pappien kohdalla. Kirkollinen yhteys on kyllä mahdollista määritellä Raamatun ja kirkon tunnustuksen avulla. Ja jos siihen on halua, muu toiminta tulee sen jälkeen järjestää sen ehdoilla. On tietenkin selvää, että mikäli tunnustuksellisia pastoreita vihitään suoraan omiin seurakuntiin tai järjestöihin, jotkut toiset loukkaantuvat. Ja mikäli sateenkaariseurakunnat toimivat näkemystensä mukaan, tunnustukselliset loukkaantuvat. Kysymys on siitä, sallitaanko tämä
5 tykkäystä
Onko tarkkaa tietoa paljonko pastoreita on lähtenyt?
Lähetyshiippakunnassa on kai jotain 2500 jäsentä, joista suuri osa kai kirkosta lähteneitä. Pastoreita lienee kymmeniä, kuten artikkelissakin todettiin. Ei ole omakohtaista tietoa.
1 tykkäys
Olipahan upea kirjoitus Eskolan Timolta! Valtavan hyvä artikkeli, joka kannattaa lukea kokonaan!
1 tykkäys
[Havaitsin tämän kysymyksen vasta nyt]
Mitään ryppyjä ei ole ollut havaittavissa, mutta jonkin asteistä hämmennystä kylläkin.
Jukka Kääriäisen kesäkuista linjapuhetta tulisi tulkita Espoon seurakuntayhtymän tuolloin tuolloin varsin tuoreen päätöksen valossa. Nähdäkseni Kylväjässä koettiin että järjestöä on arvioitu väärin perustein. SRO:n linja ei ole muuttunut suhtessa virkakysymykseen. Oma toiminta järjestetään vanhan virkakanna mukaisesti ja kenttää kierettäessä kunnioitetaan kirkon yhteistä virkaratkaisua. Näinhän asia on myös Kylväjän puolella. Yksittäisillä työntekijöillä on omantunnon vapaus väistää työtilanteitä joissa naispuolinen pappi toimii liturgisissa tehtävissä.
Toisaalta Kylväjä ei ole ollut järjestönä mukana viimeaikaisissa herätysliikkeiden yhteisesiintymisissä, minkä joku on saattanut tulkita erkaantumiseksi yhteisestä linjasta (mikä se sitten kenekin mielestä onkin).
Kylväjällä ei ole omaa messuyhteisötoimintaa, joten kysymys pappisvihkimyksistä lähetyskenttien kautta suoraan kotimaan työhön ei käytännösä edes kosketa Kylväjää.
2 tykkäystä
Nähdäkseni ponnen tekstistä on tunnistettavissa sen tarkoitus:
”Myös niillä kirkon jäsenillä ja viranhaltijoilla, jotka suhtautuvat torjuvasti pappisviran avaamiseen naisille, tulee edelleen olla kirkossamme toiminnanvapaus ja mahdollisuus tulla vihityksi ja nimitetyksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon eri virkoihin. Kaikki kirkon jäsenet ja viranhaltijat ovat yhdessä vastuussa siitä, että muutoksen aiheuttamat vaikeudet pyritään voittamaan keskinäisen yhteistyön avulla ja kirkon ykseyttä varjellen.”
Ensinnäkin ponnessa viitataan niihin “kirkon jäsenillä ja viranhaltijoilla, jotka suhtautuvat torjuvasti pappisviran avaamiseen naisille”. Teksti ei viittaan niihin kirkon jäseniin/viranhaltijoihin jotka suhtautuvat “torjuvasti pappisvirkaan vihittyihin naisiin”. Minkäänlaista lupaa työsyrjintään ei siis ole koskaan annettu. Sellaita lupaa ei myöskään kirkkomme piirissä edelleen toimivien järjestöjen taholta odoteta. Niiltä jotka omantuntonsa vuoksi väistävät alttariyhteistyötä naispuolisten pappien kanssa edellytetään toimivan asiassa keskinäistä kunnioitusta noudattaen.
Ennen vuotta 2006 väistämistä tapahtui myös paikalliseurakuntien viranhaltijoiden kesken. Pappisliiton hallitus hyväksyi naispappeuspäätöksen jälkeen 18.3.1987 ajo-ohjeet jotka koskivat menettelyä jumalanpalveluksissa, seurakuntavierailuja, kirkollisia toimituksia ja pappisvihkimystä.
Jumalanpalvelusten osalta ajo-ohjeissa todettii:
“Papin viran haltijalla on oikeus väistyä jumalanpalvelusyhteistyöstä, mikäli hän ei katso voivansa toimittaa jumalanpalvelusta yhdessä toisten kanssa. Tällöin on työnjaolla kuitenkin huolehdittava, että jumalanpalvelustehtävät jakaantuvat mahdollisimman tasapuolisesti. Työnjakokirjassa voidaan asiasta sopia tarkemmin.”
Naispuolisten pappien osuuden kasvaessa nämä ajo-ohjeet tulivat tiensä päähän. Vaikka tasa-arvolaki ei koske uskonnonharjoittamista kirkossa, palvelussuhdeasioiden hoitoa se koskee aivan samoin kuin sekullaarissa työpaikassa.
Pappisliiton ajo-ohjeet oli yhdenlainen yritys toteuttaa se mihen ponsitekstin viimeinen lause velvoittaa: “Kaikki kirkon jäsenet ja viranhaltijat ovat yhdessä vastuussa siitä, että muutoksen aiheuttamat vaikeudet pyritään voittamaan keskinäisen yhteistyön avulla ja kirkon ykseyttä varjellen.”
Teksti viittaan muutokseen, mutta se ei välttämättä viittaa ylimenokauteen, vaan yhtälailla pysyvään muuttuneeseen tilaan. Kuinka päiv vain, mutta joka tapauksessa teksti edellyttää pyrkimysta voittamaan vaikeudet yhteistyön avulla. Näin ollen kaikenlaisesta yhteistyöstä kieltäytyminen ei käytännön ratkaisuna tulisi kysymykseen. Lisäksi teksti edellyttää varjelemaan kirkon ykseyttä.
Ponnen viitauksella “niihin kirkon jäseniiin ja viranhaltijoihin, jotka suhtautuvat torjuvasti pappisviran avaamiseen naisille” ei voitane tarkoitaan niitä silloisia kirkon jäseniä ja viranhaltijoita, jotka katsoivat pappisviran avaamisen naisille jo itsessään särkeneen kirkon ykseuden.
CA VII mukaan: “Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta.”
Tällä kohdin on syytä pohtia onko CA XIV toteutuminen välttämätön edellytys CA VII toteutumiselle ja edelleen, onko skisma CA XIV soveltamisersta merkki kirkollisen ykseyden särkymisestä.
On varsin selvää, että alttariyhteistyössä toimivien mielestä ei ole. Toisaalta joidenkin lähetyshiippakunan piiriin siirtyneiden näkökulmasta näin vaikuttaisi olevan.
Entä sitten ne jotka asemoituvat sille välille? Variaatioita on monia. Samoin niiden teologisia perusteita.
Tulkinta, että kirkollisen ykseyden toteutuminen riippuisi lulloisenkin liturgin henkilöstä on teologisesti varsin ongelmallinen. Toisaalta kokoemansa väärän kirkollisen järjestyksen välttäminen on perusteltua sekä maallikoille että kirkon virkaan vihittyjen kohdalla. Tähän ei kuitenkaan sisälly yksittäisen kanssakristityn torjumista sen enempää henkilönä, kuin kirkollisen ykseyden näkökulmasta.
1 tykkäys
Vaikeaa viitata pappisvirkaan vihittyihin naisiin, kun niitä silloin ei vielä ollutkaan. Puhutaan siis siksi vasta viran avaamisesta. Samaa väkeä se kuitenkin koskee. Ponnen henki on ollut se, että naispappeuden torjujatkin huomioidaan, eikä pelkästään vain niitä, jotka suhtautuivat avaamiseen kielteisesti. Lakiteksti pitää tietenkin tulkita useinkin kirjaimellisesti, toisaalta puhutaan epäselvissä tapauksissa myös lain hengestä, siitä mitä sillä ilmeisesti on haluttu tarkoittaa.
Miikka Ruokasen kannanotto. Hyvä kirjoitus mielestäni, mutta ei kuitenkaan vastaa kunnolla siihen, millä tavalla konservatiivien jääminen ev.lut. kirkon sisälle voitaisiin käytännössä järjestää, jos minkäänlaista liikkumatilaa ei haluta antaa.
2 tykkäystä
Minusta kirjoitus oli juuri tuon lopun vuoksi huono. Juuri yritettäessä toteuttaa noita Ruokasen kehotuksia ovat Sley ja SEKL nyt siinä pulassa missä nyt ovat. Lisäksi tuntuu vähän hassulta tuollainen lähtemisestä varoittelu, kun tässä on enemmän kyse siitä, että näitä järjestöjä työnnetään pois.
En myöskään pidä tuollaisesta “sirpalekirkko” -puheesta. Jotenkin ihmetyttää, miten joidenkin mielestä on hyväksyttävää arvostella STLK:ta, Seurakuntaliittoa ja LHPK:ta niiden koon perusteella. Itse asiassa LHPK:n koko on huomattava kun muistaa, että se on vasta runsas 20 vuotta vanha (hiippakuntana vasta 10 vuotta) eikä siihen ole lähtenyt kokonaisuudessaan mukaan yksikään herätysliike. Silti se on kasvanut yli 40 seurakunnan ja noin 2400 jäsenen yhteisöksi, ja käsittääkseni kasvaa edelleen.
Dogmatiikan professorilta vetoaminen siihen, että Jumala on siunannut naispappeuden hyväksyneitä kirkkoja ja siksi se ei voi olla ainakaan kovin väärä juttu on kyllä hölmö. Jumala on siunannut sekä lapsikastetta harjoittavia että vain aikuisia kastavia kirkkoja. Voiko tämän perusteella sitten sanoa, ettei kastekäsitys ole kovin merkittävä asia?
7 tykkäystä
Hesari taas yhdistää konservatiiviset arvot Venäjän valtioon ja muutenkin esittelee nimenomaan Venäjä-yhteyksien näkökulmaa, vaikka haastateltu kirkon lähetystyön keskuksen tyyppi nimenomaisesti sanoo, että Venäjän vaikutustoimintaa ei piispainkokouksessa mainittu.
Minua ihmetyttää jutussa mainittu n. 60 vihittyä pappia. Kyselin asiasta eräältä asianomaiselta ja hän vastasi että siinä on varmasti sotkettu ne Suomen kirkon papit jotka on vihitty Suomessa mutta jotka ovat toimineet Inkerin kirkossa. Tämä eräs asianomainen kertoi minulle että hänen arvionsa on noin parikymmentä vihkimystä 20 vuoden ajalta.
2020 vihittiin iso joukko esikoislestadiolaisia diakoneiksi. EL:t eivät muutenkaan ole kirkon kanssa missään tekemisissä, joten heitä ei varmaan lasketa muuta kuin HS:n tilastoihin.
Niko Huttunen esittää tuon luvun n. 60 jossakin. Olisiko HS saanut luvun häneltä. Mainitsin hänelle tuosta luvusta, mutta hän ei enää kommentoinut sitä.
D
Älkää jättäkö isiemme ja äitiemme vuosituhantista kirkkoa! Se on Suomen maaperälle ensimmäisenä juurtunut alkuperäinen kristillinen kirkko.
Marisen omituisista kirkkohistorian virheistä Ruokasen tekstissä: Mistä lähtien luterilainen kirkko on ollut “vuosituhantinen kirkko”? Luterilainen kirkko ei myöskään ole Suomen maaperälle ensimmäisenä juurtunut alkuperäinen kristillinen kirkko.
1 tykkäys
Liittyy Suomen ev.lut. kirkon identiteettiin sen kirkon jatkumona, jonka piispa Henrik (ja käytännössä häntä edeltäneetkin lähetyssaarnaajat) toi Suomeen, ja joka sitten 1500-luvulla kävi läpi uskonpuhdistuksen. Tosin tuolla periaatteellahan esim. Lähetyshiippakunta voi yhtä hyvin sanoa olevansa osa tuota kirkkoa, sehän näet katsoo seuraavansa sen opillista jatkumoa myös niissä asioissa, joissa Suomen ev.lut. kirkko on muuttanut kantaansa.
Mutta tässä näkee, että kun Suomen ev.lut. kirkko puolustaa asemaansa unohtuu siinä ekumenia ja kirkkohistoriassa vedetään mutkat suoriksi.
1 tykkäys
Nämä alkuperäisyys- kiistelyt ovat aina erikoisia. Samaa vääntöä toki käyvät katolinen ja ortodoksinen kirkkokin keskenään.
Minua on kuitenkin aina ihmetyttänyt se, että osa luterilaisista sanoittaa olevansa the kirkko katolisen kirkon puhdistettuna jatkumona, jolloin katolinen kirkko onkin protestanttinen kirkko. Näkemyksiä on tietenkin kaikissa kirkoissa joka lähtöön.
Itse asiassa Esikoiset ry on esikoislestadiolaisuuden “kirkollisempi” haara, joka muodostui kun liikkeen valtauoma erkaantui kirkosta.
3 tykkäystä