Iso-Britannia poistaa AD ja BC aikamääreet loukkaavina

"Ison-Britannian koulut ovat luopuneet aikaan viittaavien termien BC (ennen Kristusta) ja AD (Herran vuonna) käytöstä uskontotunneilla. Länsimaiden kristilliseen kulttuuriin vuosisatoja kuuluneet lyhenteet on siivottu käytöstä siinä pelossa, että ne loukkaisivat ei-kristittyjä, uutisoi Daily Mail.

Britannian muslimi- ja juutalaisyhteisöjen johtajat ovat kommentoineet hämmentyneinä, etteivät perinteiset termit loukkaa heitä. Kriittiset äänet pitävät siirtoa ”antautumisena poliittiselle korrektiudelle”. Eläkkeellä oleva Englannin kirkon arkkipiispa George Carey luonnehtii sitä ”suureksi häpeäksi”.

Tämänkaltainen pieni ja teennäinen “kaunis ele” muunuskoisia ja uskottomia kohtaan, on toisaalta suuri vääryys siinä miten sillä pyyhitään pois historiaa ja totuutta siitäkin, ketkä Ison-Britannian perustivat, minka uskoiset ja minkä kulttuuriset.

Olemmeko jotenkin tasa-arvoisempia jos emme edes tiedä mistä tulemme, ja miten maamme on muodostunut ja kasvanut, mistä sivistyksemme noussut ja mistä kulttuurimme rakentunut. Ei sitä totuutta ja historiaa pidä kätkeä muualta tulleiltakaan ja muunuskoisilta.

Teko on rakkikoiramaista mielistelyä omia juuriaan halveksivalta infantiililta.

4 tykkäystä

Minusta vaikkapa ilmaisu ennen ajanlaskun alkua on parempi kuin ennen Kristuksen syntymää. Tuntuisi aika teennäiseltä, että vaikkapa ateisti käyttäisi ilmausta eKr vaikka uskoo, että mitään Kristusta ei ole koskaan ollutkaan. Ja joka tapauksessa Kristus ei hänelle eikä muita kuin kristiuskoa edustaville ole mikään yhteinen mitta. Yhteyksistä riippuen käytän itse kumpaa tahansa, mutta minusta tottakai parempi on se, joka yhdistää kaikkia ihmisiä uskosta riippumatta.

Jos taas ajatellaan sitä, että tulisi noudattaa perinteitä, niin kuinka kaukaisia ja mitä perinteitä tulisi noudattaa? Kristinuskoa ei ole aina ollut meillä eikä myöskään Englannissa. Joku voisi kenties vaatia käyttöön jotakin kristinuskoa edeltäneitä tapoja pelkästään siihen vedoten, että ne ovat “alkuperäisempiä” kuin kristinuskon mukanaan tuomat tai kenties siitä luopuneet maallisemmat tavat. Tästä syystäkin pidän aivan hyvänä, että käytetään ilmaisuja jotka kaikki voivat yhteisesti katsoa voivansa hyväksyä. Itse en osaa nähdä tuollaisessa varsinaisesti mitään kristinuskon vastaista vaan pelkästään kaikkien ymmärtämää yhteistä kieltä puoltavaa.

Huomasin itse aikoinani käyttävän käsitystä “ennen Kristusta”, mutta jossain vaiheessa koin sen itse hieman koomiseksi kun älysin, että enhän todella uskon Kristukseen. Jos vaikkapa käytettäisiin ilmaisua ennen Jeesuksen syntymää, niin voisin sen paremmin jopa itse ottaa käyttöön vaikka en täysin varma ole siitäkään, että onko Jeesus todella ollut olemassa vai ei. Joka tapauksessa ajanlasku on aloitettu oletetun Jeesuksen syntymästä joten sen voi siinä mielessä paremmin ymmärtää vaikka ei pitäisi oletettua Jeesusta Kristuksena tai Jumalana.

En halua tästä omalta puoleltani mitään riitaa. Esitin vain omat näkemykseni niin että kenties joku voisi paremmin ymmärtää kaltaisiani ihmisiä tältä osin.

2 tykkäystä

Tyylipuhdasta historian väärentämistä. Jokaisen ajattelevan ihmisen olisi syytä tässäkin asiassa pyrkiä suojelemaan sivilisaatiotamme sen tuhoa ajavilta voimilta. Hiekkaa kun yritetään kaivaa perustusten alta koko ajan.

2 tykkäystä

Ehkä on parasta aloittaa ajanlasku taas alusta. Tuo eea ja jaa kun kuitenkin viittaa Kristuksen syntymään, jonka oletetusta ajankohdasta tämä nykyinen ajanlasku on aloitettu.

4 tykkäystä

No se olisi tietysti kaikkein korrektein tapa :wink: Mutta vakavasti ottaen luulen, että jokainen yleismaailmallinen ihminen osaa ajatella, että ajanlasku on päätetty aloittaa joskus (ei välttämättä niin että yhtyy siihen että miksi juuri silloin tai “siihen” perustuen) ja kun se on aloitettu niin sitä voidaan jatkaa tästäkin hetkestä eteenpäin. Toki juutalaiset laskevat oman ajattelunsa mukaan, islamilaiset ja buddhalaiset omansa jne mutta onhan hyvä että kaikilla on yksi yhteinen neutraali laskutapa eikä meidän tarvitse ajatella, että kun kaverimme sanoi tulevansa seuraavan kerran vuonna 5779 ja kysyi, että olisiko mahdollista silloin taas tavata, niin ei tarvinnut hämmästyä ja ajatella, että miltähän mahdammekaan näyttää reilun kolmen ja puolen tuhannen vuoden kuluttua tavatessamme.

Ei kai se kristillinen tapa sen neutraalimpi ole? :face_with_raised_eyebrow: Laajalle levinnyt toki, mutta tuskin sen neutraalimpi…

1 tykkäys

Eipä niin, olet oikeassa. Tarkoitin tapaa laskea eaa-tyyliin eli ei eKr-tyyliin.

Mutta kun siinä on nyt sitten häivytetty se, mihin ajanlasku on perustettu. En oikein ymmärrä, miten tällainen olisi jotenkin neutraalimpaa. Koska ajanlaskumme perustuu Kristuksen oletettuun syntymään, on totuudenmukaista ilmaista se. Vaikka varmaan kohta kielletään sitä sanoa ääneen tai opettaa. Pitää teeskennellä, että näin nyt vain sattumalta on.

9 tykkäystä

Kyllähän Jeesus Nasaretilainen, jota kristityt kutsuvat Kristukseksi on historiallinen henkilö. Eri asia on, että ajanlaskussamme on vähäinen virhe. Jeesus syntyi noin 4-5 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Jos ei haluta kirjoitta A.D. eli Herran vuonna voidaan kirjoittaa vuonna sejase krstillisen ajanlaskun mukaan. Roomalaiset laskivat ajan ab urbe condita eli ennen ja jälkeen Rooman kaupungin perustamisen. Juutalaiset laskivat aikansa maailman luomisesta, samoin bysanttilaiset, joilla oli molemilla oma arvionsa siitä milloin tuo luominen oli tapahtunut. 500-luvulla munkki Dionysius määritteli Kristuksen syntymän ajankohdan, jonka mukaan nykyinen ajanlaskumme on laskettu.

3 tykkäystä

Ajanmääritystapoja on tosiaan monia, samoin kuin vaikkapa lämpötilojenkin mitta-asteikoita. Kun lämpötilalukujen yhteydessä kertoo, että onko lämpötilassa kyse Celsiuksesta, Kelvinistä vai Fahrenheitista, toisesta kulttuuristakin tuleva kuulija pysyy paremmin perässä, kun kuulee yksikön. Toki asian voisi ilmaista muodossa “ennen lämpötila-asteikon alun” tai “jälkeen lämpötila-asteikon alun”, tuomatta asteikolle nimensä antaneen ihmisen nimeä esiin, mutta se voisi johtaa toisinaan väärinymmärryksiin. Osa kulttuureista käyttää yhä omia ajanlaskutapojaan, ja ajanlaskun yksikkö on ihan hyvä olla esillä.

4 tykkäystä

Onko sinusta teennäistä puhua “auringon nousemisesta” ja “auringon laskemisesta”? Tiedämmehän miten asia oikeasti on.

Ja hyvänen aika, jos ei usko Jeesukseen Kristukseen, eikö sitä voisi säilyttää myyttinä. Perinnetaruna tms? Miksi se pitää siivota näkymättömiin?

Ihan totta. Ja eikös se nyt ole aivan kamalan imperialistista olettaa, että kaikki käyttävät tätä meikäläistä ajanlaskua? Sitä paitsi, ei kai ajanlasku alkanut vuonna 1? Nykyinen ajanlasku alkoi paljon myöhemmin, vaikka sillä on alkupisteensä tuolla.

1 tykkäys

Tuon twiitin liitteenä on kaksi kuvaa Robert R. Cargillin kirjasta “The Cities That Built the Bible”. Siinä kirjoittaja perustelee omaa valintaansa muuttaa merkitsemiskäytäntöä.

No en halunnut enkä myöskään ala tästä asiasta riitelemään. Kunhan esitin näkemykseni. Mietin tuota esimerkkiäsi hieman pidemmälle ja ajattelin, että mitähän kristitty pitäisi ajatuksesta, että täällä todettaisiin Heliosjumalan nousevan aamulla meitä valvomaan ja häipyvän iltaisin muiden kaitsentaan. Koska näin ei ole, niin arvaan, että vaikkapa sinä toteat, että tietysti sen hyväksyisit ja pitäisit täysin oikeana joka aamu puhua aurinkojumalan noususta. Olisihan se tietysti mukavaa kun elämään tulisi eri kerrostumia eri ajoilta värittämään muuten niin kuivakkaa elämää. Uutiset voisivat kertoa kuinka Ukkosen Jumala tuotti tuhoa sytyttämällä Kyhälöisen autohallin Siuvonperällä jne. Mutta pahoin pelkään, että tällainen vaikkapa muinaisten jumaluuksien käyttöönotto voisi harmittaa virallisina ilmauksina kristittyjä jotka mieluummin kokisivat vaikka sitten neutraalit ilmaukset silloin paremmiksi kuin mahdolliset alkusuomalaiset tai ennen kristinuskoa olleet ilmaukset. Tämä pienenä ajatusleikkinä. Ja todellakin leikkinä eli en halua tästä riitelemään ruveta :slight_smile:

Venäjän ortodokseilla oli 1700-luvulle asti oma, maailman luomiseen perustuva ajanlaskunsa, jossa ehdittiin vuoden 7000 tuolle puolen ennen kuin siirryttiin Kristuksen syntymästä laskettuun malliin.

2 tykkäystä

Jos tämä olisi jäänne niiltä ajoilta kun uskottiin Heliosjumalaan (monia sanontoja varmaan on jäänytkin kreikkalaiseen kulttuuriin kuten meilläkin suomalaisista muinaisuskonnoista) niin en minä näkisi mitään syytä vaatia niitä poistettaviksi.

2 tykkäystä

Ovathan useimmat viikonpäivänimetkin pakanallisia. Torstai on Thor-jumalan päivä ym.

4 tykkäystä

Niin juuri. Ja saavat olla.

1 tykkäys

Mars -patukat on ehdottomasti kiellettävä!

Houkuttelevat lapsia väkivaltaan ja sodankäyntiin.

1 tykkäys

Muun muassa Pyhän synodin julkaisemissa neliönuottikirjoissa on käytetty just tätä mainitsemaasi ajanlaskua.