Jari Jolkkonen: Ikävä vanhoja ateisteja


“Vastakohtana “vanhan ajan ateisteille” Jolkkonen näkee äänekkäästi taistelevat uusateistit. He piirtävät kristinuskosta pilakuvan, polttavat sen ja tanssivat ympärillä.”

“Jolkkonen suhtautui huvittuneesti vaatimuksiin, että piispojen pitäisi osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kun piispat sitten osallistuvat, sanotaan, että miksi te tuollaista puhutte ja että mielipiteet ovat vääriä.”

Uusi Tie -lehdessä oli juttu tästä samasta asiasta ja siellä mainittiin, että piispa Jolkkonen kaipaa sananvapauden lisäksi myös sananvastuuta. Valitettavasti juttua ei voi linkittää tänne, koska se näkyy vain maksaville lukijoille.

3 tykkäystä

Tekisi mieleni kommentoida enemmänkin, mutta enpäs sano mitään ettei syytetä väärällä alueella vääriä mielipiteitä sanovaksi. Sen kai voin sanoa, että tutustun kirjaan heti kun sen jostakin kirjastoistani saan.

Täältä löytyy tuo kirjoitus ateisteista.
.

Tiivistys: On se niin väärin, kun ateistit ei ole antihumanisteja…

En ole läheskään kaikessa Jolkkosen linjoilla, mutta jos nyt oikein tulkitsen niin juuri tuossa hän on kyllä oikeassa, että nykyajan kristinuskon vastustajissa on vaikea havaita sellaista ehdotonta ja intohimoista ja jopa epätoivoista perimmäisen totuuden etsintää kuin parhaimmillaan Nietzschellä… mikä päättyi koomaan.

4 tykkäystä

Mistä olet eri mieltä Jolkkosen kanssa ?

No ennen kaikkea siitä, että kannattaako kirkon olla verovaroin toimiva tunnustukseton lastenhoitopaikka. Mielestäni ei.

1 tykkäys

Lisäilen vielä sen verran omaan aikaisempaan kommenttiini, että kutsuin Eero Junkkaalan tänne keskustelemaan ei-uskovien kanssa kun hän, oliko Uusi tie -lehdessä valitteli että on mukavampaa keskustella ateistien vai oliko skeptikoiden kanssa kuin uskovaisten kanssa. Ei viitsinyt Eero edes vastata viestiini.

Voisihan sitä tietysti kutsua itsensä Jolkkosen myös tänne kertomaan vaikkapa visaisesta vapaasta tahdosta Agoran puolelle, mutta uskon että ei tulisi taaskaan edes kiitos kutsusta. Kyllä minusta kristinuskosta käydään jatkuvasti ihan asiallista kriittistä keskustelua, mutta piispat etunenässä eivät halua tuota keskustelua käydä vaan pakenevat selittämättömän ja yliluonnollisen taakse tai puhumalla siitä, että uskon kieli ja tieteen kieli on erilaista eikä niitä voi käyttää samassa keskustelussa.

Mutta anteeksi tämä purkaus. En jatka enempää tällä osastolla. Halusin tuoda vain tuon Junkkaalan kutsun esiin.

1 tykkäys

Ai niinkö hän kirjoitti ?:stuck_out_tongue_winking_eye:
No en minäkään tiedä onko kirkon sekaisuus asia jota voi kovin vahvasti puolustella. Tuskin piispalle kuitenkaan kirkon sanoma on toisarvoinen kun mietitään jäsenkatoa.

Jolkkonen kirjoittaa terävästi ja parasta on ehkä tuo viittaus Neuvostoliittoon…

Ihmiset on ihmisiä kaikissa asioissa.

Suurin osa ihmisistä on täysin pihalla vaikkapa poliittisista asioista. Eivät yhtään ymmärrä vaikutuksia, ja ovat aivan liian laiskoja sekä itseensä tyytyväisiä ottamaan selvää. Mutta tuopa ei heitä estä räkä poskella kuola valuen omaavasta niistä asioista äärikärkkäitä mielipiteitään.

Ainoa ero aiempaan on, että nykyisin somen aikakaudella maailma on demokraattinen, eli möykkäävät ääliöt määrittävät sallitut “totuudet”.

Ainoastaan koko elämänsä kristinuskon miettimiseen panostava voi olla lähellekään sen kritisoimisen arvoinen. Muutoin toistaa tylsästi vain jo miljoonat kerrat kuultua, eikä ole mikään kriitikko vaan agiaattori. Joka taas sinänsä siitä vaan, mutta turha kuvitella muiden jakavan ne harhaiset fantasiat.

Esimerkiksi Suomesta ei tule mieleen yhtään nimeä, jolla olisi ollut rahkeita edes yhteen kirjaan kristinuskon kritiikistä, joka olisi lukemisen arvoinen.

1 tykkäys

Miten kristinuskoa voisi arvollisesti kritisoida? Jos joku ei usko kristinuskon perusasioiden olevan totta, voiko hänellä oikeasti olla mitään mielekästä tapaa tai edes motiivia itse uskonnon kritisointiin vakavissaan? Sen vaikutuksia toisissa ihmisissä varmasti kritisoidaan, mutta että itse uskontoa? Jos taas joku todella uskoo kristinuskon perusasioihin… hmm, toki hän voi kapinoida Jumalaa vastaan mutta tuskin loppuun asti.

3 tykkäystä

Kritisoija voi kirjoittaa oman uskomuksensa mukaisen raamatun. Tämän jälkeen kritisoija voi esittää selkeästi, miksi hänen kirjoittamansa on parempi, kuin alkuperäinen. Samalla henkilö tietenkin alistaa luomuksensa rabbien, pappien ja muuten vaan paljon Raamattuun perehtyneiden vasta-argumenteille.

Nietzhe sanoi Jumalan kuolleen, mutta se oli kauan sitten se. Minimivaatimus kritisoinnille on, että on tällä hetkellä maailmanluokkaa kritisoimassaan aihealueessa. Aika korkealla se rima ja vaatinee vuosikymmenien vieton lukemisen parissa yhdistettynä poikkeukselliseen lahjakkuuteen.

Niinhän ne ovatkin. Ja keskustelu voi toimia vain jos tämä ymmärretään.

1 tykkäys

Olisi mielenkiintoista ja haastavaa jatkaa tuosta, mutta en halua sitä, että kohta taas todetaan että miksi uskonnolliselle osastolle kirjoitetaan uskonnonvastaisia kirjoituksia. Joudun tyytymään pään sisäiseen dialogiin asiassa.

Minustakin se olisi mielenkiintoista ja haastavaa. Näille keskusteluille täytyy olla paikkansa, dialogi uskovien ja uskon ulkopuolisten kanssa on tärkeää. Yritys ymmärtää toista osapuolta ja sen ruotiminen miksi aina ei ymmärretä, puolin ja toisin.

Tällainen keskustelu on kuitenkin minusta eri asia kuin kirkon sisäisten päätösten arviointi, kuten vihkimisasia.

3 tykkäystä

Jolkkonen on oikeassa huomatessaan että eroakirkosta.fi-palvelu tiedotti paljon malliin “eroaminen on helppoa”. Hän haluaisi että lähtisimme perustelemaan miksi erota ja miksi kristinusko ei ole totta.

Pääajatus on kuitenkin toinen. EK ei pyri dekäännyttämiseen vaan saamaan ihmiset virallistamaan todellisen uskonnollisen aseman.

2 tykkäystä

Voin erehtyäkin, mutta itse arvelen, ettei Jolkkonen väitä, että Suomesta (tai maailmalta) ei löydy yhtään ateistia, jonka kanssa voisi keskustella järkevästi. Minusta järkevin oletus on se, että kyse on julkisesta keskustelusta. Liian paljon löytyy huutelijoita ja piikittelijöitä, joilla ei ole paljoa sanottavaa iskulauseiden tai pällien kärjistelyjen ohella.

Ymmärrän hyvin sen fiiliksen, että kun joku moittii joitakin ateisteja jostakin, niin uskonveljiä tekee mieli puolustaa. Sitähän attekin tuossa, vaikka hänellä niukalti sanottavaa olikin. Kyllä minullekin, kun jotain ikävää kristityistä sanotaan, tulee jonkinmoinen tarve sanoa edes jotakin vastaan, riippumatta moitteiden osuvuudesta.

1 tykkäys

Erikoinen odotus Jolkkoselta. Ikään kuin jokaisen kirjoituksen täytyisi sisältää filosofinen selvitys perimmäisistä totuuksista. Jolkkonen itse keskittyy lähinnä valittamaan sitä, että eroajien myötä menetetyillä rahoilla ei nyt saada tarjottua tunnustuksetonta lastenhoitoa ja sosiaaliapua yhtä paljon kuin aikaisemmin. Sekö olisi hyvä syy pysyä kirkon jäsenenä - että kirkko on kustannustehokas rahankerääjä?

1 tykkäys

No näinhän aika monessa kirjoituksessa annetaan ymmärtää. Usein tämä muotoillaan jotenkin niin, että mukana on “heikkokin usko riittää” tai “kirkossa saa kyseenalaistaa” tms. Keskustelu loppuu, kun suoraviivaisesti kysyy tulisiko myös ateistin kuulua evlut kirkkoon.

Mielestäni teidän palvelunne “ongelma” on, että se sopii niin hyvin valtamedian naivistiseen propandaan. Ei siihen noin kukaan usko, mutta medianäkyvyyttä pamahtaa ilmaiseksi, jos on artistilesbo, feikki joka esittää jumalaa, sopivasti massiivinen sekopää, perheenäiti joka parittaa itseään, palvelu jolla erotaan kirkosta jne.

Ongelma tuossa tulee siitä, että tuossa naivistesessa propagandassa on aina myös se vastapuoli. Joka siis kärsii, tai kokee kärsivänsä propagandasta. Heidät yhteiskuntamme vaikenee systemaattisesti, ja jos ei pysty vaikenemaan hyökkää vastaan.

Asia ei ole korjattavissa, mutta kyllä jokainen älyllisesti rehellinen sen olemassaolon tunnistaa.

1 tykkäys