OPKO:n (Opiskelija- ja koululaislähetys) yt-neuvottelut päättyivät pari viikkoa sitten. Kansanlähetyksessä oli yt-neuvottelut joitain vuosia sitten, mutta silti vuoden 2015 tulos oli 400 000 euroa miinuksella. Kummatkin ovat yli 50 vuotta vanhoja ja aika suuria järjestöjä, joilla on uskollisia kannattajia.
Kuinkahan menee pienemmillä järjestöillä? Vielä huonommin vai ovatko ketterämpiä toimimaan talousvaikeuksissa?
Miulle on tullut joku hatara käsitys lueskelemistani uutisista, että minun ikäluokkaani ja nuorempia ei enää järjestötoiminta kiinnosta.
Jos puhutaan hengellisistä järjestöistä, on kyse osittain eri asiasta. Monet kristilliset järjestöt nimittäin toimivat käytännössä seurakunnan kaltaisesti.
Minä olen vanha, mutta ainoat järjestöt, joihin minä kuulun, ovat Valamon Ystävät ja Ortodoksinen Veljestö. Kummassakaan en ole millään tavalla aktiivinen.
OPKO:n isoimpia ongelmia on valitettavasti se, mikä on sen isoin vahvuus. Se on vain opiskelija- ja koululaistyötä tekevä järjestö. Koululaistyötä saattavat tukea siinä mukana olevien lapsien vanhemmat, mutta harvempi kuitenkaan enää opiskelijatyötä. Opiskelijat itse harvemmin ovat varoissaan. Harras toive taitaa olla, että jahka opiskelijat valmistuvat ja siirtyvät työelämään, he sitten alkavat tukea OPKOa taloudellisesti. Osa ehkä tukeekin, mutta tässä tulee vastaan ongelma. Nämä ihmiset eivät siis ole jääneet OPKOn toimintaan, koska heidän elämäntilanteessaan oleville ei sitä enää ole. He menevät paikallisseurakuntiin tai muitten järjestöjen toimintaan. Jos on järjestössä, niin nekin tarvitsevat rahaa, ja sitten ei riitä rahkeita tukea OPKOa. Ja vaikka olisikin vain paikallisseurakunnassaan ja maksut menevät kirkollisveroina, saattaa siltikin tukea esim. lähetystyötä, ja OPKOlle ei juuri liikene. Itse olin muutaman vuoden OPKOn toiminnassa ja pidin sitä hyvänä (tai no mehän Kiekun kanssa tunnemmekin toisemme), mutta siirryin Sleylle. Sen toiminta on laaja-alaisempaa, ja opiskelijatoiminnasta ei ollut ainoastaan luonteva siirtymä messuyhteisöön, vaan se oli koko opiskeluaikani ja -toimintani rinnalla.
OPKOhan on aikoinaan ollut väkirikas, kun on ollut opiskelijaherätyksiä. Mutta kun nämä polvet ovat perheellistyneet, ovat he alkaneet toimia toisaalla. Ja näin äkkiseltään rohkenisin kuvitella, että esim. omille lapsilleni olisi luontevampaa tulevaisuudessa mennä Sleyn opiskelijatoimintaan kuin OPKOn, koska nyt he ainakin jossain määrin kasvavat kyseisen järjestön toimintaan, kun taas OPKO on lähinnä pieni siivu heidän vanhempiensa henkilöhistoriaa. Vastaava ilmiö on varmasti saanut aikaan sen, ettei menneiden polvien opiskelijoista ole siunaantunut joukoittain uutta väkeä nykyisen OPKOn riveihin.
Näistä ja muista syistä näen OPKOn tulevaisuuden haastavana. Siihen on periaatteessa matalampi kynnys tulla kristillisten piirien ulkopuolisen, mutta konservatiivisuus heikentää suhdetta paikallisseurakuntiin. Järjestöihin voi olla hyvät välit, mutta kun niillä on tosiaan oma opiskelijatyönsä. OPKO tekee paljon hyvää työtä, mutta jollei tule massiivista herätystä tai jotain muuta mullistavaa, saattaa koko järjestö hiipua muutamaa vahvinta paikkakuntaa lukuunottamatta. Tämä on minun puutteellinen analyysini, johon ei sisälly mitään antipatiaa järjestöä kohtaan.
Analyysshhi tuntuu ihan oikealta.
Viidennen herätysliikkeen pirstaloituminen moneksi järjestöksi 60-70-luvuilla on asia, jolle on luonnollisia selityksiä, mutta joka on tietenkin iso ongelma ko. suunnan kristityille.
Kun viides liike on noin yleisesti ottaen kirkollistunut ja luterilaistunut, nuo erimielisyydetkin ovat tainneet aika paljon lieventyä. Järjestöjen yhdistymistä on kaavailtu jonkin aikaa, eikä olisi ihme, jos se tapahtuisikin.
Toisaalta voi myös tapahtua tuo em. hiipuminen, kun väkeä ei vain riitä kannattamaan eikä työskentelemään. Samat painotukset ja toiminnat hakevat paikkansa niistä järjestöistä ja seurakunnista, joissa niillä on elämisen mahdollisuuksia.
Tilanteessa on samoja mutta myös eri piirteitä kuin evankelisen liikkeen jakautumisessa. Evankelisuus on n. 100 vuotta vanhempaa ja siten vaikuttanut ja hapattanut (hedelmöittänyt?) kirkkoamme kauemmin. Jaoista merkittävimmät tapahtuivat jo kauan sitten.
Viidesläisyyden riitaisuus on melko nuoren liikkeen kohdalla ehkä kohtalokkaampaa. Toisaalta lähetystyöjärjestöt ja nämä nuorisojärjestöt ovat ikään kuin olleet tuon suunnan ihmisten välineitä ja palstoja. Varmasti on vaikuttanut viime aikoina myös virkakysymys ja sen seurauksena Lähetyshiippakunnan imu pois kirkollisesta yhteydestä.
Kaikki järjestötyö on vastatuulessa. Kaikissa puljuissa, myös näissä luterilaisissa järjestöissä, haetaan koko ajan sitä “omaa juttua”, motivaatiota olemassaololle. Rahat ovat vähissä ja menot liian suuria.
Koska esim. Sley ei sanomansa puolesta ole juuri muuta kuin perusluterilaisuutta, hieman opillisesti terävöitettyä vain, se välttää “on tehtävänsä tehnyt, saa mennä” -potkuleiman ainoastaan profiloitumalla messuyhteisöjen ja nuorisotyön (festarit + Karkun opisto) ja esim. Hesassa nyt Luther-kirkon myönteisen nosteen ja kaupunkityöhön satsaamisen kautta. No, maakunnissa ollaan varmaan eri mieltä, ainakin kaupunkityön osalta:).
Saa nähdä, kuinka pitkälle jaksavat elää tärkeimmät viidesläiset yhtiöt kuten SEKL, SRO ja KRS. Mistä ne löytävät motivaationsa ja profiilinsa? Vaarana on tehdä päällekkäistä työtä ja samalla menettää kannattajia kansankirkollisuuteen tai sen ulkopuolelle syntyviin ja syntyneisiin ryhmiin.
Lähetystyössä arvelisin, että esim. Kylväjä, Sansa ja SEKL eivät loputtomiin jatka erillisinä.
Eräs mielenkiintoinen ilmiö (voisiko sanoa vähän tyhmästi “markkinarako”) on maahanmuuttaja- ja pakolaistyö. Esim. Karkun opisto satsaa siihen ja se on hienoa. Luulisin että myös em. järjestöillä on samoja pyrkimyksiä ja hankkeita. Lähetys- ja herätysliikejärjestöt saattavatkin olla kansankirkon seurakuntia valmiimpia kohtaamaan haasteen joka tulee muuttajien määrän kasvussa ja koko lähetystyöstrategian muutoksessa. Järjestöillä on kokemusta ja näkemystä. Toivottavasti yhteistyön ja innostuksen mieli säilyy ja kasvaa tässä asiassa.
Ymmärtääkseni talousvaikeudet koskevat koko luterilaista kirkkoa, eivät ainoastaan järjestöjä. Systeemit on sovitettava pieneneviin jäsenmääriin.
No kyllä, mutta ei luterilainen kirkko vielä kovin lähellä konkurssia ole, koska verotusoikeus on olemassa. Sen sijaan järjestöistä monilla on se tilanne ovella.
Kirkolla on todellakin varaa pienentää kuluja, jotka kasvoivat 90 -luvulla huomattavasti. Ja myytävää omaisuuttakin riittää. Kirkossa tämän tajuaminen on hitaampaa kuin järjestöissä joissa kannatuksen määrä sanelee koko ajan työn sujumista, ymmärtääkseni.
Kirkon pitäisi vähentää byrokratiaansa rajusti.
Sansan pääasiallinen työmuoto (medialähetys) on niin poikkeava, että en usko sen yhdistyvän mihinkään muuhun suomalaiseen järjestöön, vaikka teologia olisi kuinka lähellä.
Suomen verotusalan akateemisilta asiantuntijoilta olen jo muutaman vuoden ajan kuullut ja lukenut vakavissaan esitettyä spekulointia sillä, että evlut kirkon (ja samalla luonnollisesti myös ort. kirkon) verotusoikeus (ei oikea termi) poistettaisiin. Professorithan eivät tällaisesta päätä, mutta kyllä se yhdessä muun yhteiskunnallisen kehityksen ja yleisen aatteellisen ilmapiirin kanssa viittaa siihen, että kirkon verotusoikeus voi oikeasti poistua jo ihan lähitulevaisuudessa, esim. 10-15 vuoden sisällä. Eihän tuohon tarvita kuin yksi eduskunta, joka on sitä mieltä. Kirkollisveron sijaan mahdollisesti siirryttäisiin samankaltaiseen systeemiin mikä on monissa muissa länsimaissa, eli että yleishyödyllisiksi katsottaville yhdistyksille annettavat lahjoitukset olisivat yrityksille ja yksityishenkilöille vähennyskelpoisia menoja verotuksessa. Mutta eihän kirkko konkurssiin menisi, vaan toiminta supistuisi dramaattisesti. Ja muuttuisi.
Hyvä huomio. Sansalla on oma visio ja palsta.
Esim. SRO - Kylväjä -väki lienee paljolti samoista ihmisistä koostuvaa. Voihan siinäkin olla kyse siitä, että erillinen organisaatio on työnjakoa eikä päällekkäisyyttä ja haaskausta. @Yocha tietää varmaan tästä aika paljon.
Siihen nähden, että Kylväjällä on hyvin vähän kotimaan toimintaa verrattuna moneen muuhun ja siis riippuvuus seurakuntien talousarviorahoista on erityisen iso, niin hieman yllätyin että juuri Kylväjän johtaja on ottanut ehkä voimakkaimmin kantaa ensi vuoden mahdollisiin tapahtumiin Suomen ev.lut. kirkossa: Kylväjän lähetysjohtaja huolestui konservatiivien elintilasta – ”Piispat eivät torju väärää oppia”
Kylväjä-lehden pääkirjoituksessa, jonka olen jo aiemmin lukenut, lähetysjohtaja Mäkipää kirjoitti siis näin:
“Päivän kysymys on, kykeneekö oma kirkkomme enää torjumaan Raamatulle ja kirkon opille vastakkaisia näkemyksiä, vai kantavatko päättäjät vain huolta kirkon ykseydestä? Tuleva vuosi voi jäädä historiaan vedenjakajana, jolloin uskovat ja järjestöt ovat pakotettuja arvioimaan suhdettaan kirkkoon uudelleen. Merkkivuosi siis.”
Tämän päivän uutiset Hesarissa ja Oulun tuomiorovasti on joissakin konservatiiveissa herättänyt sellaisen hiljaisen huokauksen, että menisipä oikein mahdottomaksi ja vielä tylymmäksi.
Kristittyjen silmät aukeaisivat.
Niin, on se mahdollista, että verotusoikeuden poistuessa evl-seurakuntien talous romahtaa. Jo nyt on myyty kiinteistöjä, kirkkorakennuksiakin. Osittain kyse on kyllä siitä, että kirkkoja on liikaa, eikä varsinkaan homeisia ja käyttökelvottomia kirkkoja kannata enää kunnostaa. 1900-luvun jälkipuolella rakennettiin aika heikkotasoisesti… koskee tietenkin muitakin julkisia rakennuksia, ja yksityisiä.
Mutta kuten edellä kirjoitin, jotkut kristilliset järjestöt voivat oikeasti joutua lopettamaan toimintansa. Seurakunnat sen sijaan jatkavat, vaikka jatkossa joutuvatkin toimimaan paljon vähemmällä palkkatyövoimalla.
En oikein tiedä, mitä ajattelisin kirkon tulojen hupenemisesta ja siitä seuraavasta muutoksesta. Toisaalta haluaisi yhtyä aika usein esitettyyn ajatukseen, että “hyvää se tekee - voimme keskittyä oleelliseen, kun on pakko karsia jne.” Toisaalta tuntuu, että nyt on vielä niissä seurakunnissa, joilla on rahaa ja mahdollisuuksia, myös perinteisemmälle ja juuri sille tärkeimmälle toiminnalle tilaa. Ehkä sitten, kun viikate ja juustohöylä puraisevat, ei menekään vain “turhuudet”, vaan menee myös evankeliumia tärkeimpänä pitävien työpaikkoja, menee resurssit lasten ja nuorten parissa tehtävälle (mielestäni todella arvokkaalle) työlle jne.
Konsujen ei ehkä kannattaisi toivoa kirkolle kiihtyvää resurssikatoa. Ellei sitten olla valmiita laskemaan kaikki tulevaisuusvisiot jonkin vielä ainakin minulle tuntemattoman uuden (vanha)luterilaisen kirkon varaan. Juuri nyt on vaikea nähdä sellaisen syntyä, mutta eihän sitä koskaan tiedä.
Surullista asiaa kertoo ihmisestä, jos toivoo kirkolle pahaa.
Halu ajatella pahaa toisesta kirjoittajasta tai taito tulkita hänen tekstiään pahoin, sekin kertoo jotakin ihmissydämestä.
Minulle kirkko ei ole hengellisen viihteen tuottaja, vaan ihan muuta.
Jos Jumalan sanasta pitävän kristityn ja papin elämä käy mahdottomaksi, on parempi, että yhteen sopimattomat fraktiot antavat toisilleen tilaa elää ja uskoa rauhassa.
Siksi Oulusta kantautuvat uutiset ovat hyviä, että ne herättävät. Niitä saamme kuulla vielä lisää.
Mielenkiintoista, että kirkon rappeutumista täällä puivat innokkaimmin ne, jotka luterilaisesta tunnustuksesta eivät niin paljoa piittaa tai ovat hankkiutuneet muualle.
Ketju suljettiin automaattisesti 13 päivän kuluttua viimeisestä viestistä. Uusia vastauksia ei voi enää kirjoittaa.