Jeesuksen vertaukset

Tässä ketjussa voisimme keskustella Jeesuksen vertauksista.

Aloitan myöntämällä, etten ole koskaan ymmärtänyt leiviskävertausta. Voisiko joku auttaa minua sen kanssa eteenpäin?

Luukas 19:

24»Kuningas sanoi vieressään seisoville miehille: ’Ottakaa häneltä raha pois ja antakaa se sille, jolla on kymmenen kultarahaa.’ 25He sanoivat: ’Herra, hänellä on jo kymmenen kultarahaa.’ 26

Mutta hän jatkoi: ’Jokaiselle, jolla on, annetaan, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mitä hänellä on. 27Mutta nuo viholliseni, jotka eivät tahtoneet minua kuninkaakseen – tuokaa heidät tänne ja teloittakaa heidät minun edessäni.’»

Tässä vertauksessa, niin kuin monissa muissakin, on kysymys viimeisestä tuomiosta. Ortodoksinen näkökulma.

Piispa Feofan, Mitä on hengellinen elämä s. 144:

Niiltä, jotka armon saatuaan eivät antaneet sen toimia itsessään vaan tukahduttivat sen, otetaan Jumalan tuomiolla ensin pois armo ja sitten heidät syöstään pimeyteen. Tämän ennustuksen Vapahtaja puhui vertauksessaan leivisköistä. Kaikille palvelijoille oli jaettu leiviskät; armo jaetaan yhtälailla kaikille. Mutta yksi palvelijoista hankki leiviskällään kymmenen muuta, toinen viisi, kolmas – ei mitään. Kerrotaan että tämä kätki leiviskän liinaseen ja hautasi maahan. Tämä vertaus tarkoittaa sitä, että ensimmäinen näki kaikista eniten vaivaa siinä, että armo leviäisi hänessä, toinen puolet siitä, mutta kolmas halveksi lahjaa eikä ollenkaan vaivautunut virittämään itselleen armoa. Palkinto annettiin sitten niiden ponnistusten mukaan, joita kukin oli tehnyt pyhittymisekseen tai sisäiseksi valaistumisekseen armon avulla. Viimeksimainittu ei tehnyt mitään ponnistellakseen. Niinpä häneltä otettiin pois myös se, mikä alussa niin auliisti oli hänelle luovutettu.

Me kastetut olemme kaikki saaneet leiviskän – Pyhän Hengen armon. Tämä armo toimii aluksi meissä yksin ollessamme vielä lapsia. Kasvaessamme armo ei kuitenkaan toimi, vaikka se on kaikkina aikoina meissä valmis siihen samalla tavoin, vaan odottaa, kunnes me vapaasti ja omasta halustamme yhdymme siihen, itse edistämme sen kaikinpuolista toimintaa itsessämme ja saavutamme sen. Kun vain alamme etsiä armoa, se alkaa taas heti meissä toimintansa herättäen, ohjaten ja vahvistaen meitä. Armon leviäminen meissä nopeutuu siinä määrin, kuin sitä tavoittelemme ja näemme vaivaa tässä tavoittelussamme. Mutta jollemme tavoittele sitä emmekä ryhdy ponnistelemaan nimenomaan tätä päämäärää varten ja tässä tarkoituksessa, se ei ryhdy yksin ja väkivaltaisesti toimimaan meissä vastoin tahtoamme. Jumala on antanut ihmiselle vapauden eikä halua rikkoa sopimusta, ei halua vastoin ihmisen tahtoa tulla häneen ja toimia hänessä. Jumala tahtoo, että ihminen itse omasta halustaan antautuu Hänen vaikutuspiiriinsä ja silloin myös Hän armollaan alkaa toimia ihmisessä. Jos kaikki olisivat riippuvaisia Jumalasta, silloin kaikista tulisi pyhiä silmänräpäyksessä. Yksi ainoa jumalallinen viittaus, ja kaikki muuttuisivat. Mutta laki on kuitenkin sellainen, että ihmisen täytyy itse tahtoa ja tavoitella – silloin armokaan ei häntä hylkää, jos hän vain on pysynyt sille uskollisena.

3 tykkäystä

Kiitos, Filonella! Tuohon suuntaan olen asiaa tulkinnut, mutta en noin syvällisesti enkä noin pitkälle.

Ortodoksinen tulkinta tulee ajatusta synergiasta, eikö totta? Pelkkä armoon lepäämään jääminen ei riitä.

Mikähän mahtaa olla luterilainen ”tunnustuskirjatulkinta” leiviskävertauksesta? Voisin tägäillä tähän meidän teologejamme, mutten jaksa. :relaxed:

No se ei ole sen kummempi kuin, että tuo viimeinen yhden leiviskän kaveri ei antanut sanan vaikuttaa itsessään, eli se ei uskossa sulautunut kuulijaan. Tästähän Hepr. myös puhuu.

Hepr 4:2: “Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat.”

Missä määrin ja millä tavalla ”uskon, sanan ja armon antaminen vaikuttaa” pitää mielestäsi näkyä teoissa tai ihmisen sielunmaisemassa? Milloin usko on mielestäsi kuollut kuin haudattu leiviskä ja milloin se ei ole?

Jos vertaus ei sisältäisi mitään vaatimusta, se olisi turha vertaus.

@Diakoni , minua kiinnostaisi myös sinun näkemyksesi asiasta. Myös @Henrikki voisi vastata jos jaksaisi. Ja muut luterilaiset syvällisyydet.

Tätä on turha jatkaa, koska uskon ja tekojen suhde on ollut loppuunkaluttu luu jo kauan tällä foorumilla ja kaikki näihin keskusteluihin osallistuneet ovat kaivautuneet niin syvälle poteroihinsa, että keskustelu jatkuu vain juupas/eikäs akselilla, eikä se rakenna ketään.

Tällä kertaa käsittelemme asiaa leiviskä-vertauksen kautta, enkä koe että luu olisi vielä koluttu.

Minulle kelpaa vastaus, joka toiselle uskovalle itselle kelpaa. Kaikkien meistä on vedettävä raja jonnekin. Tarkennuspyyntöihin voi aina vastata: ”Minulle riittää se minkä jo kerroin.”

Jos sinulle riittää se, minkä jo kerroit, riittääköön se myös minulle sinun osaltasi.

Kyselet “tunnustuskirjatulkintaa”. Suomenkielisen v:n 1990 tunnustuskirjalaitoksen hakemistolla löytyy vain yksi viittaus leiviskävertaukseen (Augsburgin tunnustuksen puolustus XXI, jonka mukaan uskollisia pyhiä saa kunnioittaa “samoin kuin Kristus [leiviskävertauksessa] kiittää uskollisia palvelijoita”). Tunnustuskirjoista ei siis löydy tähän kommentaaria, eikä tunnustuskirjoja tietenkään ole kirjoitettu sillä mielellä.

Lähimmäksi asian kommentaaria tulevat kai seuraavat kohdat:

  • Augsburgin tunnustuksen Augsburgin tunnustus - Luterilaiset tunnustuskirjat | Suomen ev.lut. kirkko, jonka mukaan “uskon tulee tuottaa hyviä hedelmiä ja että hyviä, Jumalan käskemiä tekoja pitää tehdä sen tähden että se on Jumalan tahto, ei siksi, että luottaisimme ansaitsevamme näiden tekojen avulla vanhurskauden Jumalan edessä.” Samoin Augsburgin tunnustus - Luterilaiset tunnustuskirjat | Suomen ev.lut. kirkko “meikäläiset opettavat, että hyvien tekojen tekeminen on välttämätöntä.”
  • Yksimielisyyden ohje opettaa hyvistä teoista, http://tunnustuskirjat.fi/yo/4.html: [hyvien tekojen välttämättömyyttä kuvaavia sanontoja on] “syytä käyttää nuhdeltaessa ja torjuttaessa epikurolaisen suruttomuuden harhaa. Moni luulee näet olevansa uskossa, vaikka onkin kuolleen uskon eli kuvitelman vallassa, parannusta ja hyviä tekoja tekemättä. Sellainen pitää mahdotonta mahdollisena, sitä nimittäin, että sydämessä asuu samalla kertaa sekä oikea usko että paha aikomus jatkaa synnin harjoittamista. Tai sitten hän luulee, että ihminen voi olla tosi uskossa, vanhurskas ja autuas ja pysyä sellaisena sekä olla samalla kertaa lahon, hedelmättömän puun kaltainen, uskosta kun ei kasva mitään hyviä hedelmiä. Ihminen voi luulla uskovansa, vaikka hän vastoin omaatuntoaan jatkaa synnin harjoittamista tai antautuu uudestaan ehdoin tahdoin sellaiseen syntiin. Kaikki tämä on kuitenkin valhetta ja petosta.” Edelleen: "Muutamat näet kuvittelevat, että kerran saatua uskoa, vanhurskautta ja pelastusta ei voi menettää, - - Tämän turmiollisen harhakuvitelman torjumiseksi on uskosta vanhurskautetuille kristityille ahkerasti ja vakavasti tähdennettävä muuttumattomasti totena pysyviä jumalallisia uhkauksia, vakavia nuhteita ja varoituksia [esim.] 1Kor.6:9, Gal.5:21., Ef.5:5, Room.8:13, Kol. 3:6.
3 tykkäystä

Kiitos, Henrikki! Vaikuttaisi että tunnustuskirjat ottavat leiviskävertauksen varsin tosissaan. Vaikkei synergiasta ja pyhittymisestä puhutakaan ortodoksien kanssa samaan sävyyn, mitä ilmeisimmin myös luterilaiset aivan uskottavasti eivätkä vain alaviitteenä tunnustavat, että uskon tulee näkyä hyvinä tekoina.

Mun henk.koht. tulkinta perustumatta mihinkään tunnustuskirjoihin tai eksegeetteihin on se, että tässä puhutaan evankelioimisesta. Evankelioiminen vaatii vuorovaikutusta eri tavalla ajattelevien ihmisten kanssa, ja siksi siinä on periaatteessa myös se riski, että kääntyminen tapahtuukin toiseen suuntaan ja usko loppuu. Mutta on väärin, jos tämän riskin pelossa hautaa talenttinsa, kaivautuu samanmieliseen kuplaansa eikä ole tekemisissä ulkopuolisten kanssa. Evankeliumi on tarkoitettu jaettavaksi.

Joskus tästä asiasta puhutaan myös niin, että talentit olisivatkin erilaisia lahjoja tai kykyjä, joita Jumala on antanut ja joita siksi tulee käyttää. Tämä on minulle vähän hankala asia, koska elämä on mennyt niin, että en ole kovin paljoa päässyt oman alan töihin vaan ison osan urastani tehnyt jossain mielessä “alemman tasoisia” suorittavia töitä - hautaanko silloin talenttini? Mutta ajattelen myös, että erilaisia Jumalan antamia kykyjä voi käyttää muuallakin kuin työelämässä, eikä varmasti kukaan hyödynnä koko potentiaaliaan ja ehdi elämänsä aikana tekemään kaikkea sitä, mitä periaatteessa pystyisi kykyjen puolesta tekemään. Tässä raamatunkohdassa ei myöskään mielestäni puhuta ensisijaisesti tästä asiasta.

Tarinan opetus on se, että täytyy tehdä mahdollisimman paljon rahaa. Jos onnistuu siinä, pääsee kaupunginjohtajaksi.

Yllättävän harvoin kuulee tätä ilmiselvää selitystä.

6 tykkäystä

Todistaako tämä vihdoinkin jäännöksettömästi sen, että oikeistolaisuuden ja kristinuskon välinen vahva liitto ei olekaan räikeästi ristiriitainen epäsikiö, ja sen että Jeesus EI TODELLAKAAN ollut vasemmistolainen, vaikka Sadinmaan Kaitsu sanoisi mitä? :thinking:

Jeesus Kristus oli kuitenkin duunari. Pieni herraviha saattoi piillä syömmessä.

1 tykkäys

?
On puhuttu puusepästä, rakentajasta, muurarista Joosefin ja Jeesuksen hangaroundina - ei ne mitään duunareita (toisen palveluksessa olevia työläisiä) olleet vaan itsenäisiä ammatinharjoittajia, yrittäjiä, jos täytyy jotenkin ammatinharjoituksen kautta aatteita siivilöidä. Kalastajia ja teltantekijöitä löytyi myös, vapaita itsenäisiä professionaaleja, jotka itse möivät työnsä aikaansaannoksia. Sellaiset pienyrittäjät ja toiminimen alla pakertavat vapaat miehet äänestävät sangen usein Perussuomalaisia.

Joten Jeesus oli esi-persu.
M-O-T

======================================

Mutta itse nostaisin Jeesuksen ja oppinsa ja aatteensa korkeammalle tasolle kuin langenneen maailman vallantavoitteluun liittyvän politiikan.

1 tykkäys

Jeesuksesta on moneksi: niin porvarit, vihreät, vasemmistolaiset kuin persutkin löytävät Hänessä tarttumapintaa. Mutta olen täysin samaa mieltä, Jeesusta ei pidä “päivänpolitisoida”. Siinä jos jossain menee puurot ja vellit sekaisin. Ja aika pian on uskottavuus nolla.

1 tykkäys

Politiikalla on paikkansa, mutta uskontoon sekoitettuna se kontaminoi uskon myrkylliseksi - ainakin aina jollekin taholle.

Aikani kuunneltuani oppiriitoja ja seurattuani kuppikuntien rakentumista ja niiden keskinäistä “toisinajattelijoiden” tuomitsemista siirryin sellaisiin vapaaehtoishommiin, missä ei tarvitse ottaa kantaa oppiin, mielipiteisiin eikä kirkon politisoimiseen. Nykyään toimin vain kirkkokuoroissa. Nuotit ohjaavat mitä säveliä lauletaan, ja vanhat tekstit (latina. kreikka, suomi…) mitä tekstiä lauletaan - sekä konsut että libikset. Upeaa.

Olen (minä patavanhoillinen konsujäärä) laulanut kirkossa ääriliberaalin kanssa kahdestaan seurakunnan edessä. No problem, siinä meillä on nuotit ja tekstit ja kumpikin yrittää parastaan seuraten niitä, kumpikin laulaa Jumalalle. Ja ihan kiva jos siitä on jollekin seurakuntalaisellekin tukea rukoukseen ja rauhoittumiseen.

Sellaisissa hommissa, missä lie kirjoittamaton sääntö, ettei näissä tilaisuuksissa kinastella eikä julisteta omia aatteita, onnistuu yhteistyö aivan hyvin. Olemme kumpikin syntisparkoja Jumalan alamaisia, ja yrittäen omia polkujamme edetä oikeaa tietä. Se on toisen ihmisen todellista suvaitsemista, kunnioittamista, ihmisarvoa. Olen iloinen että löysin itsestäni tuon piirteen ja kyvyn yhteistyöhön.
vrt.
En käsitä, miksi toisella tavalla ajattelevat (Strandell kovimmin) tuomitsivat Päivi Räsäsen esiintymisen viihdeohjelmassa, koska hän keskittyi siinä viihteeseen eikä ajatustensa propagoimiseen. Eikö suvaitsevaisto suvaitse toisenlaisia mielipiteitä, eikö suvaitsevaisto anna edes oikeutta ajatella toisin, eikö suvaitsevaisto anna ihmisarvoa konservatiivisille ihmisille? Eikö toisin ajattelevien ihmisten mukanaoloa, läheisyyttä, yhdessä tekemistä edes sallita?

Niin, aito moniarvoisuus ja suvaitsevaisuus ei tarkoita sitä, että kaikki ollaan liberaaleja. Se tarkoittaa sitä, että konsu ja liberaali voivat toimia yhdessä, toisiaan kunnioittaen. Olla työkavereita, veljiä ja sisaria Kristuksessa, olla peräti ystäviä ja perheenjäseniäkin. Se tarkoittaa myös tiettyä luottamusta: että kyllä tuolla toisella varmaan jotain perusteluja ja viisautta päässään ja sielussaan on, vaikka onkin päätynyt toiseen tulokseen kuin itse.

1 tykkäys

Missä Nebukadnessarin kultapunnukset olivat tässä itsenäisessä ammatinharjoittamisessa? Toisinsanoen mikä Maailman a pankki huolehti Joosefin varojen talletuksesta? Kerro minulle pyydän, en tiedä.

Tämä viesti on merkitty ja on siksi piilotettu väliaikaisesti.

Yleensä me kielipoliisit huomautamme jostain konkreettisista virheistä emmekä vain ylimalkaisesti arvostele toisten kielenkäyttöä.

3 tykkäystä