Kaikissa Jeesusta lapsena kuvaavissa ikoneissahan Kristus on kuin pieni aikuinen, siis Immanuel-hahmo, mutta Kristus Immanuel-ikonissa Jeesus-lapsi on yksinään. Yleensä on mukana myös muita henkilöitä.
Kuten Jussi Halla-aho mainiosti pari kolme vuotta sitten totesi, joulun sanoma on nykyään joulun taika:
Semmoista se on. Ns liberaalit eli “suvaisevaisto” vaativat kristittyjä suvaitsemaan kaikkia muita uskontoja ja maailmankatsomuksia, mutta kristinuskoa ne eivät suvaitse yhtään.
Halla-aho esittää tuossa todella hyvin kysymyksiä niin vapaa-ajattelijoille, kuin yhteiskunnallisille toimijoillemme (kuten opetushallitus ja koulut). Onko kulttuurimme ja kaikki traditiomme tosiaan niin arvottomia ja häpeiltäviä, että ne täytyy vaihtaa hissimusiikki-hömppään, “joulun taikaan”, mikä on edellistä vastaava myynninedistyksen työkalu.
Itse olen miettinyt, että ollaanko palattu vanhaan “kunnon” Saturnalia-meininkiin. Puuttuu vain yhteiskunnallisten roolien ylösalaisin laittaminen. Tosin liiketoimintaa ei juurikaan enää kielletä juhlien aikaan kuten Saturnaliassa käsittääkseni tehtiin.
Niin ja Saturnalia oli sentään uskonnollinen juhla, kun taas arvon keskustelijat viitannevat siihen, että Vapahtajaa ollaan heivaamassa pihalle omista synttäreistään.
(NB Väitänkö, että joulun juhlinnalla on pakanalliset juuret? Tietenkin, enkä näe siinä mitään riekkumisen aihetta. Sehän on mitä loogisinta, että pakanalliset tavat kristillistetään - ei sen kummempaa kuin kirkkojen rakentaminen pakanatemppelien paikalle. Mutta nyt on kyse tuon kristillisyyden liudentumisesta ja se on huono juttu.)
Se että joulun juhlinta tulisi Saturnalia-juhlasta on tietääkseni vain ateistien hellimä myytti. Ja kun mitään siteitä vanhaan pakanalliseen menneisyyteen ei ihmisillä käytännössä ole, pikemminkin hyvin päälleliimattua on ihmisten kova tarve selittää joulu muuksi kuin pohjimmiltaan kristilliseksi juhlaksi.
Eikä Halla-ahoakaan ei-kristittynä kannata liikaa hehkuttaa, hän vain sanoo mitä oma viiteryhmä haluaa kuulla. Älkää nyt hyvänen aika tehkö tästäkin ketjusta poliittista vuodatusta. Vaikka noissa ajatuksissa paljon totta tietysti on.
Kenties kristityt voisivat erottautua sillä, että kaupallinen joulu marras-joulukuussa pikkujouluineen ja ostoshössötyksineen jätettäisiin muille ja alettaisiin viettää joulua enemmän joulukuun lopussa ja tammikuun alussa. Silloin joulun odotus olisi oikeasti joulun odotusta, eikä sitä että joulua niin kuin se nykyisin ymmärretään aletaan viettää jo lokakuun lopussa. Mutta toki joulu on sosiaalinen juhla, ja vaikeaa on jättäytyä poiskaan joulun viettämisen rytmistä.
Minusta on uskottavaa, että Jeesus on syntynyt joulun aikoihin. Joulun viettämisen tapoja on sen sijaan voinut tulla myös pakanakulttuureista.
Joulun ajankohta voidaan arvoida myös Raamatun perusteella. Sakariaan ilmestys on todennäköisesti tapahtunut suuren sovituspäivän aikaan, joka on syys-lokakuun vaihteessa. Luukkaan evankeliumin mukaan Elisabet oli kuudennella kuukaudella Marian ilmestyksen aikana. Jos lasketaan suuresta sovituspäivästä kuusi ja yhdeksän kuukautta, päästään joulukuun loppuun.
Ei-kistitty tai kristitty, ehkä Halla-aho osaa kuitenkin kunnioittaa kulttuuria ja sen traditioita. Muistaakseni hän opiskeli kirkkoslaavia aikanaan.
Tosin eihän se, että pakanajuhla on kristillistetty suinkaan tarkoita, ettei juhla olisi sittemmin pohjimmiltaan kristillinen. Jeesuksen syntymää juhlittaisiin joka tapauksessa. Jos sen juhlimisen ajankohdan valintaan olisikin vaikuttanut, että siihen vuodenaikaan on jo pakanoiden parissa juhlittu (valon juhlaa? Kristus = todellinen maailman valo), ei se joulun perusajatusta muuta. Mainitsemasi ateistit ovat ymmärtäneet kristinuskon väärin jos ajattelevat, että Saturnalia-vaikutteet joulussa sitä jotenkin horjuttaisivat.
Tämä! Jännä ilmiö, että juhlien juhliminen aikaistuu ja aikaistuu, mutta loppuvat sitten kuin seinään juhlapäivän mentyä, vaikka jouluaikahan jatkuu tammikuun puolelle asti.
Niin, pitää juhlia etukäteen niin rankasti, ettei itse juhla olekaan niin hieno kuin pitäisi. Tapaninpäivänähän on kauheat kinkunsulatusjumpat menossa. Tulee mieleen kauan sitten kuulemani tosi typerä sanonta, että hääpäivä on parasta ennen päivä.
Niin, eivät mahdolliset pakanavaikutteet toki joulun merkitystä himmennä. Ainahan ihmisten tavoissa muutenkin on pientä astian makua ja epäilyttäviä vaikuttimia. Tahrattomaan puhdasoppisuuteen pyrkiminenkin voi tapahtua huonoista motiiveista. Itse asiassa on jopa vähän hassua, että kun kristittyjä yleensä moititaan suvaitsemattomuudesta ja ymmärtämättömyydestä erilaisia kulttuureja, tapoja ja arvomaailmoita kohtaan, tässä tapauksessa ateistien syytös onkin että kristityt ovat olleet liian suvaitsevaisia.
Itsekin uskon, että joulun ajankohta on aivan perusteltu. Mutta silti tapakulttuuriin on sekoittunut vaikka kuinka paljon kaikenlaista ainesta ja koko ajan sekoittuu. Jouluperinteet ovat mielenkiintoinen koktaili vaikutteita. Näin muuten mielenkiintoisen esineen myynnissä joulutorilla - puinen joulupukkihahmo, jonka vatsaan oli maalattu seimiasetelma. Siinä muitten vastaavien joulupukkien kanssa, joiden vatsoissa oli muita jouluaiheita.
Vapaissa suunnissa on näitä joulun vastustajia, jotka fanaattisesti hokevat, että Kristus syntyi syksyllä, eikä jouluna. Varmaan ihan totta, että Herramme syntyi lehtimajajuhlan aikaan. Mutta kyllä Kristuksen syntymän julistaminen ja juhliminen jouluna on paikallaan, jotta evankeliumi menee eteenpäin. Emme me kristityt juhli sitä pakanallista joulupukki/tonttu joulua vaan Kristuksen syntymäjuhlaa. Kyllä se jouluevankeliumi on paikallaan tähän aikaan vuodesta. Vaikka meillä olisi yksityiskohtainen tieto Kristuksen varsinaisesta syntymäajankohdasta, niin moni ei-kristitty ei sitä ajattele, vaan Kristuksen syntymä ajankohdasta riippumatta kuitenkin on se, joka voi saada ihmiset ajattelemaan, että he tarvitsevat Jeesuksen pelastajakseen.
Kiva pappi ja kanttori. Molemmat tietysti naisia, mikä ei ole ihme.
Ja papillekin tiedoksi, että joulu ei ole kuukauden päästä ohi, vaan jatkuu vielä monta päivää.
Sinänsä ihan ymmärrettävää ja hyväksyttävää, etteivät kaikki - edes kristityt ja papit - tykkää nykymuotoisesta joulunvietosta, mutta ehkä ei ole kirkon työntekijältä ihan korrektia avautua siitä täysin suoraan suurelle yleisölle.
Sama pappi on tainnut olla aiemminkin esillä mediassa. Aiemmin hän on haastattelussa kuvannut itseään mm. kertoen, että ruoka- ja viiniharrastus sekä matkailu vievät vapaa-ajan. Hän on tainnut myös tuoda julki, että edustaa toisenlaista avioliittokäsitystä kuin kirkko virallisesti edustaa. Ja on hän tainnut saada myös oman jakson HSTV:hen aiheella:
Mun Juttu: Pastori Anne Koivunen joogaa kirkossa
HSTV:n Mun juttu –videosarjassa tavataan Anne Koivunen, 37-vuotias kotkalainen pastori. joka on harrastanut astangajoogaa neljä vuotta ja opiskelee ayurvedistä ruokavaliota.
Ayurveda on hindulaisen Veda-kirjallisuuden osa, johon liittyy kehon ja mielen huoltamiseen liittyviä ajatuksia.
Sellaisia työntekijöitä kirkossa lienee useampiakin, jotka eivät joulutapahtumista itse juuri innostu - aivan kuten vaikkapa kouluissakin on opettajia, joita jonkun kurssin opettaminen ei innosta, tai busseissa kuljettajia, joita asiakaspalvelu ei välttämättä kiinnosta. Mutta harvempi ihmisten kanssa kasvotusten tekevä antaa sellaisia lausuntoja julkisesti, joissa toteaa, että kyllästyttää olla töissä, ja että mielummin palkkaisi tilalleen jonkun muun. Tosin journalistien kirjoittamissa jutuissa sanavalinnat voivat olla toisenlaisia kuin mitä ihmiset itse käyttäisivät, eivätkä jutut aina tee täyttä oikeutta haastatelluille.
YLE:n jutussa muutoin pisti silmään tämän keskusteluketjun aihetta koskeva väite, jonka mukaan
Kirkossa joulun sanoma ja siihen liittyvät Raamatun lauseet ovat kaikille tuttuja.
Tuo väite ei pidä paikkaansa. Vaikka monelle joulukirkkoon tulijalle joulun sanoma ja Raamatun lauseet ovat tuttuja, niin ei ole tilanne automaattisesti kaikkien kohdalla.
Ruoka ja viini ovat ihan ok harrastuksia, matkailukin jossain kohtuuden rajoissa. Jooga ei ole.
Joo, ja joka tapauksessa ihmiset menevät joulukirkkoon hakemaan nimenomaan ihan perus joulun sanomaa ja raamatunlauseita. Sen tilalla ei pidä tarjota mitään “tuoretta sanottavaa”.
Joulu kantaa meitä kristittyjä vielä tänäänkin, koska joulu on alkujaankin nimenomaan kristillinen juhla.
https://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/931/onko_joulu_pakanallinen_vai_kristillinen_juhla
Joulupukki matkaan jo käy -laulussa on kohta, josta tulee mieleen Raamatun sanoma.
"Nyt nimien kirjaan merkitään
taas: tuhma vai kiltti, ajatelkaas! - vrt. elämän kirja