Soinin sanat osoittavat minulle hänen melkoisen ymmärtämättömyyden asioista.
Subjektiivisten tuntemusten varaan en itse voi rakentaa mitään kestävää vakaumusta. Karismaattinen liike (esimerkkinä pastori Benny Hinnin jättikokoukset) vetoaa ihmisten tunnepuoleen, mutta ainakaan itse en ole voinut rakentaa ohimenevien tunne- tai hurmoskokemusten varaan mitään pysyvää vakaumusta, koska uskonnolliset tunnekokemukset, joita harvoin aikoinaan koin, ovat myöhemmin tulleet selitetyiksi itselleni uskottavimmalla tavalla yksin omasta psyykkisestä luonteestani käsin kuin siitä käsin, että kokemuksillani olisi ollut todellinen viitauskohde todellisuuteen, joka on olemassa myös riippumatta siitä, onko minua olemassa.
Vakaumuksen pitäisi perustua järkeen ja selviin todisteihin, jotta se olisi kestävä vakaumus. Vakaumuksesta tai hengellisestä todellisuudesta vakuuttumisen ei pitäisi minun mielestäni rakentua omalaatuisten tunteiden varaan. Kofeiinikin voi vaikuttaa tietynlaisessa ihmisessä uskonnollisen hurmoskokemuksen, joten toimiiko Jumala kahvin kautta? Onko Jumala yksilöihmisen uskonnollisen vakuuttamisen tai kestävään vakaumukseen käännyttämisen suhteen riippuvainen lievästä huumausaineesta? Kun sen vaikutus loppuu, yksilön vakuuttumisenkin taso laskee, tai vakuuttuminen häviää jopa kokonaan, joten tietynlaiset tunteet ihmissubjektin mielessä ovat objektiivisten tosiasioiden selville saamisen suhteen mielestäni yhtä tyhjän kanssa. Eri asia on, jos yksilöllä on vahvat rationaaliset ja siis ei-emotionaaliset perusteet ja todisteet, jotka antavat mahdollisille uskonnollisille tunteille uskottavuutta siinä mielessä, että niillä älyllisten ei-emotionaalisten perusteiden valossa on uskottavaa merkitystä. (Lähimmäisenrakkaudenkaan ei pitäisi rakentua jonkin tunteen varaan, vaan oikean prinsiipin varaan. Jos lähimmäinen tulisi huomioida vain silloin, kun tuntee tietynlaisen tunteen, niin harvoin tulisi lähimmäisistä välitettyä.)
Jos ihmisen oma järki ei sano aamentansa uskonväitteille, niin siinä tapauksessa ihminen ei voi uskoa.Tämä on tosiasia ainakin minusta. Jos voisin uskoa järkeni vastaisesti, olisin muuttunut täysin eri ihmiseksi kuin mitä olen tähän asti ollut. Mielestäni siis kannattaisi olla etsimättä tunnekokemuksia, kun etsii totuutta perimmäisistä. Kannattaisi keskittyä uskon älylliseen puoleen (= ovatko uskonnon väitteet uskottavia älyllisessä mielessä, esim. suhteessa siihen, mitä tiede ja arkinen havainto sanoo todellisuudestamme). Jos usko ei älyn valossa vaikuta uskottavalta, niin silloin ei voi kuin todeta, ettei voi uskoa, koska ei ole vakuuttunut (agnostisismi tai ateismi). Toisaalta uskon, että olet nimenomaan myös järjellisesti lähestynyt näitä asioita; eli pikemminkin juuri älyllisistä kuin emotionaalisista syistä olet ollut kykenemätön uskomaan niin kuin täällä enemmistö uskoo. Elämän tietynlainen mielettömyys ja uskonnollinen indoktrinointi menneisyydessä (tietynlaiseen uskoon ja sen mukaiseen käyttäytymiseen ehdollistuminen indoktrinoinnin välityksellä) voi kuitenkin vaikuttaa uskonnollista vakuuttumista vailla olevassa aikuisessa ihmisessä sen, että metafyysiset tai hengelliset asiat kiinnostavat häntä tai pitävät hänen mieltään otteessaan, vaikka hän käytännöllisessä mielessä olisi täysin vakuuttunut siitä, että uskonnot ydinväitteineen ovat ainakin hyvin monessa suhteessa harhassa tai väärässä. Maailmassa havaittavissa oleva pahuus, epäoikeudenmukaisuus ja mieletön kärsimys saa ihmisen miettimään, mistä tämä kaikki hulluus voisi johtua ja miten epäkohdat saataisiin “korjattua”.
Jos Jumala kaikkialla läsnä olevana ja kaikkivaltiaana elää ajan ja avaruuden “ulkopuolella” (kaikkialla ja ei-missään), miten hänet ei-missään paikassa elävänä voisi todella kohdata, jos hän ei äärellisty tai manifestoidu äärellisessä ja ymmärrettävässä muodossa? Jos Jumalaa ei voi saada äärettömyytensä ja kaikkialla-mutta-ei-missään -epämääräisyytensä tähden objektiksi, niin miten hänet voisi kokea tai “havaita”, jotta voisi vakuuttua siitä, että hän todella on olemassa ja että hän elää tänäkin päivänä? Kynän voin havaita; sen voin kokea aikuisen oikeasti olemassaolevaksi. Sitä voin koskettaa jopa usealla aistilla. Kissan voin havaita jne. Jumalaa en voi havaita samalla tavalla. Jumala on äärettömän epämääräisempi “objekti” äärellisen ihmisen näkökulmasta. Siksi väite, jonka mukaan hän on olemassa, herättää epäilyksiä. Jos hän ei voi lainkaan tulla objektiksi, eikö hän ole äärellisen ihmisen näkökulmasta kuin ei-mitään?
Ihminen, joka kokee karismaattisen liikkeen kokouksessa hurmoskokemuksen, voi myöhemmin selittää sen johtuneen yksinomaan hänen omasta mielestään (siis ilman viittauskohdetta näkymättömään persoonallisen jumaluustodellisuuteen, joka on olemassa myös ihmisestä riippumattomasti). Samainen ihminen voi olla kuitenkin edelleen teisti, eli jopa Jumalan olemassaoloon uskova voi tulkita jotkut uskonnolliset kokemuksensa myöhemmin pohjimmiltaan ei-hengellisiksi kokemuksiksi.
Mielestäni ihminen on sidottu mielessään siihen, mitä hänen järkensä pitää totuutena. En usko, että yksilö tietäen tai henkilökohtaisesti vakuuttuneena siitä, että Jumala on olemassa, voisi olla ateisti, tai tietäen tai henkilökohtaisesti vakuuttuneena siitä, että Jumalaa ei ole olemassa, voisi olla teisti. Ihmisellä ei siis tässä(kään) mielessä ole vapaata tahtoa. Ihmisen tahto on monessa suhteessa sidottu hänen järkeensä. Tahto ei voi tappaa järkeä uskoakseen järjen vastaisesti. Kun ihmisen järki voi ei voi ihmisen kaikista itsehuijausyrityksistä huolimatta uskoa siihen väitteeseen, että 1 + 1 = 324758999999, vaan yksin siihen, että 1 + 1 = 2, niin mielestäni samoin ihminen ei voi olla uskomatta myöskään siihen, että kristillinen Jumaluus on olemassa, jos hänen olemassaolonsa on järjelle todistettua tai välittömästi selvää todellisuutta. Uskoisin, että foorumimme @Origi-Naali n kääntymättömyys foorumin edustamaan uskoon selittyy juuri tästä tosiasiasta käsin. Eli koska Napaketun järki toimii ja päättelee vain tietyllä tavalla (vastoin foorumilaisten Naalin järjestä poikkeavien järkien foorumilaisia itseään vakuuttavia järkeen pohjautuvia todistuksia, jos kyse ei joidenkuiden kohdalla ole lähinnä vain emotionaalisista eli puhtaasti subjektiivisista todistuksista), Origi-Naalin vakaumus ei voi olla vastoin sitä, mitä hänen järkensä sanoo.
P.S. Jos ihminen on agnostinen ateisti (ei siis gnostinen ateisti tai todella syvästi vakaumuksellinen ateisti), hän voisi periaatteessa rukoilla vakuuttumattomanakin, että Jumala (oli hän sitten kristillinen Jumaluus tai toisenlainen Luojajumaluus) pelastaisi tämän maailman ja lopettaisi kärsimykset. Ihminen ei hallitse todellisuutta. Tuottaa turvallisuudentunnetta, jos pystyy edes hiuksenhienolla ja lähes sammuneella uskonliekillä pitämään uskon siihen, että todellisuutemme on hyvissä ja suuremmissa metafyysisissä käsissä, tai uskon siihen, että elämä ei ole pelkkää julmaa ja tarkoituksetonta näytelmää vailla lunastusta. Eikö näet täysin johdonmukainen ateismi johdu sanomaan aamenensa seuraaviin sanoihin?
Sammu, pikku tuohus!
Elämä vaan on varjo kulkevainen,
Näyttelijä-raukka, joka näyttämöllä
Rajuupi aikansa ja katoo sitten;
Tarina on se, hupsun tarinoima,
Täynn` ilmaa, tulta, mutta mieltä vailla.
(Shakespeare: Macbeth)
