Mitä tarkoittaa, että Jumala on läsnä? Mitä on Jumalan kohtaaminen? Mun havaintojen mukaan luterilaisilla ja vapailla suunnilla on tästä aika erilaisia ajatuksia. Luterilaisessa teologiassa (tai ainakin mun oppimassa versiossa siitä) Jumala on kohdattavissa sanan ja sakramenttien kautta. Silloin Jumala on läsnä. Vapaissa suunnissa taas Jumalan kohtaaminen tapahtuu ensisijaisesti ylistyksessä ja rukouksessa. Jumalan läsnäoloa näissä tilanteissa ei ensisijaisesti perustella Raamatun lupausten kautta, vaan lähinnä jonkinlaisella tunnekokemuksella. Tähän tunnepuoleen liittyy myös se, että Jumalan läsnäolosta voidaan käyttää astetta kuvaavia ilmaisuja - luterilaisittain taas Jumala joko on läsnä tai sitten ei. Mielenkiintoinen kielellinen kuriositeetti on myös se, että vapaissa suunnissa (sekulaarin kieliopin vastaisesti!) kohdataan Jumalaa, kun taas luterilaisuudessa kohdataan Jumala.
Luterilaisittain tämä vapaiden suuntien tyylinen Jumalan kohtaaminen tuntuu jotenkin pintapuoliselta fiilistelyltä, ja sitäpaitsi aikalailla turhalta, verrattuna mahdollisuuteen kohdata Jumala konkreettisesti ehtoollisessa. Ja silti on fakta, että moni kokee että luterilaisuudessa jotain puuttuu. Kieltämättä perus luterilaisuudella olisi kehittämistä siinä, miten ottaa huomioon ihminen kokonaisuutena, myös tuntevana olentona. Tunteiden rooli jää vähän turhankin pieneksi nykyluterilaisuudessa, vaikka se onkin parempi vaihtoehto kuin toinen ääripää.
Mutta onko tuossa toisessa Jumalan kohtaamisen merkityksessä, siinä yksilön sisäisessä maailmassa tapahtuvassa, kuitenkin jotain pointtia? Onko olemassa muunkinlaista Jumalan kohtaamista kuin sanan ja sakramenttien kautta tapahtuva? Mitä sanovat tähän katolinen ja ortodoksinen kirkko? Liittyykö tähän asiaan jotenkin sellainen käsite kuin mystiikka? Hukkaako luterilaisuus jotain oleellista keskittyessään sanaan ja sakramentteihin?
Liittyy ilman muuta. Johannes Viiniköynnöksellä on minusta erittäin hyviä tekstejä Jumalan kokemisesta. Niitä voi lukea kirjasta “Palava ruoko”. Pyhän Johannes Siinailaisen mukaan mikään ei karkoita Jumalaa tehokkaammin kuin vihastuminen. “Portaissa” hän kirjoittaa:
If the Holy Spirit is peace of soul, as He is said to be, and as He is in reality, and if anger is disturbance of heart, as it actually is and as it is said to be, then nothing so prevents His presence in us as anger. (St. John Climacus, Ladder of Divine Ascent)
“Portaat” on tietysti suomennettukin, mutta en nyt viitsi etsiä kyseistä kohtaa. Kilvoittelu on tärkeää, koska Pyhä Henki ei voi asettua passioiden riivaamaan ihmiseen ja toimia siinä. Kun vihastut tai teet syntiä, “kyyhkynen” lennähtää pois sinusta. Kun kadut ja rukoilet, se palaa takaisin ja kasvamisesi Jumalan tuntemisessa ja sisäisessä kokemisessa voi jatkua ja kehittyä.
Pyhät kirjoitukset ja sakramentit eivät ole ainoa tapa, jolla Jumala toimii ja vaikuttaa ja joissa hänen läsnäolonsa ja toimintansa voidaan havaita. Mutta ilman muuta Herran läsnäolo ehtoollisessa on jotain aivan erityistä. Senpä takia liturgiassa kumarretaankin kunnioituksesta maahan asti epikleesirukouksen jälkeen, kun uhrilahjat muuttuvat Kristuksen ruumiiksi ja vereksi ja Jumala on niissä läsnä.
Erittäin hyvin tehty aloitus, joka vaatii kypsyttelyä.
Ei ole väärin korostaa sanan ja sakramenttien merkitystä, mutta fiilistely mielestäni vähättelee esim. hellareiden kokemuksia ihan turhaan. En tarkoita, että kenelläkään olisi ollut tarkoitus pilkata trms…
Miten on, eikö Jeesus sitten ollenkaan asu sydämessä? Eikö Jumalan valtakunta ole “sisäisesti teissä”, kuten Jeesus sanoo?
Mitä siis on sanottu? ’Sana on lähellä sinua, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi’, nimittäin se uskon sana, jota me julistamme” (Room 10:8)
Jos uskon sana on sydämessä, eikö siellä sitten ole Jeesus, uskottuna tuo armoa lupaava sanoma hänestä?
24 “Kun saastainen henki lähtee ulos ihmisestä, se harhailee autioilla seuduilla ja etsii lepopaikkaa, mutta ei löydä. Silloin se päättää: ‘Minä palaan kotiini, josta lähdin.’ 25 Kun se sitten tulee ja löytää huoneensa lakaistuna ja hyvässä järjestyksessä, 26 se hakee seitsemän vielä pahempaa henkeä, ja ne tulevat sisään ja asettuvat sinne asumaan. Näin sen ihmisen tila on lopussa pahempi kuin alussa.” (Luuk 11)
Mitä on virsien sanoma?
…Joka päivä hän on lähelläni, joka päivä antaa armonsa…"
…Sä kuljet seurassa Jeesuksen, sen kertoo katseesi riemuinen…"
Ehdottomasti mystiikka liittyy tähän. Syvällinen mystikko, pyhittäjä Simeon Uusi Teologi (949 - 1022) kirjoittaa 27. hymnissään, numerot 125 - 132:
“Oi ystävät! Älkää sanoko, että on mahdotonta saada jumalallinen Henki! Älkää sanoko, että on mahdollista pelastua ilman Henkeä! Älkää sanoko, että joku voi tietämättään tulla osalliseksi Hengestä! Älkää sanoko, ettei Jumala näyttäydy ihmisille! Älkää sanoko, että ihmiset eivät näe jumalallista valoa tai että jumalallisen valon näkeminen on mahdotonta! Se on näet täysin mahdollista niille, jotka sitä tahtovat.”
Kuitenkin vain harvoilla ihmisillä on mystisiä kokemuksia. Pitäisi viettää täydellisen hengellistä elämää ja unohtaa kaikki maallinen.
Jos mystiikka kiinnostaa, kannattaa lukea paitsi Johannes Viiniköynnöksen Palava ruoko myös tämä kirja:
Arkkipiispa Vasili Krivošein: Pyhittäjä Simeon Uusi Teologi, Valamon luostari 2002, 624 (!) sivua
Sisällyksestä: Pyhittäjä Simeon Uuden Teologin henkilökuva. Jumalan luo vievät tiet. Jumalan tunteminen. Kanssamme on Jumala. Tiellä kohti jumaloitumista.
Ei pidä paikkaansa, että vain täydellistä hengellistä elämää viettävillä voisi olla mystisiä kokemuksia. Kyllä niitä on lapsenmielisillä tavallisilla kristityilläkin. Isät tarkoittavat noissa kirjoituksissa Taaborin vuoren luomattoman valon näkemistä, mikä on eri asia kuin mystiset kokemukset yleensä.
Mystisen kirjallisuuden lukemisesta on harvoin mitään hyötyä tavallisille maallikoille. Rukoussäännön lukemisesta taas kokemukseni mukaan on paljonkin hyötyä. Yleensä ottaen on hyvä, että me emme voi nähdä Jumalaa tai kokea Hänen läsnäoloaan. Se, että hän pysyy poissa, on Hänen suurta armoaan meitä syntisiä kohtaan, vaikka meistä tuntuukin, että rukoilessamme puhumme seinille.
Johannes Viiniköynnös, syyriaksi Yuhannan Dalyatha, eli noin 690 - 780 Syyriassa ja kuului Idän apostoliseen kirkkoon, joka lännessä leimattiin myöhemmin nestoriolaiseksi, mutta Palavassa ruo’ossa ei käsitellä opillisia kysymyksiä.
Suomentaja isä Serafim sanoo kirjan johdannossa:
“Kyseessä on poikkeuksellisen sielukas ja syvällinen ajattelija, jonka kielikuvat ovat runollisen kauniita. Sisältönsä puolesta hänen kirjoituksensa ovat hengellis-mystisen kirjallisuuden suurimpien klassikoiden veroisia.”
“Hän tunnustaa puhtaimpienkin hengellisten kokemusten olevan subjektiivisia, koska ne tapahtuvat psyykessä. Jumala ‘ei näyttäydy sinulle sielusi ulkopuolella’, Johannes kirjoittaa, ja sisäpuolellakin vain sielun puhtauden mukaan. Ilman puhtautta ihminen ei voi nähdä edes omaa olemustaan, saati sitten Jumalan heijastusta sen pinnoilla.”
Johannes Viiniköynnös: “Voi minua, jos istun yksin itsekseni, mutta en ole yhtä itse Yhden kanssa.”
Minulla syntyy ajatuksia siitä, millä tavalla tämä henkilö on käsittänyt
uudestisyntymisen ja Pyhän Hengen.
Pyhä Henkihän vaikuttaa jokaisessa, joka on kastettu ja uskoo. Silloin ei enää ole mitään paitsi, vaan silloin omistaa ja kaiken.
En ymmärrä, mitä arvoisa Simeon on tarkoittanut jumalallisella valolla,
vielä vähemmän kun hän sanoo: “se on… mahdollista… jotka tahtovat…”.
Uskova, uudesti syntynyt ei ole siinnyt “miehen tahdosta”, vaan vedestä ja Hengestä, evankeliumin sanasta, kuten Jeesus Nkodemokselle sanoo.
Siis Jumalan tahdosta.
Minusta Jeesus ja apostolit opettivat ihan eri tavalla, että “sanan valkeus loistaa” eli Jumalan sanan totuus paljastaa ihmiselle totuuden.
Juuri sitä varten kristitty on saanut Pyhän Hengen, jota Jeesus nimitti
totuuden Hengeksi.
Se on lahja ylhäältä, eikä kyky, jonka ihminen voi imeä omista peukaloistaan.
Siksi Psalmin kirjoittaja sanoo:
Anna minulle jälleen autuutesi ilo, ja tue minua alttiuden hengellä. (Ps 51)
Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni. (Ps 119)
Eikö hänellä, joka on Kristuksessa - joka siis uskoo olevansa armahdettu
Kristuksen tähden - eikö sillä jo ole tämä valo?
Minä olen maailman valkeus. Joka seuraa minua, ei pimeydessä vaella…(Joh 8)
Näin ollen, eikö se valon omistaminen ole kiinni uskosta Kristukseen,
joka hänet uskoo, se hänet omistaa!
Ei siis tarvita enää mitään muuta siihen suuntaan. Se on jo sydämessä,
jokaisella, joka uskoo - usein vastoin omia tuntemuksiakin.
Ei sitä voi jättää käyttämättä mahdollisuutta mustamaalata länttä. Se on paras konsti piilottaa se, miten oma kirkko on kohdellut muita itäisiä kirkkokuntia.
Minua on aina viehättänyt nestoriolaisten kaupunkien kohtalo Takla Makanin hiekassa ja Mongoliassa. Ramstedt niitä ainakin pinnallisesti tutki, koska siitä
on jossain vintissä meikäläisellä tutkimuskin Les Inscription de l’ Orkhon - tai jotain sinne päin… (Societe Finno-Ougrienne)
Minusta tässä kohden termi oli relevantti. Nestoriolaiset ovat kaikista itäisin kirkko. Tässä tapauksessa nuiviva länsi tarkoittaa myös Rooman keisarikuntaa eli Bysanttia eli ortodokseja. Ja Roomahan ihan oikeasti nuivi nestoriolaisia.
Minä en tiedä, onko pintapuolista fiilistelyä nk. kokea Jumalan läsnäolo. Ei asiaa voi mitenkään muulla sanalla kuvata. Tällä en tarkoita turvata nk. kokemuskristillisyyteen, mutta jos joskus käy niin, että yhtäkkiä “tuntee” Jumalan, tai Jeesuksen / Pyhän Hengen läsnäolon, onko se väärin?
Tietystikin on niin, ettei kaikenlaisia tunnepuolen heilahduksia voi suoraltaan asettaa siten, että ne olisivat Jumalasta lähtöisiä.
Kun minä nyt tässä kirjoittelen ja te kirjoittelette, “koen” teidät. Pitäisikö sanoa. “tuollainen on harhaluuloa!” Et sinä voi meitä kokea, kyllä sinun vaan pitää uskoa asia sen perusteella, että näet kirjaimet netissä.
Ei nettikirjoittelu yksistään näin mene. Toisen ihmisen hengen voi aistia. Huonolla foorumilla kuka tahansa voisi kirjoitella mitä tahansa toisen nimissä, tiedämmepä muuankin “viemäriksi” kutsutun nettifoorumin jossa näin tapahtuu. Tällöin on tunnettava toisen henki, jolloin valhe / false flag paljastuu.
Joh. 3:8 Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt."
1.Joh. 3:24 Ja joka pitää hänen käskynsä, se pysyy Jumalassa ja Jumala hänessä. Ja siitä me tiedämme hänen meissä pysyvän, siitä Hengestä, jonka hän on meille antanut.
Ainoa suuri syy miksi Suomessa harva tuntuu kokevan Jumalan läsnäoloa on, että Suomi on niin äärimmäisen epäoikeudenmukainen maa. Sitä kompensoi toki, että täällä on paljon ahkeria ja tunnollisia ihmisiä, jotka ovat hyveitä sinänsä mutta eivät epäoikeudenmukaisuuksia muuksi muuta.
Ja sillä miten Suomi on epäoikeudenmukainen ei ole juuri mitään tekemistä sen kanssa, miten asia julkisuudessa esitetään olevan.
Uskovana ihmisen pitäisi koko ajan miettiä missä hän ei elämässään tunne Jumalan läsnäoloa ja pyrkiä muuttamaan niiltä kohdin omaa elämäänsä sitä kohti. Erittäin vaikeaa tietysti nykyisessä ilmapiirissä.
Miniversiona siitä Jumalan läsnäolosta olisi jo se, että ihmiset kokisivat ylipäätään tunteita. Aika yllättävän moni on Suomessakin lähellä tunnekuollutta.
Juu, tarkoitat paradokseja. Kristitty on samanaikaisesti sekä syntinen, että pyhä. Pieni Daavid heikkoudessaan oli vahvempi kuin suuri, mahtaileva Goljat. Synnitön Jeesus tuli maanpäälle kantaakseen syntimme Ristillä. Jeesuksessa on paljon paradokseja.
Paradoksit vaikuttavat kaikkialla ympärillämme. Siksi se mitä näemme saattaakin todellisuudessa olla päinvastoin. Koko Raamattu osoittaa paradoksit Jumalan näkökulmasta.
Tarkoitinko? Voimme usein löytää Jumalan vastakohtien kautta.
Köyhtyneenä me koemme hän en armonsa rikkauden.
Kaiken muun pettäessä muistamme hänen uskollisuutensa
Tavallaan olen samaa mieltä, ja sitten taas en. Toki sille on tarkoituksensa miksi Suomi on sellainen äärimmäisen epäoikeudenmukainen paikka kuin se on. Sen syyn uskon vahvasti olevan se, että se voimistaa Jumalan valtakunnassa olevia vääryydentekijöiden kokiessa sitten myöhemmin syntiensä seuraukset.
Epäoikeudenmukaisuuden kokija Suomessa ei useimmiten edes tunnista sitä, koska hänet on pienestä pitäen opetettu alistumaan sellaisen edessä. Toisekseen hyvin hyvin harvassa ovat ne yksilöt, jotka valloittajina kipuavat yli saatanan valtakunnan kahleiden.
Jos tarkoitat tuota vähintään 40 vuotiaita äärimmäisen kovat koulut elämässään läpikäynyttä porukkaa, joka usein tekee sitten pitkää päivää vaikkapa narkkareiden parissa niin joo kyllä siellä se Jumalan läsnäolo löytyy. Tuollaiset koulut läpikäyneitä vaan ei tosiaan lukumääräisesti monia ole.
Mutta jos nyt puhun siitä mitä itse tiedän, eli itsestäni. Toki olen joutunut tässä viime vuosina paljon oppimaan omista synneistäni ja yhtälailla huomaamaan ettei minusta mihinkään ole ja vain Jeesus on ratkaisu.
Mutta samalla olen oppinut myös sen, että asia mikä minua on rajoittanut ja pitkälti rajoittaa nytkin eteenpäin menemästä on asiat mille minun on hyvin vaikeaa mitään tehdä. Ja joiden huomaaminenkin on ollut vaikeaa, koska ne ovat usein asioita, joista ns. kuuluisi vaieta. Yleensä asiat, jotka auttaisivat ihmisiä lähemmäksi Jumalaa tuppaavat tuollaisia olemaan ihan jokaisessa yhteiskunnassa ja yhteisössä.
Jos yksilö haluaa lähemmäksi Jumalaa niin ratkaisu on vähentää syntien tekemistä. Jos yhteisö haluaa samaa niin yhteisössä pitäisi silloin tehdä vähemmän syntiä.