Minä taas vielä sitäkin kriittisemmin. Pelastava usko ei missään tapauksessa ole luonteeltaan tiedollista väitelauseiden hyväksymistä.
Aamen. Näinhän sanoo mm. Augsburgin tunnustuksen kohta 5. (Lopussa olevaa retorista anteeksipyyntöä en ymmärrä alkuunkaan.)
Joskus tämä sama lähde mainittiin, ja siitä tuli oma ketjukin, “Olemassaolon oikeus”. Artikkeli “Homoseksualismi ja raamattukysymys” on ollut Teologisessa Aikakauskirjassa vuonna 1975, ja julkaistu uudelleen teoksessa Raamattunäkemystä etsimässä, Gaudeamus, Hämeenlinna 1984. Jälkimmäisessä lähteessä viittamani kohdat ovat sivuilla 113 ja 115.
2 tykkäystä
(Lihavoinnit minun.) Haluat siis sittenkin tarkastella homoseksuaalisuutta juuri tässä ketjussa. Räisänen käy kyllä artikkelissaan läpi 1970-luvulla tunnettuja tämänsuuntaisia päättelyitä, joissa arvellaan, että Paavali ei puhu “samasta” vaan “eri” asiasta ja että Paavalin sanaa ei pidä soveltaa… Asiaa pohdittuaan Räisänen päätyy siteeraamaani johtopäätökseen, siis että Paavali ei olisi hyväksynyt tällaisia erotteluita, vaan että hän tarkoitti homoseksuaalisten aktien olevan syntiä kaikissa muodoissaan. Räisäsen mukaan tosiasiallisesti Raamatun kanta (että homoseksuaalisia akteja ei voida hyväksyä) on “poikkeuksellisen selvä” (mts. 114).
Ja muistettakoon: Räisänen suhtautui omasta puolestaan homoseksuaalisiin suhteisiin suvaitsevasti, sillä hänhän ei pitänyt Raamattua sitovana (artikkelin loppuhuipennus s. 116).
2 tykkäystä
Kuten @cymbus huomauttaa, tuossa on kaksi termiä. H. Räisäsen selitys (mainittu teos, s. 112): Vuoden 1938 käännöksen luettelon termit 4 ja 5 ovat ‘malakoi’ ja ‘arsenokoitai’, tässä järjestyksessä.
Onko kääntäjän asia sievistellä Raamatun tekstejä?
1 tykkäys
Älä kuitenkaan anna johtaa itseäsi harhaan. Teologina olet jo ehkä lukenut seuraavat tekstit, mutta ne voisivat silti olla kertaamisen arvoiset, varsinkin Koskenniemen esitys. Detaljina: Jos kreikan ‘arsenokoitees’ askarruttaa sinua, voit löytää selityksiä sekä Nissiseltä että Koskenniemeltä.
- M. Nissinen: Homoerotiikka Raamatun teksteissä. Teologinen aikakauskirja (TA) 5/1993, s. 428. Tämä muistuttaa ainakin kielenkäytöltään sinun esitystäsi.
- E. Koskenniemi: Myötätuuleen. TA 1/1994, s. 80. Koskenniemi kritisoi tässä Nissisen artikkelia.
- M. Nissinen: Vastavirtaan? Erkki Koskenniemen kirjoituksen johdosta. TA 2/1994, s. 168. Keskustelun jatkoa.
1 tykkäys
Mielenkiintoista tässä keskustelussa näyttää olevan, ettei kukaan keskustelijoista ole lukenut Eskolan otsikossa mainittua teosta, vaan asiasta keskustellaan muuten vain. Asia on Eskolan tutkimuksen perusteella kuitenkin siten kuin aloittajan sitaatissa häneltä sanotaankin: “Mitään kahta laajaa koria, joissa jälkimmäinen olisi aina sisällöltään tilannekohtaisesti muuttuva, ei Lutherin teologista löydy.” Eskola kirjoittaa ettei luterilaisuus siis sisällä tuollaista jakoa, vaan se on Suomeen lanseerattu Lundin teologiasta, jolla on juurensa uuskantilaisuudessa, Miten kaikki on tapahtunut ja mihin Eskola perustaa väitteensä sen voi jokainen halukas lukea Eskolan teoksesta. Laitan tähän kuitenkin pari lyhyttä johtopäätöstä, jonka Eskola tekee kirjoituksessaan Lutherin teologiasta ja korostan joitakin kohtia:
Lain ja evankeliumin erottaminen auttaa myös ymmärtämään tarkemmin Lutherin opetusta inhimillisen rakkauden osoittamisesta ja “tekojen” asemasta. Hengellisen lain näkökulmasta katsottuna ihminen ei kykene mihinkään hyvään. Se johtuu siitä, että ihmiseltä puuttuu usko. Mutta täytyy muistaa, että kun Luther -käsittelee hyviä tekoja, hänen teologisena kiistakumppaninaan on katolisen kirkon käytäntö. Hän pohtii siten kysymystä, ovatko ihmisen hyvät teot ansiollisia hengellisessä mielessä. Näin tapahtuu myös uskonpuhdistuksen avainteoksessa Puhe hyvistä teoista: “Uskosta, joka on ikään kuin pääteko, ei mistään muusta teosta, johtuu, että meitä sanotaan kristityiksi. Sillä kaikkia muita tekoja pystyvät tekemään pakanat, juutalaiset, turkkilaiset ja synnintekijätkin. Mutta ainoastaan armon valaiseman ja vahvistaman kristityn on mahdollista lujasti uskoa olevansa Jumalalle otollinen.” 3 Puhe hyvistä teoista, 241). Vain nuo kaksi piirrettä sekoittaen voidaan sanoa, että Luherin näkemys olisi passivoiva tai vapaa tahto kaikissa asioissa vain näennäinen.’
Tässä vaiheessa on syytä tehdä uskon ja rakkauden suhteesta muutama huomio. Ensinnäkin Lutherin teksteissä esiintyy vähintään kaksi erilaista uskon ja rakkauden jaotusta. Ensimmäisessä niistä usko ja rakkaus ovat lain vaatimusta. Ne molemmat ilmentävät luonnollista moraalilakia. Rakkauden kaksoiskäskyn mukaisesti laki vaatii uskoa Jumalaan ja rakkautta lähimmäiseen. Toiseksi uskon ja rakkauden distinktio on Lutherille pelastusjärjestyksen aihe. Usko puhuu Kristuksen lahjavanhurskaudesta (“ilman tekoja ja ennen rakkautta uskon välityksellä evankeliumissa armosta”) ja rakkaus kuvaa tuon uskon hedelmää (“meidän on murtauduttava ulos rakkauden välityksellä, autettava lähimmäistä hyvää tehden”).
Edelleen voidaan todeta, että termi lex credendi ei latinankielisessä muodossa esiinny kertaakaan Lutherin tekstien tieteellisessä laitoksessa (Weimarer Ausgabe). Siksi suomalaisessa keskustelussa esiintyvä latinankielinen distinktio lex credendi - lex charitatis näyttää olevan eräänlainen konjektuura, Lutherin sanomaksi oletettu jako, jota ei kuitenkaan tosi asiassa esiinny hänen teksteissään. Saksan kielellä jako esiintyy vain kerran ja kuvaa tällöin lain luonnonoikeudellista luonnetta.
Lex charitatis puolestaan samastuu Lutherin teksteissä sekin luomisen lakiin ja luonnonoikeuteen. Hänen mielestään on siis olemassa luonnollinen laki, joka on Jumalan ikuinen laki sellaisena kuin se esiintyy ja ilmenee luonnossa ja luomakunnassa, ja tämä laki on olemukseltaan rakkauden laki. Se on edelleen yhdenmukainen niin dekalogin kuin koko Mooseksen lain kanssa. Suomalaisessa keskustelussa nämä kaksi menevät toisinaan sekaisin. Uskon lain ja rakkauden lain (lex charitatis) kuvitellaan kuuluvan eri koreihin samalla tavalla kuin uskonvanhurskaus ja uskon synnyttämä rakkaus. Lutherin omassa teologiassa tällaista erottelua ei löydy.
Lopulta on vielä tarkasteltava lyhyesti Lutherin käsitystä sovitusteologiasta. Pohjoismaista Luther-tulkintaa on ohjannut voimakkaasti Vogelsangin tutkimus ensimmäisistä psalmiluennoista. Ja kuten sanottu, käsitys sovituksesta on vaikuttanut olennaisesti vanhurskauttamisnäkemykseen ja tämän kautta uskon ja rakkauden tulkintaan. Jo Lutherin teologiaa koskevan yleiskäsityksen pohjalta lukijat kokevat Vogelsangin, Bringin ja Pinomaan esittämät väittämät kovin kapeiksi. Tällainen yleistuntuma on kuitenkin tarkennettava käymällä läpi eräitä Lutherin, keskeisiä luonnehdintoja hänen pääteoksistaan.Timo Eskola, Kahden korin teologia. s. 103-104.
Lyhyenä loppukaneettina voisi todeta, että virheellisellä jaolla kahteen koriin voidaan oikeuttaa melkein mitä tahansa, eli “rakasta ja tee mitä tahansa.” Olisi kuitenkin mielestäni virheellistä ajatella, että tällainen väärä jako kahteen koriin olisi syyllinen niihin vääriin ratkaisuihin, joita kansankirkko on tehnyt. Ei ole, vaan näillä väärillä ratkaisuilla on perustansa ihmisen langenneessa luonnossa jota palvelemaan tällainen kaden korin teologia on kehitetty.
2 tykkäystä
Tässä ketjussa on aika paljon keskustelu kahden korin mallista, ja siitä, millaiset kahden korin mallit ovat sopivia. Vanhastaan käytössä on ollut lain ja evankeliumin korimalli. Sillä voi oikeuttaa kaikenlaista kristillisen uskon vastaista.
Lue tuosta Eskolan artikkelista mitä Luther tarkoittaa jaolla lakiin ja evankeliumiin, ennen kaikkea mitä Luther tarkoittaa lailla. Perinteinen luterilainen jako ei ole korvattavissa tai paranneltavissa jaolla rakkauden ja evankeliumin koreihin, vaan siten asia turmeltuu ja on lakattava verhoutumasta Lutherin nimeen ja oikeuttamasta sen varjolla kaikenlaisia hirvityksiä. Mikään ei ole niin alhaista kuin viedä kuolleen miehen kunnia.
2 tykkäystä
No, mielestäni tuo kunnian vieminen ei tässä ole se pahin juttu kuitenkaan, vai mitä? Minä olen lukenut vain paloja Lutherilta, mutta sellainen käsitys on tullut, että kun häneltä on niin paljon tekstiä, niin siitä massasta kaikki ei ole ihan niin keskeistä, ja että hän on myös ristiriidassa itsensä kanssa - niin kuin useimmat ihmiset - jne.
Lutherhan ei kai halunnut sitä kunniaa itse, eikä omaa nimeään kantavaa kirkkoa. Parasta hänen työnsä kunnioittamista olisi kai tehdä sitä mikä hänen pointtinsa oli, eli uudistua hengellisesti, palata uskon yksinkertaisuuteen, tutkia Raamattua…
Mutta olen kyllä samaa mieltä siitä, että Lutheriin vedoten tehdään monenlaista oman asian ajamista, ja useinkaan lähtökohta ei ole tuollainen juurille palaaminen eli oikea reformaatio, vaan esim. kirkkopoliittinen.
1 tykkäys