Mielestäni varsin mainio esitys todella tiiviissä paketissa, oletteko samaa mieltä?
All Christian denominations explained in 12 minutes
2 tykkäystä
Aika takaperoinen esitys. Alkaa uusimmista kirkoista- Historiallinen perspektiivi puuttuuu kokonaan. Ei voisi käyttäää opetukseen mielestäni edes Amerikassa, jonka oloihin esitys on suunnattu. Ovatko baptistit USA:n suurin kirkkokunta? Olen luulllut, että katolinen kirkko on.
2 tykkäystä
Minusta kokonaisuus on varsin luovasti rakennettu. Ja kaikki informaatio pitää nähdäkseni pääosin paikkansa.
Ortodoksisuudesta ainakin oli otettu kaikenlaisia kuriositeetteja. Ei tavisortodoksi edes tiedä mitä on apofaattinen teologia eikä ole perehtynyt palamismiin.
Ei kai taviskristityn edes tarvitsekaan kaikkia hienouksia tietää, taviskristitty uskoo omassa viitekehyksessään, ja sehän toki riittää. Mutta jos joku haluaa nykyiseen kristikuntaan perehtyä nopeasti ja saada kiteytetyn kokonaiskuvan valtavasta informaatiomäärästä 12 minuutissa, videosta on paljon apua.
Ja minusta on itse asiassa aika arvostavaa (esityksen logiikan lisäksi), että vanhat kirkot esitellään protestanttisten jälkeen. Pääasiat tulevat erittäin selviksi.
Toki jos teologia ei ole leipälaji, nopeatahtisessa esityksessä on varmaankin paljon vierasta informaatiota, jota voi olla haasteellista kertakatsomisella kokonaan sisäistää. Mutta kuten kielen oppimisessa: videon voi toistaa moneen kertaan ja tarpeen tullen pysäyttää tarkennusta kaipaaviin kohtiin.
Pidän esitystä pedagogisesti erinomaisena ja erittäin asiantuntevana, ja tykkään myös sen rennosta ja värikkäästä tyylistä.
Jos oikein muistan, Mauriina on teologi ja uskonnonopettaja. Jos muistan väärin, niin pahoittelut siitä.
1 tykkäys
Olen mä teologi ja eläkkeellä oleva uskonnonopettaja. Siksi juuri kritisoinkin tätä amerikkalaista esitystä eri kirkkokunnista. Historiallinen näkökulma on parempi kuin maantieteellinen. Ei Amerikka ole kaiken keskus eikä protestantteja voi esittää ensimmäiseksi, kun kyseiset liikkkeet (täällä ei saa sanoa lahkot) ovat myöhäsyntyisiä.
2 tykkäystä
Taisimme kumpikin kuitenkin viitata taviksiin, hän tavisortodokseihin ja minä taviskristittyihin.
Minäkin ensin hätkähdin dispositiota, mutta sitten totesin sen raikkaaksi: asiaa voi mainiosti tarkastella käänteisessä järjestyksessä. Joka tapauksessa valtava määrä tieteellistä kirjallisuutta täytyy lukea ja opiskella, jotta voi noin asiantuntevan ja tiiviin tuuppauksen laittaa ilmoille. Toki toisaalta hyvin paljon täytyy jo entuudestaan tietää, että kykenee paketin todenmukaisuutta arvioimaan.
Toki on makuasia, minkälainen esitys on parempi. Pyysin mielipiteitä, ja kiitos niistä!
Olen itse ortodoksi ja samoin kuin ilmeisesti @Mauriina en pidä tästä katolisen ja ortodoksisen kirkon esittämisestä teologiansa lähtökohdilta jotenkin jyrkän vastakkaisina (vaikka eräät foorumimme ortodoksiveljet ovatkin joskus tätä eroa korostaneet).
En kuitenkaan muuten pidä tätä esitystä huonona, siinä suhtaudutaan nähdäkseni kaikkiin tärkeimpiin kristillisiin kirkkokuntiin myönteisesti ja yhteisistä asioista muistuttaen. Painotuseroja näiden välillä ei mielestäni arvoteta. Radikaalin edistykselliset [sateenkaari]kristityt sensijaan mainitaan lopussa selvästi kerettiläisinä samassa ryhmässä mormonien ja jehovantodistajien kanssa, niinkuin kuuluukin.
Eri kristillisten ryhmien esittelyjärjestys voi tällaisessa kevyessä katsauksessa hyvin edetä oletetulle amerikkalaiselle protestanttitaustaiselle katsojalle tutummasta vähemmän tuttuun suuntaan. Protestanttisten ryhmien vertailu oli mielestäni varsin valaisevaa. Erityisesti pylväsdiagrammit Raamatun ja kirkon auktoriteetin keskinäisestä tasosta korkeakirkollisilla, evankelikaalisilla ja liberaaleilla protestanteilla n. 8 minuutin kohdalla saivat aikaan myönteistä huvittuneisuutta.
1 tykkäys
Olen samaa mieltä! Se on yksi syy, miksi itsekin suhtauduin esitykseen positiivisesti haluten sen teille muillekin jakaa ja arvioitavaksi tarjota.
Itse pitäisin eri kirkkokuntien esittelyssä kronologista järjestystä luontevimpana. Kaikkihan ne ovat jossain mielessä syntyneet jonkin aiemmin vaikuttaneen pohjalle, perustalle.
Uudet tulkinnat tai opit tai painotukset ovat syntyneet alkukirkon oppien ja käytäntöjen päälle, lisäyksinä, painotuksina, uudelleentulkintoina.
Jos lähtisin kertomaan erilaisista ajoneuvoista (olen insinööri) niin alkuversio oli hevoskärryt. ellei purilaat. Sittemmin keksittiin korvata hevoset höyrykoneella, tai polttomoottorilla ja edelleen sähkömoottorilla.
Tuntuisi konstikkaalta iskeä tesla tiskiin ja alkaa siitä takaperin selittämään sen kehitystä. Kehityksen ja keksintöjen loogisuus, ja kunkin ratkaisun esikuva on helpompi ymmärtää jos ne esitetään kehityksen, keksintöjen aikajanalla.
Sellainenkin ajatus heräsi, että valittu esitystapa jotenkin tuo esille kirkkokuntien uudet versiot jotenkin “parempina” kuin alkuperäisemmät? Onko muutos ajan mukana aina kehitystä? Ovatko lisäykset tai muutokset yksinomaan onnistuneita ja mikä on kulloisenkin lisäyksen aikaansaamisen motiivi? Tuollaisia on paljon helpompi pohtia kronologisen esityksen kanssa. Joka kirkkokunnan perustajalla on ollut oppi-isänsä ja esikuvansa, tekstillä lähteensä. Vai haluavatko uudet kirkkokunnat olla kuin suoraan ja paremmin Jumalalta opintulkintansa saaneita, kuin vanhat?
.
1 tykkäys
Niinhän me olemme varmaankin kaikki joutuneet nuo asiat opiskelemaan. Toisille sopii toinen tyyli, toisille toinen. Vertaan musiikin opiskeluun: Toinen “joutuu” kahlaamaan pianotunnit Michael Aaronin pianokouluista tiukasti nuottien mukaan ja musiikkiopistossa klassisen tyylin mukaisesti aina Sibelius-Akatemian korkeimmille tasoille saakka. Toinen saa alusta alkaen vapaan musiikin opastusta ja tutustuu sointuihin heti alusta alkaen ja hakeutuu Pop-Jazz-konservatiorioon ja lopulta Sibelius-Akatemian jazz-linjalle. Voitaisiin ehkä puhua intensiivisestä ja ekstensiivisestä oppimisesta.
Muistan vuosien takaa perusopinnoista, kuinka halusin päästä oikein kunnolla selville kirkkojen historiasta ja niiden opeista ja laadin millimetripaperille isot plakaatit, jotka hahmottivat aihetta myös visuaalisesti. Paljon aikaa vievästä perustyöstä oli todella paljon hyötyä, mutta vasta maisteriopintojen loppupuolella jo kehityttyäni akateemisen ajattelun työkalujen käytössä ja joutuessani eri kursseilla perehtymään paljon laajempaan ja syventävään kirjallisuuteen, sain tarkempaa kuvaa kokonaisuudesta. Olennaisten asioiden seulominen valtavasta informaatiomäärästä ei onnistu hetkessä. Niiden esittäminen 12 minuutin videossa on huikea suoritus. Ja minusta on selvää, että kyseisellä videolla asioiden luova esittämisjärjestys avaa asioita ainakin eri tavalla kuin perinteinen kronologinen tapa.
Aika paljon samaa mieltä, tosin kehitystä alkutilanteesta on tapahtunut sekä huonompaan, että parempaan suuntaan. Kirkon/kirkkojen historia ei ole ollut vailla ongelmia, myöskään vanhoissa kirkoissa. Esim Lutherin tuoma uskonpuhdistus oli erittäin tarpeellinen ja nosti Raamatun kirjoitusten merkityksen takaisin sille oikeaan asemaan tradition yläpuolelle. Mutta joka tapauksessa en tuon esityksen kerrontatyylistä tykännyt, oli sitten kuinka informatiivinen tahansa.
Tartun tähän sivupolkuun.
Pureutumatta syvemmin kysymykseen instrumenttiopetuksesta ja klassisen tradition yhteydestä motorisiin, ergonomisiin ym soittamisen psykofyysisiin ilmiöihin olen sitä mieltä, että musiikin ymmärtäminen on toisenlaista jos alkuvaiheessa opintoja on tutustunut vanhaan musiikkiin.
Itse asiassa se ei tarkoita Aaronin vihkoja, välttämättä, vaan valveutunutta ja innostunutta opettajaa joka tutustuttaa siihen maailmaan, minkä pohjalta kaikki tonaalinen läntinen musiikki ponnistaa.
Mutta totta on sekin, että musiikkia voi opiskella erilaisissa järjestyksissä. Oikeaoppisuutta ei pidä ihannoida tässä asiassa.
Kuitenkin on radikaalisti eri asia, soittaako ja kuunteleeko tavoitteellinen opiskelija ymmärtämättä yhteyksiä vuosisatojen kuluessa luodussa musiikissa kuin jos tuo ymmärrys on omin korvin ja sormin sekä muin ruumiinosin saavutettu.
Siksi, jos lähtee “väärästä päästä”, voi se alkupää jäädä avautumatta kokonaan.
Itse asiassa klassisromanttinen pedagogiikka olikin vuosikymmeniä sillä tavalla vinossa että se katseli kapeasti sekä sitä edeltävää että nykyistä aikaa.
Barokki on jatsia. Jne.
Joo, eikä intensiivinen ja ekstensiivinen ole toisensa pois sulkevia, vaan musiikin opetuksessa niitä olisi hyväkin käyttää rinnakkain. Vahva teoria ja nuottiopetus intensiivisesti, ja motivaatiota ylläpitävä ja nopeasti tuloksia tuottava “vapaa säestys” sointumaailmoineen ja improvisaatioineen ekstensiivisesti siinä ohella.
Kiintoisa aihe, ja musiikista pitäisi varmaankin jatkaa varmaankin jossakin toisessa yhteydessä, mutta itse asiassa musiikin opiskelun vertaaminen kristikunnan historian opetukseen oli mielestäni aika osuva, vaikka itse sanonkin. Joka tapauksessa hyvin suunniteltu multimediallinen toteutus voi olla pedagogisesti lyömätön, kun se iskee informaation takaraivoon saakka.
Lisäksi jos olisimme jumittuneet musiikissa keskiaikaan, paljon olisi jäänyt tavoittamatta. Uskallan myös sanoa, että samoin on rikkautta, että kristilliset kirkot ovat monipuolisesti kehittyneet, vanhaa ja alkuperäistä laisinkaan väheksymättä. Kuten olen aiemminkin sanonut, pidän ehdan evankeliumin yhä tarkempaa sanoittamista ja siinä mielessä opinkehitystä pelkästään hyvänä asiana.
Sanoisin, että noin lyhyessä esityksessä on varmasti paljon sellaista, mikä jää pinnalliseksi. Suomessa olisi varmasti syytä aloittaa luterilaisuudesta, mutta Amerikassa on toisin. Minusta tämä oli ihan ok.
2 tykkäystä
En nyt tiedä, miksi barokki olisi erityisesti jazzia.
Minusta, ja Thompsonin pianokoulua soittaneena toki sen sanon, Thompsonin ajatus, että nuorista pianisteista pitää tehdä alusta asti taiteilijoita, on upea. Itse pidän Thompsonin metodia tosi hienona ja sitä suosittelisin kaikille. Siinä on myös valtavasti lisämateriaalia, myös kristillistä.
Jossain vaiheessa sitten homma meni vain Bachin soittamiseen.
Tietysti avaimenreikämetodi on ongelmallinen. Tietysti on niin, että musiikinopiskelijalle, josta koulitaan ammattimuusikkoa, on tärkeätä opettaa kaikenlaista. Jos nyt puhutaan pianosta, niin sen instrumentaalinenn ikä ei nyt ole varsin vanha.
No, tuo on toki provosoiva, mutta melko yleinenkin heitto.
Kyse on siitä että kapeasti musiikkia ja sen historiaa tunteva ihminen lokeroi eri tyylit ja aikakaudet näkemättä yhteyksiä.
Voidaan esim.ajatella että musiikki on ikäänkuin jatkuvasti kehittynyt paremmaksi. Tai ainakin että 1900-luvulla keksittiin jotain, joka olisi ollut täysin vierasta 200-300 vuotta aiemmin eläneille muusikoille.
Barokin ja " jazzin " (yleiskäsite tässä, ei tarkkarajaisena) yhteisiä piirteitä ovat esimerkiksi: Rytminkäsittely ja fraseeraus usein pyöreämpää verrattuna klassisromanttisen ajan eksaktiuteen, improvisointi ja koristelu sovittujen raamien sisällä, musiikin hahmottaminen ennen kaikkea bassokulkujen ja siihen rakentuvien sointurakenteiden mukaisesti.
Tästä tulee mieleen aika usein siteeraamani Györgyi Ligeti, 1900-luvun merkittäviä modernisteja, joka sanoi jossain haastattelussa: “Onko olemassa parempaa musiikkia kuin Dufay? Ei ole, ainoastaan erilaista”. Dufay eli 1400-luvulla. Se ei toki ollut enää keskiaikaa.
Keskiajankin musiikki on todella kiehtovaa nykykorville. Moniäänisyyden kehittyminen vedettiin toki sitten huippuunsa 1500-luvulla. Palestrinahan siinä yleensä mainitaan, vokaalipolyfonian eräänlainen optimi. Itse pidän erityisesti Josquin Desprez’n musiikista jossa lähestytään myöhempien aikojen hieman vähemmän komplisoitya ilmaisua. Toki Palestrina, de Victoria, yms on mahtavaa myös. Renessanssin säveltäjät olivat täysverisiä ammattilaisia jotka loivat jotain mitä ei ole koskaan ylitetty: puhdasta itsenäisten lauluäänten virtailua, ikuisuutta heijastelevaa rauhaa - jossa kuitenkin oli taustalla raudanluja osaaminen hallituin ja monimutkaisin sommitelmin.
Isä Bachia pidetään syystä suurimpana muusikkona kautta aikain, mutta ei hänkään ollut uuden innovaattori ensi sijassa vaan rakensi vahvasti edeltäjiensä polyfoniaopeille, toki vieden perusteellisuudessaan ja ennen kaikkea tuottoisuudessaan sekä syvällisenä kristittynä taiteensa tasolle joka tuskin koskaan kalpenee. Barokin aikana oli kyllä uskomattoman ahkeria - ja palkanmaksajan löytäneitä - sävellyskäsityöläisiä. Telemann loi käsittämättömän määrän teoksia - luvut löytyvät googlaamalla…
Bachin pojat ja aikalaiset olivat sitten saumassa, jossa oli “pakko” uudistua.
Kaikilla ajoilla taiteen ja musiikin historiassa on ollut omat ihanteensa ja musiikkiakin on tehty erilaisissa puitteissa. Kirkon helmoissa, ruhtinaiden hoveissa. Kodeissa ja saleissa. Vauraudessa ja kunniassa, mutta myös köyhinä ja unohdettuina. Soitinrakentajien saavutukset olivat merkittäviä, mutta ne tietysti kulkivat muiden ilmiöiden rinnalla. Laulamisen ihanteet muuttuivat kun orkesterit kasvoivat ja soitinten volyymi paisui. Joskus säveltäjä oli käsityöläistyyliin ammattimies muiden rinnalla, muusikko itsekin, myöhemmin taas erikoinen ja yksinäinen nero oli aikaan sopivampi tavoite ja idoli. Musiikki vaelsi myös maanosasta toiseen. Latinalaisen Amerikan eurooppalaisperäinen barokki kuuluu mantereen myöhemmässä populaarimusiikissa. Pohjoisamerikkalaiset sekottivat eurooppalaiset hymnit ja laulut afrikkalaisten orjien traditioon. Musiikki matkusti pelloilta kirkkoon ja kirkosta ravintoloihin tai kaduille. Jne.
Ei eri aikojen helmiä eikä edes “normimusiikkeja” voi tai pidä panna paremmuusjärjestykseen. Tietysti makuasioista kannattaa aina kinata. Ehkä sen voi todeta että hyvin on musiikki palvellut jos se on tehnyt elämästä parempaa hetken verran, tai pidempään. Jollekin jossain. Sekä että toki kertoo jostain, että tietyt teokset löytävät kuulijat ja ystävät vuosisatojenkin jälkeen.