Lönroth muokkasi kyllä kieltä jonkin verran. Useimmissa tapauksissa kuitenkin niin, että hän ei ole se joka niissä runoissa koko ajan kuuluu.
Pidätkö Lönrothin näkemystä vääränä, eli että Kalevala ei rekonstruoi enemmän tai vähemmän onnistuneesti kokonaisvaltaista tarinaa, joka on kulkenut suomalaisten keskuudessa ties miten pitkään?
Aina kun minä luen ehtoollisen valmistautumisrukouksissa tätä psalmin kohtaa (tosin luen Septuagintan mukaista suomennosta):
Ps. 24:7 Kohotkaa korkeiksi, portit, avartukaa, ikiaikaiset ovet! Kirkkauden kuningas tulee.
8 Kuka on kirkkauden kuningas? Hän on Herra, väkevä ja voimallinen. Hän on Herra, voiton sankari.
tulee mieleen tämä Kalevalan kohta:
Kamanat kohottukohot
lakin päästä laskematta
kynnykset alentukohot
kengänkannan koskematta
Pihtipielet väistyköhöt
ovet ilman auetkohot
vieraan tullessa tupahan
astuessa aimo miehen
Luottamuksesi taiteilijoiden asiantuntemukseen ylittää selvästi omani. 
Kyvyt luoda itse taiteellisia teoksia ei vielä välttämättä anna parhaita mahdollisia eväitä muiden teosten analysoimiseen. Ja kun kyseessä on vielä historiallinen tuotos, joka on syntynyt nykyoloista selvästi eriävässä ympäristössä (puhuimme sitten Lönnrotin kokoamistyöstä tai itse alkuperäisten tarinoiden synnystä ja kerronnasta), taidetaan sen ymmärtämiseen tarvita aimo annos lähdekriittistä tietämystä, mihin ei nyt välttämättä ihan perusyleissivistys vielä riitä. Toki jos tarkoituksena on hakea itseään henkilökohtaisesti puhuttelevia kohtia riippumatta välttämättä niiden alkuperäisistä merkityksistä, on tällöin jokainen itse paras mahdollinen lukija.
Oma luottamuksesi tutkijoiden asiantuntemukseen ylittää selvästi omani. Taisi tulla tasapeli.
Yleisesti ottaen tutkijoilla on sekä Raamatun, että Kalevalan suhteen sama väärä lähestymistapa, jossa ne kieltäydytään näkemästä sellaisena mitä ne ovat. Jonka jälkeen hedelmällisten ajatusten synnyttäminen niistä on tutkijalle hyvin hyvin hankalaa puuhaa.
Vastustan kiivaasti tätä näkemystä, ihmeellistä luokittelua.
Monille suomalaisille pakanauskoisille Kalevala on saattanut muodostua pyhäksi kirjaksi. Naapurissani asui aikoinaan ihka muinaissuomalaisuskoinen noita, kertoi olevansa kiltti noita. Hän sanoi, että Kalevala on hänen raamattunsa. Hänen joku isomummunsa oli ollut karjalainen verenseisauttaja.
Kalevalahan on Lönnrotin koostama kirja muinaissuomalaisista tarinoista, runoista,ja lauluista. Sillä on vähintäänkin historiallinen merkitys. Itse uskon sen tarinoiden pohjautuvan kertomuksiin muinaisista suomalaisten kuningaskunnista, Kainuun ja Kalevalan kuningaskunnista.
Eliaksen sukunimi oli muuten Lönnrot, ilman h:ta lopussa.
Näitä runofragmentteja on paljon tallessa. Lönnrot on minusta tehnyt hyvää työtä kasatessaan Kalevalan. Erittäin hieno teos. Mitään uskonnollista sisältöä sillä ei sinänsä ole, ellei hienon runouden vaikutusta pidetä sellaisena. Selvästi enemmän kuitenkin runollista kansanlaulua arkisista asioista, kun mitään ylevää taivaiden tavoittelua.
Noin olen itsekkin käsittänyt.
En todellakan ole propagoimassa tänne mitään muinaista Suomalaista uskontoa (eikä se voisi enää toimiakkaan), vaan enemmänkin jos olisi jossain ollut sellaista kristillistä rehellistä pohdintaa suomalaisten muinaisusko vs. kristinusko. Ja kaipa tuo Kalevala on paras kuvaaja muinaisten suomalaisten uskomuksiin.
Muinaisuskolle tulee pointti siitä, että heillä se on ollut läsnä ihan kaikissa osissa elämää. Kun taas nykyään miltei kaikille ihmisille usko on paljon kaukaisempi asia.
@Uskonsoturille suosittelen kyllä suomalaisten menneeseen maailmankuvaan sun muuhun tutustumiseen mieluummin Suomen Kansan Vanhat Runot -kokoelmaa: http://skvr.fi/ Sieltä kun löytyy nimenomaisesti niitä kerättyjä runoja, ei niistä yhdistelemällä ja muokkaamalla kasattua eeposta.
Korjattu. Häpeän. Tuumin mielessäni, onko h, vai ei, yleensä etsin heti guuglesta vastauksia, nyt en tehnyt niin. Anteeksi.
Minua riipaisi, kun @Michelangel pisti Kalevalan vähän niin kuin Lönnrotin
sepitteeksi.
Asiasta on hyvää tutkimusta, ja mitään googlettamatta lienee Alku-Kalevalasta muistaakseni kansanrunojen osuus siinä 80%.
Lönnrot lähinnä editoi, yhdisti ja stilisoi ja rakensi yhtenäisen loogisen juonen.
Meillähän on kansainvälisesti katsoen valtava kansanrunoaarre, arkistot ja teos Suomen Kansan Vanhat Runot, joka on iso sarja teoksia.
Ruotsikkomme aikoinaan pyrkivät väheksymään Kalevalan merkitystä ja vähättelemään sitä.
Eirik Hornborg leimaa sen Suomen Historiassaan. Se on suomalainen siitä syystä, että se on suomalaisen kirjoittama.
Otto Andersson hakee sen kansainvälisiä esikuvia kirjoittaen mm. pamfletin “Spelmannen Väinämöinen”. Ei sopinut tuoda esiin, että suomalaisilla on kulttuuriperintöä, koska kaiken ovat ruotsalaiset tuoneet.
No, kaikille kaikki on jostain tuotu vaikutteiden kautta, eihän siinä mitään väärää sinänsä.
Suomalaisia idästä tulleita mongoleja väheksyneet ruotsalaiset germaanit ovat itsekin tulleet idästä.
Suomalaisesta muinaisuskosta on kai varsin vähän tietoa, vaikka ensimmäinen suomenkielinen väitöskirja “Suomalaisten muinaisusko” on jo yli satavuotias…
Siikalan pari vuotta sitten tullutta kirjaa en valitettavasti ole ehtinyt hankkimaan.
Onpas @Nienna kirjoitellut raikkaan kirpeitä vastauksia! Hauskaa on ollut lukea.
Myös profeetta Hesekielin kaima vastusti oikeaa asiaa!
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralla on varmaan vieläkin myynnissä
Kansanruno-Kalevala. Taisi olla Kuusen toimittama.
Onhan se aika ohut kirjanen, mutta sisältää tärkeimmän.
Kuten @cymbus ansiokkaasti ilmaisi, Elias muokkasi aineistoa siinä tilanteessa sopivan totuusperiaatteen mukaan. Ajatuksissa oli Ilias.
Suomalaiset tarvitsivat juuri sopivasti sillä hetkellä omaa henkistä perintöä, jota tosin jo Porthan, Juteini ja jopa saksalainen Rühs olivat hiukan pöyhineet.
Sattumoisin olen juuri lueskellut joutessani vanhaa Kalevalaseuran Vuosikirjaa. ja siinä puhuttiin mm. Jakob Grimmin ihastuksesta suomalaisiin kansanrunoihin ja Kalevalaankin.
Vuosikirjassa 50 puhutaan Väinämöisestä, Orpheus Fennorum ja hänen kansainvälisistä yhteyksistään. Niitä oli luonut jo Ganander 1780-luvulla.
Edellä viittasi @Mauriina tai @Fiooriina Kantelettareen.
Ihania runoja.
Lönnrotin stilisoinnista voisi ottaa esimerkiksi pätkän “Rakastavat-sarjasta” tuttua runoa: “Kuss on minun hyväni, missä astuvi armahani…” - tai sinnepäin
(Kieli on tieteellisesti tarpeen tässä:)
Täss on mennyt märkäkyrpä, kulkenut kusisaparo.
Eli käytännössä loi eepoksen nimeltä Kalevala.
Alkuperäisten säkeiden prosenttiosuudella ei tässä ole suurta merkitystä, ja omasta puolestani olisin olettanut sen olevan enemmänkin kuin 80 %. On asia erikseen, että tri. Lönnrot toimi ilmeisen hyvässä uskossa ja vilpittömästi kuvitteli onnistuneensa rekonstruoimaan kadoksissa olleen eepoksen “alkuperäiseen” asuunsa; uskokoon ken tahtoo. Mutta ei Lönnrot tokikaan ollut jonkun James Macphersonin kaltainen huijari. En siis katso väittäneeni Kalevalaa Lönnrotin “sepitteeksi”.
Kannattaako röntgenkuviin suhtautua sellaisina kuin ne ovat ja olla liikoja analysoimatta, jättää tulkinta niille, jotka kuvista vahvimpia fiiliksiä saavat? Kirjaviisaitahan lääkärit sun muut ovat.
Taitaa riippua siitä, mitä on röntgenkuvilla tekemässä. Jos on niistä pystyttämässä Tennispalatsiin näyttelyä niin ei kannata kysyä lääkäreiltä mitään. Niillä on keskimäärin niin hioutumaton estetiikan taju.
Tarkoitatko siis tällä kalevalajutulla lähinnä jotain esteettisiä elämyksiä?
@anon81097962, kiitos kun tahdot puhua kauniisti Kalevalasta.
Se on pyhä kirjamme.
McPherson.
Se taisi muuten olla Liikkalan kirjeen allekirjoittajiin kuulunut romantikko Klick, joka kirjoitti Ruotsissa: “Ossian asui Suomessa…”
Ei minulle tuota ongelmaa puhua kauniisti Kalevalasta, sehän on monin paikoin kaunis kirja. Ei se tosin meidän “pyhä kirjamme” ole; mielenkiintoista on kuitenkin tietää, että te pidätte sitä pyhänä…