Pikkasen menee kyllä yli ymmärryksen, mikä teki Kalevalasta “pyhän kirjan” a) ihmisille, joille Kalevalaa kokonaisuutena ja kirjana (tai missään kirjoitetussa muodossa ylipäätään) ei ollut olemassa tai b) “meille”. Jälkimmäinen erityisesti nostattaa kulmakarvoja 
1 tykkäys
Kulmakarvojen nosto saattaisi jäädä vähemmälle, jos ihan rauhassa ja
ilman kiirettä luettaisiin, että pyhä kirja on eri asia kuin Pyhä Kirja.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran vaakunassa on
Kanteleen kuva ja teksti: Pysy Suomessa pyhänä.
Näin on vuodesta 1835 monen sydämessä asia ollut.
Minullekin se on pyhä, 'kuten tämä Suomikin:
Kantele joka runoja on säestänyt.
Kenties ei teille,
mutta eipä tuo haittaa.
Tuo moitetta saanut “me” tarkoittaa meitä kaikkia suomalaisia,
koska Kalevala ja kansanrunot yleensä ovat
olleet kansallisen identiteettimme vahva perusta.
Se sai syntynsä jo Turun romantiikassa ennen Lönnrotia,
mutta juuri Väinämöinen ja hänen soittonsa ja laulunsa
tekivät suomalaista kulttuuria tunnetuksi suomalaisille
ja ulkomaalaisille tutkijoille.
Leconte de Lisle: "Le Skalde immortel, Le Roi des Runes. (1859)
On runo Väinämöisestä.
“Maa kunnasten ja laaksojen,
mi on tuo kaunoinen…”
1 tykkäys
Metsäkeskushan on muuten nimetty Tapioksi eli sieltäkin löytyy yhteys pakanauskoon. No joo, ei nyt liittynyt oikein aiheeseen, tulipahan vain mieleen tässä yhteydessä…
No, Kalevala (Raamatun ohella, toki) on Suomessa vaikuttanut vahvasti nimistöön, niin paikannimiin kuin firmojen, virastojen ja järjestöjen nimiin. Ilmeisesti kalevalainen nimi herättää luottamusta. Vai miksi useampikin finanssialan yritys on nimeltään kalevalainen.
Tapiohan oli metsän henki, metsäkeskukselle siis mitä luontevin nimi.
Yksi syy on, että ne on perustettu 1800-luvun lopun ja 1900-luvun kansallisromattisessa hengessä. Sampo ja Ilmarinen ovat tietysti myös kuvaavia, tuovat tai takovat vaurautta. Muita kalevalaisia ovat ainakin Pohjola ja Tapiola.
Sampo taas on moneen muuhunkin kelvannut: tulitikkuja, puimureita, puhdistusainetta ainakin on sillä nimellä.
1 tykkäys
Jestas. Toinen fennomaani. 
Fennomaani? Millä perusteella?
Kristinuskon ja “suomenuskon” yhteys: mitä mieltä olette verenseisauttamisesta ja muista loitsuista? Itse olen yhden oppinut ja sen sanasto on kovin raamatullinen. Siinä puhutellaan verta, “seiso, veri”, ja annetaan syyksi raamatullinen tapahtuma.
Suomalaisia ei pakkokäännytetty kristinuskoon, vaan katolilaisella ajalla kristinusko sekottui ensin muinaisuskomuksiin. Vähän kuin esim. jossain Karibialla woodoo katolilaisuuteen.
Vasta luterilainen kirkko alkoi kovemmalla kädellä karsia pakanuutta. “Marjatta matala neiti” poikansa kanssa oli N. Maria ja Kristus.
Varmaan niissä on ollut myös kristillistä kansanhurskautta mukana. Verenseisautussanat ym. muut “loitsut” ovat runomuodossa siksi, että ne olisi helpompi muistaa. Ne ovat ikään kuin “runollistuneet” ja “laulullistuneet” käytön myötä; esimerkiksi jos on jokin muistettava asia, niin se alkusoinnuttuu helposti ihan itsestään, kun suunnitelmaa käy läpi mielessään. Verenseisauttajan ajatus on hyvinkin voinut olla se, että “jumalallisten voimien” avulla tässä pyritään verta seisauttamaan. Eli koska Jumala on sallinut esim. “Jortanin virtain” seisahtua, niin hän voi kyllä sallia sen, että veren juoksukin seisahtuu.
Yleensä ihmisillä on tapana kuvitella kaikki tällaiset jutut paljon vanhemmiksi kuin ne ovat. Ei meillä ole kerta kaikkiaan olemassa mitään “esikristillisiä” kansanrunoja. Kaikki suomenkieliset kansanrunot, loitsut, sadut ym. on luotu kristillisellä ajalla. Vanhimmillaankin ne ovat olleet ehkä 100-200 vuotta keräysaikaa vanhempia. Ja silloinkin niissä on tapahtunut mukautumista, ja vanhemmista kerroksista on jäänyt jälkeen ehkä vain yksittäisiä säkeitä, joissa on ilmauksia, joista näytteen antajakaan ei ole enää tiennyt, että mitä jokin arkaainen sanonta tarkoittaa. Kieli muuttui ennen hitaammin, mutta muuttui silti.
Itse suhtaudun näihin niin kuin oman kansan kulttuurihistoriaan tulee suhtautua. Kiihkottomalla kiinnostuksella ja uteliaisuudella. Kyse on kuitenkin itämerensuomalaisten omaperäisestä kulttuurista. Jos Kreikassa avataan pakanallisista jumalista, arkeologisista löydöistä ym. kertova museo tai näyttely, niin siellä on todennäköisesti ort. pappi vihkimässä tapahtumaa tai paikkaa käyttöön, koska kyse on kuitenkin oman kansan historiasta, joka pitää tuntea. Samoin meidänkin pitää ottaa suomalaisten historia sellaisena kuin se on ja pyrkiä ymmärtämään sitä, jotta tuntisimme itsemme.
Nykyaikana monet ei-uskovat ja maallistuneet ihmiset etsivät “syvyyttä” myös kalevalaisesta kansanperinteestä ja sen uskomuksista. Ne ovat yksi tapa käsitellä elämäänsä ja yrittää löytää tasapainoa nykyajan ahdistuksen keskellä. Jos uskovan asenne on vääristä syistä yksipuolisen torjuva oman kansan kulttuurihistoriaa kohtaan, niin silloin karkoitamme ihmisiä kristinuskon parista emmekä voita heitä Kristukselle.
Parempi siis on näyttää, kuinka tie kristinuskoon on rakentunut ja miten se verenseisauttaja on pyrkinyt seisauttamaan verta saman Jumalan voimalla, joka esim. pysäytti sen “Jortanin” tai Punaisen meren. Sehän on ikään kuin hieman lapsekas tai epätarkka rukous. Se, että onko Jumala siihen vastannut, on varmaan riippunut henkilön sydämen vilpittömyyden tilasta - ja lopputulos on ollut nähtävissä siitä, että onko hänen uskonsa vahvistunut vai onko hän ajautunut entistä kauemmas kristinuskosta. Yleensä kävi kuitenkin niin, että ihmiset pikkuhiljaa erkanivat kansanuskomuksista ja vahvistuivat kristillisessä identiteetissään.
Mutta jos nykyihminen vaihtaa kirkossa opetetut rukoukset noihin vanhoihin runomuotoisiin säkeisiin, niin silloin hän yleensä tietoisesti pyrkii aivan päinvastaiseen juttuun kuin mikä oli entisajan “raamatullisten” verenseisauttajien pyrkimys. Tavallaan he olivat niitä “vieraita henkienmanaajia”, mutta ehkä osalla oli silti vilpitön halu päästä osalliseksi Jumalan parantavista voimista. Sitä me emme kykene arvioimaan, vaan heidän motiiviensa ja pyrkimystensä vilpittömyyden arviointi on jätettävä kaiken näkevän Jumalan käsiin. Varmasti hän on armelias, jos pyrkimys on ollut hyvä ja vilpitön, vaikka sanat eivät olisikaan olleet sellaiset, mitä kirkossa käytettiin sairaan puolesta rukoilemisessa.
1 tykkäys