Jälkikristillinen ihminen ei tule toimeen ilman perisyntiä. Ei kyse ole ihmisen kokemuksessa koskaan siitä, että mitä todellisuus on, vaan millä tavalla sen voi käsittää. Sellainen todellisuus, joka on, mutta jota on mahdotonta käsitteistää, ei käytännössä ole olemassa yksilön tietoisuudelle. Ja ihmiset, jotka ovat pitkälle luopuneet sekä syyllisyydestä että kollektiivisuudesta, tuntevat kuitenkin kaipuuta molempiin.
Tämä johtuu sellaisesta psykologisesta jutusta, että jos ihmisen sisäinen ja ulkoinen tila eroaa, niin siinä on stressi tai jännite. Mutta siitä tekee siedettävämmän jos sen jännitteisen kohdan voi jotenkin selittää, sanoittaa tai muuttaa symboleiksi ja sillä tavalla tuoda tietoisuuteen.
Ihminen voi myös kokea olevansa moraalisesti oikeassa vain työstämällä asiaa symbolien kautta.
Ilmastonmuutos on siitä huono korvikeuskonto, että ainoa sen tarjoama toivo tai synninpäästö on alkaa tiedostamaan tai muuttua aktivistiksi. Olen menettänyt mielenkiintoni siihen uskonsotaan, että mitkä asiat siinä pitävät paikkansa ja mitkä eivät pidä.
Siinä on jotain junaonnettomuuden tuntua kun postmoderni ihminen yrittää löytää eri tapoja ratkaista yhteisöllisyyden ja syyllisyyden kysymyksiä. Keksitään valtava määrä tiivistettyä vettä, johon pitää lisätä vain vesi tai maailmaa syleileviä meren tyhjäksi kauhomisia. Tai sitten tehokkaita metodeita, joiden teho perustuu siihen, että ne prosessoivat ja pyörittävät vain itseään, eivätkä sitä asiaa, mihin niiden pitäisi kohdistua tai mitä niiden pitäisi käsitellä. Saadaan uskoa uskoon ja ajattelemisen ajattelemista (eli beta-ajattelua Barfieldin termein) ja itse asioiden sijaan puhetta niistä ja päättäväisiä eleitä.
On valtavasti liikkeitä, missä on puhetta uskossa kasvamisesta ja keskinäisestä rakkaudesta, mutta ei mitään sellaista sisältöä, mitä voisi kutsua kummaksikaan.
Ilmastojuttujen yksi keskeinen ongelma on, että jos niitä pidetään korvikeuskontona, niin siinä länsimainen, äärimmilleen viety yksilöys määritellään synniksi. Silloin synnistä vapautuminen tarkoittaa näennäisesti jonkinlaista sulautumista jonkin kollektiivisen vastuun osaksi. “Me, ihmiskunta, joka kannamme vastuuta maapallosta.” Käytännössä se tarkoittaa, että kyseinen, äärimmäinen yksilöys vain määritellään tietyn ideologian termein.
Salaliittoteoria on vähän samanlainen nimitys kuin homofoobikko. Eli se on vain yhden näkemyksen omaavan tahon tapa hyökkäävästi puhua jonkin toisen tahon näkemyksestä. Sellaista asiaa ei objektiivisesti ole olemassa. Siis itse en ainakaan ole eläissäni nähnyt sellaista asiaa, mikä teknisesti ottaen olisi “homofobiaa”, siis sairaalloista tai irrationaalista pelkoa. Hurjistunut väkijoukko ei kärsi fobiasta, vaan uhraamispaniikista, ja sen toiminta on ritualistisesti ajatellen aivan rationaalista. Salaliittoteorioihin pätee sama juttu. Ne hyvin harvoin sisältävät oikeasti teorian salaliitosta eli väitteen salaisesta sopimuksesta. Yleensä ne ovat havaintoja jonkinlaisesta kolluusiosta jonkin edun tai aatteen ympärillä.
Uskon, että ilmastonmuutoksessa on kyse samasta kuin evoluutioteoriassa. Ei niinkään varsinaisesta tieteestä, vaan tieteellisestä maailmankuvasta.