Kalvinismista

Oppi
1

Tuli sisäinen pakko kirjoittaa muutama rivi. Toivoakseni se on Jumalan Hengen mukaista.

Näkemykseni mukaan selkeä harha on sellainen käsitys, ettei uskosta muka voisi luopua ja ettei pelastusta muka voisi menettää edes tahallisella pahuuden harjoittamisella tai pois vetäytymisellä. Harha väittää, että luopuja ei ole koskaan oikeasti uudestisyntynytkään, eikä hänen uskonsa ole alkujaankaan ollut aitoa ja oikeaa - tällainen väite on sekä opillisesti kestämätön että sielunhoidollista puoskarointia.

Harhaoppi väittää, että jos ihminen on uudestisyntynyt Jumalan lapseksi, sellaista Jumalan lapseutta ei peruuta mikään. Kuulostaa pinnallisesti katsoen loogiselta, mutta se on ensiksikin epäraamatullista ja toiseksi pelkkää inhimillisen järjen päättelyä. Itse painotan USKOA ehdottomana pelastusopillisena prinsiippinä.

Koska pelastusopin tulee perustua Raamattuun ja erityisesti Uuden testamentin kirjoituksiin, on syytä ottaa huomioon tämä:

“Minun VANHURSKAANI on elävä USKOSTA, ja jos hän VETÄYTYY pois, ei minun sieluni mielisty häneen. Mutta me emme ole niitä, jotka VETÄYTYVÄT pois omaksi KADOTUKSEKSEEN, vaan niitä, jotka USKOVAT sielunsa PELASTUKSEKSI.” (Heb 10:38-39)

Pelkästään tuon raamatunkohdan mukaan ihminen VOI vetäytyä pois uskosta ja pelastuksesta. Ja niin voi tapahtua muun muassa siinä tapauksessa, jos rakastamisen käsky hylätään. Sen pohjaltahan kristitty pyrkii valitsemaan hyvän ja torjumaan pahan, vaikka hän vanhan luontonsa pohjalta onkin kelvotonta ainesta eikä onnistu vaeltamaan Jumalan tahdon mukaisesti muutoin kuin ajoittain eläessään Pyhän Hengen täyteydessä - ja silloinkin kovin vajavaisesti.

Ihminen voi siis paaduttaa sydämensä ja joutua uskossaan haaksirikkoon (1.Tim 1:19). Syntiä on monen tasoista, ja kristittykin on syntinen, mutta pidän selvänä, että tahallisen pahuuden harjoittajat eivät pelastu vaan sokeudessaan syöksyvät tuhoon. Sen takia kalvinistinen predestinaatio-oppi voi johdattaa ihmisiä väärään rauhaan eli tahasynneissä eläviä kuvittelemaan olevansa pelastuksesta osallisia vaikka eivät ole.

En pidä siitä, että tekstejä harmonisoidaan ja tulkitaan omien oppinäkemysten ja -mieltymysten pohjalta. Teksti pitää lukea ja ymmärtää niin kuin se on kirjoitettu.

On tullut aika, “jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia”. (2.Tim 4:3)

Kalvinistinen teologia on mielestäni jokseenkin laadutonta ja vain erään protestanttisen opinkehityksen väistämätön vaihe ja sivuhaara. SIITÄ HUOLIMATTA ekumenian hengessä painotan, että hekin uskovat Jeesukseen, mikä on pelastusopin kannalta erityisen oleellista.

Kirjoitin tämän, koska näyttää siltä, että kalvinistista oppia julistetaan näinä päivinä yhä enemmän meidänkin maassamme. Pidän turvallisempana klassista kristinuskoa ja klassista luterilaisuutta sekä vapaiden suuntien kristinoppia silloin, kun se ei ole laki- eikä hurmahenkistä paatosta vaan armoon ja rakkauden eetokseen pohjautuvaa ehtaa evankeliumia. Mutta siunatkaamme silti kalvinistisen teologian piirissä eläviä veljiämme ja sisariamme Jeesuksessa Kristuksessa!

2

Myös kristillisiltä näyttävien eksytysten kohdalla joillakin uskovilla on sellainen käsitys, että Jumala ei anna heidän eksyä, ja sitten he voivat olla mukana vaikka minkälaisessa epäilyttävässä toiminnassa.

2 tykkäystä
3

Voisitko tarkentaa, millaisia eksytyksiä tarkoitat… Muutoin jää hiukan epämääräiseksi tuo kommenttisi… Kalvinismihan on ihan kristillistä eikä ainoastaan siltä näyttävää, joten mihin mahdollisesti viittaat…?

4

Kun en tuota vapaakristillistä kenttää oikein tunne, niin haluaisitko antaa esimerkkejä? Onko kyse yksittäisistä saarnaajista ja heidän perustamistaan pienseurakunnista? Suomalaisen akateemisen teologian puolelta mieleeni tulee vain Juha Ahvio. Hän muistaakseni joskus kymmenisen vuotta sitten esitti, että korjattu Augsburgin tunnustus (1540?) ja Heidelbergin katekismus riittäisivät protestanteille ykseyden perustaksi.

Ajattelen siis 1500-1600-lukujen reformoitua teologiaa. Tuota teologiaa tunnustaneet eurooppalaiset kirkot ovat käsittääkseni liukuneet liberaaliteologiaan jo noin sata vuotta sitten, ja Amerikassakin Westminsterin tai Dortin kaanoneihin sitoutuvat “fundamentalistiset” reformoidut kirkot laskevat (joskus tekemäni nopean googlailun perusteella) jäsenmääränsä ennemmin kymmenissätuhansissa kuin sadoissatuhansissa. Mutta jotkin elementit kalvinistisesta teologiasta ilmeisesti viehättävät tietyntyyppisiä ihmisiä laajemminkin, ehkä jonkinlaisena rankkuuden tavoitteluna. (Aiemmin foorumilla vaikuttanut @Thinkcat kommentoi tällaisia, ilmeisesti lähinnä netin kautta vaikutteita imeneitä nuoria tekniikanopiskelijamiehiä??)
Sinä viittaat ehkä johonkin muuhun ilmiöön?

5

Tarkoitan karismaattisuuden ja menestysteologian yhdistäviä tahoja, ja niitä, jotka tuovat New agea kristillisyyteen.

1 tykkäys
6

Varmaankin juuri noin. Viime aikoina olen siellä täällä törmännyt siihen näkemykseen, että pelastusta ei voi menettää, ja jos joku luopuukin, hän ei ole koskaan oikeasti uskossa ollutkaan. Pidän sellaista ikävänä harhakäsityksenä ja myös sielunhoidollisena puoskarointina. Tässä pari esimerkkiä:

  1. Armon Baptistiseurakunta: Mitä on kalvinismi? Mitä on reformoitu teologia?

Kyseisellä saarnamiehellä on paljon helluntailaisuuden kritiikkiä ja varsinkin kielilläpuhumisen mitätöintiä, mikä minulle kertoo vain sen, että hänellä itsellään ei ole kyseistä lahjaa.

  1. Facebook-ryhmä: Uskovat

Tuo ryhmä on äskettäin perustettu nimenomaan predestinaation pohjalle. Omalta suunnaltani kyse on heidän suhteensa kuitenkin vain opillisista näkemyseroista, sillä vaikka kalvinistinen teologia on mielestäni tässä kohden varsin laadutonta, se ei tietenkään merkitse sitä, että pitäisin sen piirissä eläviä kristittyjä pelastuksesta osattomina.

Predestinaatiossa on äärimmäisen ongelmallinen uskonnonfilosofinen ongelma. Hämmästyn sitä, että uskonpuhdistajat eivät sitä jo aikoinaan kyenneet laadukkaasti käsittelemään.

Arvelen, että Ahvio ei kannata predestinaatio-oppia. Hän on sen verran sekä hengellinen että älykäs yksilö. :slightly_smiling_face:

7

Tuo Armon Baptistiseurakunta, jonka @Semajah mainitsi, on yksi niistä muutamista suomalaisista seurakunnista, joiden ihan virallinen oppi on kalvinistinen. Näistä joskus foorumilla puhuttiin: on nämä muutama baptistinen seurakunta, jotka kai hiljattain liittyivät yhteen uudeksi kirkkokunnaksi, plus yksi presbyteerinen, eli sama mutta lapsikasteella. Vaikutteita voi olla muuallakin, mutta nämä ovat seurakuntatasolla kalvinismin kannalla. Mulle on vaikutelmaksi näistä tullut, että ovat myös eettisissä/syntikysymyksissä aika tiukkoja porukoita, mutta voin olla väärässäkin.

Sitä, ettei oikeasti uskoon tullut voi menettää pelastusta, lienee vilahdellut ainakin yksittäisten henkilöiden puheissa jo hyvän aikaa. Vapaasuuntaisista seurakunnista lähteneillä on joskus ikäviä tarinoita siitä, miten uskon loppumiseen on todettu, että et sinä sitten koskaan ole oikeasti uskossa ollutkaan. Ymmärrän hyvin, miksi tuollainen tuntuu loukkaavalta, jos ihminen on kuitenkin vuosia itse kokenut olevansa uskossa ihan samalla tavalla kuin muutkin. Sitä mikä on totuus tässä asiassa, me ei tietysti voida tietää. On kuitenkin jotenkin pelottava ajatus sekin, että ihminen voisi jotenkin vain luulla olevansa uskossa, mutta silti aidon pelastavan uskon ulkopuolella, vaikka tunnustaa kristilliset perusdogmit. Tällaisen “luulouskon” konsepti kyllä esiintyy joissain herätysliikkeiden vanhoissa opetuksissa.

2 tykkäystä
8

Omituista että Suomeen syntyy peräti reformoituja tunnustuskuntia. Mistähän moinen ilmiö kumpuaa? Onko maailmalla jotain internet-julkisuutta saaneita saarnaajia?

Reformoitu seurakunta

Tässähän ollaan lähestyttävällä ja lämpimällä asenteella liikkeellä.

1 tykkäys
9

Erikoista on se, että noissa piireissä helposti annetaan ymmärtää, että usko Jeesukseen ei riitäkään sielun pelastukseen, vaan pitää olla myös heidän oppinsa mukainen näkemys mm Jumalan valinnasta ja predestinaatiosta.

Minusta semmoinen on tyypillistä lahkolaisuutta ja kuppikuntaisuutta, joka ei edes halua mitenkään tunnustaa koko kristikunnan yhteyttä.

Tai sitten olen vain tömännyt muutamiin ahtaasti ajatteleviin yksilöihin, ja niitähän on toki kaikissa uskonnollisissa poppoissa. Paljon noissa kuulemissani puheissa on kuitenkin muiden kristillisten kirkkokuntien ja uskonyhteisöjen näkemysten kritiikkiä ja haukkumista.

10

Haukkuminen on eri asia kuin asiallinen eri mieltä oleminen ja sen erimielisyyden syyn perusteleminen teologisista lähtökohdista. Haukkuminen on oman statuksen omissa silmissä nostamista muita alaspainamalla.

Jos lähtökohta uskovalla on hyvin dogmaattinen ja joustamaton tai tarkemmin sanottuna sellainen, ettei siinä kyetä näkemään, että kyse on (esim. predestinaation ollessa kyseessä) vain tulkinnasta, joka ei ole siitä syystä absoluuttisen varma näkemys siitäkään näkökulmasta, että Raamattua pidetään auktoriteettina, niin en ihmettele, jos on sellaista oppikiivailua, jossa toisella tavalla uskovia pahimmassa tapauksessa mustamaalataan.

Jos ymmärtää ja tunnustaa sen, että omassa käsityksessä on kyse vain tulkinnasta ja että voi olla käsityksissään jopa täysin väärässä, niin silloin ei ole mahdollisuutta muiden alaspainamiseen siitä syystä, että näillä on erilainen käsitys.

11

Riippuu varmaan siitä, miten se predestinaatio määritellään, onko ongelmaa? Esim. arminiolaisilla ja luterilaisilla on erilaiset predestinaatiokäsitykset suhteessa toisiinsa ja suhteessa kalvinistiseen predestinaatioon.

Sellainen kalvinismi, johon kuuluu teologinen determinismi, on mielestäni itsensä kumoava.

12

Ajatus siitä, että voisi elää kuin sika pellossa ja silti olla valittu, ei käsittääkseni saa tukea Calvinilta, jonka mukaan hyvät teot ovat perusta henkilökohtaiselle vakuuttumiselle siitä, että on valittu. Pelastuksen perusta ei ole kuitenkaan ihmisen teot tai pyhityselämä.

Luterilainen ei etsi vakuuttumista valinnastaan muualta kuin Jumalan sanasta ja sakramenteista, joihin kuka tahansa voi turvautua, koska luterilaisuuden mukaan Kristus on kuollut kaikkien puolesta.

Jos Kristus ei ole kuollut kaikkien puolesta vaan ainoastaan valittujen, niin silloin siitä, että vain ja ainoastaan turvautuu Kristukseen, ei voi saada täyttä varmuutta siitä, että Kristus on kuollut juuri sen turvautujan puolesta, eli tarvitaan vakuuttuminen lisäksi muualta (pyhityselämästä).

3 tykkäystä
13

Lutherilaisen opin mukaan uudestisyntyminen tapahtuu Kasteessa jossa vanha kuolee ja uusi syntyy, Jumala synnyttää uudesti veden ja Hengen kautta, luo tavallaan ihmisen uudestaan. Näin käy toteen sana ” Autuas se jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa, toisella kuolemalla ei häneen ole valtaa”
Kääntyminen siis uskoon tulo ei ole uudestisyntyminen.
Kastettu eli uudestisyntynyt voi kyllä luopua uskosta mutta ei hän silti Kastettaan menetä koska se on liitto Jumalan puolelta mutta hylkää epäuskolla autuutensa.

14

Tästä minun pitikin vielä kysyä. Viittaatko nyt siis noissa myöhemmissä viesteissä käsiteltyihin armon baptistiseurakuntiin, joissa sinua siis närästi oppi pyhien kestävyydestä, nykyisten karismaattisten ilmiöiden kieltäminen ja vaatimus täydestä opillisesta yksimielisyydestä pelastuksen ehtona? Vai tarkoitatko nyt koko klassisen reformoidun teologian traditiota? Jälkimmäistä väitettä en oikein ymmärrä, siis jos “laadukkuudella” tarkoitetaan akatemisessa mielessä teologian laajuutta, systemaattisuutta ja johdonmukaisuutta. Calvin tuskin oli Lutheria tai Melanchtonia laaduttomampi teologi, tai Herman Bavinck Franz Pieperiä laaduttomampi dogmaatikko (viimeksimainittuja herroja en tosin ole itse lukenut). Kalvinistien sakramentti- ja kirkko-oppi tietenkin on pahasti typistetty, voi olla että asiaan vakavasti suhtautuvilla uudemmilla reformoiduilla dogmaatikoilla on vaikeuksia tämän selittämisessä?

Yleisesti ottaen, teologioidensa systemaattisessa esittämisessä katolilaiset ja kalvinistit ovat käsittääkseni ortodoksien ja luterilaisten edellä. Viimeksimainitut voivat tietenkin tehdä tästä “keskeneräisyydestään” teologisen hyveen, mitä se ehkä onkin. Joka tapauksessa olen taipuvainen ajattelemaan että kalvinismi (klassisessa mielessä) on nimenomaan kaikkein johdonmukaisimpaan lopputulokseen kehitettyä läntistä teologiaa.

15

Kiitos kiinnostuksesta. Huomaan, että minun olisi jälleen ollut hyvä ilmaista tarkemmin. Kaikessa johdonmukaisuudessaan ja nimenomaan armon opetuksessaan reformoitu tai kalvinistinen näkemys on varsin lähellä uskonvanhurskausoppia, mutta riipivän ristiriidan näen siinä, että pelastusta ei muka voisi menettää, sillä kalvinismissa pelastus näyttää perustuvan Jumalan henkilökohtaiseen valintaan eikä evankeliumin synnyttämään uskoon.

Laaduttomuudella tarkoitan juuri tuota ongelmapistettä, jota mielestäni ei olla kalvisnismissa kyetty ratkaisemaan teologisesti ja uskonnonfilosofisesti riittävän tyydyttävällä tavalla.

Tällä forumilla on ollut keskustelua monergismista ja synergismistä, ja siihenhän tämä asia läheisesti liittyy. Mutta näyttää siltä, että useimpien mielestä asiassa voi olla vain kaksi vaihtoehtoa, ja ne ovat mielestäni kumpikin virheellisiä.

Kuten olen aiemmin maininnut, ajattelen niin, että armo ja siis pelastus henkilökohtaisella tasolla pysyy jos usko pysyy. Johannes ilmaisee näin voimakkaasti: “Tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme.” (1.Joh 5:4) Seuraavat raamatunkohdat puhuvat uskonvanhurskauden puolesta uskon tärkeyttä ja merkitystä vahvasti painottaen:

“Minun VANHURSKAANI on elävä USKOSTA, ja jos hän VETÄYTYY pois, ei minun sieluni mielisty häneen. Mutta me emme ole niitä, jotka VETÄYTYVÄT pois omaksi KADOTUKSEKSEEN, vaan niitä, jotka USKOVAT sielunsa PELASTUKSEKSI.” (Heb 10:38-39)

“Asettaakseen teidät pyhinä ja nuhteettomina ja moitteettomina eteensä, JOS te vain pysytte uskossa, siihen perustuneina ja siinä lujina, horjahtamatta pois sen evankeliumin toivosta, jonka olette kuulleet.” (Kol 1:22-23)

Paavali myös muistuttaa, että ihminen voi paaduttaa sydämensä ja joutua uskossaan haaksirikkoon (1.Tim 1:19). Ja UT:ssa on paljon kohtia, varoitetaan synnistä ja sydämen paaduttamisesta.

“Katsokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän LUOPUU elävästä Jumalasta, vaan kehoittakaa toisianne joka päivä, niin kauan kuin sanotaan: “tänä päivänä”, ettei teistä kukaan SYNNIN PETTÄMÄNÄ paatuisi; sillä me olemme tulleet osallisiksi Kristuksesta, KUNHAN VAIN pysymme luottamuksessa, joka meillä alussa oli, vahvoina loppuun asti.” (Heb 3:12-14)

Mutta laaduttomuudella viittaan myös erittäin heikosti käsitettyyn hengelliseen kristinopilliseen tosiasiaan (jos nyt tosiasioista voidaan puhua) eli lähes ylivoimaiseen vaikeuteen ymmärtää, että kristittyjen tulisi pitää itsensä (synnille) kuolleina, ja sen tähden synnillä ei ole heihin mitään “otaa”, josta se voisi ottaa kristityn kiinni ja hukuttaa kadotukseen. Kalvinistit ovat ratkaisseet ongelman omalla tavallaan, mutta pidän predestinaatiota ehdottomasti virheellisenä näkemyksenä.

Väkinäisesti suoritetusta tekstikohtien opillisesta harmonisoinnista seuraa ehkä johdonmukainen oppirakennelma, mutta minusta sellainen on älyllistä epärehellisyyttä, joka ei tee oikeutta totuuden sanalle. Minusta on kummallista pyrkiä antamaan jakeille uusia merkityksiä ja sisältöjä. Sellainen kuulostaa kirjoitusten tarkoitukselliselta kieroon vääntämiseltä, ja sellaisellahan voi olla hyvinkin vakavia seurauksia (2.Piet 3:16).

16

Hei @Optatus, onnistuinko viestissäni ilmaisemaan, mikä minua kalvinismissa häiritsee, eli saitko kiinni noista tiivistyksistäni?

Kalvinistisessa opissa näyttäisi olevan aika inhimillinen johdonmukaisuuden tarve ja agenda, jolloin näyttää siltä, että tietyt raamatunkohdat sivuutetaan antamalla niille oma tulkinta ja sisältö, joka ei tee oikeutta tekstille.

Tulee mieleeni muodikas konstruktiivinen teologia, joka syleilee koko maailmaa ja näyttää ikään kuin rakkauden nimissä ja keinotekoisesti hyväksyvän kaikki maailman uskonnot ja uskomukset ja aatteet. Sellaista on edustanut jossakin määrin professori Veli-Matti Kärkkäinen ehkä lähinnä globaalia dialogia varten ja sitten vielä syvemmässä mielessä kirkon tiedotuskeskuksen johtava asiantuntija Jyri Komulainen, joka haluaa omia ja vangita kristinuskon poliittisiin tarkoituksiin vapautuksen teologian nimissä. Mielestäni sellainen “appropriaatio” ei ole oikein, mutta kaikki on näköjään moniäänisessä kirkossa mahdollista.

Inhimillinen viisaus ei sovi kristinopin tulkitsijaksi. Minusta näyttääkin siltä, että noissa molemmissa (kalvinismi ja konstruktivismi) inhimillinen järki asetetaan evankeliumin hullutuksen yläpuolelle.

Eiväthän kaikki Uuden testamentin mukaan pelastu vaan vain ne, jotka uskovat Jeesukseen, eikä siellä ymmärtääkseni tarjota mitään kiertoteitäkään vaan edellytettään nimenomaan uskoa Jeesuksen nimeen. Siksi ilosanomaa on saarnattava kaikille kansoille. Eikä tässä ole edes mitään mahdollisuuksienkaan tasa-arvoa - sekin on vain inhimillisen oikeudentajun vaatimus.

“Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,” (1.Tim 2:5)

“Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman.” (Apt 4:12)

“Me saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta.” (1.Kor 1:23)

1 tykkäys
17

Luulen ymmärtäneeni että kyse on pelastusopista. Et hyväksy kalvinistien kaksoispredestinaatio-oppia ja siihen liittyvää oppia pyhien kestävyydestä. Minunkin mielestäni ne ovat vääriä, mutta ortodoksina kannatankin synergismiä. Jos sen sijaan joku on monergisti, niin kalvinistinen teoria on silloin mielestäni johdonmukaisin tai ainoa johdonmukainen teoria. Edellä jo mainitsin että pyrkimys johdonmukaisuuteen ei ole teologiassa ainoa tai välttämättä korkein arvo. Olet aiemmin kertonut että et kuulu mihinkään kirkkoon ja että sinulla on mielestäsi jokin kolmas tie, joka kiertää monergismi-synergismi vastakkainasettelun. Jos tämän oman oppisi perusteluna on seuraava lausumasi

niin en välttämättä ymmärrä sitä, tai en osaa sanoa seuraako argumenttisi lähtöoletuksesta väittämäsi lopputulos. Ilmaukset tyyliä ‘olla kuollut jollekin’ tai ‘pitää itseään kuolleena’ voivat tarkoittaa eri yhteyksissä eri asioita. Jos ja kun niitä käytetään jossain Raamatun kohdassa kuvainnollisesti, niin silloin niiden kirjaimellisen merkityksen pohjalta ei voine tehdä mitään teologisesti sitovia päätelmiä.

18

Haluan tähdentää, että vaikka kyse on erilaisista pelastusopillisia näkemyksistä, katson kalvinistienkin toki olevan pelastuksesta osallisia ja nimenomaan evankeliumin synnyttämän uskon perusteella.

Mielestäni on selvää, että tietty opillinen ymmärrys ei pelasta vaan Vapahtajan puoleen kääntyminen ja hänen kauttaan Jumalaan turvaaminen – ja siis usko Jeesukseen Kristukseen pelastaa. Teologit voivat sitten pähkäillä syvemmin, mitä kaikkea se voi tarkoittaa.

En puhuisi “omasta opistani” vaan pelastusopillisesta näkemyksestäni, jonka en edes näe olevan mitenkään ristiriidassa muiden kristittyjen uskon kanssa. Se mistä olen kirjoittanut, on nimittäin mielestäni erittäin helposti ymmärrettävissä. Erityisesti kristityksi tulemisen suhteen

  1. Jumala ei henkilökohtaisesti määrää ketään yksilöä kristityksi.
  2. Kukaan ihminen ei voi omin avuin tehdä itsestään kristittyä.

Se kolmas vaihtoehto on yksinkertaisesti se, että

  1. evankeliumi synnyttää pelastavan uskon.

Mysteeri on siinä, että emme tiedä, mikä mahdollinen ominaisuus ihmisen sisimmässä vaikuttaa siihen, että toinen evankeliumin uskoo ja toinen sen torjuu. Mutta mielestäni tämä näkemykseni ratkaisee monergismi/synergismi-kiistan.

Tämä yllä oleva koskee siis uskoon tulemista. Arvioni mukaan jatkossa pelastavan uskon pysyminen kristityssä voi riippua hänen omista valinnoistaan, mutta en silti nimittäisi sitä varsinaiseksi synergismiksi, sillä ei ihminen voi valmiiseen pelastukseen mitään omaa osuuttaan lisätä. Kuitenkin katson, että UT:n mukaan kristitty voi synnin pettämänä paatua ja joutua uskossaan haaksirikkoon, jolloin se tärkein pelastuksen elementti eli usko uhkaa kadota. Näyttää siltä, että monergistiset kalvinistit ajattelevat tässä kohden toisin.

Korostamani kuoleman ajatus, johon viittasit, ei ole mitenkään perusteena yllä olevalle, vaan se liittyy hengelliseen arkielämään ja kristityn todelliseen ja suorastaan riemulliseen vapauteen synnin vallasta. Kristityllä on nimittäin monin tavoin vajavaisena uskovaisena helposti riittämättömyyden tunne. Sellainen tunne olisi kuitenkin vältettävissä, sillä kristitty on “täydellinen Kristuksessa”, ja hänen syntinsä ovat pois otetut – menneet, nykyiset ja tulevat synnit – koko paketti. Silti jokaisen kristityn on syytä valvoa omaa tilaansa, jotta usko – se tärkein – ei haihtuisi olemattomiin.

“Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu,” (Gal 2:19)

“Ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa.” (Gal 2:20)

Oman käsitykseni mukaan tämä kaikki esittämäni on vain kirkasta evankeliumia, minun jäsentelylläni ja sanoituksellani.

19

En sanoisi ihan näinkään. Kalvinismin ja luterilaisuuden ero on siinä, että luterilaisuudessa pelastusvarmuus (monergistinen) ei löydy omasta kokemuksestani vaan Raamatusta/Jumalan lupauksesta. Se sana joka pelastaa meidät, on sama sana joka luo meidät, eikä meillä ole mitään osuutta luomisemme → monergsmi.

Kalvinistinen uskon luopumattomuus, kyvyttömyys olla luopumatta uskosta (Perseverance of faith, TULIP) ei ole myöskään aivan yksioikoinen käsitys. Kalvinisteilla on itse asiassa kaksi uskoa tai pelastava usko on eri asia kuin usko Jumalaan. Tähän törmää usein herätyskristillisyydessä eri sanankääntein: Uskon Jumalaan, mutta en ole uskossa, en ole uskomassa tms.

Calvinin oma lähtökohta oli pastoraalinen: Kuinka voin olla varma pelastumisestani. Ja tämän varmuuden voin saada ainoastaan sisäisenä kokemuksena, eli oma kokemukseni määrittelee sen, eikä jokin itseni ulkopuolinen, kuten esim. Jumalan sana.

D

2 tykkäystä
20

Jep! Jumala pelastaa meidät, koska me syntiinlankeemuksen jälkeenkin olemme yhä hänen luomistekonsa, eli pelastus perustuu luotuisuutemme, jossa on tarttumapinta evankeliumille. Toisin sanoen Pyhä Henki yhdistää meidät uuteen Aadamiin, Kristukseen uskon kautta. Meitä ei siten ole jossain pre-historiassa valittu erikseen pelastukseen kaikkien ihmisten joukosta, kuten kalvinismi käsittää.