Kalvinismista

Oppi
61

Koska vapaa ratkaisu on vanhan Aadamin lain sanelema teko, jolla hän kuvittelelee vanhurskautuvansa! Siksi tarvitaan uudestisyntyminen uudessa Aadamissa Kristuksessa, joka on ottanut kantaakseen kaiken sen mikä on Vanhaa Aadamia ristille. Tämä tapahtuu siinä uskossa, joka on Kristuksessa kun Jumala on lain vasaralla saanut murskattua Vanhan Aadamin ja siirtänyt meidät uudestisyntymisen kautta Uuteen Aadamiin Kristukseen. Eihän ole mahdollistakaan, että näin kuollut Vanha Aadam enää eläisi. Se kyllä temppuilee vielä uskovan lihassakin niin kauan kuin tätä ajallista elämää kestää, mutta yhtä kaikki sen synnit ovat nyt pyyhitty pois ja uskova elää nyt hengessä tätä tämän puoleistakin elämää.

Room 8:1-4: “Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista. Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa, että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen.”

62

Olen lukenut tätä lausetta eilisestä lähtien. En saa vieläkään tolkkua. Predestinaatio luterilaisuudessa tarkoittaa lyhyesti:

Predestinaatio eli Jumalan iankaikkinen valinta koskee ainoastaan Jumalan hurskaita, rakkaita lapsia.

Iankaikkisuus ei tarkoita ennen aikojen alkua tehtyä päätöstä (se ei täsmälleen ottaen tarkoita kalvinismissakaan jotain ajan kohtaa ennen luomista tai syntiinlankeemuksen jälkeen) vaan kaikkea aikaa vastapäätä tehtyä päätöstä. joka on siis yhtä aikaa ennen, samaan aikaan ja jälkeen. Ihmistä ei predestinoida koska hän on hurskas ja Jumalalle rakas. Hän on sitä silloin kun on, koska hänet on predestinoitu. Vaikka viimeisellä henkäyksellään. Predestinaatio on sitä, että mikään mitä ihminen tekee ei ole este sille etteikö Jumala voisi tehdä työtään hänessä.

Ihminen voi yhteiskunnallisessa mielessä tehdä vapaita valintoja, mutta uskonnollisessa mielessä ei. Ihminen on tahtomisineen uskonnollisessa mielessä aina sidottu. Ihminen on joko Jumalan tai Saatanan sitoma jolloin ihminen voi olla vapaa, tehdä asioita vapaasti kenenkään pakottamatta. Ihminen voi olla vapaa synnistä (Luther käyttää termiä kuninkaallinen vapaus), jolloin hän voi tehdä hyvää lähimmäiselleen ja rakastaa tätä ja Jumalaa ilman ulkoista pakkoa. Tai ihminen voi olla vapaa vanhurskaudesta ja tehdä syntiä vapaasti, ilman ulkoista pakkoa.

Sidottu ratkaisuvalta ja vapaa tahto eivät ole toisiaan poissulkevia vaihtoehtoja, vaan vapaa tahto edellyttää sidottua ratkaisuvaltaa. Vapaa tahto ei luterilaisuudessa ole ihmisen kyky tai taito, vaan uskoon tai epäuskoon sidottu olemisen tapa: joko kuninkaallinen vapaus tai saatanallinen vapaus tehdä asioita.

Toki jos olet sitä mieltä, että määritelmäsi on kategorisesti paikkansapitävä ja muiden on se hyväksyttävä, niin lopputulema on varmaan sitä mitä haluat sen olevan.

Usko on vapautta kausaliteetista ja determinismistä. Se joka ennen kohteli lähimmäistään huonosti ei enää teekään niin. Se joka vihaa Jumalaa ei enää vihaakaan Jumalaa.

D

1 tykkäys
63

Jos jotain tapahtuisi ilman kausaliteettia, niin se tapahtuisi ilman sitä tapahtumaa aiheuttanutta syytä. Kaikella on syynsä. Mitään ei tapahdu ihmistodellisuudessa ilman syytä. “Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt.” (Joh. 6:29) Jos ihminen ei kykene itse uskomaan, mutta uskoo Jumalan teosta tai vaikutuksesta tai rakastaa Jumalan vaikutuksesta, niin uskominen ja rakastaminen ei nähdäkseni tapahdu ilman kausaliteettia. Jumala on vaikuttava syy. Monergismia, ellei ajatella, että Jumalan vaikutuksen edellytyksenä on ihmisen oman tahdon vastauksen kuunteleminen ja sen ollessa halukas Jumala vastaa antamalla uskon tai aiheuttamalla rakastamisen.

64

Mutta tällöinhän determinismi ei tule kysymykseen! Ihminen pelastuu juuri sillä tavoin kuin Luther tuossa edellä esittämissäni sitaateissa kuvaa. Sillä tavoin meidät on edeltä määrätty pelastumaan ja tätä edeltä määrääminen Raamatussa tarkoittaa. Ihminen on siis Jumalan vaikutuksen kohteena.

Pääteoksensa loppukappaleessa Luther alleviivaa visiotaan Pyhän Hengen vaikutuksesta ihmisten vapautumiseen pahan orjuudesta:

"Jos uskomme, että Saatana on tämän maailman ruhtinas, joka kaikin voimin väijyen taistelee Kristuksen valtakuntaa vastaan eikä päästä käsistään vangitsemiaan ihmisiä, ellei joudu karkotetuksi Ju­malan Hengen voimalla, on jälleen selvää, että vapaan ratkaisuvallan olemassaolo on mahdottomuus. Niin ikään, jos uskomme alkusynnin turmelleen meidät siinä määrin, että se hyvää vastustamalla aiheuttaa tavatonta työtä ja tuskaa.niillekin, joita Henki kuljettaa, niin on ilmeis­tä, että Henkeä vailla olevaan ihmiseen ei ole jäänyt jäljelle mitään sel­laista, mikä itsessään kykenisi kääntymään hyvän puoleen"14

Ihmiset vailla Pyhää Henkeä ovat pahan sitomia siinä määrin, ettei heillä itsellään ole resursseja kääntyä pois itsensä ja tämän maailman rakastamisesta todellista korkeinta hyvää eli jumalaa kohti. Vain Ju­malan Hengen voima kykenee tempaamaan Saatanan vaikutuspiiriin joutuneet vapaiksi.takaisin Jumalan yhteyteen.

Tulee muistaa, että Luther puhuu tässä kaiken aikaa niistä realitee­teista, jotka ovat ihmisen itsensä yläpuolella, ei jokapäiväisestä luon­nollisesta ja sosiaalisesta elämästä, jossa kaikilla on mahdollisuus teh­dä suhteellisen vapaita valintoja.

Kuten näimme, Lutherin mukaan ihminen luotiin Jumalan kuvak­si, mikä merkitsi Luojan Hengen läsnäoloa ihmisessä, läheistä sisäistä persoonallista yhteyttä Luojan ja luodun välillä. Myös silloin, kun syn­tiinlankeemusta ei ollut vielä tapahtunut, ihminen tarvitsi tätä armon Hengen läsnäoloa pysyäkseen hyvyyden tilassa jumalaa rakastaen ja hyvää tehden.

Pysyminen synnittömyyden tilassa edellytti Luojan Hengen asu­mista ihmisessä. Kun Hengen aikaansaama yhteys Luojaan särkyi, lan­gennut ihminen ei mitenkään omin kyvyin enää voinut saada takaisin menetettyä “Hengen ensi hedelmää”.

Miikka Ruokanen, Miten uskoa kun ei voi uskoa, s. 155.

Determinismi taas on käsityskanta jossa ihminen on vain kohtalon kuljettama, voimatta vaikuttaa millään tavoin mihinkään.

65

Et pyytänyt suorasanaisesti selventämään, mitä tarkoitin, mutta selvennän silti.

Tunnustuskirjat ja käsittääkseni myös Luther opettavat, että kastettu, uudestisyntynyt eli siis uskovainen ihminen voi menettää pelastuksensa eli pelastavan uskomisensa. Tästä nähdäkseni seuraa, ettei Jumala ole determinoinut luterilaisuuden mukaan jokaista uskovaista ihmistä pelastukseen. Silloin ei nähdäkseni voida myöskään pitää tiukasti kiinni siitä, ettei ihmisen vapaalla ratkaisuvallalla ole mitään tekemistä ihmisen lopullisen pelastuksen kanssa; mutta tämä ajatus vapaan ratkaisuvallan osittaisesta vaikutuksesta pelastukseen on kuitenkin ristiriidassa Lutherin Sidotun ratkaisuvallan kanssa.

Miten se, että uskovaista ei olisi determinoitu lopulliseen pelastukseen (koska uskon voi menettää), sopisi yhteen sen ajatuksen kanssa, että jokainen lopullisesti pelastuva on predestinoitu eli valittu, jos ei allekirjoiteta ajatusta siitä, että predestinaatio perustuu jossain määrin Jumalan puolelta “ennalta” nähtyyn lopullisesti pelastuvan ihmisen osittain vapaasta ratkaisuvallasta johtuvaan uskossa loppuun asti pysymiseen. Nähdäkseni ei Tunnustuskirjat eikä myöskään Luther opeta, että predestinaatio perustuisi siihen, että Jumala näkee “ennalta” ihmisen kestävän osittain vapaan ratkaisuvaltansa nojalla uskossa loppuun asti.

1 tykkäys
66

Determinaatio tulee hyvin selkeästi ilmi alla näkyvässä raamatunkohdassa, eikä se ole ristiriidassa millään muotoa luterilaisen monergismin kanssa, joka rikkoo langenneen luonnon alaisen kausaliteetin. Siitä, että vanha aatami ei tee mitään ilman mitään syytä tai kausaliteetin ulkopuolelta ei-kausaalisesti kuin ihmeestä, ei seuraa mielestäni johtopäätöstä, että niinpä hengellisessä todellisuudessa asioita tapahtuu ilman syitä tai ilman determinaatiota.

“Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut.” (Ps. 139:16b)

Jos kristityn ihmisen mielestä ihminen voi vaikuttaa pelastukseensa, hänen pelastuskäsityksensä voi olla esimerkiksi ortodoksisen kirkon käsitys. Synergismi on sopusoinnussa sen ajatuksen kanssa, että ihminen voi vaikuttaa pelastukseensa.

Ihminen voi vaikuttaa determinisminkin mukaan elämäänsä, mutta niistä lähtökohdista ja rajoituksista käsin, joita ihmisellä on. Asioita ei tapahdu ei-kausaalisesti. Asiat muuttuvat myös omassa elämässä kausaalisesti.

67

Nämä eivät ole toisiaan poissulkevia vaihtoehtoja kuten olen usein selittänyt. Ihmisen tahto on aina sidottu, joko Jumalaan tai Saatanaan. Ollessaan sidottu Jumalaan se on vapaa synnistä ja ollessaan sidottu Saatanaan se on vapaa vanhurskaudesta. Kyse ei ole punktuaalisesta kertaluontoisesta tapahtumasta, jossa ihminen siirtyy kerralla ja loppuajaksi jompaan kumpaan, vaan jokapäiväisestä olemisesta joko Jumalan tai Saatanan ajamana. Kun Jumala nappaa ihmisen niin hänet vedetään kuninkaalliseen vapauteen jossa ihminen voi tehdä vapaasti hyvää lähimmäiselleen ja rakastaa Jumalaa. Se että teen uskonratkaisun on seurausta siitä, että Jumala on kaapannut minut sanomaan kyllä vapaasti Jumalalle. Kyseessä on itse asiassa vain sen faktan ääneen sanomista että Jumala on minut pelastanut.

D

1 tykkäys
68

Käsitys, jota tuossa selität, on nähdäkseni kompatibilistinen. Se ei ole nähdäkseni samanlaista vapaata tahtoa kuin on synergistisen pelastusopin vapaa tahto, esimerkiksi ortodoksisen kirkon vapaa taho. Käsite (vapaa tahto) on sama, mutta toisessa paikassa se ymmärretään kompatibilistisesti ja toisessa ei-kompatibilistisesti. Itse en pidä kompatibilistista vapaata tahtoa siinä mielessä vapaana, että se olisi perimmäisessä mielessä vastuussa valinnoistaan, vaikka tekeekin valintoja oman luontonsa mukaisesti ilman ulkoista pakkoa.

69

No, se on luterilainen käsitys. Sidottu ratkaisuvalta ja vapaa tahto operoivat eri tasolla. Tahto ei ole ihmisessä oleva kyky, kapasiteetti/entiteetti joka voisi olla joskus jopa passiivisessa tilassa. Ihminen on itsensä tahtoen tai sitten ei.

D

70

Nähdäkseni on ero näillä:

A) Uskovaisen ihmisen sellaisen vapaan tahdon vaikutus lopulliseen pelastukseen, joka kumpuaa yksin Jumalasta tai monergismista.

B) Uskovaisen ihmisen sellaisen vapaan tahdon vaikutus lopulliseen pelastukseen, joka ei kumpua kokonaan Jumalasta vaan osittain ihmisen omasta, Jumalasta riippumattomasta vapaasta tahdosta.

Luterilaisuuden mukaan uskon ja pelastuksen voi menettää, mutta ihmisen siirtyminen vihollisen leiriin tai joka tapauksessa pois Jumalasta ei voi olla Jumalan omaa vaikutusta; eikä se käsittääkseni voi olla myöskään yksin Saatanan vaikutusta, koska ne asettaisivat Jumalan kyseenalaiseen valoon, josta syystä nähdäkseni luterilainen joutuisi mielestäni johdonmukaisuuden nimessä ajattelemaan, että ihminen Jumalan yksinvaikuttavuudesta riippumattomasti valitsee epäuskon tien ja siksi menettää pelastuksensa. (Näin ei kuitenkaan luterilaisuudessa ajatella, enkä ymmärrä, miksi ei ajatella.) Tästä kuitenkin nähdäkseni seuraa, että uskossa pysyminen on tavallaan pohjimmiltaan synergismiä B). Uskovan ihmisen on Jumalan yksinvaikuttavuudesta riippumattomasti vastustettava epäuskomisen kiusausta tai muun epäuskoon johtavan synnin kiusausta riittävässä määrin, muuten hän ei pelastu. Minä en näkisi tällä radikaalia eroa synergististen kirkkojen opetukseen, mutta radikaali ero olisi kaksinkertaisen predestinaation kalvinismiin, jossa tuskin sama ihminen on määrätty sekä pelastukseen että kadotukseen ja synergistinen kilvoitus ratkaisisi sen, kumpaan ennalta valintaan ihminen päätyy.

1 tykkäys
71

Pidätkö mahdollisen omalla kohdallasi sitä, että voit luopua uskosta ja menettää pelastuksesi?

“Tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja.” (1 Tim. 4:1)

Uskosta luopuminen on mahdollista auktoriteettina pitämäsi sanan mukaan.

Pelastus tulee käsityksesi mukaan kokonaan ihmisen ulkopuolelta. Jos sen voi mielestäsi menettää “sisäpuolelta” käsin, ihmisen omasta syystä, niin miksi et voisi ajatella, että pelastuvan uskon säilyminen vähintään edellyttää sen, että uskova ihminen ainakin jossain kohtaa elämässään Jumalan yksinvaikuttavuudesta riippumattomasti vastustaa kiusausta, joka johtaisi luopumukseen? Jumalahan ei voi vaikuttaa uskosta luopumista, eikä Saatana eivätkä muut ihmiset voi vaikuttaa yksin uskosta luopumista, tai jos vaikuttaisivat, ihminen ei itse olisi vastuussa luopumisestaan. Ihminen olisi silloin uhri. Koska uskon ja pelastuksen menetys ei siis johdu Jumalasta eikä Saatanasta eikä muista ihmisistä, syy on ihmisessä. Jos kaikkia uskovia kiusataan luopumuksella, niin se seikka, etteivät kaikki luovu, ei voi johtua siitä, että Jumala ei yhtä vahvasti haluaisi vaikuttaa niissä pelastusta, jotka luopuvat, joten syy luopumiseen on ihmisessä, ja OSAsyy siihen, miksi toinen, jota myös kiusataan, ei puolestaan luovu, on ihmisessä itsessään, ei yksin Jumalassa, koska Jumalalla ei ole suosikkeja uskovien kohdalla.

72

Silloin kun synti saa voiton ihmisessä, niin ihminen kuolee hengellisesti. Synti meidät erottaa yksin Kristuksesta.
Varmaan olet lukenut Daavidista, kuinka Naatan hänelle paljasti hänen kuoleman tilansa, syntinsä. Perkele on ollu alusta asti murhaaja ja valehtelija. Perkele on myös harhaoppien takana, jolla se eksyttää.
Kristitty vain Kristuksessa kestää kiusaukset.

73

Miksi mielestäsi synti saa voiton toisessa kristityssä uskovassa, siinä, joka luopuu, mutta ei toisessa, siinä, joka ei luovu vaan säilyy uskossa hamaan kuolemaansa asti?

Kristitty ei voi(ne) ajatella, että synti saa voiton hänessä niin kuin lääketieteelle parannettavaksi mahdoton tauti saa vallan ihmisessä, jolloin ihminen on sairautensa uhri, syytön vaivaansa. Emme nuhtele esim. fyysisesti syntymästään asti sairaita siitä, että ovat sairaita. (Jotkut uskonnolliset ihmiset tosin voivat ajatella, että syntymästä asti pahasti kivulias ja sairas lapsi on ansainnut kidutuksensa.) Luopumisen synti ei olisi kadottava ainakaan järjen valossa, jos ihminen olisi luopumuksen synnin uhri.

Jos kahta kristittyä koetellaan tai kiusataan yhtä ankarasti, ja toinen luopuu uskostaan ja toinen ei, niin ero ei voi olla siinä, että ei-luopuneessa Jumala vaikutti kestämisen, mutta ei halunnut vaikuttaa toisessa kestämistä. Ei eroa, koska 1 Tim. 2:4. Ero on siinä, että toinen kesti osittain Jumalan monergistisesta vaikutuksesta riippumatta, kun taas toinen luopui, koska Jumalan monergistisen vaikutuksen ulkopuolelta ei tahtonut enää uskoa tai olla lankeamatta syntiin, joka johti epäuskoon.

Koska Jumala haluaa yhtä vahvasti jokaisen uskomista ja lopullista pelastusta, syy siihen, miksi toinen luopuu ja toinen ei, on ihmisessä. Syy siihen, miksi toinen kestää samanlaisen kiusauksen tai koetuksen, on siinä, että hänen synergisminsä oli Jumalan mielen mukaista. Jos näin ei olisi, eli jos pitäisi ajatella, että kun kahta uskovaa yhtä vahvasti koetellaan ja toinen luopuu, mutta uskossa pysyvä ihminen pysyy uskossa sataprosenttisesti monergistisesta syystä koetuksensa keskellä, niin tulisi päätellä, ettei Jumala halunnutkaan uskosta luopuvan uskossa pysymistä ja pelastusta (mikä on mahdotonta 1 Tim. 2:4 mukaan), tai tulisi ajatella, että Saatanalla ja synnillä on niin suuri valta Jumalan maailmassa, että uskova ihminen voi joutua niiden uhriksi (jolle ajatukselle ei myöskään löydy raamatullista tukea).

74

Toiselle lankeemus on niin syvä, ettei siitä enää nouse. Kyllä Raamattu kehoittaa pakenemaan syntiä.

75

Minkälaisen vastauksen antaisit luterilaisena edelliseen viestiini, vastauksen, joka mahdollisesti kumoaa siinä näkyvät perustelut?

Ihmisellä riippumatta uudestisyntymisestä on siis Lutherin/Ruokasen mukaan mahdollisuus tehdä suhteellisen vapaita valintoja jokapäiväisessä sosiaalisessa elämässä.

Kun ihminen syntyy uudesti, niin luulisi, että ihmisellä on siinä tapauksessa mahdollisuus tehdä myös suhteellisen vapaita valintoja, sellaisia valintoja, jotka eivät aiheudu yksin Jumalasta mutta voivat vaikuttaa hengellisen elämän jatkumiseen. En ymmärrä, jos kiivaasti vastustetaan sitä ajatusta, että kristityn eli uudestisyntyneen tahto voi vaikuttaa Jumalasta suhteellisen riippumattomia valintoja, jotka vaikuttavat osittain siihen, että ihminen pysyy uskossa. Uusi luomus ei voi olla UT:n valossa turmeltunut luomus, joten miten se ei voisi olla vapaa osaltaan myös itsessään, ei ainoastaan silloin, kun siinä vaikuttaa monergistisesti yksin Jumala uskoa, tekoja ja uskossa pysymistä?

76

Onko se, että toinen kristitty ei lankea yhtä syvälle, yksin Jumalan ansiota? Jos on, niin miksi Jumala ei vaikuttanut samanlaista syvälle lankeamattomuutta siinä toisessa kristityssä? Jos syvälle langennut lankesi yksin omasta syystään kiusauksen tullen, niin miksi toinen ei langennut yhtä syvälle samanlaisen kiusauksen tullen? Nähdäkseni siksi, että hän vastusti osittain Jumalan yksinvaikuttavuudesta riippumattomasti kiusausta vahvemmin kuin toinen, sillä muutoin täytyisi ajatella, että Jumala päätti viedä toisen läpi kiusauksesta monergistisesti mutta ei toista.

77

Koska Jumala ei vaikuta uskossa pysymistä suoraan kaikkivaltiaalla voimallaan vaan välineellisesti sanan ja sakramenttien kautta, on vastustus mahdollinen ja siten uskossa pysyminen ei ole pakko.
Ja eihän uskosta lankeaminen ole mitään muuta kuin evankeliumin sanan hylkäämistä, pysymistä Jumalan edessä pahoissa teoissa, eli epäuskossa. Raamattu sanoo selvään, ettei tällainen evankeliumin hylännyt ihminen ole Jumalaa koskaan nähnytkään, eikä häntä tuntenut sillä vanha Aadam ei siihen kykene.

Raamattu opettaa selvästi, että pahat teot tekevät tyhjäksi uskon. Raamattu sanoo sellaisten ihmisten, jotka pahoilla teoillaan karkottavat hyvän omantunnon, joutuneen uskossaan haaksirikkoon (1. Tim. 1:18 - 20; 2. Tim. 2:16 - 18). Yksimielisyyden Ohje viittaa vielä lisäksi sellaisiin kohtiin kuin 1. Kor. 6:9 ss.; Gal. 5:21; Ef. 5:5; Room. 8:13; Kol. 3:6 (M. 630, 31 s.; suom. 504). Raamattu ilmaisee meille syynkin, miksi pahat teot tekevät uskon tyhjäksi. Ihminen ei ole uskon causa efficiens ihmissydämessä, vaan Pyhä Henki. Koska nyt pahat teot saattavat Pyhän Hengen murheelliseksi ja hän lopulta väistyy sydämestä, tekevät pahat teot uskon tyhjäksi (Ef. 4:30). Pyhä Henki, joka on uskon myötä tullut ihmissydämeen, on sekä uskon Henki (2. Kor. 4:13) että samoin myös pyhityksen ja hyvien tekojen Henki (Gal. 5:22). Hän kehottaa ja kannustaa sisäisesti lakkaamatta ihmistä välttämään pahaa ja tekemään hyvää (Room. 8:9,14). Jos kuitenkin Pyhää Henkeä itsepintaisesti estetään toteuttamasta tätä puolta työssään, hän lakkaa myös vaikuttamasta uskoa. Tällä tavoin pahat teot epäilemättä tekevät tyhjäksi uskon.

Franz Pieper, Kristillinen Dogmatiikka, SLEY 1995, s. 388.

Kun siis Pyhä Henki lakkaa vaikuttamasta on ihminen palannut Vanhaan Aatuunsa tekoineen, eikä ole tullut liitetyksi Kristukseen uskon kautta.

2 tykkäystä
78

Eli jo uskovan ihmisen osuus pelastukseensa on vastustamisen vastustaminen. En näkisi, että kyse olisi monergistisesta pelastuksesta siinä mielessä, että ei voi ajatella, että sellainen uskova, joka ei menetä uskoaan, ei kokisi missään vaiheessa itsessään halua vastustamiseen, jolloin sen vastustamisen vastustaminen on osittain ihmisen oma teko siinä mielessä, ettei Jumala pakota vastustamaan sitä vastustamista, jolloin ihmiselle jää vapaus mennä vastustamisen matkassa tai turvautua Jumalaan, jolloin vastustaminen ei vie ihmistä mennessään kadotukseen.

79

Periaatteessa näin! Franz Pieperiä siteeraten:

Kun asiat ovat tällä kannalla, toteutuu pyhitys aina vain siten, että kristitty, sikäli kuin hän on uusi ihminen, taistelee itseään vastaan, sikäli kuin hän on vanha ihminen; ja uusi ihminen, joka tahtoo ja tekee hyvää,. Raamatun mukaan on pyhityksessä siis kielteinen ja myönteinen puoli. Kielteiseltä kannalta se on vanhan ihmisen riisumista, myönteiseltä kannalta uuteen ihmiseen pukeutumista, joka tunkee tieltään vanhaa ihmistä, joka tahtoo ja tekee pahaa. (Ef. 4:22 - 24). Tämä on hengen taistelu lihaa vastaan.
Franz Pieper, Kristillinen Dogmatiikka, SLEY 1995, s. 388.

Hyvä Raamatun antama kuvaus tästä on Luukkaan evankeliumissa jossa Jeesus ottaa esimerkeiksi fariseuksen ja publikaanin. Fariseus kuvittelee olevansa vanhurskas Jumalan edessä lain normien mukaan tekemiensä runsaiden tekojen ansiosta kun taas publikaani taistelee itseänsä vastaan, tuomiten itsensä sanoen “Herra ole minulle syntiselle armollinen.” Jälkimmäisen Jeesus sanoo menevän kotiinsa vanhurskaana, eli syntinsä anteeksisaaneena, jolle ei lueta hänen pahoja tekojaan, eivätkä ne siis ole enää turmelemassa uskoa, kuten on laita fariseuksen ja kaikkien itseensä pitäytyvien kohdalla.

Jälkimmäinen osa viestistäsi lienee selvä tämän valossa?

1 tykkäys
80

Ymmärrän tuon fariseus ja publikaani -selityksesi.

Kuin sinä ja tunnustuksellinen luterilaisuus muistaakseni olette sitä mieltä, että teot eivät vaikuta pienimmässäkään määrin uskon säilymiseen, niin minusta se käsitys on ristiriidassa sen kanssa, että pelastavan uskon ja siis myös lopullisen pelastuksen voi luterilaisuuden mukaan menettää, mutta Jumala ei (tietenkään) vaikuta sitä, että usko katoaa.

Kun uskovainen Pekka menettää uskonsa, mutta uskovainen Matti ei menetä uskoaan, niin kyse ei ole siitä, että Jumala ei haluaisi yhtä suuresti vaikuttaa Pekassa uskomista. Pekka on joissain kohdin päättänyt olla turvautumatta yksin Jumalaan, kun Matti samankaltaisissa kohdissa on päättänyt turvautua yksin Jumalaan. Sitä yksin Jumalaan turvautumista ei (ainakaan absoluuttisesti aina) yksin Jumala vaikuta, sillä jos vaikuttaisi, niin silloin kukaan uudestisyntynyt eli uskova ei menettäisi uskoaan ja lopullista pelastusta.