Kalvinismista

P.S.

@Semajah, jos ajattelet, että Jumala ei ole ennalta determinoinut tai predestinoinut ketään ihmistä kristityksi, ja kukaan ei omin avuin voi tehdä itseään kristityksi, niin selittäisitkö mitä tarkoitat sanoilla “omin avuin”? Myös synergisti allekirjoittaa ajatuksen, ettei yksikään ihminen ainoastaan omin avuin tee itsestään kristittyä. Miten näkemyksesi tässä eroaa synergistisestä näkemyksestä?

Jos ihmistä ei ole determinoitu ennalta uskoon eikä kukaan voi tehdä itsestään kristittyä, ja kristityksi tullaan evankeliumin kautta, niin silloin on nähdäkseni vain yksi vaihtoehto: synergistinen. Minä en näet voi ajatella, että monergistista kääntymystä ei olisi determinoitu.

Armosta Jumala on meidät pelastanu, antamalla uskon Kristukseen.
Uskon kautta Kristukseen Jumalan vanhurskaus omistetaan.
Raamatusta ei löydy yhtään Raamatun kohtaa, että ihminen myötävaikuttaisi yhdessä Jumalan kanssa autuuden.
Kun usko syntyy, ei jää ihmiselle yhtään mitään lisäämistä pelastukseen eli myötävaikuttamista.

1 tykkäys

Majorilaisuuden mukaan ajateltiin, että Hepr. 12:14 tukee sen käsitystä.* Kuitenkin Pyhitys, jota tässä vaaditaan, edellyttää uskoa, joka jo omistaa pelastuksen (Ef. 2:8; Joh. 5:24), sillä kristityt pyhittyvät aina sikäli kuin taivas jo on heidän omansa uskossa (Kol. 3:1 ss.; 2. Kor. 7:1). 2. Nämä sanat ovat varoitus lihallisesta suruttomuudesta, niinkuin yhteydestä ilmenee. Siksi ne kuuluvat lakiin. Täytyyhän kristityillekin kyllä puhua lakia, nimittäin sikäli kuin he vielä ovat taipuvaiset lihalliseen suruttomuuteen ja unohtavat pyhityksensä. Niin tapahtuu tässäkin kohdassa (j. 15 s.). Sen tähden ei näihin sanoihin pidä viitata, kun on vastattava kysymykseen, miten lain helvettiin tuomitsema syntinen tarttuu Kristuksen ansaitsemaan ja evankeliumissa tarjottuun armoon ja autuuteen ja voi säilyttää ne. Tämä tapahtuu, kuten tunnettua, uskon kautta, ilman lain tekoja, siis ilman Hepr. 12:14 - 16 kuvattuja tekoja.
Franz Pieper

*Majorilaisuus on käsitys, jonka mukaan hyvät teot ylläpitävät uskoa.
Tämä näyttäisi olevan sinunkin käsitystesi taustalla.

1 tykkäys

Tässä on puhuttu siitä, voiko pelastuksen menettää, kun on jo tultu uskoon. Jos ihminen on jo uskossa, mutta ei vielä lopullisesti pelastunut (päässyt autuuteen), se johtuu siitä, että pelkkä uskoontulo ei riitä, vaan on säilytettävä usko loppuun asti. “Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt.” (2 Tim. 4:7) Se, että säilyy uskossa loppuun asti, ei ole synergismin eikä myöskään luterilaisen monergismin mukaan totta kaikkien kohdalla, koska UT:n mukaan uskon voi menettää ja monet luopuvat pelastukseen johtavasta uskosta.

Paavali antaa selvästi ymmärtää, että lopulliseen pelastukseen pääseminen edellyttää myötävaikutusta:

“Ettekö tiedä, että jotka kilparadalla juoksevat, ne tosin kaikki juoksevat, mutta yksi saa voittopalkinnon? Juoskaa niinkuin hän, että sen saavuttaisitte. Mutta jokainen kilpailija noudattaa itsensähillitsemistä kaikessa; he saadakseen vain katoavaisen seppeleen, mutta me katoamattoman. Minä en siis juokse umpimähkään, en taistele niinkuin ilmaan hosuen, vaan minä kuritan ruumistani ja masennan sitä, etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi.” (1 Kor. 9:24-27)

1 tykkäys

Toinen Pietarin kirje antaa nähdäkseni ymmärtää, että ihmisen oma pyrkimys on osatekijä uskon säilyttämisessä ja lopulliseen pelastukseen pääsemisessä

“Hän on lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset, että te niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta osallisiksi ja pelastuisitte siitä turmeluksesta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee, niin pyrkikää juuri sentähden kaikella ahkeruudella osoittamaan uskossanne avuja, avuissa ymmärtäväisyyttä, ymmärtäväisyydessä itsenne hillitsemistä, itsenne hillitsemisessä kärsivällisyyttä, kärsivällisyydessä jumalisuutta, jumalisuudessa veljellistä rakkautta, veljellisessä rakkaudessa yhteistä rakkautta. Sillä jos teillä on nämä ja ne yhä enenevät, niin ne eivät salli teidän olla toimettomia eikä hedelmättömiä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa. Jolla sitävastoin ei niitä ole, se on sokea, likinäköinen, on unhottanut puhdistuneensa entisistä synneistänsä. Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea.” (2 Piet. 1:4-10)

Millä perusteella tämä kaikki pyrkiminen ei olisi sellaista synergiaa, joka vaikuttaa osaltaan uskon säilymiseen ja lopulliseen pelastukseen pääsemiseen?

1 tykkäys

Hyviä teot kyllä seuraavat uskosta, mutta vahurskauttamisen kanssa niillä ei ole mitään tekemistä, sillä Kristus yksin on vanhurskautemme. Jos hyvät teot tai pahoista teoista välttyminen katsotaan vanhurskaudeksi Jumalan edessä niin käännetään koko Raamatun opetus nurin. Usko ylläpitää hyviä tekoja, eikä hyvät teot uskoa. Olethan nähnyt kuinka koko maailma on nyt puti pullollaan luulovanhurskautta, se ajattelee esimerkiksi olevansa moitteetton kun se saa rasismin loppumaan. Mutta miten saada syntisestä ihmisestä rasismi pois, ei mitenkään! Se saadaan kenties ulkonaisesti vähenemään laeilla ja kriminalisoimmalla vihapuhe, mutta sydämistä se ei lähde. Sydän puhdistetaan ainoastaan uskolla.

Hepr 10:14-18: “Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään. Todistaahan sen meille myös Pyhä Henki; sillä sanottuaan: “Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan”, sanoo Herra: “Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä”; ja: “heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista”. Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita.”

2 tykkäystä

Yritän sanoittaa mahdollisimman selvästi, ja tämä koskee lähinnä uskoontuloa.

Jumala oli aloitteellinen, lähetti Jeesuksen hoitamaan ongelman ja tarjosi ilosanomaa.

Kuullessaan tai kuultuaan ilosanoman toinen ihminen siihen uskoo ja tarttuu ja turvautuu, mutta toinen ihminen ei usko. Toisessa usko syntyy mutta toisessa ei. Jumalan hyvyys tekee joihinkin ihmisiin vaikutuksen ja vetää heitä parannukseen, mutta se ei tarkoita, että Jumala yksilökohtaisesti ja väkisin kiskoisi heidät pelastukseen.

Minusta tämä on tässä kaikessa yksinkertaisuudessaan. Jumala siis ei pelasta väkisin, ja ihminen ei itse pysty vaikuttamaan siihen, mihin hän uskoo; se ei siis ole ihmisen oma valinta. Niinpä juuri uskon syntyminen on mysteeri. Voisin sanoa, että uskominen teurastettuun ihmisuhriin ei ole inhimillisesti ajatellen mitenkään järkevää vaan oikeastaan pähkähullua.

Ajattelen toki niin, että uskoontuloon liittyy mielenmuutos (mainittu parannus), jossa ihmisen mieli muuttuu suuntautumaan Jumalaa ja hänen tahtoaan kohti, ja sekin on siis pohjimmiltaan ilosanoman vaikuttamaa ajattelun kalibroitumista, ei omavoimaista paheista luopumista.

Edellä oleva koskee siis uskoontuloa. Sen sijaan uskossa pysymisessä näyttäisi olevan jonkinasteinen ihmisen osuus uskon ja hyvän omantunnon säilyttämisessä, koska UT:n mukaan näyttää olevan mahdollista, että ihminen voi synnin pettämänä paatua ja luopua, jolloin se tärkein pelastuksen elementti eli usko menetetään. Se ei kuitenkaan ole kerrasta poikki vaan prosessi, jossa usko hiipuu pois. Lyhyesti: pyhitys on parannuksessa pysymistä.

Lopuksi: vaikka korostan uskon pelastusopillista merkitystä, toki ihminen voi heikollakin uskolla päättää turvautua Jumalaan ymmärryksensä kautta, ja hän voi tehdä kategorisen valinnan pahan ja hyvän välillä. Silti käsitykseni mukaan nimenomaan usko, Jeesukseen turvautuva usko, on se pelastuksen elementti, jonka kautta ihminen on osallinen ikuisesta elämästä.

Tällä kaikella ei tehdä mitään vääryyttä niitä kohtaan, jotka eivät usko. He saavat inhimillisen uskonsa mukaan ja kuolevat pois, minkä kaikki tietävätkin. Helvetin ikuinen piina tulikivijärvessä kaikkien ei-uskovien osana ei välttämättä ole UT:n mukainen, mutta se on toinen tarina.

Kysyin, millä perusteella siteeraamani raamatunkohdan voisi tulkita niin, ettei se opeta niin kuin se mielestäni näyttää opettavan.

No jos se sinun mielestäsi osoittaa tekojen vaikuttavan vanhurskautumiseen, niin silloin torjun käsityksesi. Tuon kohdan tarkoituksena on vähän sama kuin Jaakobin kirjeenkin “vaikean kohdan” tuosa esille vain se, että oikea usko osoittautuu teoissa.

Niille, joille usko on suotu, on annettu myös intoa, jonka on saatava pidättelemättä vaikuttaa. 5.jakeen “tuoden lisäksi kaiken intonne” ja “pyrkikää yhä innokkaammin” tukevat alkutekstissä toinen toistaan: noudattamalla innokkaasti jakeiden 5-9 kehotusta: uskovaiset osoittakoot, että ovat ottaneet Jumalan kutsun vastaan. Niiltä, joita ei ole valittu, puuttuvat tietysti usko, rakkaus ja oikea into. Olkoot muuten kuinka herkkäuskoisia, rakastuvia ja innostuvia tahansa, hengellisesti he ovat kuolleita, jos kerran apostolin kutsu ja kehotus eivät heihin tehoa. Ne, jotka on valittu tuntemaan Jumala ja Kristus, ovat Jumalan sanasta saaneet todellisen elämän, j.3. Elossa olevaa ihmistä kannattaa kehotella sekä hoitamaan terveyttään että edistymään hyödyllisissä taidoissa.

Jukka Thuren, Katoliset kirjeet, s. 202.

1 tykkäys

Uskon syntymisen vaikuttaa evankeliumin sana ja PyhäHenki, niin kuin myös ylläpitää sana ja Henki. Ei taida ihminen itseänsä pelastaa, myötävaikuttaa, vaan kaikki on Jumalan suurta armoa ja tekoa.

En saa sitä, että kehotetaan pyrkimään esim. itsensä hillitsemiseen (2 Piet. 1:4-9), jotta valinta olisi luja eikä ihminen siksi menettäisi pelastustaan (1:10), mielessäni muuntumaan muotoon: uskokaa evankeliumiin, niin kaikki muu (myös itsensä hillitseminen) seuraa siitä kuin luonnostaan tai automaattisesti. Niin nimittäin aikoinaan luterilaisena ajattelin; eli ajattelin, että uskomisesta seuraa kaikki hyvä kuin luonnostaan ilman omaa aktiivista pyrkimistä yhteistyössä Jumalan armon tai Hengen kanssa. Pietari taas antaa selvästi ymmärtää, että uskosta seuraavat hyvät asiat eivät seuraa ilman pyrkimistä, ilman synergiaa, jota “kaikella ahkeruudella” myös nähdäkseni tarkoittaa. Paavali asettaa itsensä hillitsemisen ja sen aktiivisen toteuttamisen jopa pelastuksen ehdoksi kohdassa 1 Kor. 9:24-27.

P.S. @Semajah n viimeinen viesti on minulle ymmärrettävä, enkä löydä siitä kritisoitavaa.

1 tykkäys

Puhumme nyt siis pyhityksestä joka on vanhurskauttamisen seuraus. Täytyyhän ihmisen olla ensin vanhurskas, Jeesuksen sanoin “hyvän puun”, ennen kuin hän voi kantaa hyvää hedelmää, joihinka hyvät teotkin kuuluvat.

No tähän sopii taas katkelma Pieperiä.

Jumala aikaansaa pyhityksen äärettömällä voimallaan (1. Tess. 5:23 - 24; Ef. 2:10), mutta hän tekee sen siten, että kristitty uuden ihmisensä puolesta on siinä myötävaikuttamassa. Uskon syntyessä eli kääntymyksessä ihminen on vain Jumalan vaikutuksen kohteena olematta omalta osaltaan siinä mukana (pure passive se habet), mutta pyhityksessä hän toimii myötävaikuttavana (active se habet sive cooperatur).
Tämä myötävaikutus pyhityksessä on kuitenkin käsitettävä oikein. Se ei tapahdu siten, että Jumalan ja uuden ihmisen vaikutus olisivat toisiinsa rinnastetut (»niinkuin hevospari yhdessä vetää vaunuja», Yksim. Ohje, M. 604, 66; suom. 485), vaan siten, että uuden ihmisen vaikutus on täydellisesti ja aina Jumalan vaikutukselle alistettu ja siis tapahtuu aina dependenter a Deo (Jumalasta riippuvasti) (Yksim. Ohje, M. 604, 65; suom. 485).
Aloite ei yksityisissä henkisissä toiminnoissakaan eikä myöskään yksityisissä hyvissä teoissa ole lähtöisin uudesta ihmisestä, vaan Pyhästä Hengestä, kuten Raamattu selvästi meille ilmaisee sanoessaan kristityn jokaista hyvää ajatusta Jumalan alkuunpanemaksi (2. Kor. 3:5; Fil. 2:13).
Franz Pieper, Kristillinen Dogmatiikka, SLEY 1995, 384.

Mistä kristitty voi tietää, onko omasta sisimmästä nouseva halu johonkin hyvänä pidettyyn absoluuttisella varmuudella yksin Pyhästä Hengestä syntynyt, ja mistä kristitty voi tietää, että hän on siinä, mitä pitää pyhityksenä, absoluuttisesti alistettu tekemisessään Pyhän Hengen vaikutukselle? Pyhä Henkihän ei ole sillä tavalla konkreettinen kuin esim. hevosta ohjaava kuski, jolloin hevoselle ei jää epäselväksi, mitä kuski haluaa ja että kuski ei ole hevonen itse.

Eikö riitä, että tekee sitä, mihin kehotetaan UT:ssa tai katekismuksessa tai hengellisen isän toimesta miettimättä sitä, onko kehotuksen toteuttamiseen pyrkiminen omassa elämässä absoluuttisella varmuudella “alistettua” synergiaa, varsinkaan, jos ei ole mitään ehdottoman varmaa keinoa erottaa varmuudella, mikä on Pyhästä Hengestä ja mikä vain omasta ymmärryksestä Raamatun kehotuksia lukiessa. Tässä siis oletuksena, että pitäisi kokea jokin Hengen liikahdus sisimmässä, ennen kun alkaisi tekemään. Jos Hengen kehotus = Raamatusta luettavissa oleva kehotus, niin silloin pelkkä sanan noudattaminen on Hengen ohjauksessa olemista, vaikka sisimmässään ei kokisi minkäänlaista tavallisuudesta poikkeavaa “liikahdusta”.

Sitä luterilainen Pieper tuskin tarkoittaa, että täytyy odottaa hetkeä, että erityinen inspiraatio ja motivaatio omassa sisimmässä syntyy, jonka selvästi tuntee, ja vasta sitten ryhtyy tekemään jotain tiettyä pyhityselämään liittyvää? Jos näet näin olisi, niin voisi olla tulematta sellaista hetkeä, jolloin kokisi erityistä vetoa johonkin pyhityselämään liittyvään. Voisi periaatteessa jäädä sohvalle loppuelämäksi makaamaan.

Kalvinistit ovat olleet ahkeria, vaikka heillä on ollut ajatus siitä, että pelastusta ei voi menettää. Onko luterilaisella syytä pelätä olevansa valhekristitty, jos pyhityselämän hedelmiä ei näy? Etsitäänkö vakuutusta hedelmistä? Jos niitä on, huolta ei varmaan ole; mutta entä jos ei hedelmiä näy? Onko silloinkin turva?

Sanotaan nyt lutheria siteeraten, että kristitty tekee kaikissa hyvissä teoissaankin syntiä. Ei ole siis tarkoitus kontrolloida mistä mikin teko juontaa, sillä uskova saa anteeksi kaiken synnin mikä hänen tekoihinsa liittyy ja niin ne ovatkin täysin puhtaat. Pääasia on usko Kristukseen joka on kantanut kaikki synnit ruumiissaan, ja jonka jäseninä me olemme kasteessamme tulleet haudatuiksi ja nousseet siinä Jumalan vaikuttaman uskon kautta ylös, kuten Kolossalaiskirje toteaa.

1 tykkäys

Mihin raamatunkohtaan perustuu Lutherin ajatus siitä, että uskovainen ei voi hyvissä teoissaan olla tekemättä syntiä? Jos (tai kun) sellaista raamatunkohtaa ei löydy, mille vankoille uusitestamentillisille perustuksille Lutheruksen näkemys perustuu? Perustuuko se lähinnä omakohtaiseen kokemukseen? Esim. farisealaisen tunteen vivahduksen itsessään aistiminen hyvää tehdessään; sen tiedostaminen, että tekee hyvää ainakin osittain siitä syystä, että saisi kehua tai mainetta tai statuksensa kohoamisen muiden silmissä tai yhteisössä (mikä tietenkin ajaa omaa etua) eikä niinkään esim. vain sen tähden, että toisen hätä lievittyisi; tekee hyvää siksi, että ei tarvitsisi pitää itseään enää huonona ja laiskana, jne.

Kalvinismi opettaa syntiin langenneen ihmisen totaalisesta turmeltuneisuudesta ilmeisesti hyvin samankaltaisesti kuin Augustinus, jonka mukaan ihminen ei voi olla tekemättä syntiä ennen uudestisyntymistä. Jos Lutheruksen mukaan uskova ei voi olla tekemättä syntiä hyvissä teoissaankaan, niin silloin Luther on nähdäkseni paljon pessimistisempi kuin Augustinus, jonka mukaan kristitty voi olla tekemättä syntiä.

Eräs tuntemani rovasti sanoi minulle aikoinaan, että uskovatkin ovat läpikotaisin perisynnin turmelemia. Siitä lähtökohdasta on selvää, että uskova tekee kaikissa hyvissä teoissaankin syntiä.

1 tykkäys

Kalvinisteilla on käsittääkseni samanlainen käsitys kristityn ihmisen täydellisestä Jumalasta riippuvaisuudesta. Kristityssä ilmenevä hyvyys on yksin Jumalan hyvyyttä tai vaikutusta.

Mikä kalvinismissa on sinulle kamalin tai eksyttävin tai jopa kadotukseen saattava harha, jos olet kalvinismiin jotenkin perehtynyt? Mitä kamalaa on siinä, että kalvinismin mukaan Jumala valitsee ihmisen taivaaseen ilman mitään tämän omia ansioita? Tuskin mitään, jos luterilaiselta kysytään?

1Joh 2:1-2: “Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas. Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien.”

Enempää en nyt enää jaksa etsiä kun menen nukkumaan.

Ei siinä sanota, että kaikki kristityt tekevät aina syntiä kaikissa hyvissä teoissaan. Kohdassa ei puhuta hyvistä teoista. Käsittääkseni syntiä tehdään yleisen kristillisen käsityksen mukaan hyvien tekojen ulkopuolella.

Ei näin, vaan jo ihan käytännössäkin on selvää jokaiselle uskovalle, etteivät hänen tekonsa täytä täydellisyyden vaatimusta, vaan kaikki hänen tekonsa puhdistetaan uskon kautta Kristukseen. Onhan Uusi Testamentti täynnä kehoituksia uskoville, miten heidän tulee käyttäytyä. Eivät he suinkaan tarvitsisi näitä kehoituksia jos heidän tekonsa olisivat puhtaat sellaisinaan. Ei-kristittyjen teot taas ovat aina epävanhurskaat Jumalan edessä, vaikka ne ulkonaisesti lain edessä häikäisisivätkin ja sen tähden Kristus käskee ensin puhdistamaan maljan sisäpuolen, että se tulisi puhtaaksi.

Luuk 11:39-41,43: "Silloin Herra sanoi hänelle: "Kyllä te, fariseukset, puhdistatte maljan ja vadin ulkopuolen, mutta sisäpuoli teissä on täynnä ryöstöä ja pahuutta. Te mielettömät, eikö se, joka on tehnyt ulkopuolen, ole tehnyt sisäpuoltakin? Mutta antakaa almuksi se, mikä sisällä on; katso, silloin kaikki on teille puhdasta.

1 tykkäys

Siis kaikki kristityt pyytävät anteeksi esim. sitä, että käyvät jumalanpalveluksessa, siivoavat sairaan kotona, antavat hyväntekeväisyyteen jne.?

Hyvät teot eivät synny lain vaatimuksesta, joten luulisin, ettei niitä lailla myöskään mitata. Kristitty ei ole lain alla Roomalaiskirjeen mukaan.