Ev.lut. kirkossa joskus kanttori laulaa sellaisia kohtia, jotka yleensä laulaa liturgi. Näin erityisesti silloin, jos liturgina oleva pappi ei laula lainkaan. Miksi näin menetellään, ja millä perusteella määräytyy, mitkä papin osuuksista voidaan delegoida kanttorille?
Enpä osaa varmasti sanoa syytä, ainakaan jos tarkoitat tarkkaa teologiseerausta…
Kirkkokäsikirjassa (josta esim. virsikirjan liitteet messukaavoista) kohdat L ja E merkitsevät sitä että L on liturgi eli aina pappi, E voi olla esilaulajana myös joku muu, yleensä kai kanttori. E (kanttori) laulaa aika usein Kunnian (alun, johon seurakunta vastaa). Usein tuota minultakin pyydetään. Harvemmin muuta, vaikka onhan E aika monessa sellaisessa kohdassa, joita ei välttämättä edes tavalliseen messuun sisälly.
Liekö papilla huono lauluääni? Toisaalta, juuri liturgiahan on oleellinen papin tehtävä.
Tällaiset poikkeamiset voivat karkoittaa nk. korkeakirkollisia katolisiin kirkkoihin, joissa tällaista ei voi tapahtua.
Jos papilla on kurkku kipeä, mieluummin vaikka kuiskaa liturgian. Kirkon uskottavuus kärsii tällaisesta.
Kyllä se tietenkin on harkittua mitkä kuuluvat liturgille (L) ja mitkä voi hoitaa esilaulaja.
Alkusiunaus on (minulle on opetettu:) jumalanpalveluksen tärkein kohta. Ollaan koolla kolmiyhteisen Jumalan nimessä. … Samoin ehtoollisvuorolaulu on ehdottomasti papin osuutta, sekä Herran siunaus.
Esim. Kyrie ja Gloria ovat seurakunnan lauluja, joten Kunnian aloittaminen sopii esilaulajalle siinä mielessä.
Niin, laulaako vaiko eikö…? Ei minusta papin päätehtävä kuitenkaan ole laulaminen, vaikka se tuntuu meistä hyvältä ja oikealta. Pääasia on messun toimittaminen (ja saarna). Jotkut papit kyllä turhaankin ovat totuttaneet itsensä ja seurakuntansa siihen että eivät (yksin) laula. Aina ei ole kyseessä laulutaidon merkittävä ongelma.
Kyllä pappi voi olla oikein hyvin tehtävänsä hoitava silti lausumatyylilläkin.
Kanttori on minusta enemmän osa seurakuntaa kuin papin “vastapuoli”. Esilaulantakin on ok, kunhan sitä ei ole tavattoman runsaasti. Luontevinta mielestäni on - varsinkin jos messussa käytetään kaikki herkut, eli on paljon lauluosuuksia, käytetään Litaniaa, Trishagionia yms… - että kuoro ja kanttori yhdessä tukevat seurakunnan osallistumista.
Kuoro on omiaan rakentamaan jumalanpalveluksen yhteistä toteutusta. Tai voihan se olla pieni lauluryhmä. Silloin musiikista ei tule liian esityspainotteista, eikä liian pappi-kanttori-duettoilua.
Häh? Millä logiikalla?
Itse ajattelen, että jumalanpalveluksen tärkein kohta on eukaristia liturgiassa ja muualla evankeliumi.
4 tykkäystä
Koko liturgia on tärkeä, sillä se käy läpi koko ihmisen sielunpelastuksen. Voisi sanoa, että synnintunnustus, synninpäästö ja eukaristia ovat messun rakenteet ja kaikki muu, myös virret, oleellisesti tukee ja nojaa tähän.
No tietenkin tuo on vähän provo. “Logiikka” lienee: Ei ole jumalanpalvelusta, jos ei kokoonnuta Kolmiyhteisen Jumalan nimessä. Alku on tärkeä: se erottaa tilaisuuden ainutlaatuiseksi. Jumala on oikeasti läsnä, ihmisten osuus on toisarvoinen siihen ihmeeseen verrattuna.
Kaikki messun osat ovat tärkeitä.
Ehkä alkusiunauksen korostus on reaktio siihen, että sitä on joskus joku pitänyt tarpeettomana tai hoitanut sen huolimattomasti.
1 tykkäys
Kyllä voi, eikä siinä ole mitään ongelmaa.
Ortodoksisessa kirkossa olen useita kertoja kokenut, että kanttori on laulanut osuuden, joka papin pitäisi oikeastaan laulaa, mutta joillekin papeille se on vaikeaa, esim. ennenpyhitettyjen lahjain liturgiassa pappi suitsuttaa alttaripöydän neljällä puolella ja laulaa hartaasti (sic!):
"Nouskoon minun rukoukseni, niinkuin suitsutussavu Sinun kasvojesi eteen. Minun kätteni ylennys olkoon Sinulle ehtoouhri.
Herra, minä huudan Sinua, kuule minua. Kuule minua, oi Herra. Herra, minä huudan Sinua, kuule minua. Ota korviisi minun ääneni, kun minä Sinua huudan. Kuule minua, oi Herra.
Herra, pane vartija minun suulleni ja suljettu portti huuliini.
Älä salli sydämeni taipua vääristelyn sanoihin syntieni puolusteluksi.
Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.
Nouskoon minun rukoukseni, niinkuin suitsutussavu Sinun kasvojesi eteen. Minun kätteni ylennys olkoon Sinulle ehtoouhri."
Ennenpyhitettyjen lahjain liturgiaa toimitetaan ainoastaan suuren paaston aikana.
2 tykkäystä
Kyllä tarpeet vähäiset on, jos sinä on se tärkein.
Lue myös jatkoviestini samasta asiasta!
Faltinin Herran Siunaus on kaunis. Siinä on juhlavuutta.
Alkusiunauksessa seurakunta suljetaan kolmiyhteisen Jumalan suojaan ja osallisuuteen. Samalla se ilmaisee seurakunnan kokoontumisen luonteen ja perustan. Siunauksen sanat ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hen- gen nimeen” ovat kastekäskystä (Matt. 28:19). Näin siunaus muistuttaa meitä myös omasta kasteestamme.
Seurakunta ottaa siunauksen vastaan sanalla aamen. Sana aamen tulee heprean sanasta, joka tarkoittaa totuutta. Lausuessaan aamenen seurakunta luottaa Jumalan lupauksiin, tunnustaa Jumalan nimeä ja ylistää sitä (esim. Ps. 106:48; Room. 11:36). Aamen on uskon sana.
Ote erään seurakunnan jumalanpalveluksen oppaasta.
Kyllä aika järeästä asiasta on kysymys. Pohja sille, mitä kaikkea tärkeää seuraa, on alussa lausuttu.
Faltinin Herran Siunaus:
Tämän saa jokainen Jumalan puoleen kääntyvä, ateistikin, myös netissä uskoa omalle kohdalleen. Herran siunaus kuuluu kaikille.
Muuttuuko siinä mitään?
Kun menee messuun ja syntisenä istuu siellä, sitä meikäläinen ainakin kaipaa synninpäästöä, hyvää koskettavaa saarnaa ja ehtoollista, joka vetää konkreettisesti yhteen sen kaiken, mikä on jo julistettu.
Kyllä liiturgia hyvä on, mutta en ymmärrä niitä, joilla kaikki on vain siinä.
Eräs pappi halusi odottaa, että takapenkissäkin seisomaan nousseet vanhukset ehtisivät istumaan ennen kuin jatkaa. Kohta maanantaina tuli kansliaan kirkkoherran lesken valituskirje, että pappi ei osaa liturgiaa, kun oli tuon 5 sekuntia ollut hiljaa ja odottanut.
Eräässä seurakunnassa valtuuston jäsen ryntäili messun jälkeen sakastiin näyttämään omasta käsikirjastaan, missä kohdassa oli tullut pieni virhe.
Sitä se on, jos uskonelämä perustuu liturgisen nautinnon ja tunnelman hakemiseen, mutta sana ja saarna eivät muokkaa sydämen maata mistään kohdasta - jos vaikka ne olisivatkin olleet asialliset…
2 tykkäystä
Samaa mieltä. Ja paljon mieluummin lausuntaa kuin miten kuten sujuvaa laulua. En minä ketään moiti siitä, ettei laulutaito ole hyvä. Ei ole minullakaan. Mutta silloin voisi ihan hyvin jättää yksinlaulun. Ei se tuo lisäarvoa.
2 tykkäystä
Tosiaankin. Liturgian sanoma on tärkeä: evankeliumi.
Kaikenlaisia seurakuntalaisia sitä onkin. Enpä ole tiennyt, että liturgiaakin kuuluisi vetää sekunttikellon mukaan. 
Pappi toimi evankeliumin mukaan, kunnioittaen vanhuksia.
Kuten lainaukseni sanoo, alussa ilmaistaan perusta kaikelle. Ei kai nyt kukaan oleta, että se riittää ravinnoksi…
1 tykkäys
En ehkä ihan sanoisi alkusiunausta tärkeimmäksi; se on edellisen messujärjestyksemme mukaan voinut jopa jäädä tyystin pois, kun lakuvirren jälkeen on seurannut heti päivän introitus tai johdantolauselma. Mutta ymmärrän tarkoituksen: kokoontuneelle seurakunnalle tehdään heti kärkeen selväksi, missä merkeissä tässä ollaan koolla. Näin menetellään myös ortodoksisessa liturgiassa; sanamuoto on vain hieman toinen. Samoin (roomalais-)katolisen kirkon messu alkaa sanoilla “Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”.
Tortoise selitti nuo kanttorin osuudet oikein: esim. Kunnian kohdalla on kyse periaatteessa vain seurakunnan yhteisen laulun aloittamisesta, ja silloin on toki paikallaan, että tuo osuus lauletaan silloinkin, kun liturgi ei osaa tai rohkene. Liturgille nakittaisin tuon tehtävän kuitenkin silloin kun se on mahdollista, vaikkakin siellä täällä on siirrytty siihen, että kanttori tai muu esilaulaja aloittaa Kunnian riippumatta pappien laulutaidosta. Asia ei ole maailmoita kaatavan tärkeä. mutta vaatteisiini tarttuneen perimätiedon mukaan Glorian intonoiminen ei ollut luvallista muille kuin piispalle (!) silloin kun siitä tuli jumalanpalveluksen osa.
Tänään olin pitkästä aikaa tuuraamassa kanttoria. Liturgi ei laulanut, joten lauloin Kunnian ja myös loppuylistyksen kehotusosan. Liturgi lausui alkusiunauksen ja ehtoollisdialogin papin osuudet, kuten kuuluu. Seurakunta vastasi laulaen, kuten tapana yleensä on ja kuten ennen muinoin käsikirja määräsikin. Tällaisissa tapauksissa voisi tosin ainakin pienissä kirkkotiloissa ja pienellä joukolla antaa seurakunnankin lausua osuutensa, kuten katoliikeilla on tapana - vaikka toki tuntuu vähän karulta, kun Pietarinkirkon aukion täyttävä kirkkoväki (tai kenties vain paikalla oleva papisto) vastaa paavi Franciscuksen tervehdykseen lausuen. Ainakin television välittämänä vaikutelma on vähän lattea.
3 tykkäystä
Ei. On paljon parempi, että pappi laulaa, vaikkei osaisikaan. Lausuminen on sellaista salaylpeyttä. Ei halua tehdä sellaista, josta on epävarma Jumalan ja seurakunnan edessä. Onkohan sama linja myös muualla?
Väärin. Laulu ei tee asiasta pyhempää eikä pahempaa. Se ei ole itsetarkoitus. Vaikka sattuisikin joidenkin seurakuntalaisten mieltymyksiin paremmin sopimaan.
2 tykkäystä