( Yllätyin, kun en löytänyt tästä valmista ketjua palstalla? Jos palstalla moinen on, siirrettäköön tämä alustukseni kommentiksi sinne.)
Olen tullut taas tilanteeseen, missä lisääntyvät ja pahenevat oireet alkavat muistuttaa aiempaa sairastelumaksimiani 2000-luvun alussa. Se on saanut minut taas pohtimaan ihmisen kärsimyksen ongelman teologiaa.
Ts, nuo kysymykset:
Miksi hyvä ja kaikkivaltias Jumala sallii kärsimyksen maailmaan?
– Lankeemus?
– Ovatko kärsimykset rangaistus elämäni synneistä?
– Ovatko kärsimykset saatanan työtä (re: Jobin kirja)
Syntejä on varmaan tullut tehtyä ihan riittävästi ja liikaakin kärsiäkseni, mutta jotenkin sellainen kostava ja kiduttava Jumala ei oikein vastaa omaa käsitystäni. Eri kirkkokunnilla on erilaisia ajatuksia ja painotuksia, haluaisin kuulla niitä.
Toimittaja ex foorumisti edesmennyt Leena Huima puhui viime viikolla Patmosradiossa Jobin kärsimyksistä ja päätyi käsitykseen, että Job halusi nähdä Jumalan ja tuntea Hänet kunnolla. Jumala ilmoitti itsensä Jobille kärsimyksissä ja lopulta myös niiden voittamisessa.
Vaikeaa siteerata eikä tallenteita liene kuultavissa edes arkistossa. Kyseinen henkilö kuitenkin puhui opetuspuheensa jo 90-luvun alussa ja osoitti vahvaa hengellistä näkökykyä, kohdaten itse myöhemmin myös asian voimakkaasti. Hänen kirjojaan löytänee antikvariaateista.
Hiljaisuuden voima. Abba Ammonaksen kirjeitä ja opetuksia, 9. kirje (300-luvulta): “Lääke koettelemusten yli pääsemiseksi on se, että ette anna periksi, vaan jatkatte Jumalan rukoilemista koko sydämestänne kiittäen ja pysyen kärsivällisinä joka suhteessa.”
“There is no greater witness to the love of God and faith in Christ than sickness endured with faith and love. The one who bears his infirmities with virtue, with courage and patience, with faith and hope, with gladness and joy, is the greatest witness to divine salvation that can possibly be. Nothing can compare to such a person, for God’s praise in distress and affliction is the greatest possible offering that man can make of his life on earth.”
“All spiritual persons follow the example of Christ and Saint Paul and all of the saints in their appreciation of sickness. They say to the Father, “Thy will be done,” and transform their weakness, by the grace of God, into the means of salvation for themselves and others.”
Oma ajatukseni aiheesta on. että ihminen voi kärsiä, koska Kristus kärsii. Kärsimyksen ytimessä on yksinjäämisen pelko, pelko siitä, että kukaan ei ole vierelläni kun kärsin, kaikki ovat minut hylänneet, kukaan ei todista minun tuskaani. “Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?”
EI hylätty, vaan kuolemakin on voitettu. Jos yritän ajatella kärsimystä ilman Kristusta, joudun harhaan. Kärsimyksessä käännän katseeni Kristukseen ja samalla vakuutun siitä, että minua ei ikinä hylätä. Kärsimys ei ole abstraktin, inkarnoitumattoman Jumalan heittämä kohtalonoikku, vaan elävän Jumalan todistus siitä että mikään ei erota Hänestä.
Olav Valen-Sendstad on kirjoittanut hyvän kirjan nimeltä Pistin lihassa. Paavalilla oli elämässään jokin tuskallinen asia, jota Herra ei ottanut pois. Paavali sai neuvon: “Minun armossani on sinulle kyllin”, joka ilmeisesti oli hänelle riittävä vastaus. Vaikeita asioita kärsimykset ovat.
Paavali kantoi pistimensä, kunnioitti ja rakasti Jumalaa ja hoiti hommansa. Siinä hyvä asenne. Jeesus kantoi ristinsä, ja oli uskollinen, kannetaan me kukin pistimemme, jotka sellaisen olemme saaneet, samalla mielellä.
Meistä kaikista tulee silloin kun uskoon tulemme ristinkantajia. Joka ei ole ristillinen, se ei myöskään ole kristillinen.
Kristus sanoi Paavalille, että hänen voimansa tulisi täydelliseksi heikkoudessa. Jumala ei siis tahdo meidän toimivan omassa voimassamme, vaan hänen voimassaan ja siksi hän tahtoo tehdä meidät heikoiksi itsessämme, lakkaamasta luottamasta omiin tekoihimme, omiin voimiimme ja omaan pyhyyteemme. Vasta tällöin hän saa meissä jalansijaa kun hän on ensin nujertanut meidät luottamuksesta mihinkään omaamme. Silloin kun me olemme heikot, me olemme väkevät. Tätä on jatkuva ristin kantaminen!
Kristus kantoi ristimme ja tähän hänen ristinkantamiseensa me liitymme uskolla.
Room 6:5-7: “Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa, kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä.”
Jos siis sinun vanha ihmisesi on ristiinnaulittu Kristuksen kanssa, niin ethän sinä voi ristiä silloin kantaa, vaan tulet uskossa osalliseksi hänen ylösnousemuksestaan, jossa sinun vanha ihmisesi menehtyy päivä päivältä tullen näin heikommaksi, jolloin tulet Kristuksessa väkeväksi.
Gal 2:19-20: “Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.”
Paavali ei siis elä enää omassa henkilössään, siis Aadamissa, vaan Kristuksessa.
Mutta tässä törmää taas ortodoksinen vapaan ratkaisuvallan oppi luterilaiseen sidottuun ratkaisuvaltaan.
Luuk. 9:23 Ja hän sanoi kaikille: "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua.
Olen tullut siihen tulokseen, että jokapäiväinen Jeesuksen seuraaminen on mahdollista vain, jos olemme Hänen uskossa, uskossa, jonka hän lahjoittaa jokaiselle, joka vastaa Isän vetoon, kutsuun tulla Jeesuksen tykö. Jeesus on luvannut ottaa omakseen jokaisen luokseen tulevan. Tämä kaikki on mahdollista Jeesuksen ristintyön ansion vuoksi. Eli meidän oma ristimme on oma uskomme ja tunnustautuminen Jeesuksen seuraajaksi. Se on jokapäiväistä, johon Jeesus antaa halun ja voiman jokaiselle luokseen tulevalle.
Lisäksi Jeesus sanoo Matt.11:
29 Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
30 Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."
Risti kertoo myös yhteydestä Jeesuksen kanssa, joka tässä yhteydessä ilmaistaan “Ottakaa minun ikeeni päällenne…”
Mikään ajallinen kärsimys ei ole verrattavissa eroon Jumalasta. Tämän eron voi tässä ajassa alkaa kestämään paatumuksen tilassa, mikä Raamatun mukaan voidaan kutsua vääräksi rauhaksi.
Vastaus riippuu kysymyksestä. Kärsimystä koskevilla kysymyksillä kun on monta ulottuvuutta. Esimerkiksi itselleen esitettävä kysymys “Miksi minä kärsin?” on ihan erilainen kuin vaikkapa filosofinen tai teologinen yleistasoisempi kysymys siitä, miksi kärsimystä ylipäätään on, tai vaikkapa pedagogin teoreettinen analyysi siitä, miksi kärsimystä on (ilman kärsimyksen kokemista voisi helposti vaikka polttaa kätensä kuumaan osuessaan, kun taas kivuntuntemuskyky auttaa poistamaan käden kuumasta nopeasti). Viimeksi mainittu pohdinta ei välttämättä kauheasti auta sairasvuoteella kärsivää, koska hän pohtii kärsimyksessä todennäköisemmin jotain muuta tasoa kuin sitä, mihin vaikkapa sellainen tarkastelu koittaa vastata.
Kristinuskossa erityistä on se, että kärsimys ei koske vain ihmiskuntaa (ja eläinkuntaa sekä muuta luomakuntaa), vaan myös hyvä ja kaikkivaltias Jumalamme kykenee kärsimään. Jumalan kärsimys tuskin on rangaistus tai paholaisenkaan työtä. Jumalan kärsimys voi kertoa mm. siitä, että Hän ei ole välinpitämätön.
Mielestäni tämä on yksi esimerkki siitä, kun käytetään ei-suomalaisia ilmaisuja. Sanan “impassibilis” merkitys selviää sanakirjasta ja viittaat kait latinalaiseen alkuperään, mutta mitä se kertoo Jumalasta tässä yhteydessä, eli mitä ilmaisusi takana on?
Kuen joas jo viittaiskin, kärsimys on teologianhistoriallisesti käsitetty monella tapaa. Tunteeko Jumala kipua? Onko Jumalalla tunteita? Nauraako Jumala? Liikuttaako ihmisen kohtalo Jumalaa? Miten tämä kaikki toimii triniteetin persoonien suhteen?
Kaikkiin näihin vastaus riippuu lopulta siitä, miten Jumala ymmärretään (jos voidaan ymmärtää) tai mielletään.
Tarkoitukseni on ilmaista mitä tarkoitan. Se tarkoitus ei kaikia miellytä, mutta nyt kysyin VAIN sanan:
impassibilis merkitys-viestiä ja sanan suomennosta. En muuta. Kyllä voit vastata, kommentoida toisten viesteihin ja se on tapa kenellä enemmän kenellä vähemmän. Kuitenkin sinunkin tapauksessasi, eli nyt sinullekin esitän samat perusteet. Selität Jumala-maastoa, muttei kuulu tähän kysymykseen, tässä kommentointiyhteydessä. Eli jos et sanan suomennosta ja etenkin, miten se sen jälkeen avaa aihetta, voi tai halua ilmoittaa, niin päätetään tähän, menee jankuttamiseksi. Toivon, ettet pidä tätä käskyttämisenä.