Kyllä ainakin ripin ja ehtoollisen osalta. Ja päivän tekstien. Muodot voivat sinänsä olla vähän vapaampia, mutta perusasiat ovat lukittuna käsikirjaan. Mahtanetko tuntea exhelluntailausena luterilaisen kirkon käytäntöjä. Kaikkiin kaavoihin pääset tuon linkin alta jostain kohtaa.
Periaatteessa liturgia voi olla hyvin vähänkin painotettua, kuten joissain erityismessuissa, mutta niissäkin minimivaatimus on rippi ja ehtoollinen kaavanmukainen.
Käsikirjan käytössä on sellainen hieno puoli, että pitääpä jumalanpalveluksen kuka vain missä tahansa, samaa on aina luvassa.
Ei mennä. Tuomasmessu ei ole kirkon messu, vaan se on Tuomasyhteisön messu. Sen suhde evl.fi:n messuihin on hieman outo, koska evl.fi:n papit (jotka ovat luvanneet noudattaa kirkkokäsikirjaa pyhiä toimituksia toimittaessaan) niitä toimittavat. Ehtoollisrukous vaihtelee hyvin paljon. Samoin ripissä ei noudateta evl.fi:n tekstejä.
Itse olin viime vuonna enemmän tai vähemmän erään shitstormin keskellä, kun kritisoin Olli Valtosta asetussanojen muuttamisesta ns. matkaeväs-sanoilla. Tämän johdosta parikin tuttavapappia on minulle kertonut, että he ovat sen jälkeen pitäytyneet aika tarkkaan siinä, mikä on kirkkokäsikirjan mukainen muoto.
Erityisesti tämä herättää kysymyksen siitä, mikä on Tuomasmessun ja -yhteisön asema kirkossa. Tätä olen pohtinut viime aikoina muutenkin. Perustinkohan aihetta käsittelevän ketjun johonkin? En muista nyt enää…
Epäilykseni nousevat taustan sijaan useammasta tutusta evl-papista ja yhden evl-pastorin omista kommenteista. Omakohtaiset kokemukset ovat toki aika rajoittuneita.
Huomaat varmaan, että en puhunut kirkkokäsikirjasta mitään. viittaukset “vähän vapaampeen” mielestäni indikoivat, että evlssä on aika pitkät perinteet joustamisessa käsikirjasta. Toki asetussanojen puuttuminen on melkoisen tavatonta, mutta en näkisi sitä epäuskottavana.
Edellä @cymbus käy ansiokkaasti läpi montakin mahdollista syytä, miksi asetussanat jäivät lausumatta. Mutta, sen lisäksi että hajamielinen kuulija voi muistaa väärin, pitää ottaa vakavasti sekin mahdollisuus, että laiminlyönti on tahallinen. Tunnetusti yksi liberaaliteologien uutuuksista on sekin oppi, että Jeesuksen uhrikuolema olisi “myytti” ja vieläpä jotenkin vastenmielinen.
Ilmeisesti tässä on kysymys helsinkiläisestä Tuomasmessusta, esim. Valtosen nimestä päätellen.
Tunnen tuomasmessutraditiota huonosti, mutta muutaman kerran olen ollut musiikkivastuussa - muualla kuin Helsingissä. Ja tietenkin ns. tuomasmessulaulut ovat jo vuosikymmeniä olleet iso osa seurakuntien musiikkielämää ja monta sellaista on virsikirjan uudessa lisävihossakin.
Kiitos tiedosta, että Tuomasmessussa ei (aina?) noudateta käsikirjaa edes asetussanojen kohdalla. Tämä oli minulle uutta.
Esim. Jyväskylän tuomasmessuissa (säännöllisesti vietettävissä) ei käsittääkseni joidenkin erilaisten tapojen ja kaavamuutosten myötä ole tuollaista tehty. Nuo messut ovat myös seurakunnan messuja, eivät toki pää- tai päiväjumalanpalveluksia, mutta täysin seurakunnan pappien ja aktiivimaallikoiden toimittamia.
Voi olla pitkiä perinteitä, mutta vielä kerran tietoa nykytilanteesta:
Kirkkokäsikirja antaa monia vaihtoehtoja, ja niitä kyllä käytetään. Voidaan jättää pois huomattava määrä messun kohtia, voidaan laulaa tai lausua, on vaihtoehtokaavoja erityispyhinä, on A- ja B- kaavat konfirmaatiomessuun, on viikkomessu, jota joskus sovelletaan pyhisinkin jne. jne.
“Joustaminen” messukaavoissa ei siis välttämättä ole mitään sooloilua vaan ihan oikeaa tilannekohtaista harkintaa kirkon omien ohjeiden perusteella. Asetussanojen pois jättäminen ei tietenkään noihin joustoihin sisälly, jos seurakunnan messusta on kysymys. Joka ainoassa vanhainkotihartaudessakin, jos ehtoollista vietetään, asetussanat lausutaan. Ymmärtääkseni piispat myös ohjeistavat omaa papistoaan hyvin tarkkaan tässä. Kirkkoherrat vastaavat omassa seurakunnassa siitä että piispan ohjeiden mukaan mennään. Kysymys ei ole suinkaan pelkästään yliopistossa saadusta koulutuksesta.
Ei, ei näin. Tällainen yleistäminen on turhan tuttua timon taholta. Ikään kuin oman mieleen mukaan toimiminen olisi jotenkin yleisesti “luterilaista”…
Kuten keskusteluissa jo aiempien vuosien varrella on tullut ilmi, luterilaiset ovat skarpanneet ehtoollisen kohdalla viime vuosikymmeninä. On myös monen huomio (jonka voin vahvistaa), että “liberaalius” - joka voi tarkoittaa joko perinteisessä kristillisessä etiikassa lipsumista tai esim. yleisesti kriittistä Raamattuun suhtautumista, tai sitten molempia - ei oikein korreloi kaavauskollisuuden kanssa. Monet liberaalit nimittäin ovat paljon tarkempia messun yksityiskohtien muistamisessa ja muutenkin messun huolellisessa valmistelussa ja viettämisessä kuin konservatiivien leiriin kuuluvat. Ajattelen tässä nyt lähinnä herätysliikkeisiin sitoutuneita ja toisaalta niistä piittaamattomia.
Lopuksi: En itse pidä sitä monien vaihtoehtojen kirjoa, minkä kirkkomme messun viettäminen ihan ohjeidenkin mukaan sallii, välttämättä hyvänä asiana. Voisi olla ihan hyvä että joka kertaa kirkkoon mennessään kohtaa lähes samanlaisen jumalanpalveluksen. Joskus myös sinänsä tärkeässä messujen suunnittelun vaiheessa tulee tunne kikkailusta, ja eri vaihtoehtojen arpomisessa voi tulla vähän palapelimäinen fiilis. Harvemmin kuitenkin, onneksi.
Konfirmaatiomessua on silti perusteltua viettää lyhyemmän kaavan mukaan. Nuorille on hyvä antaa tilaa heidän juhlapäivänään. Se tapahtuu mielestäni niin, että virret ovat enimmäkseen heille tuttuja rippikoulun ajalta. Samoin lyhyempi kaava, jossa esim. lauletaan ehtoollisen osista vain Herran rauha ja Jumalan karitsa, on riittävä. Nuoret tekstien lukijoina, esirukouksessa ja musiikissa avustajina - tykkään!
Kesäloma vietetään, kukin mielensä mukaan, mutta pyhät toimitukset aina toimitetaan.
Minusta konfirmaatiomessua ei pitäisi lyhennellä yhtään. Sekin harmitti, että edes Suvivirttä ei laulettu kokonaan. Tuo on monelle kuitenkin ainoa messu vuosikausiin. Siksi siinä pitää tarjota täysi paketti, jotta siitä jäisi mahdollisimman monia juttuja edes alitajuisesti mieleen. Minkäänlainen kepeä “höhö, muistattekos sen kommelluksen rippileirillä” -tyylinen kikattelu ei siihen sovi. Kyse on sentään maailmankaikkeuden Luojan ruumiin ja veren vastaanottamisesta!!
Mää oon myös sillä kannalla, että konfirmaatiomessua ei pitäisi lyhennellä, koska se on kuitenkin iso juhla. Miksi isoa juhlaa juhlittaisiin karummin kuin tavallista sunnuntaita? Tietysti liika on liikaa, olen kuullut esim. sellaisesta systeemistä jossa konfirmaatiomessussa on sekä päivän tekstiä käsittelevä saarna että konfirmaatioon liittyvä puhe. Se on mun mielestä jo liikaa. Joku tolkku pitää olla ajankäytössäkin, mutta olen kyllä sitä mieltä, että ehtoollisliturgia on väärä paikka lyhentämiselle.
Kyllä vain jumalanpalvelus myös on seurakunnan juhla ja tärkeitä juhlia vietetään asiaan kuuluvalla arvokkuudella.
Sanoista saivarteleminen ei rakenna mitään. Yhtä hyvin “toimittaminen” kuulostaa kovin arkiselta jos niin haluaa ajatella. Sitäpaitsi toimittaminen vie fokusta toimittajan suuntaan eli lähinnä pappiin, vaikka messun ja palveluksen tärkein on tietenkin Kristus itse. Kun Kristus antaa ruumiinsa ja verensä se on juhla-ateria, jota vietämme hänen muistokseen ja hänen kanssaan ja hänen tahdostaan.
Sinä olet mestari vetämään kaiken överiksi. Kun kerron että pidän käsikirjamme rönsyilyä vähän liiankin laajana ja nimenomaan kirjoitin että jumalanpalveluksen olisi syytä ole mahdollisimman samanlainen eikä liian yllätyksellinen - mutta konfirmaatiossa voisi ajatella nuoria keston yms. suhteen - otat asiaksesi tuoda esiin vaihtoehtona “kevyen kikattelun”. Kuka sellaista nyt puolustaisi?
Enkä ymmärrä mitä sinua ortodoksina liikuttaa joku traditionaalinen suvivirsi. Tai miksi yleensäkään näet tarpeelliseksi murehtia luterilaisten konfirmaatiotavoista koska vain oma kirkkosi on oikea? Jos luterilaiset sitoutuvat omaan kirkkoonsa hyvän rippikoulun tai messun voimalla, eikö se ole tappio oikean kirkon kannalta?
Näin monet ajattelevat, enkä pidä kovin ratkaisevana kysymyksenä tuota ehtoollisliturgiaa. Kyllä se täytenäkin voidaan toteuttaa ilman tavatonta rasitusta.
Kysymys on kokonaisuuksista ja koko rippikoulustakin. Monella leirillä on esimerkiksi päivittäin lyhyt jumalanpalvelus. Se on erinomaista seurakunnan elämän opettamista ja toteuttamista. On hyvä, jos konfirmaatiojumalanpalveluksessa on paljon aineksia siitä mitä juuri on opittu ja mikä on tuoreena mielessä. Suuri hyppäys tutusta järjestyksestä pitkään ja käsittämättömään - kun vielä konfirmaatio ja ensimmäinen ehtoollisen nauttiminen jännittää - etäännyttää nuorten yhteisen seurakuntana olemisen kirkon messuista. Jokin silta olisi hyvä rakentaa.
Toisaalta rippikoulu on seurakuntaan tutustuttamista kokonaan. Niinpä nuorten on kerättävä merkintöjä passiinsa käymällä tilaisuuksissa. Tähän kuuluu normaalit messut myös. Messuista opetetaan ja niissä käydään.
Jos konfirmaatiomessussa on normaalin järjestyksen lisäksi vielä konfirmaatio, ja jos väkeä on paljon ja ehtoollisen vietto kestää kauan, koko tilaisuus venyy kohtuuttomasti.
Kiinnostuneille vielä info vaihtoehdoista:
Konfirmaatiomessu A on vain raamatunluvun osalta hieman normaalia messua lyhyempi, mutta koska keskelle sijoittuu konfirmaatio (=uskontunnustuksen jälkeinen kysymys nuorille, heidän siunaamisensa, kehotussanat, nuorten laulu), kokonaisuudessaan tavallista selvästi pidempi palvelus. Tosin paljon riippuu tässä saarnan pituudesta. Saarna voi myös olla päivän evankeliumista kokonaan, mutta eiköhän yleensä oteta huomioon tilanne ja puhuta kuulijoille, toisin sanoen nuorille ja heidän perheilleen.
Messu B puolestaan noudattelee viikkomessua siten, että johdannossa ei ole Herra armahda- eikä Kunnia -osia, raamatunluku ja saarna muodostavat yksinään ns. sana-osuuden (ei siis päivän virttä) ja ehtoollisliturgiassa voidaan jättää pois kaikki paitsi uhrivirsi, ehtoollisrukous ja asetussanat sekä Isä meidän. Siis voidaan jättää - käsikirjassa sullkuihin on merkitty niin vuorolaulu, prefaatio, Pyhä, Herran rauha kuin Jumalan Karitsakin. Mikään ei estä niitä ottamasta mukaan tässäkään konfirmaatiokaavassa.
Käytännössä valtaosa konfirmoitavista nuorista on kirkossa käymiseen tottumatonta. En usko että kokemus vaikeatajuisuudesta ja pitkästä kestosta parantaa heidän mahdollisuuksiaan päästä mukaan seurakuntaelämään. Itse iloitsen jokaisesta uskontunnustukseen yhtyvästä tytöstä ja pojasta, ja toivoisin heidän löytävän tiensä edes jotain kautta kirkon aarteiden äärelle. On parempi jos he oppivat ymmärtämään jotain käytännössä ja huomaamaan että usko Jumalaan voi olla osa heidän elämäänsä. Näin tapahtuu esimerkiksi leireillä kun yhdessä kootaan esirukoukset, harjoitellaan laulut, soitot ja luetaan Raamattua. Yhdessä kannetaan ristiä, yhdessä ollaan Isän hoidossa. Tämä kokemus ei sellaisenaan tietenkään siirry leirien jälkeiseen elämään, mutta nuorten toimintaan jäävät kyllä sitä paljon jatkavatkin.
Paljon tärkeämpää kuin se, joustetaanko missään vai ei, on se haluammeko nuorten todella olevan osa samaa seurakuntaa kuin vanhemmat ihmiset - ja ns. tosiuskovaiset aktiivit… Toivotaanko heidät tervetulleiksi, huolehditaanko heistä, rakastetaanko heitä Kristukselle? Vai ovatko he massaa, joka käy tavan vuoksi kääntymässä kirkossa, kokee riitin aikuistumisen tiellä - joka sattuu olemaan rippikoulu - eroaa muutaman vuoden päästä kirkosta…
Konfirmaatiomessua pitää tietysti viettää mahdollisimman juhlavasti ja arvokkaasti. Kaikella liturgisella komeudella. Virret eivät missään nimessä saa olla mitään kevythenkkaria, vaan komeita ja kaikille tuttuja perinteisiä virsiä. Olemme velkaa nuorille sen, että tarjoamme heille parasta, ei mitään villapaita-epävireinen kitara -linjaa.
On kummallista, että aina kun keskustelu menee teidän puljunne suuntaan, niin alat kyseenalaistamaan toisten keskustelijoiden motiiveja kommentoida tai otat asiaksesi sanoa, että “miksi näen tarpeelliseksi murehtia” jne. Mitä se sinulle kuuluu, mistä syystä ihmiset kommentoivat - keskustele itse asiasta äläkä siitä, että miksi muut haluavat kommentoida. Aivan samalla tavalla täällä luterilaiset kommentoivat ortodoksien tai roomalais-katolisen kirkon asioita. Se on vähän niin kuin tämän foorumin idea.
Minä korostin sanojen viettää ja toimittaa välistä eroa, koska viettäminen on jotain, jota itsekukin tekee miten haluaa: sen takia sanotaan, että lomaa vietetään. Mutta kirkon pyhät toimitukset tulee suorittaa prikulleen oikein, koska kyse on suhteestamme maailmankaikkeuden Luojaan ja kaiken elämän ylläpitäjään - pyhissä toimituksissa on kyse elämästä ja kuolemasta, siksi on tärkeää, että kaikki toimitetaan mahdollisimman tarkasti ja huolellisesti. Ehtoollisen viettäminen antaa aivan eri sävyn ja mielikuvan kuin pyhän toimituksen toimittamisesta puhuminen.
Olisin sitä paitsi voinut vetää paljon enemmänkin “överiksi” arvioidessani em. konfirmaatiomessua: saarna oli mielestäni huono (pappi ei osannut lopulta tehdä hyvää yhteenvetoa ko. päivän raamatunkohtien vertauksia selittäessään - katoavan ja katoamattoman aarteen ero ei tullut hänen selityksessään kunnolla selville), ja lisäksi valittu synnintunnustus oli juuri sellainen, että siinä ei oikeastaan tunnustettu mitään ja synninpäästösanat olivat mielestäni huonot (tästä en maininnut kuitenkaan mitään, sillä ne tehtiin kuitenkin ihan käsikirjan mukaan).
Puutuin kuitenkin vain siihen kohtaan, joka oli mielestäni tärkein - ehtoolliseen. En halunnut pahoittaa konfirmoitujen mieltä. Niinpä tyydyinkin vain kehottamaan konfirmoitua sukulaistani käymään jatkossakin ehtoollisella “mahdollisimman usein”. Jos hän tekee niin, niin kaipa hän edes jossain vaiheessa saa sellaisenkin ev.-lut. ehtoollisen, joka on oikeaoppisesti toimitettu, kaikki asetussanat asianmukaisesti lukien. Vaikka sinä et ymmärtäisikään, miksi minua liikuttaa ev.-lutin tilanne, niin totuus on se, että ortodoksit ymmärtävät kyllä oikein hyvin, että kaikista luterilaisista ei ole tulossa ortodokseja - ainakaan omana elinaikanani - joten olisi suotavaa, että he säilyisivät edes luterilaisina ja että Suomen ev.-lut. kirkko säilyisi edes sellaisena kuin se on ollut ja tarjoaisi edes luterilaisesti katsottuna oikein toimitettuja messuja jäsenilleen. Ja kyllä, toivon että Suvivirsi laulettaisiin kaikissa Suomen kouluissa kevätjuhlassa kaikkien säkeistöjen kanssa jatkossakin. Olisi se sentään tyhjää parempi.
Oli siinä konf. messussa jotain hyvääkin. Siinä oli näet kohta, jossa kummeja pyydettiin saapumaan eteen asettamaan kätensä kummilapsensa pään päälle ja siunaamaan heitä. Menin toki, vaikka kaipa sekin oli fundamentalistiortodoksien mielestä väärin, että ortodoksi menee siunaamaan luterilaista konfirmoitavaa ev.-lut. liturgin lukiessa siunaussanoja. Siunaus oli ennen ehtoollista, joten jälkikäteen saatoin rauhoittaa omaa omatuntoani sillä, että vaikka konfirmoitu ei kenties oikeaa ehtoollista saanutkaan, niin sai ainakin siunauksen ortodoksilta.
Miksi puljuttelet kirkkoamme, johon sinutkin on kutsuttu?
Mikäli joku tekee mielestäsi jotain Raamatun vastaisesti, ei riitä yleistämään…
Oletko vakuuttunut, ettei juuri Jumalalla ollutkin tehtävä sinulle, missä kutsu kävi ?
-ja lopeta puljuttelu.
Puljuttelen kaikkia muitakin puljuja, jos et ole vielä huomannut.
Edit. Olen vakuuttunut, ettei minulla ole mitään tehtävää ev.-lut. kirkossa. Ja tuskinpa on ort. kirkossakaan. Ei minulla ole kutsumusta mihinkään virkoihin tai tehtäviin. Olen tavisjäsen.
Turhaanhan minä siitä kitisen, mutta kyllä sinun käyttäytymisesi erityisesti luterilaisten arvostelijana on tuttua monille meistä. Otat aina ne äärimmäiset esimerkit ja yleistät omia kokemuksiasi. Kun jossain keskustellaan luterilaisten kesken kirkkomme ilmiöistä, vaikkapa virsistä, riennät kertomaan mitä musiikin oikeasti tulisi olla - ortodoksisen näkemyksen mukaan.
Voisit käyttäytyä kuten ne ortodoksit, jotka antavat kaikkien itse kertoa mitä heidän kirkossaan on hyvin tai hullusti. Esimerkiksi nyt tässä ehtoollisen asetussanoja koskevassa debatissa minua erityisesti riepoo tuo yleistämisesi - luterilaiset teologit opiskelevat pitkään ja tekevät sitten kuinka haluavat - ei todellakaan pidä paikkaansa. Jos joku unohtaa vahingossa tai tahallaan noin tärkeän asian, se on äärimmäinen poikkeus, siitä olen varma.
Olen ärtsynä myös siksi, että mielestäni rippikoulu ja konfirmaatio ovat todella arvokkaita asioita ja tärkeitä omassa työssäni. Siksi kirjoitin vähän pidempäänkin aiheesta.
Vaan hetipä löytyi toinenkin henkilö, jolla oli samanlainen kokemus kuin minulla - ja arvatenkin se oli tapahtunut eri paikkakunnalla. Itsehän olen kokenut tämän jo kahdessa eri ev.-lut. messussa, sillä koin silloin aikoinaan Jyväskylässä saman, kun olin vielä ev.-lut. kirkon jäsen. Silloin kyse oli siitä, että ehtoollisaineet loppuivat kesken, ja ev.-lut. miespappi otti vain lisää aineita konsekroimatta niitä. Koin saaneeni vain viiniä ja öylätin, en siunattua ehtoollista. Huomautin tästä ko. miespapille messun jälkeen, ja hän sanoi noudattaneensa piispansa ohjetta, jonka mukaan ei tarvitse lukea asetussanoja uudelleen, mikäli aineet loppuvat kesken. Toisin sanoen osa ihmisistä sai konsekroidun ehtoollisen, osa ei. Tällaista teillä tapahtuu, joten turhaan sinä minua syytät.
Milloinkahan tuo on tapahtunut? Mitä minä olen työskennellyt tässä puljussa, ei tulisi kuuloonkaan. Konsekroiminen on tietenkin pakollista. Ehtoollisesta on yksityiskohtaiset ohjeet ja usein kuulen muualta tulleiden pappien kyselevän paikallisia käytäntöjä että kaikki menisi varmasti oikein. Käsittääkseni Simo Peura on hyvin tarkka piispa tässä asiassa.
Olet aika pihalla tästä asiasta, valitettavasti.
Juhlavuus ei ja arvokkuus ei todellakaan merkitse sitä etteikö voisi laulaa nuorten virsiä. Mikään ei ole sen sopivampaa kuin käyttää niitä virsiä messussa, jossa on pääkohtana nuorten konfirmaatio.
Tiesitkö, että kitaran voi virittää ja että myös urut ovat usein epävireessä? Tiesitkö, että pikälle koulutettu muusikko voi soittaa kitaraa tai opettaa nuoria soittamaan ja säestämään itseään? Tiesitkö, että ulkoinen puku ei kenenkään sisintä tee jalommaksi - vaikka nuoret toki pukeutuvatkin juhliinsa todella tyylikkäästi…
Tiesitkö, että messu on paikalla olevan seurakunnan juhla jossa pääasia on Jumalan kohtaaminen ja Kristuksen todellisen ruumiin ja veren nauttiminen - ei jokin tradition komeus tai konservatiivisuuden näyttely?
Kun seurakunta koostuu lähinnä nuorista ja heidän omaisistaan, on kysyttävä, mikä on tilanteeseen sopivaa. Mitään kaikille tuttuja perinteisiä virsiä ei ole olemassakaan. Eiväthän 15-vuotiaat tai heidän vanhempansa eli 70- ja 80- luvullakin syntyneet ihmiset eivät tunne mitään virsiä kovin hyvin - ja jos joku on tuttu niin Simojoen -Kaskisen “Herra kädelläsi” - afrikkalaisesta gospelmessusta vuodelta 1980! Virret 510 ja 511 ovat aivan parasta mitä koko virsikirja tarjoaa ja niitä käytetään yleisesti kirkkovuoden eri aikoina.
Olemme velkaa nuorille. Emme jäykkiä perinteitä ja uuvuttavaa messuamista vaan sen että otamme heidät vastaan iloiten ja myönteisesti. Nuoret ovat kirkossa kuin kultajyviä. Ei ole varaa hukata heitä ja torjua heidän haluaan osallistua ikiaikaisen kirkon uskontunnustukseen ja virsiperinteen alati uudistuvaan voimavirtaan.
Minä olen ollut sekä Helsingissä että Tampereella, ja molemmissa käytettiin niin sanottua matkaeväsrukousta. Eukaristisena rukouksena matkaeväsrukous on siis ihan erilainen kuin kirkkokäsikirjan rukoukset. Siitä nousi kohu jokin aikaa sitten, koska ehtoollisen asetussanoissa siinä lausutaan (muistinvaraisesti) näin: “Jeesus otti leivän, siunasi ja mursi ja antoi sen ystävilleen sanoen: Ottakaa, tässä on matkaeväs, minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne syntien anteeksiantamiseksi”, jne.
Kirkossa on tarkkaan annettu kyllä ohjeet, mistä voi joustaa ja mistä ei, ja itsekin luettelit näitä eri vaihtoehtoja, ja niitähän on vaikka kuinka paljon. Fakta nyt vain on, että eukaristiseen rukoukseen on annettu tasan 4 vaihtehtoa, viikkomessuun vielä yksi, perhemessuun yksi, ja sitten vielä sairaan luona vietettävään ehtoollishetkeen muistaakseni yksi. Kirkon virallisen näkökannan mukaan näistä ei voi joustaa. Monesta muusta voi, virallisestikin, mutta näistä ei.
Minusta katsotaan turhaan alaspäin nuoria, kun ajatellaan, että he eivät mitään ymmärtäisi hienommista vivahteista, vaan pelkkää rekilaulua pitäisi olla tarjolla. Ikävä nähdä, että liturgia on vain konservatiivisuuden näyttelyä, jäykkää perinnettä ja uuvuttavaa messuamista. Tällaisella asenteella sitä saadaan lisää väkeä sinne kirkonpenkkiin - not.