Olen huomannut, että ihmisten pääkopan saa sekoitettua kysymällä heiltä, että onko meidän noudatettava Jumalan käskyjä pelastuaksemme? Ja sitten huomaa ihmisten sekoilevan sanoissaan. Toivon vastauksia eri kirkkokuntien ihmisiltä.
Löysin joskus 15 vuotta sitten teologisen tiedekunnan kirjastosta sattumalta tiiliskiven kokoisen englanninkielisen kirjan jostain ehkä 1930-50-luvulta, jossa käsiteltiin sitä, onko olemassa jotain syntejä joita ei voi saada anteeksi. Selailin kirjaa jonkin verran siltä seisomalta. Aluksi siteerattiin asiaan viittaavat UT:n kohdat ja sitten ryhdyttiin käsittelemään relevantteja kohtia varhaiskristillisestä kirjallisuudesta. Teos vaikutti erittäin hyvin laaditulta ja päätin palata sen lukemiseen paremmalla ajalla. Työnsin kirjan takaisin hyllyyn ja jatkoin sen tekemistä mitä nyt silloin satuinkaan olemaan tekemässä. Vuosien mittaan tuo kirja on monet kerrat vaivannut mieltäni ja haluaisin päästä siihen käsiksi, mutta en muista ollenkaan kirjan tai kirjoittajan nimeä ja kirjastokin on muuttanut toiseen rakennukseen.
Mielestäni Joh. 14:15-24 selvittää tämän käsky-kysymyksen tyhjentävästi.
Jeesus ei antanut mitään muusta Raamatun opetuksesta poikkeavaa käskyä tai ohjetta. Suuri salaisuus oli Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Jeesus lupasi kaikille uudestisyntyneille. Se pysyi salaisuutena lähes kaikille Jerusalemin asukkaille, koska vain 3000 ensin otti vastaan Pietarin julistuksen, jonka alku ja ydin oli “Tehkää parannus … “. Ilman tätä alkua ei voinnut olla mitään jatkoa.
Näille uskoontulleille oli mahdollista pitää Jeesuksen käskyt, jotka eivät olleet raskaat, koska Jeesus Pyhän Hengen kautta sisäisesti vaikutti halun ja vuodatti rakkauden voiman, joka sai aikaan, että tällainen uskoontullut etsi vain sitä mikä Jeesukselta on.
15 Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni.
16 Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti,
17 totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva.
20 Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni, ja että te olette minussa ja minä teissä.
21 Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle."
23 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.
24 Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.
On itsestäänselvää, että Jumalan käskyjä on noudatettava. Mutta ongelma syntyy, jos sanotaan, että Jumalan käskyjä on noudatettava pelastuakseen.
Esimerkkinä mainittakoon:
“Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” Room. 6:23
“Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.” Room. 3:28
"Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: “Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee” Gal. 3:10
“Vanhurskas on elävä uskosta” Room. 1:17
“mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi; niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja:” Room. 4:5
Minä sanon siis mieluummin, että Jumalan käskyjä on noudatettava ja siihen piste. Mutta en sano, että Jumalan käskyjä on noudatettava ansaitakseen pelastuksen. On myös oikein sanoa, että lihan mukaan eläminen kadottaa Raamatun mukaan. On hyvä muistaa, että pelkkä maalaisjärki vie harhaan evankeliumin ymmärtämisessä.
“Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;” Gal. 1:11
Laki ajaa ehdottomuus- ja täydellisyysvaatimuksessaan ihmisen epätoivoon. Laki ehdottomuudessaan (Jaak. 2:10) saa ihmisen näkemään itsestään vain sen, ettei hän lakia täytä, tai sen, että hän on lainrikkoja. Tämä on minun näkemykseni, tai ainakin tosiasia omasta itsestäni. En rehellisesti sanoen usko, että kukaan on täyttänyt rakkauden kaksoiskäskyä absoluuttisesti, paitsi hän, joka oli ja on itse täydellisyys, ihmiseksi tullut ja ihmisenä elänyt Jumala, Herra Jeesus Kristus.
4 tykkäystä
Tässä on ainakin omalla kohdallani kysyttävä, rakastanko minä todella Jeesusta, ja mitä se rakkaus Jeesukseen jokapäiväisessä elämässä käytännössä on, koska ei se ainakaan voi olla sitä, että rakastan häntä vain hartaushetkissä tai tunteissa, jotka ovat ohimeneviä ja nopeasti katoavia ja koko ajan muuttuvia. Mistä minä voisin itse varmuudella tietää täällä maan päällä, että nyt minä juuri tällaista elämää eläessäni rakastan Jeesusta yli kaiken, enkä vähäisimmässäkään määrin etsi omaa kunniaani tai etuani? Onko tosi rakkautta ilman itsensä kieltämistä? Mitä on tosi itsensä kieltäminen juuri tässä ja nyt hetkestä hetkeen 24 tuntia vuorokaudessa? Mistä voisin tietää sataprosenttisella varmuudella, että minua johtaa hetkestä hetkeen 24 tuntia vuorokaudessa Jumalan Henki, eikä siis hetkeäkään oma lihallinen luontoni, jonka motiivit toimimiseen ovat itsekkäät? Jos kokisin eläneeni yhden kokonaisen vuorokauden ilman vähäisintäkään epärakkautta Jeesusta kohtaan, mistä voisin tietää, että kokemukseni siitä, että olen elänyt päivän absoluuttisessa agape-rakkaudessa, on objektiivinen tosiasia, siis tosiasia myös Jumalan näkökulmasta?
Ihmisestä ei ole mitään, mikä saa aikaan ikuisuuteen kelpaavaa. Siksi on synnyttävä uudesti Pyhästä hengestä, vt. Joh. 3:3-7.
Jumala haluaa vuodattaa oman rakkautensa uudestisyntyneeseen. Se vaikuttaa sen mikä ainoastaan kelpaa kelpaa Jumalalle. Se osa ihmisessä mikä ei Jumalalle kelpaa, on uudestisyntyneelle hengelle alistettava, ettei se hallitse. Nk. kahden regimentin oppi pitää tärkeänä hoitaa sitä osaa ihmisessä, mikä on itseasiassa ainoa este rakkauden tekoihin.
“Jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää” (Room. 8:13). Niin kauan kuin ihminen on ajallisessa mielessä ihminen, hänellä riittää kuoletettavaa, eli kuolettaminen loppuu vasta fyysisessä kuolemassa.
1 tykkäys
Näin on mielestäni myös Uuden testamentin näkökulmasta.
Vielä tuli mieleen kommentoida, että oletteko samaa mieltä kanssani siitä, että lopullinen ja täydellinen uudestisyntyminen tapahtuu uskovan kohdalla vasta fyysisen kuoleman jälkeen tai siinä yhteydessä, kun Jeesus tulee Kuninkuudessaan takaisin? “Siinä uudestisyntymisessä, jolloin Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimella…” (Matt. 19:28).
Voisiko sanoa, että uskovassa on uskoon tullessaan täällä maan päällä vasta ikään kuin uudestisyntymisen alku? Tarkoitus on kasvaa täydellisyyteen, mutta lihan (kr. sarks) kiusaavan ja todellisen läsnäolon vuoksi (Gal. 5:17) uskovan elämä on vielä kaukana siitä, että hän olisi täydelliseksi tullut (1 Joh. 3:2) ja muuttunut siis kokonaan ja täysin uudestisyntyneeksi ja siis synnittömäksi ja täysin turmeltumattomaksi ihmiseksi.
Kristitty on mielestäni täällä maan päällä kuin ristiriita nahkakansissa (Gal. 5:17), mutta koska hän ei ole tunteittensa tai impulssiensa sätkynukke, koska voi päättää, mille tunteille tai yllykkeille antaa suostumuksensa tai onko antamatta suostumusta, hänen konreettiset päätöksensä ja valintansa juontuvat ainakin osittain siitä, mikä on hänen oman tahtonsa ja ratkaisunsa vallassa. Siksi pyhitys tai Jumalan käskyjen täyttyminen uskovan elämässä ei ole mielestäni kuin sätkynukkena elämistä tai ihmisen omasta tahdosta riippumaton tekijä; eli kristitty ihminen ei ole kuin puupölkky, joka ei voisi millään itse vaikuttaa siihen, täyttyykö Jumalan hyvä tahto hänen elämässään vai ei.
Olen samaa mieltä. Myös Francis Pieper näkee asian näin.
Keskustelun avaajan kysymykseen vastaan, että hyvät teot ovat välttämättömät, mutta eivät välttämättömät pelastukseen. Hyvät teot ovat uskon seurausta, eli usko ylläpitää hyviä tekoja. Missään tapauksessa hyvät teot eivät ylläpidä uskoa.
2 tykkäystä
Minulle tässä yhteydessä keskeinen kohta Uudesta testamentista: “Niin kuin siis olette omaksenne ottaneet Kristuksen Jeesuksen, niin vaeltakaa hänessä, juurtuneina häneen…” (Kol. 2:6-7). Eli niin kuin uskon kautta tapahtuu armosta osalliseksi tuleminen (“Sen tähden se on uskosta, että se olisi armosta” Room. 4:16), samoin uskon kautta (uskonyhteydessä Kristukseen) toteutuu kristillinen elämänvaellus tai pyhitys. Kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä (Room. 14:23).
1 tykkäys
Myös keskustelun avaukseen liittyen voisi aivan hyvin siteerata Lutheria ja sanoa, ettei pidättäytyminen murhasta tai aviorikoksesta, olkoot nämä sitten tehdyt luonnon voimista, ihmisvoimista tai vapaasta tahdosta tai Jumalan voiman tai lahjan kautta vanhurskauta.
2 tykkäystä
Moni kuitenkin järkeilee näin: tahallinen tottelemattomuus kadottaa, joten on siis noudatettava Jumalan käskyjä jotta (ansaitakseen) pelastuisi.
Room. 6:23 ratkaisee tämän asian.
“Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.”
Moni kuitenkin ajattelee, että Paavali sanoisi “synnin palkka on kuolema, mutta hyvän tekemisen palkka (käskyjen noudattaminen) on iankaikkinen elämä.” Mutta eipä se menekään niin!
Muutin keskustelun otsikon muotoon “käskyjen noudattaminen ja vanhurskauttaminen.” Eikä tätäkään keskustelua kannata sen monimutkaisemmin ajatella kuin, että mitä Raamattu yksinkertaisesti opettaa pelastuksesta.
Jotkut ajattelevat, että ennen uskoontuloa ja uskoontulon jälkeen ihmisellä on eri pelastustiet. Kuitenkin on vain yksi pelastustie. Ja se on ristinmuotoinen ovi.
2 tykkäystä
Vaikka ihminen pidättäytyisi ulkonaisesti kaikesta pahasta, se ei itsessään tarkoittaisi sitä, että hän siitä syystä myös positiiivisesti olisi rakastamisen lain täyttänyt.
Tuli myös mieleen, että on teologiassa korostettu, että Jeesus täytti lain puolestamme sekä siinä mielessä, että hän eli täydellisen elämän meidän puolestamme että siinä mielessä, että hän kärsi lain synneillemme langettaman tuomion itsessään meidän puolestamme. Molemmat luetaan uskon kautta meidän hyväksemme. Eli se todella hyvässä ja Jumalan tahtomassa mielessä positiivinen mutta kuitenkin ihmisyytemme kautta toteutuva rakkaus, mikä meistä vielä maan päällä puuttuu täydellisyydessään (koska olemme vajavaisia ja lankeavia), luetaan hyväksemme Jeesuksen täydellisestä elämästä, niin kuin me itse olisimme rakastamisen lain jo täydellisesti täyttäneet. Ei ole siis olemassa ainoastaan sijaissovitus (sijaisrangaistuskärsimyskuolema), vaan myös kuin sijaisrakastaminen, joka luetaan uskon kautta hyväksemme. Tämän hyväksilukemisen vastaanottamisen välityksellä Jumalan rakkaus pääsee tekemään uskovassa konkreettisesti sitä hyvää, mitä samainen ihminen lain alla eläessään ei voi tehdä.
2 tykkäystä
Tosiasia kuitenkin on, että vain aniharvat kristityiksi tunnustautuvatkaan pääsevät siihen mittaan, että myös heidän intellektinsä herää elämän kokemusten kautta tajuamaan selvästi heidän pelastuksensa perustan olevan heidän itsensä ulkopuolella, ulkopuolella kaikkien tekojen, Kristuksessa. Ja, että se olisi armosta, jotta lupaus olisi varma ja ettei kukaan voisi kerskata sen omin teoin saavuttaneensa on vain yksi väline sen omaksumiseen, nimittäin usko, joka sulkee kaiken sen pois joka ihmisessä luontojaan on ja kaikki teot joihin hän kykenee.
2 tykkäystä
Voidaan sanoa, että “aniharva” nk. kristityiksi tunnustautuva kokee järjellä Armon. Inhimillinen, rajallinen ymmärrys ei yhdy Pyhään Henkeen.
Room.:
7 sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.
8 Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.
Vain uskova, uudestisyntymän kokenut ymmärtää kaikilla kolmella kerroksellaan, koska Henki yhdessä meidän henkemme kanssa todistaa, että olemme Jumalan lapsia.
Pyhä Henki uudestisynnyttää, sen Jumalan ihmiseen laittaman hengen, joka on kuollut. Sen jälkeen voi ihmisen katoava osa eli ymmärrys, tyytyä, tai jopa hyväksyä uudestisyntyneelle (uskoontulleelle) hengelle alistettuna.
Uskova hoitaa katoavia osiaankin Hengelle alistettuna. Eli meidän fyysiikka tai tunteet eivät hallitse. Tämä katoavan ja katomattoman välinen taistelu on joka päivä, jokaisella Jeesuksen seuraajalla, jotka voidaan ymmärtää “kristityiksi tunnustautuviksi”, niinkuin määrittelit.
Kahden regimentin oppi sallii ja ohjaa, pitämään huolta katoavasta. Tätä hoitosuhdetta vastaan on Room. 13:
14 vaan pukekaa päällenne Herra Jeesus Kristus, älkääkä niin pitäkö lihastanne huolta, että himot heräävät.
Tosi on, sillä armon ymmärtämistä edeltää aina kokemus. Muutoin ymmärtäminen jää n. 30 senttiä liian korkealle, pelkäksi teoreettiseksi pään tiedoksi, vanhan kansan sanonnan mukaan “kallouskoksi.” Tällaisia “kallouskoja” ihmisen itse aikaan samaa luuloteltua vanhurskautta kuvaa Martti Luther hienosti:
Paavalille liha merkitsee korkeinta vanhurskautta, viisautta, jumalanpalvelusta, uskontoa, ymmärtämystä ja tahtoa johon maailma on kykenevä. Sen tähden munkki ei ole vanhurskautettu munkkisääntönsä kautta, eikä pappi messunsa eikä kanonisten hetkiensä kautta, eikä filosofi viisautensa kautta, ei teologi teologiansa, eikä turkkilainen Koraaninsa, eikä juutalainen Mooseksen kautta. Toisin sanoen, ei merkitse mitään kuinka viisas ja hurskas ihminen voi olla järjen tai jumalallisen lain mukaan.
Martti Luther, Galatalaiskirjeen selitys.
2 tykkäystä
Sellainen ihminen, joka käsittää vanhurskauden tulevan laista tai jostain ihmisessä olevasta fuulaa itsensä ja toiset asettaen itselleen ja toisille sietämättömän taakan kannettavaksi vaatien täysin mahdottomia, josta ei tuloksena voi olla mikään muu kuin totaalinen epätoivo, silloin kun tosiasiat otetaan sellaisina kuin ne ovat.
Tämä tällainen lain kiivailija voisi aivan yhtä hyvin asettua koivupuun juurelle ja saarnata sille, että sinun täytyy olla mänty. Saarnata vanhurskautta tekojen tai jonkin ihmisessä itsessään olevan perusteella on aivan yhtä mieletöntä.
2 tykkäystä
Vanhurskaaksi tulee jokainen, kun tulee uskoon, syntyy uudesti ylhäältä. Eli hänestä tulee Jumalalle täysin kelvollinen, otollinen. Mikä voi olla tuon lahjan, eli lahjavanhurskautuksen este tai tehdä sen tyhjäksi? Mielestäni ihminen itse, koska ei hyväksy tai vastaanota lahjaa.
Miten tuo Jumalan työ, vanhurskautus, saatetaan ihmiseen, ellei hän itse sitä halua tai on välinpitämätön tai tietämätön?
Laitan tähän päivän mietteeksi lauseen pohdittavaksi: pelastus on armosta, ei ylläpidosta.
Pelastus on armosta, koska yksin usko tekee taivaskelpoiseksi. Mutta luterilaisen opin mukaan tämä usko on myös armoa sidotun ratkaisuvallan tähden.
Ihmisen pitää siis keksiä jokin muu perustelu kuin taivaskelpoiseksi tuleminen silloin kun hän rukoilee, lukee Raamattua tai käy seurakunnan tilaisuudessa. Ei tarvita muuta perustelua kuin se, että Raamattu kehottaa niin tekemään, eikä kehota turhaan.