Käskyjen noudattaminen ja vanhurskauttaminen

vanhurskauttaminen
käskyt

#22

Muutama sana tähän lainaamaani:.
Ilmeisesti tarkoitat valvomista, kun ylläpidosta puhut.
Valvomiseen kuuluu Sanan tutkiminen, Hengessä rukoileminen ja uskovien yhteys. Kaiken tämän tulos on tila: “Minun onneni on olla Jumalaa lähellä”. Uskoontullut eli pelastautunut ihminen on sitä juuri niin kauan kuin hän itse haluaa. Siksi Jeesuskin kysyi kahdeltatoista:
“Tahdotteko tekin mennä pois?”

Sitä enen oli moni Jeesuksen opetuslapsista vetäytynyt pois Jeesusta seuraamasta.


#23

Tässähän sinä annat taas kunnian pelastuksesta ihmiselle. Eikö uskova ole pelastunut niin kauan kuin Kristus sitä haluaa, toisin sanoen ian kaiken?

Eikö Siinain vuoren tykönä ihmiset pyytäneet, ettei Jumala puhuisi heille suoraan, vaan Mooseksen välittäjän kautta? Samoin meidänkin tulee pyytää Jumalan puhuvan meille välittäjän kautta. Mooseksen on aika kuolla sillä tavoin, ettei kukaan tiedä mihin hänet on haudattu. Mutta voi, silti hänen hautansa taitaa olla yksi maailman etsityimmistä paikoista, valitettavasti.


#24

Kirkkojemme tunnustuksesa Augsb. tunnustus VI Uusi kuuliaisuus:

Samaten seurakuntamme opettavat, että tämän uskon tulee tuottaa hyviä hedelmiä ja että hyviä, Jumalan käskemiä tekoja pitää tehdä sen tähden että se on Jumalan tahto, ei siksi, että luottaisimme ansaitsevamme näiden tekojen avulla vanhurskauden Jumalan edessä. Sillä syntien anteeksiantamus ja vanhurskautus otetaan vastaan uskolla, niin kuin Kristuksen sanakin vakuuttaa: Kun olette tehneet (Luuk. 17:10) tämän kaiken, sanokaa: “Me olemme ansiottomia palvelijoita.” Samoin opettavat myös kirkon vanhat opettajat.

Valitettavasti tämä aspekti joskus uupuu nykyaikainen saarna ja kirkollinen puhe.


#25

Jumalan halu ihmisen pelastumiseen on aina ollut yksiselitteinen ja se tiivistyy Uuden Liiton puolella Paavalin puheessa Areiopagilla: Apt. 17:
27 että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää-hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä;
30 Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.

Jeesus itse sanoo, Biblia 1772, Mark. 2:17, "Ja kuin Jesus sen kuuli, sanoi hän heille: ei terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat: en minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen, (metanoia).

Uskollisuus Jumalan puolelta on iankaikkinen, siksi Hän tarjoaa iankaikkista pelastusta, kutsuen siihen parannuksen kautta.

Tuo viimeinen sana, “metanoia” on jätetty pois ensin Vulgatasta ja sitten kun Westcott&Hort “päivitetty alkuperäinen” ilmestyi 1800-luvun lopulla, niin kaikkissa Katolisen Kirkon (RKK) hyväksymissä laitoksissa on kutsu parannuksen kautta pelastukseen jätetty pois.

Nämä ei ole ainoita kohtia jotka, mielestäni, selkeästi kertovat kuinka Jumala kunnioittaa ihmiseen luomaansa vapaata tahtoa.

Mitä tuohon Siinain vuoren viittaukseesi tulee, niin se mielestäni kaipaa puoleltasi avaamista, jos katsot, että minun olisi tärkeä kommentoida sitä.


#26

Tarkoittaako tämä sitä, että Jumala haluaa ihmisten kääntyvän kohti jotain viktoriaanista moraalia? Eli ei viinaa, tupakkaa, huumeita, pornoa, väkivaltaa, uhkapelejä, rock’n’rollia, kiroilemista, valehtelua tai varastamista. Tai rivoa pukeutumista tai puhetta.

Pelastuksen ehto ei ole, että ihminen onnistuu toteuttamaan kaiken tuon aukoitta ja ehdoitta. Vaan se, että ihmisen tulee haluta sitä kaikkea koko ajan, eli haluta elää siivosti. Ja jos lipsahtaa, niin silloin aina täytyy pitää “lyhyet tilivälit”.

Tai sitten ihminen voi kokea Jumalan nihkeäksi orjapiiskuriksi - kun ei jaksa ymmärtää kaikkia sääntöjä, tai koko ajan olla katumassa - ja kääntyä pois. Jolloin ihminen on “vapaasta tahdostaan” valinnut kadotuksen.

Reformoitu teologia eroaa tästä sitä kautta, että heidän mukaansa Jumala tekee valinnan ihmisen puolesta. Sen seurauksena ihminen kokee vastustamatonta vetoa tätä järjestelyä kohtaan. Mutta jos vastustamaton veto yllättäen lakkaakin, niin se henkilö ei sitten ollutkaan valittujen joukossa.

Vai olenko käsittänyt jotain väärin?


#27

Pidän sitä mahdollisena, koska ohitat “metanoia’n”, johon Jeesus kutsuu, eli parannukseen. Samoin ovat tehneet tahot, joihin viittasin. Näin tämäkin keskustelu, sinun puoleltasi, kulkee sillä viitoituksella.


#28

Miten voi olla mahdollista, että minä “ohitan parannuksen”, jos koko viestini puhuu siitä?

Sinä sanot, että “parannus, metanoia, parannus”. Minä kysyn, että “mitä sinä tarkoitat kun sanot ‘parannus’?”

Olen jo ennakoinut yhden vastauksen tuollaisella pidemmällä jatkokysymyksellä. Eli jos vastauksesi on, että “kääntymistä pois synneistä”, niin sitten seuraa kysymys, että “mitä se tarkoittaa tai miten se tapahtuu?”

Olen sitten säästänyt vastaamisen vaivan ja ehdottanut yhtä tapaa, miten “kääntyminen pois synneistä” tapahtuu, ja minkä merkityksen olen kuullut sille annettavan kymmeniä kertoja niin helluntailaisten kuin reformoitujen puheessa. Viimeinen kysymykseni liittyy tähän. Eli kun kaikki tämä on sanottu, niin olenko silti, edelleen käsittänyt jotain väärin?

Vastauksesi minulle on mahdollista ymmärtää mielestäni vain yhdellä tavalla. Eli olen käsittänyt oikein sen, miten ajattelet parannuksesta. Mutta aavistat rivien välistä, että en ehkä ole itse kyseisellä kannalla. Joten tällä tavalla aavistat, että kiistän tuon kyseisen version. Ja koska veikkaan, että se on tietenkin ainoa merkitys, minkä helluntailaiset tuntevat parannukselle, niin aavistuksesi johtaa päätelmään, että kiistän koko asian. Muuten en keksi, miten voisin kenenkään mielestä “ohittaa parannusta”.

En huomannut, että viittasit mihinkään tahoihin. En edusta katolista kirkkoa, Vulgataa enkä Westcottia tai Hortia.

Eli nyt ollaan siinä vaiheessa, että 1) kukaan ei ole vielä kiistänyt eikä ohittanut mitään parannusta, ja 2) pitäisi ensin selvittää, että mitä kukin tarkoittaa parannuksella, ja 3) vasta sen jälkeen on mahdollista jonkun kiistää tai ohittaa jotain. Joten 4) olisi kiva jos voisit nyt kumota, oikaista tai vahvistaa tuon käsityksen, minkä esitin, että sen jälkeen voin mahdollisesti kiistää tai ohittaa sen.


#29

Eikös tunnustuksellinenkin luterilaisuus usko, että pelastus on mahdollista menettää? Ikuinen pelastusvarmuus on kalvinistien heiniä.


#30

Kyllä. Esitin tuon siteeraamasi kohdan vain vastavetona okan käsitykselle, jonka mukaan ihminen itse on pelastuksensa aikaan saaja niin kauan kuin haluaa. Tosiasiassahan ihminen ei halua pelastua lainkaan, ellei Jumala anna sitä hänelle. Kristus on siis se joka haluaa ihmisen pelastuvan. Muotoiluni tuossa yllä oli kyllä heikko, josta pahoittelut.


#31

Kun ihminen luopuu uskosta, hän ei ole enää uskovainen. Eli kun käytetään Raamatun termiä, “olla uskossa”, se on voimassa niin kauan kuin ihminen päättää toisin, eli luopuu uskosta. Siksi Jeesus jo kehotti omiaan valvomaan.
Periaatteessa ihmisen päätettävissä on seurata Jeesusta. Luopuminen on prosessi, vaikka uskoontulo on usein tietoinen hetki, tai aikajakso jona tuo hetki on ollut. Jos uskotaan sakramentin autuutukseen se on pääsääntöisesti tiedostamaton tapahtuma. Se ei kuitenkaan estä ihmistä tulla uskoon, vastaanottaa Armo, ettei se jää turhaksi. Vt. 2.Kor.6:1, “Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.” Armo alkaa armahdetussa, siis uskovassa tehdä työtään, mutta siitä työyhteydestä voi sanoutua irti ja se tapahtuu valvomattomuuden tuloksena. Silloin Armo jää turhaksi.

En ole sanonut, eikä ole missään Raamatussa “käsitystä”, että ihminen itse on pelastuksen aikaansaaja. Pahoittelit edellisen kommenttisi huonoa muotoilua, tämä on kuitenkin huonompi ja täysin perätön väite yleensä Jeesuksen seuraajan sanomaksi.


#32

Se, että olet kanssani samaa mieltä pelastuksen vastaanottamisesta ja että viittaamani “tahot” eivät edusta sinunkaan kantaasi, on mielestäni hyvä asia

Kaikella ystävyydellä: Minun lyhyt kommenttini vaikutti väärää käsitystä ja sinun pitkä ja monielementtinen kommenttisi teki saman. Ei kammata “totuutta” esille, eli kumpi oli enemmän väärässä tai sekavavampi.


#33

tämä on kommentti Armiksen ensimmäiseen kirjoitukseen tässä ketjussa.

Jos ihmisellä tarkoitetaan ihmistä, joka ei ole tullut uskoon eli kokenut Pyhän Hengen pelastavan vaikutuksen, silloin on mielestäni useammin kysymys uskonnollisesta ihmisestä.
Tällaista ihmistä parhaimmillaan edusti rikas, oppinut nuorukainen, jolle Jeesus vastasi:
Matt. 19:17, Niin hän sanoi hänelle: “Miksi kysyt minulta, mikä on hyvää? On ainoastaan yksi, joka on hyvä. Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt.”

Tässä samassa yhteydessä Jeesus painottaa, että niiden noudattaminen ihmiselle on mahdotonta, mutta Jumalalle mahdollista. Jumala ei pyydä omilta lapsiltaan mitään, mihin hän ei anna voimaa. Siksi on viittaus, Joh. 14:15 "Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni."
Vain uudestisyntynyt, uskoontullut ihminen voi rakastaa Jeesusta. Siinä on halu ja Voima.


#34

Jos ihmisellä tarkoitetaan ihmistä, joka ei ole tullut uskoon eli kokenut Pyhän Hengen pelastavan vaikutuksen, silloin on mielestäni useammin kysymys uskonnollisesta ihmisestä.
Tällaista ihmistä parhaimmillaan edusti rikas, oppinut nuorukainen, jolle Jeesus vastasi:
Matt. 19:17, Niin hän sanoi hänelle: “Miksi kysyt minulta, mikä on hyvää? On ainoastaan yksi, joka on hyvä. Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt.”

Tässä samassa yhteydessä Jeesus painottaa, että niiden noudattaminen ihmiselle on mahdotonta, mutta Jumalalle mahdollista. Jumala ei pyydä omilta lapsiltaan mitään, mihin hän ei anna voimaa. Siksi on viittaus, Joh. 14:15 "Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni."
Vain uudestisyntynyt, uskoontullut ihminen voi rakastaa Jeesusta. Siinä on halu ja Voima.


#35

Eihän se ole ollenkaan selvää, olenko minä samaa mieltä vai en ole. Mutta ensimmäinen askel siitä selvyyteen pääsemiseen on aina se, että otan selvää, mikä se sinun kantasi on. Vasta sitten on mahdollista sanoa, olenko samaa mieltä vai eri mieltä.

En minä tiedä, edustavatko kyseiset tahot minun kantaani vai eivät. En ole perehtynyt siihen, mikä on jonkun alkutekstin laatijoiden kanta johonkin kysymykseen - tai edes että onko heillä sellaista kantaa. Tai onko jollain tietyllä historiallisella käännöksellä jotain kantaa. Tai että mikä tässä kohtaan erityisesti on katolisen kirkon kanta.

Pääinvastoin. Minun pitkä kommenttini nimenomaan haki selvyyttä asioihin, jotka olivat epäselviä. Mutta jotta mitään selvyyttä voisi tulla, niin se pitäisi lukea ajatuksella ja vastata sen ajatukseen. Jos sitä ei lue ajatuksella, vaikuttaa se epäselvyyttä.

Mutta näyttää nyt siltä, että sinun käsityksesi, kuten tavallinen helluntailainen ja reformoitu käsitys parannuksesta, on katsoa Jumala jonkinlaiseksi viktoriaaniseksi sääntöjen asettajaksi. Ja ihminen “tulee uskoon” tai “tekee parannuksen” alkamalla elää siivosti, pääsemällä irti huumeista, menemällä katkaisuhoitoon, jättämällä rikollisen elämän taakseen, hankkimalla tietokoneeseensa pornosivujen eston, lopettamalla kiroilemisen ja kadulle sylkemisen ja alkamalla käydä säännöllisesti suihkussa.

Kahdesti ehdotin tuota ja kahdesti halusin siihen varmistusta. Koska et kiistänyt tai esittänyt vaihtoehtoa, niin uskon käsittäneeni oikein, että tuosta on kyse.

Eli jos näin on, tai kun näin nyt on, niin sitten on selvää, ettei tuo ole minun käsitykseni parannuksesta, kääntymisestä tai uskoontulosta. Minulla on aivan erilainen käsitys parannuksesta, sen merkityksestä, syistä ja sisällöstä. Jos joku tähän sanoisi, että minä “ohitan” tai “kiistän” parannuksen, siis parannuksen sinänsä tai parannuksen yleensä, niin hän vain harrastaisi huutokilpailua tai puhuisi tarkoituksella epätosia asioita.

Tuon viktoriaanisen parannuksen taustalla on kongregationalismi, eli ajatus itsenäisestä paikallisseurakunnasta. Vaikka opetuksessa muuten sanottaisiin ihan mitä tahansa, niin taustalla, kantavana teemana siinä on, että Pyhä Henki ei ole ensisijaisesti tekemisissä yksittäisen uskovan kanssa, vaan jollain tavalla asuu paikallisessa seurakunnassa. Tämä tarkoittaa sitä, että paikallinen seurakunta on “viktoriaanisen siivosti” elävien ihmisten yhteisö. Ja Pyhän Hengen uskotaan olevan sen keskiössä eräänlainen mystinen “voima” tai “resurssi”, joka “energisoi” sen jäsenet elämään pyhästi.

Kun taas reformoidut uskovat, että ihmisen oma tahto ja äly suoraan yhdistettynä Raamatun aihekohtaiseen tuntemukseen vaikuttaa ihmisessä predestinoitua halua samaan pyhään elämään.

Koska paikallista seurakuntaa määrittelee sen “pyhä elämäntapa”, pitää siihen olla 1) selkeä rituaali, jonka kautta siihen tullaan ja jossa epäpyhä elämä “heitetään pois”. Ja tämän jälkeen 2) tulee olla selkeä pyrkimys “elää pyhästi”. Siinä, missä reformoidut uskovat pyhän elämän olevan seurausta Jumalan yksipuolisen päätöksen eli predestinaation aiheuttamasta tiedollisesta vakuuttumisesta, uskovat helluntailaiset Jumalan tarjoavan tähän tarkoitukseen energisoivaa voimaa Pyhän Hengen muodossa.

Koska Pyhä Henki ei ole energisoiva voima, ei Raamatussa eikä muutenkaan, on karismaattinen parannus käytännössä samanlaista kuin reformoitu parannus. Eli pelkästä valitun identiteetistä tai seurakunnan identiteetistä lähtien yritetään noudattaa tiettyä elämäntapaa. Ja siinä sivussa elää se ajatus, että jos saadaan oikein “väkevää” heiluntaa ja keinuntaa, säväreitä ja virtauksia, niin se jotenkin “lataa” ihmisen elämään pyhää elämää. Hengataan “väkevässä ilmapiirissä” tai tullaan täyteen jonkun käsistä. Tai sitten koko parannus unohdetaan kokonaan. Se taas on monen helluntaiseurakunnan kohtalo tällä hetkellä.

Tärkeintä oli kuitenkin se, että olen eri mieltä siitä, mitä parannus on. Ja minun käsitykseni on, että se ei ole tuota.


#36

Hetkinen. Jos ihminen on elänyt aiemmin rikollista elämää, niin kai parannuksen tekeminen hänen kohdallaan pitää sisällään sen, että lopettaa rikosten tekemisen? Parannus eli mielenmuutos on toki sinänsä syvempi asia kuin tämä, ja sen tarve koskee myös ihmisiä, jotka ovat aina eläneet päällepäin kunnollista elämää. Mutta ei kai mitenkään voi poistaa opetuksesta sitä raamatullista tosiasiaa, että “varas älköön enää varastako” jne. Mun mielestä helluntailaisen parannuskäsityksen ongelma ei ole tässä, vaan sen vaikeudessa suhtautua siihen, että syntisyys ei suinkaan lopu uskoontuloon. Tämä asia saatetaan periaatteen tasolla kyllä myöntää, mutta sen käsittely käytännössä on niukkaa. Lopputulos voi olla hyvin ahdistava uskovalle, joka näkee oman syntisyytensä selvästi.


#37

Mm. Ei kai se ihan noinkaan mene.

Parannuksesta seurakuntamme opettavat, että ne, jotka ovat kasteen jälkeen langenneet, voivat saada syntien anteeksiantamuksen milloin tahansa, kun he kääntyvät, ja että kirkon tulee antaa synninpäästö niille, jotka näin palaavat tehdäkseen parannuksen. Parannus näet sisältää varsinaisesti seuraavat kaksi asiaa. Toinen on katumus eli synnintunnosta johtuva pelästyminen, joka ahdistaa omaatuntoa. Toinen on usko, joka syntyy evankeliumista eli synninpäästöstä ja joka luottaa siihen, että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, ja antaa omalletunnolle lohdutuksen ja vapauttaa sen pelosta. Tämän jälkeen tulee seurata hyvien tekojen, jotka ovat parannuksen hedelmiä.

(Augsburgin tunnustus XII)

Parannukseen kuuluu siis kaksi asiaa: katumus ja usko. Hyvät teot (ml. synninteon lopettaminen) seuraavat näitä.


#38

Kenellä kuuluu, ja kenellä ei. Tässä vertailun vuoksi Trenton käsitys aiheesta:

Parannuksen sakramenttia koskevan dekreetin kolmannesta luvusta.

> Tämän sakramentin eräänlaisena aineena ovat katuvan ihmisen aktit, nimittäin katumus, synnintunnustus ja hyvitysteko. Ja koska ne Jumalan säätämyksen mukaisesti ovat katuvassa toteutuvina välttämättömät sakramentin kokonaisuudelle ja syntien täydelle anteeksiantamiselle, niitä sanotaan tästä syystä parannuksen sakramentin osiksi.

Aihetta koskeva neljäs kaanon.

> 4. Jos joku kieltäen sanoo, että syntien kokonaiseksi ja täydelliseksi anteeksisaamiseksi ei tarvita katujassa seuraavia kolmea aktia, jotka muodostavat tavallaan sakramentin aineksen, nimittäin katumusta, synnintunnustusta ja hyvitystekoa, joita myös nimitetään parannuksen kolmeksi osaksi; tai jos joku sanoo parannuksessa olevan vain kaksi osaa, nimittäin omien syntien tiedostamisesta aiheutuneet omaatuntoa tärisyttävät kauhistukset ja evankeliumista tai synninpäästöstä lähtöisin oleva usko, jolla ihminen uskoo syntiensä olevan Kristuksen kautta anteeksi annetut: hän olkoon erotettu.


#39

Jumalan armoa ei tarvitse eikä kuulu eikä voi ansaita edes synninsurun ja pelastusvarmuuden tunteilla. Jumalan armoa Golgatalla ei tarvitse ylläpitää, vaan se itsessään riittää. Jumalan sanassa on varmuus. Pelastusvarmuuden tunteet vaihtelevat ja ne voivat kadotakin, mutta Jumalan sana ei katoa.


#40

Pelastuksen asiassa ei kannata rakentaa kokemuskristillisyyden varaan, vaan Raamatun varaan. Evankeliumi ei ole kokemus viime kädessä, vaan kaikille ilmoitettu asia pyhissä kirjoituksissa ja siihen saa turvata. Toki siihen liittyy kokemuksia.


#41

Olet mielestäni raamatullisella “jyvällä” tässä uskovan täydellisyys/syntisyys asiassa. Olisi kuitenkin kohtuullista, että puhuisimme keskustelussa olevalla laajuudella asiasta. Helluntalaisuus ja sen täydellisyys ei ole esiin nostamani kohdistus. Silti voin vakuuttaa, ettei ahdistus ole suurempaa minun veljesyhteydessäni kuin jossain muualla uudestisyntyneitten paikallisseurakunnassa.
Uskonelämä on taistelua, ei verta ja lihaa vastaa, vaan … .
Taistelu on joka päivä ja se on siunattu ja voittoisa. Silloin kun asiat eivät tunnu näin kirkkaita, on esimerkiksi Jaakobin kirjeessä, 5:13-20 tyhjentävä ohje sietää omia ja toisten puutteita sekä "… ja jos hän on syntejä (harmatia) tehnyt, niin ne annetaan hänelle anteeksi.
Seuraavassa jakeessa 16, kehoitetaan tunnustamaan, olla tietoisia omista vioista ja puutteista (paraptomia).
Kaikki Raamatunkäännökset ennen Westcott&Hort alkuperäisen kreikan kielisen “tarkistus”-laitosta erottelevat kullakin kielellä erehdyskset/viat ja synnin, paitsi Vulgata. Tänään on luterilaiset Raamatut W&H kannalla. Muut eivät ole.

Helluntaiherätys ja vastaavat ymmärtävät, että puutteet ja erehdykset ovat eri asia kuin synnissä eläminen ja syntiin tietentahdoin “lankeaminen”.