Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." Matt. 28: 19-20.
Tämä on kirkon tehtävä. Kaikki muut tehtävät, joita sillä on ovat vain ja ainoastaan palvelemassa tätä tehtävää, lähetyskäskyä. Miksi näin?
Raamattu julistaa ehdottoman kiroustuomion jokaiselle joka ei täytä Jumalan lakia sanoen ”kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee.”
Gal. 3: 10.
Tämä kirous koskee meistä aivan jokaista, eikä siitä vapauta koulutus, oppineisuus, asema, valta, hyvät teot jne., ei mikään. Millään näistä ei kukaan lähene Jumalaa, ei rahtuakaan. Miksi me sitten vielä kuitenkin olemme täällä, vaikka olemme kirouksen alaisia, miksi meitä ei ole ”ripustettu puuhun.?
Raamattu vastaa: ”Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: ”Kirottu olkoon jokainen, joka on puuhun ripustettu.” Gal. 3: 13.
Näin Kristus omaksui meidän muotomme tuli yhdeksi meistä ja otti sinulle ja minulle kuuluvan kirouksen kantaakseen ja tuli sijaisenamme puuhun ripustetuksi, ristiinnaulituksi meidän syntivelkamme tähden.
- Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet. Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut. Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme. Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut. Ahdistettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois, mutta kuka hänen polvikunnastaan sitä ajatteli? Sillä hänet temmattiin pois elävien maasta; minun kansani rikkomuksen tähden kohtasi rangaistus häntä. Hänelle annettiin hauta jumalattomain joukossa; mutta rikkaan tykö hän tuli kuoltuansa, sillä hän ei ollut vääryyttä tehnyt eikä petosta ollut hänen suussansa. Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa. Jes. 53: 3- 10.
Tämän suurempaa sanomaa kuin evankeliumi, ilosanoma Kristuksen teosta ei voi kirkolla olla, se on tämän sanoman varaan perustettu ja tästä se elää. Voiko siis kirkko sortua antinomismiin ja hylätä ihmiskunnan ainoan toivon, evankeliumin sanoman kokonaan ja haudata sen ihmisviisauden sanelemaan etiikkaan ja oppiin? Tästä on lyhyesti kysymys! Kirkko, joka näin tekee, ei tasan tarkkaan ole enää evankeliumin asialla, vaan jokaisen, jolle evankeliumi vielä on rakas on paettava siitä, että ne, jotka näkevät tämän paon mahdollisesti vielä havahtuisivat huomaamaan miten elintärkeästä asiasta evankeliumissa on kysymys.