Toivon, että voit käydä vastaukseni läpi.
Löytyyhän se sanasta. Opetuslapseudesta Kristus sanoo, että siihen päästään kasteen kautta (Matt.28:19).
“Menkää siis ja tehkää (matheteuo, kr.) kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.”
Kaikki kastaminen, alkaen Johanneksen kasteesta, suoritettiin merkiksi uskoon tulosta. Eli vain uskoontulleet kastettiin. Tämä on ainoa kasteen syy ja siksi järjestys uskoontulon jälkeen. Helluntaipäivän Kastajaliikeen jatkumo on opettanut ja toiminut näin tähän päivään asti.
Pelastuksesta Kristus sanoo, että siihen kuuluvat usko ja kaste (Mark.16:16).
“Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.”
Pelastus, uskoontulo on Jumalan teko, niille jotka siihen suostuvat, haluavat. Ryöväri ristillä halusi sitä ja hän pelastui, vaikkei ehditty kastaa. Uskoontulossa, Jeesus tielle astumisessa, alkaa matka taivaaseen. Ensimmäinen etappi yleensä on kaste, mutta se ei ole uudestisyntyminen, uskoontulo. On tapauksia, että tullaan uskoon, muttei haluta mennä kasteelle, vaikka niin on julistettu parannussaarnassa. Siirretään ja aletaan kiertämään paikallaan ympyrää, niinkuin Israelin kansa erämaassa. Eli tottelemattomuus johtaa luopumukseen ja perillepääsy ei toteudu. On siis kysymys kapinasta.
Kaste pesee synnit pois (Apt.22:16).
“Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.”
Koko Raamattu kehottaa huutamaan häntä avuksi, kun ei tiedä eikä jaksa. Näin oli Saulinkin tilanne Damaskoksessa. Ananias muistutti Saulia, tästä Jumalan lupauksesta. Ajallinen ei kelpaa taivaaseen, vesi ei pese syntejä. Sen tekee Jeesuksen veri, joka ei liukene katoavaan. - Mielestän kaikkien alkeitten ensimmäinen. Ananias sanoi, että avun pyytäminen Jumalalta ja sen avun vaikutus pesevä, koska se on Jeesuksen Veri. Tapahtuminen, uskoontulo julistetaan muille, antamalla kastaa itsensä. Näin on Raamatussa.
Kastetut ovat pukeneet Kristuksen päälleen (Gal.3:27).
26 Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.
27 Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.
On kasteita, joissa ei ole vettä, kuten tämä Kristukseen kaste. Se on yhtä kuin tulla uskoon, uudestisyntyä ylhäältä Pyhästä Hengestä. Myös Pyhän Hengen kaste on vedetön.
Jopa sanotaan suoraan, että “vesi pelastaa kasteena” (1.Piet.3:21).
21 Tämän vertauskuvan (antitypos) mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena-joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta-Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,
On kysymys vertauskuvasta, symbolista, millä ilmennetään asiaa, vesi, joka hukuttaa sellaisenaan, ellei ole mennyt sisälle pelastuksen arkkiin, Jeesus. Asianlaita vielä tähdennetään, ettei se ole lihan saastan oistamista, syntien anteeksiantoa, ellei ole ennen vettä pelastautunut Jeesus-arkkiin. Toisaalta tänään hukkuu kouralliseenkin vettä, ellei ensin mene Arkkiin. (Lasten ei tarvi mennä mihinkään, sillä “senkaltaisten on Jumalan Valtakunta”).
Kaste ei tee uskoa merkityksettömäksi; edellä luetelluissa raamatunkohdissa puhutaan myös uskosta ja vaaditaankin uskoa. Mutta Jumala on nähnyt hyväksi käyttää kastetta välineenä (vaikka hän kaikkivaltiutensa nojalla ehkä olisi voinut toisinkin päättää).
En arvosta, että määrittelet mitä Jumala on nähnyt hyväksi käyttää, vaikka ikäänkuin annat Jumalalle kuvitteellisen jälkipolttoisen “mahdollisuuden”. Kirjoitukset, Jumalan Sana on niin ja aamen ja ne ovat ehdottomia ikuisesti.