Muromalta löytyy keskenään ristiriitaisia kirjoituksia joistakin asioista, niin kuin monilta muiltakin julistajilta löytyy esim. siitä syystä, että jotkut näkemykset ovat ajan kuluessa muuttuneet. Esim. seuraavassa Muroman tekstissä ei käsittääkseni ole mitään sellaista, johon luterilainen ei voisi sanoa sydämestään aamenta, tai se on tuskin merkittävässä ristiriidassa luterilaisen opin kanssa. (Tietysti häneltä löytyy myös epäluterilaisia käsityksiä.)
Tärkeä erottelu
Terveen hengellisen elämän kehittymiselle on kaikkein tärkeintä erottaa toisistaan Jeesuksen Kristuksen työ meidän puolestamme Golgatan ristillä sekä Pyhän Hengen työ meissä.
Kristuksen työ meidän edestämme on täydellinen. Se ei kaipaa mitään lisää.
Pyhän Hengen työ meissä ei tule täällä ajassa koskaan täydelliseksi.
Meidän autuuden toivomme perustuksena ei ole se työ, jonka Pyhä Henki on saanut aikaan meissä, vaan se, jonka Kristus on tehnyt meidän puolestamme.
(Urho Muroma, Pelastuksen perustus. Valikoituja hartaus- ja opetuskirjoituksia. 2014, 117)
Näinhän se on Lutherillakin. Eikä mielestäni kenenkään uskonjohtajan käsityksiin pidä täysin sokeasti luottaa. Hekin ovat vain ihmisiä. Hyvän voi ottaa ja jättää muut asiat taaemmalle. Enkä nyt tosin halua rinnastaa Lutherin ja Muroman merkityksiä, joista Lutherin on tietysti paljon suurempi.
Muromalta löytyy aika runsaasti myös kaikkea muuta kuin ahdistavia kirjoituksia. Siteeraamasi Heikki Haataja on koonnut Muroman sielunhoidollisista kirjoituksista kokoelman, joka on julkaistu nimellä Jumalan hoidossa (ainakin kaksi painosta vuosilta 1988 ja 1999). Joskus 50-luvulla ilmestynytttä Muroman Lohdutuksen Jumala -kirjaa professori Osmo Tiililä piti poikkeuksellisen merkittävänä ja hyvänä kirjana. Sleyläinen Soili Haverinen kehui minulle aikoinaan Muroman kirjaa Jumala on rakkaus, joka on samoin kuin aikaisemmin mainitsemani Muroman kirjat sielunhoidollinen. Olen itse lukenut aikoinaan kaikki edellä mainitut kirjat, enkä pitänyt niitä millään muotoa ahdistusta synnyttävinä kirjoina tai vaativaa ja ahdasmielistä opetusta sisältävinä.
Muroman Helsingin Johanneksen kirkossa lokakuussa vuonna 1912 tapahtuneen kääntymyskokemuksen laannuttua Muroma ei välittömästi päässyt rauhaan. Lainaus Timo Junkkaalan Muroma-kirjasta:
Muroma kertoi myöhemmin, että hän oli kääntymisensä jälkeen ollut muutamien kuukausien ajan epävarma pelastuksestaan. Hän yritti kilvoitella kristittynä, mutta jokainen synti tuntui aina vievän hänet armon ulkopuolelle. ”Kuukausimääriä kilvoittelin tullakseni niin pyhäksi, etten enää lankeaisi, jotta voisin sen perustuksella säilyä Jumalan armossa. Mutta mitä pyhemmäksi yritin, sitä syntisempänä löysin itseni.” Tällaisessa vaiheessa Muroma kertoo löytäneensä Mackayn kirjan. Hän kuvaa siitä löytämäänsä apua seuraavasti: ”Se asetti jalkani kalliolle. Minulle aukeni uudestisyntymisen ihana tosiasia ja se, että uudestisyntynyt ihminen on niin parempina kuin huonoimpinakin päivinänsä aina Jumalan oma. Hän on siirretty armotaivaan alle. Ja kun hän siellä lankeilee, ei silti taivas putoa alas. Eikä häntä heitetä pois, ellei hän itse sitä tahdo. Jumalan armo ja Jumalan lapsen pysyväinen armotila valkenivat silloin ensi kerran minulle. Ja minä, joka siihen asti olin kilvoitellut väärää kilvoitusta pyrkien omalla jumalallisuudellani kelpaamaan Herralle, näin nyt, että ainoastaan Kristuksessa ja Hänen vanhurskaudessaan olin mahdollinen astumaan Jumalan eteen”. Muroma löysi siis Mackayn kirjasta perusteet pelastuksen varmuudelle ja pääsi ahdistuksestaan. Kirja auttoi häntä luottamaan Kristuksen sovitustyöhön omien kokemusten ja tunteiden sijasta.
(Timo Junkkaala: Urho Muroma - Herätyssaarnaaja. 1990, 34-35)
@9x, mitä mieltä olet alla näkyvästä Lutherin ajatuksesta, jonka mukaan se, joka pelkää kuolemaa tai on haluton kuolemaan, ei ole riittävässä määrin vielä kristitty. Lainaus näkyvissä viestin lopussa. Se on Lutherin Heprealaiskirjeen luennoista (LW 29:137-38). Hän mainitsee siinä yhteydessä kasteen. Kasteeseen liittyy vahvasti ajatus vanhan hautaamisesta.
He who fears death or is unwilling to die is not a Christian to a sufficient degree; for those who fear death still lack faith in the resurrection, since they love this life more than they love the life to come… and they have been baptized in vain…He who does not die willingly should not be called a Christian.
No näitä Lutherin aikaisempia kirjoituksia ei pidetä vanhemman Lutherin käsityksinä joiden varaan varsinaisesti hänen teologiansa rakentuu. Hän valitti niitä itsekin vanhempana.
Tämän päivän Kalevassa on seuraava tekstari mielipideosastossa:
Nimimerkki “Vieläkin pyörii mielessä”, sama kokemus, kastetilaisuudessa pappi saarnasi lapsen syntisyydestä! Mitä pahaa parin kuukauden ikäinen suloinen vauva on ehtinyt tehdä? Vieläkin muistelen 25 vuoden takaista
Varhaiskirkon aikana kasteen saamiseen yhdistettiin mitä ilmeisimmin edellytys hyvin pyhästä elämästä. Kastaminen lykättiin myöhäiseen vaiheeseen monesti ilmeisesti juuri tästä syystä. Konstantinus Suuri sai kasteen vasta vähän ennen kuolemaansa ilmeisesti siitä syystä, että hänen virkaansa kuului väkivalta.
He was not baptized until he lay dying in 337, but this implies no doubt about his Christian belief. It was common at this time (and continued so until about A.D. 400) to postpone baptism to the end of one’s life, especially if one’s duty as an official included torture and execution of criminals. Part of the reason for postponement lay in the seriousness with which the responsibilities of baptism were taken.
(Henry Chadwick: The Early Church. 1967, 127)
“Mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia, ja sitten ovat luopuneet-taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät.” (Hepr. 6:4-6)
Jukka Thurén kirjoittaa kohdasta “ovat valistetut” (kr. fotisthentas):
“…kr. fotisthentas ‘valaistuina, valistettuina’. Myös 10:32 käytetään samaa sanaa kristityksi tulemisesta, vrt. esim. Kol. 1:12 ja monet Ap t:n kohdat. Myöhemmin (Justinus Marttyyrin ajoista lähtien) fotismos ‘val(a)istuminen’ tarkoittaa kastetta.”
Jukka Thurén: Heprealaiskirje. 1992, 59
Onko kasteen saamiseen liitetty sellainen valaistumisen aste, että siinä tietoisuuden tilassa synnin tekeminen on ollut kohtalokkaampaa kuin ennen kastetta? Hepr. 10:26: “Jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä.”
Kasteen lykkääminen varhaisessa kirkossa oli kai lähinnä yhteydessä tuolloin yleiseen ajatukseen uskosta luopumisesta, vainoissa. Lähempänä todennäköistä kuolemaa eli ei nuorena kastaminen tuntui monista paremmalta koska silloin ei luultavasti ehtisi kieltää uskoaan.
Silti lapsena kastaminen oli kai pääsääntö. Tai ainakin melko pian vakiintunut tapa.
Kasteen merkitys oli varsin suuri.
Antti Laaton kirjaa tässä ulkomuistista referoin…
Näin siinä käy kun kaste irroitetaan uskosta ikään kuin se pelastaisi kunhan se vain suoritetaan. Ei kaste ole magiaa, vaan armonväline, joka välittää sanan kautta uskon. Pyhän Hengen synnyttämä usko on tämä valaistuminen
Mark. 16:16: Ei sanota: “Joka kastetaan ja uskoo”, vaan päinvastoin. Usko on kaikkein välttämättömin, kaste jotakin, johon usko pitäytyy. Ja Herra jatkaa: “Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” Vaikka siis joku ei voisikaan saada kastetta, hän pelastuu, jos vain uskoo.
C. F . W. Walther
Kaivoin esiin SLEY-Kirjat Oy:n kautta ilmestyneen Joachim Jeremiaksen kirjan Lapsikaste kirkon alkuaikoina.
Joachim Jeremiaksen mukaan Tertullianus vastustaa 200-luvun alussa pyrkimystä lykätä kristinuskoon kääntymistä. Vastustamansa ajatuksen mukaan ennen kasteessa saatavaa syntien anteeksiantamusta oli mahdollista esteettä tehdä syntiä. (Joachim Jeremias: Lapsikaste kirkon alkuaikoina. 1981, 47)
En ihmettele, jos Konstantinuksen myöhäinen kasteen saaminen liittyy samankaltaiseen ajatukseen.
Vähän myöhemmin edellä mainitussa kirjassa Jeremias sanoo edelleen Tertullianukseen liittyen, että hän “voimakkaasti vastustaa pyrkimyksiä siirtää parannus ja kaste mahdollisimman pitkälle, jotta ehdittäisiin nauttia elämästä ja voitaisiin ottaa kasteesta saatavasta syntien anteeksiantamuksesta irti kaikki mahdollinen hyöty. On huomattava, että Tertullianus suuntasi kirjoituksensa niitä pakanoita vastaan, jotka olivat tulleet vakuuttuneiksi kristinuskon totuudesta, mutta silti epäröivät ratkaisevan askeleen kohdalla.” (s. 52) Jeremiaksen mukaan taipumus lykätä kääntymistä sai 300-luvun lopulla suuret mittasuhteet. Menettelyn syynä on ollut halu kuolla “valkoisissa vaatteissa”, puhtaana synnin saastutuksesta. (s. 52) Tunnetuimpana esimerkkinä Jeremias mainitsee Konstantinus Suuren. Jeremias jatkaa siihen ajankohtaan liittyen: “Erityisesti kristityt äidit toivoivat, että heidän lapsillaan olisi nuoruuden kuohuntavaihe takanapäin ennenkuin heidät alistettiin ankariin kirkollisiin kristillistä elämäntapaa koskeviin vaatimuksiin. He pelkäsivät, että kasteessa kertakaikkisena annettu armo muuten voisi joutua liian helposti hukkaan. Ennen kastetta tehdyt synnithän eivät voineet vaarantaa pelastusta, koska ne pyyhittiin kasteessa pois.” (52-53)
Augustinuksen äiti Monica lykkäsi nuoren (korkeintaan vasta teini-ikäisen) lapsensa kastetta, kun Augustinuksen sairaus hellitti. “Tuon kasteen jälkeen syntisyyllisyyteni ja -riettauteni oli vain tuleva entistäkin suuremmaksi ja vaarallisemmaksi.” Augustinus on kuullut siinä yhteydessä Jeremiaksen mukaan usein sanottavan: “Anna hänen olla, tehköön mitä tahtoo, sillä eihän häntä vielä ole kastettu.” (s. 53)
Uudesta testamentista ei löydy edellä kuvattua kastekäsitystä.
Löysin Augustinuksen Tunnustuksista edelliseen viestiin liittyvän kohdan.
Augustinus kasteensa lykkäämisestä
"Sinä, Herra, näit, kuinka minut poikana ollessani kohtasi äkillinen vatsankouristus, niin että olin kuolemaisillani; Sinä, minun Jumalani, näit, koska jo silloin olit minun suojelijani, millä mielenliikutuksella ja millä uskolla minäkin hurskaalta äidiltäni ja kirkoltasi, meidän kaikkien äidiltä, kiihkeästi pyysin Sinun Kristuksesi, minun, Jumalani ja Herrani, kastetta. Sinä näit, kuinka ruumiillinen äitini levottomana ja puhtaassa sydämessään Sinuun uskoen kärsi synnytystuskia aivan erityisesti myös iäisen pelastukseni tähden ja tahtoi kiireesti huolehtia siitä, että pääsisin osalliseksi pelastavista sakramenteista ja puhdistuisin tunnustaen uskoni Sinuun, Herra Jeesus, syntien anteeksisaamiseksi. Kun minä sitten pian toivuin, lykättiin puhdistukseni, ikään kuin minun olisi ollut välttämätöntä yhäkin tahrata itseäni, jos henkiin jäisin. Tuon kasteen jälkeen syntisyyllisyyteni ja -riettauteni oli vain tuleva entistäkin suuremmaksi ja vaarallisemmaksi.
Siihen aikaan olimme siis jo uskovaisia, minä ja äitini ja koko talomme, paitsi isää yksin…
Minä pyydän Sinulta, Jumalani, jos se myös olisi Sinun tahtosi, että sallisit minun tietää, missä tarkoituksessa kasteeni silloin lykättiin. Minun hyväksenikö minulle ikään kuin höllennettiin ohjaksia synnin tekoon? Vai eikö niitä höllennetty? Mistä syystä sitten vielä nytkin milloin mistäkin kaikuu korvissamme: ‘Anna hänen olla, tehköön mitä tahtoo, sillä eihän häntä vielä ole kastettu.’ Mutta ruumiin terveyden ollessa kysymyksessä me emme kuitenkaan sano: ‘Anna hänen olla, saakoon vielä pahempia haavoja, sillä eihän häntä vielä ole parannettu.’ Kuinka paljon parempi olisikaan ollut, jos minut olisi kohta parannettu ja jos minun omaisteni harrastus ja minun oma pyrkimykseni olisi kohdistunut siihen, että uudelleen pelastettu sieluni olisi saanut turvan Sinun suojassasi, Sinun, joka olit sen pelastanutkin! Varmasti paljoa parempi. Mutta kuinka monet ja kuinka mahtavat kiusausten aallot näyttivätkään olevan uhkaamassa minua poikavuosieni jälkeen! Armas äitini aavisti ne jo silloin ja mieluummin kuin itsensä jumalankuvan tahtoi hän jättää niitten valtaan sen, mikä minussa oli maata ja mistä minun oli määrä vasta myöhemmin muodostua."
Synnin on täytettävä kolme ehtoa ollakseen kuolemansynti: ”Kuolemansynti on sellainen synti, jonka kohteena on tärkeä tai vakava asia ja joka sen lisäksi tehdään täysin tietoisesti ja siihen harkitusti suostuen”.
Esim. Augustinus on siis törmännyt ajatukseen kasteen lykkäämisestä. Kasteen saamiseen on liitetty edellytys hyvin pyhästä elämästä. Miksi kastetta on ainakin minun näkökulmastani pelätty?
Jos Justinos Marttyyrin ajoista lähtien on monesti ajateltu, että “valaistuminen” (vrt. Hepr. 6:4) liittyy ennen kaikkea kasteen saamiseen, ja jos on ajateltu, että “synti kuolemaksi” (1 Joh. 5:16-17) on tahallista ja tietoista synnin tekemistä “valaistumisen” tai täyden ymmärryksen tilassa, en ihmettele, jos kastamista on siirretty. Vaikka pidän mahdollisena, en kuitenkaan usko, että kasteen lykkäämisessä Augustinuksen aikana olisi ollut kyse siitä, että on ajateltu vasta kasteen synnyttävän sellaisen valaistuneen tietoisuuden tilan, jossa kuolemansynti on mahdollinen.
Sallikaa lasten tulla minun tyköni ja perhekuntien kastaminen jne…
Lapsikastetta ei liiemmin vastustettu ennen kuin uskonpuhdistuksen aikana. Silloin syntyi ns revivalismi, joka etsi uskonvarmuutta omasta henkilökohtaisesta uskoontulon kokemuksesta. Jos ihmistä ei ole kastettu, niin on ihan ok, että hänet kastetaan sitten aikuisena. Mutta uudelleenkastaminen on harhaoppi, johon syyllistyvät vapaiden suuntien lisäksi myös jotkin ortodoksiset, ei katoliset kirkot.
Perhekuntien kasteet UT:ssa osoittavat selvästi, että kastaa voidaan Raamatun mukaan kaikenikäisiä.
Aikuisten, evankeliumin vastaan ottavien ihmisten, kasteet tietysti korostuvat silloin, kun evankeliumi tuodaan sinne, missä sitä ei ole aiemmin ollut. (Apostolien Teot) Apostolien Tekojen tapahtumien matkiminen sellaisenaan vie harhaan.
Vanhan liiton ympärileikkauskin oli tarkoitettu pienille poikavauvoille. Vaikka ensimmäisellä kerralla, kun Abraham ja hänen palvelijansa ympärileikattiin, nämä olivat vanhempia. Eihän 99-vuotias voi 8-päiväiseksi muuttua.
Eikä esim. egyptiläistä hoviherraa voitu kastaa vauvana, kun kastetta ei ollut vielä silloin olemassa.
Minä tein niin sanotun ratkaisun 42 vuotta sitten helluntaiseurakunnassa ja sitten vähän myöhemmin sain käsiini Olav Valen-Sendstadin kirjan “Uskosta vanhurskas” ja hoksasin sen perusteella, ettei se pitänytkään yhtä Raamatun kanssa mitä helluntaiseurakunta opetti ja että pelastus tulee uskosta, ei ratkaisusta ja niin erosin helluntaiseurakunnasta. Kun helluntailaiset sitten sanoivat minulle, että etkös sinä tehnyt ratkaisun Jumalan puoleen vastasin, että ei pidä paikkaansa, vaan lapsena kasteessa saamani usko tuli näkyviin tuolloin, jota te sanotte ratkaisuni hetkeksi. Vielä nytkin kun minulle tulee epäilyksiä uskoni suhteen, että onkohan se aito, minä turvaan kasteeseeni, sillä siitä voin vakuuttua, että Jumala ei solmimaansa liittoa minun kanssani peru ja Kristus itse vielä vahvistaa sen Ehtoollisen sakramentissa kun saan osallisuuden siihen ruumiiseen joka puolestani annettiin ja siihen vereen joka puolestani vuodatettiin.
Eikä tämä nyt sitten ollut mitään riidankylvämistä, vaan tosiasioita omasta elämästäni.
Jos ihminen on kastettu lapsena ja hän elää nuorena ja aikuisena ilman mitään uskonnollisuutta tai jonkin toisen uskonnon ohjaamana, silloin ei ole kristillisestä näkökulmasta mielestäni (eikä varmaan sinunkaan mielestä) väärin kehottaa uskomaan evankeliumiin. Ei evankeliumin julistuksessa tarvitse sanoa, että uskominen on palaamista kasteen armoon. Kun lapsena kastettu saa aikuisena sleyläisestä näkökulmasta uudestaan uskon lahjan, juuri sen ihmisen uskomisen ja kasteen suhde ei mitätöidy sleyläisestä näkökulmasta sillä, että tämä aikuisena uskoon tuleva ihminen ei ajattele palaavansa nimenomaan kasteen armoon.
Jos helluntailaiset eivät olisi kehottaneet sinua tekemään ratkaisua 42 vuotta sitten, niin olisiko usko tullut näkyviin kohdallasi?
Itseäni Se löytyi -kampanjan kannalta kastekysymyksessä on viime aikoina mietityttänyt muutama asia. Tässä joitakin ajatuksia niitä koskien.
Luin yhtä some-keskustelua aiheesta, jossa ensin yksi keskustelija tyrmäsi kampanjan mielekkyyden vetoamalla siihen, että kaikki kastetut ovat uskossa. Siihen toinen keskustelija vastasi kyseenalaistamalla tuon kommentin mielekkyyden toteamalla, että väite kuulostaa hänen mielestään täysin absurdilta ja empirian vastaiselta, ja mainitsi esimerkkinä, että hänet on kastettu eikä hän ole koskaan uskonut Jumalaan ainakaan tietääkseen. Keskustelu päätyi siihen. Näkemysero oli niin olennainen, ettei se lisää keskustelemalla olisi helposti kummallakaan muuksi muuttunut…
Olen kiinnittänyt asiaa koskevissa keskusteluissa huomioita myös siihen, ketkä kasteasiassa mitäkin sanovat ja ketkä eivät. Vaikutelmani tällä hetkellä on se, että kastenäkökohtaan vetoamalla kampanjaa kritisoineet tuntuvat aika usein olevan sellaisiin sukupolviin kuuluneita, jotka ovat syntynyt aikaan, jolloin lähes kaikki omassa ikäluokassa ovat olleet kastettuja. Nuorempi sukupolvi, jonka omasta ikäluokasta selvästi pienempi osa on kastettu, ei vaikuta läheskään yhtä aktiivisesti esittävän luterilaisessa kirkossa, että kaste pelastaa. Herätysliikkeistä tämä muutos tuntuu näkyvän erityisesti herännäisyydessä, jossa vieläkin vanhempaan sukupolveen kuuluva painottaa kasteen merkitystä, kun taas liikkeen nuoremman polven opetuksissa kasteesta ei usein sanota enää yhtään mitään.
Nykyisin syntyvistä ikäluokista esimerkiksi Helsingissä enemmistö lapsista jää jo kastamatta. Nuorempi polvi tuntee monia ei-kastettuja ja heidän läheisiään, eikä moni matalamman kasteprosentin ikäluokkiin kuuluvista näytä haluavan muotoilla sellaista ajatusta, joka voitaisiin tulkita niin, että kastamaton ei voisi mitenkään pelastua. Kastekysymykseen liittyy luterilaisessa kirkossa isoja jännitteitä, joista ei julkisesti juurikaan puhuta. Kasteesta ei kysytä esimerkiksi seurakuntavaalien vaalikoneessa. Kirkon viestintä haluaa keskittää opilliset kysymykset tiettyihin kysymyksiin, eikä avata niitä eräistä toisista, jotka voisivat myös olla jakolinjoja muodostavia.
Minusta se, että kasteen teologiasta ei Se löytyi -kampanjan materiaaleissa puhuta muistuttaa aika lailla luterilaisen kirkon seurakuntalehtien keskimääräistä linjaa, jossa myöskään kasteesta ei uskalleta nykyään enää sanoa opillisesti juuri mitään. Niissä voidaan sanoa ihmisiä kastetun, mutta vältellään sanomasta, mikä rooli kasteella oikeastaan on pelastuksen kannalta. Näin vältetään sitä, ettei kasteesta sanottu aiheuta reaktioita eri mieltä olevien toimesta, mutta samalla jätetään pois jotain opillisesti keskeistä, joka voisi jakaa lukijoita.
Aamen, ei kaste ketään uskovaiseksi tee, vaan ihmisen täytyy kuulla evankeliumi ja vastata Jeesuksen kutsuun, jota kuvaa parhaiten;
Ilm.3: 20. Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.
Ihminen voi tietysti kasvaa uskoon, mikäli hän saa opetusta, kuten Jeesus kastekäskyssä (Matt. 28: 19,20) myös kehottaa tekemään, mutta jos tuota opetusta ei tule, silloin asia on toisenlainen.
Täytyy myös tosiaan muistaa tai voidaan sanoa, että suurinosa tämän kampanjan kohdeyleisöstä ovat lapsena kastettuja, mutta pois poikenneet, kuten Raamattu kuvailee…
“Usko tulee siis kuulemista ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta.”