Kaste, usko ja lapset

Minäkin vierastan luterilaista opetusta siitä, että lapsi kasteessa uudestisyntyy, enkä löydä ajatukselle Raamatullisia perusteita.
Lähetyskäskyssä Jeesus nimenomaisesti painottaa kastetta ja opettamista. Matt.28: 19, 20.
Kasteen jälkeen seuraa opetus, eihän lapsi muuten voi asioita ymmärtää, ellei opetusta tapahdu.

Uudestisyntymästä Jeesus keskustelee Nikodeemuksen kanssa Joh. 3- luvun alussa.
Nikodeemus oli korkeasti oppinut israelin opettaja, eikä ymmärtänyt ennen Jeesuksen opetusta tätä asiaa.

Mielestäni uudestisyntymää seuraa myös Pyhä Henki, jonka Jeesus lupasi lähettää meille, seuraajilleen
Tätä tukee myös Joh.14: 26 ja Apt.1: 8,
“vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka”.

1 tykkäys

Eihän noista Raamatun kohdista, joihin viittaat, mikään puhu kasteessa tapahtuvaa uudestisyntymistä vastaan. Nikodeemuksellekin Jeesus nimenomaan sanoo kasteeseen liittyvät sanat “vedestä ja Hengestä”. Asetat asioita vastakkain aivan turhaan.

Luitko yllä linkittämääni Pohjolan kirjoitusta? Raamatulliset perusteet ovat selvät, ja niiden kiistäminen johtaa usein aika erikoisiin mutkiin, joista helluntailainen ja baptistinen käsitys ovat tunnettuja. Itse asiassa voi sanoa että koko Pyhään Henkeen uskominen on eri asia ns. vapaissa suunnissa verrattuna luterilaisuuteen. Tässä kohdassa olemme paljon lähempänä katolista kirkkoa.

Eutykus selvittää myös Raamatun ymmärtämistä tässä asiassa erittäin hyvin.

1 tykkäys

En ala asiasta kenenkään kanssa kinaamaan, mutta edelleen olen sitä mieltä, että lapsi ei uudestisynny kasteessa.
Eutykuksen kanssa olen samaa mieltä ja 90125,n.

Sinäkö ohitat Pyhän Hengen, vaikka Jeesus nimenomaan lupasi lähettä Hänet meitä opettamaan ja ohjaamaan ?
Luin linkkaamasi kirjoituksen.

1 tykkäys

En ymmärrä mitä tarkoitat. Perustele ja selitä tarkemmin.
Luterilaisuus ei tietenkään ohita Pyhää Henkeä. Häntä ilman ei kukaan voi olla kristitty ja uskova.
@Eutykus on käsittääkseni luterilaisen opin kannalla. Sinä näköjään et ole, mikä on aika yllättävää muiden tekstiesi jälkeen.

Olen ainakin omasta mielestäni, mutta kai tiedät asian paremmin.
Kuten sanoin, en ala kinaamaan asiasta, mutten myös usko pienen lapsen uudestisyntymään kasteessa, sille en löydä perusteluja.

Luterilaiseen oppiin kuuluu aika keskeisesti kaste, kuten tuosta Pohjolan tekstistä tai vaikka Katekismuksesta näkyy.
En minä sinun uskoasi moiti tai kyseenalaista sitä että olet kristitty siinä missä minäkin!
Siitä nyt vain on kyse että ei voi yhtä aikaa sanoa olevansa luterilaisen opin kannalla ja sitä vastaan.

Kaste on uudestisyntymisen peso. Miten siis ei kasteessa synnytä uudesti ylhäältä vedestä ja Hengestä? Kasteen hautaan menee vanha ihminen ja uusi nousee ylös yhdessä Kristuksen kanssa.

3 tykkäystä

Miksi ei? Jos kerran olemme syntiinlangenneita, kykenemättömiä pelastamaan itse itseämme, koskeehan silloin tämä kykenemättömyys kaiken ikäisiä ihmisiä. “Ei kukaan voi ottaa mitään ellei sitä anneta hänelle ylhäältä” koskee aivan kaiken ikäisiä ihmisiä. Tässä mielessä lapsi on aikuisen kanssa samalla viivalla ja voi siten uudestisyntyä Jumalan yksinvaikuttavuuden seurauksena kasteessa. Luther jopa sanoo, ettei hän enää kastaisi yhtään lasta, jos hän olisi varma, etteivät he voi uskoa. Kaste itsessään ei kuitenkaan siitä turhene, vaikka joku kastettu ei uskoisikaan. Kaste ei rakennu uskolle, vaan usko kasteelle.

7 tykkäystä

Ilmeisesti Martin Luther esitti jossain vaiheessa (“Saarna vieraasta uskosta”, vuodelta 1525) sellaisen ajatuksen että lapset, ainakin uskovien vanhempien lapset joiden puolesta kummit rukoilevat, saavat Jumalalta uskon kastetoimituksessa ennen varsinaista kastetta. Tämä siis juuri sen systemaattisen perustelun takia, että kasteen täytyisi seurata uskoa.
(Tämä olisi kai se avausviestissä mainittu malli A. @Anskutin )

https://hyviauutisia.wordpress.com/category/teologia-2/page/8/

1 tykkäys

Kastekaavaan on perinteisesti kutsunut kristillisen uskon tunnustaminen, jonka ovat tehneet kummit, mikäli kastettava ei puhu.

1 tykkäys

Juuri näin ja juuri tämä asia kirkastui minulle tänään saarnassa ehkä paremmin kuin koskaan. Kävin siis Kansanlähetyksen messussa, jossa puhuttiin juuri siitä että vanhan ihmisen on kuoltava ja uudestisynnyttävä uudeksi luomukseksi rinnastaen asian Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen.

Olen toki ensimmäisiä kertoja muistikuvieni mukaan täyttynyt Hengellä n kolmekymmentä vuotta sitten. Missä? En ainakaan lapsikasteessa, koska olen melkein kaksin verroin vanhempi. Aloin tuolloin käydä hengellisissä tilaisuuksissa ja eri seurakunnissa kirkon piirissä.

Muutamia kertoja hyvän opetuksen, saarnan tai koskettavien hengellisten laulujen jälkeen koin kotimatkalla tai sen jälkeen yliluonnollista rauhaa, jollaista minulla ei ollut ennen ollut. Olen myös muutaman ehtoollisen kokenut hyvin voimakkaasti jälkikäteen.

Tunnistan tämän nyt Pyhän Hengen kasteeksi, jollainen tarvitaan tullakseen Jumalan omaksi. Tätä edeltävään tilanteeseen liitetään usein myös kutsu ja ratkaisu. Minäkin ilmaisin haluni löytää Jumala omalla tavallani käymällä paljon tilaisuuksissa. Tosin vielä parikymmentä vuotta myöhemmin sain kokea suuremman hengellisen uudistumisen eräässä herätysliikkeessä, jossa opetettiin armolahjoista ja Pyhän Hengen täyteydestä paremmin js enemmän kuin koskaan ennen ja tämän jälkeen löysin eri lähetysjärjestöt ja herätysliikkeet itselleni rakkaimpana.

Kuinka tämä liittyy kasteeseen? Siten, että pelkkä lapsikaste, jossa ei edes upoteta, ei vastaa käsitystäni kasteen uudistavasta pesosta, vaan on verrattavissa lähinnä juutalaisten ympärileikkaukseen. Uskon lupaukset kyllä siinä saadaan Jumalan puolelta ja liitytään kristilliseen seurakuntaan, mutta pelkästään tuolla ei pelastuta tai täytytä Hengellä ja se jää vajavaiseksi ilman henkilökohtaista kääntymistä ja ratkaisua.

Äsken radiossa haastateltiin arkkipiispaehdokas Björn Vikströmiä, joka selitti pelkän lapsikasteen ja kirkon uskon riittävän ilman henkilökohtaista uskoa, jollaista ajatusta hän lähes vastusti.

Kaikenlaista ajattelua luterilaisen kirkon sisältä löytyy, mutta tuo kyllä edustaa sellaista ääripäätä, jossa ihmisen omalla uskolla ei ole väliä. Riittää vain että on kastettu ja sekin tavalla, joka on kaukana kasteen alkuperäisestä tarkoituksesta kuolla synnille ja uudestisyntyä.

1 tykkäys

Pitäisi nyt ehkä tietää tarkemmin, mitä Vikström sanoi, ja mitä “lähes vastusti”.

Kuten aiemmin tässä ketjussa kirjoitin, kirkossamme esiintyy myös sellaista puhetta kasteesta, joka vesittää kehotukset uskoon ja esim. sen asian vakavuus voidaan ohittaa, että oksien on syytä pysyä viinipuun rungossa myös ikuisuuden näkökulmasta, ei vain siksi että seurakunnassa on hyvä ja kiva olla.

Luulen että osa tästä ehkä liiankin lepsusta kaste-evankeliumista juontaa juurensa niihin jakoihin oikein ja väärin uskoviin joita kirkonkin piirissä on tehty. Sellaisesta on haluttu sanoutua irti. Esim. Kansanlähetyksen johto pyysi takavuosina anteeksi sitä hengellistä väkivaltaa mitä about 70-luvulla harjoitettiin. Se juontaa juurensa osittain ainakin heikkoon kasteteologiaan ja suureen intoon saada ihmiset tekemään näkyvä ja “tilastoitava” uskonratkaisu. Sittemminhän mm. SEKL ja muut viitoset ovat lähentyneet huomattavasti luterilaista oppia tässä asiassa.

Ja onhan tietenkin vanhempiakin irtiottoja ja niihin reaktioina tulleita ilmiöitä. Tähän viittaa Juhana Pohjola sitaatissani edellä. Pietismi halusi korostaa henkilökohtaista elämän muutosta ja osittain kasteen armoa vastaan. Edelleenkin iso liike (vl) kirkossamme opettaa myös omaa kastekäsitystään, joka ei ole luterilainen. Heidänkin pääasiallinen virheensä ajatellen “tavallista” kirkon jäsentä on jakaa inhimillisin perustein (seurakuntaoppi) ihmiset oikeihin ja vääriin, jopa pelastuviin ja kadotukseen joutuviin.

Voi siis olla että kirkon pappi on joutunut kohtaamaan sen tilanteen että ihmiset eivät usko uskonsa riittävän, koska ovat saaneet sen tuomion esim. edellä mainituilta tosiuskovaisilta. Tästä on sitten saatu pontta katsoa ja opettaa, mitä kasteessa jo on saatu lahjaksi. Samaan suuntaan on vetänyt toki herännäisyyden uskovaisuuden merkkejä kaihtava eetos, ja se on ollut evankelisuuden ohella perinteisesti vahva papiston kasvualusta kirkon työhön. (Nyttemmin asianlaita on jo toisin. Papisto tulee usein vanhojen liikkeiden ulkopuolelta, ehkä kokonaan seurakuntaelämän ulkopuolelta, tai sitten esim. hiljaisuuden liikkeen tai seurakunnan nuorisotyön pohjalta työhönsä.)

Kasteen ja uskon yhteys on kyllin selvästi selitetty katekismuksessa. On vain kysymys siitä, että sitä ei haluta lukea tai ottaa vakavasti. Se oppi on täysin Raamatun kanssa sopusoinnussa. Kasteen ihanaa armon evankeliumia - ihminen otetaan Jumalan lapseksi ilman pienintäkään omaa osuutta! - haluttaisiin niin mielellään täydentää omilla rakkailla ajatuksilla ja kokemuksilla. Kasteesta muistuttamista koetetaan leimata uskon vähättelyksi vaikka se juuri ohjaa uskoon armollista Jumalaa ja hänen rakkauttaan kohtaan.

Kasteopetuksella on todellakin edelleen tilausta, tasapainoisella sellaisella…

3 tykkäystä

Ai niin, tähänkin ketjuun piti kommentoida, vaikka osin meneekin päällekkäin sen kanssa mitä @tortoise edellä sanoi.

Kirkon usko on käsitteenä mulle jotenkin vieras, enkä oikein tiedä, mihin sillä viitataan. Uskon pitää tietysti olla sillä tavalla henkilökohtaista, että ei kukaan voi uskoa toisen puolesta. Silti mua vierastuttaa enemmän sellainen puhe, jossa usko ja kaste ei riitä, vaan uskolle pitää asettaa erilaisia lisämääritteitä, kuten henkilökohtainen ratkaisu. Raamattu ei tällaisia määritelmiä aseta. Uskon ei tarvitse olla riittävän vahvaa, riittävän henkilökohtaista, riittävän ratkaisua, riittävän nippelitietopitoista, riittävän kokemuksellista, tai edes vastustaa homoparien kirkollisia vihkimisiä - riittää kun huutaa Jumalaa avukseen, se on pelastavaa uskoa. Oon huolissani siitä, että ratkaisupuheen edessä pienen ihmisen heikko ja horjuva usko sammuu kokonaan ja yhteys seurakuntaan katkeaa, kun tulee sellainen ajatus, että oma usko on jotenkin vääränlaista ja riittämätöntä.

Vapaille suunnille on tyypillistä luokitella ihmiset selkeästi kahteen kategoriaan, ja tässä luokittelussa uskovaisten puolelle päätymiseen vaaditaan varsin tiedostettu ja selkeä usko. Sellainen on tietysti hyvä olemassa, ja siihen on hyvä ihmisiä auttaa, mutta en usko, että pelastuksen jakolinjat menevät sen mukaan. Raamatullisen uskomäärittelyn “ongelma” vapaasuuntaisen luokitteluopin kannalta on se, että sillä perusteella pelastus mahdollistuu sellaisillekin ihmisille, jotka eivät ulospäin vaikuta selkeästi uskovaisilta. Ei pystytä enää näkemään kahta tarkkarajaista kategoriaa. Mutta siihen on vain tyydyttävä, että Raamatun mukaan näin sen pitääkin mennä eikä ihminen pysty määrittämään, kuka pelastuu.

Vapaasuuntaisessa opissa on siis ilmeisesti mahdollista, että ihminen jollain tavalla uskoo, mutta ei kuitenkaan ole varsinaisesti uskossa. Ja on tärkeää välttää liian laaja-alaisia lupauksia, ettei kukaan vaan päädy uskomaan ilman että uskoo… Luterilaisesta perspektiivistä tällainen huoli on turha. Jos joku henkilö uskoo a) että kristinuskon Jumala on olemassa, b) että kuoleman jälkeen on useampi vaihtoehto ja taivaaseen pääseminen on relevantti kysymys ja c) että on kasteessa tullut Jumalan omaksi ja pelastusasia on sillä perusteella kunnossa - niin eikö tällaisella ihmisellä samalla ole se usko-komponenttikin kohdallaan? Jos ei usko, niin ei silloin kyllä perusta kasteestakaan eikä siihen turvaudu. Vääränlainen luottamus pelkkään kasteeseen taitaa olla lähinnä olkiukko.

2 tykkäystä

Jonkin kokemuksen saaminen on tietenkin ihan hienoa sille kokijalleen. (Olen minäkin joskus kokenut jotain.) Mielestäni uskon oikeellisuutta tai Hengen täyteyden omistamista ei pidä kuitenkaan mittailla sillä, mitä on kokenut tai tuntenut.

Oikea, riittävä, aito usko on kaikilla niillä, jotka turvautuvat Jeesukseen Vapahtajanaan. Ja jokaisella sellaisella uskovalla on Pyhä Henki.

Pyhä Henki kirkastaa ristiinnaulittua Kristusta. Pyhän Hengen vaikutuksen tunnistaa siitä, että uskovalle Jeesus tulee yhä tärkeämmäksi. Hän ymmärtää yhä syvemmin, että on sellainen syntinen ihminen, joka on riippuvainen siitä, mitä Jeesus on tehnyt. Ja Pyhä Henki vaikuttaa pysyvän rauhan, ei tilapäisesti koettavaa syvää rauhan kokemusta.

Kokemuksistakin voi tulla väärän rauhan lähteitä, samalla tavalla kuin lapsikasteesta monet ovat huolissaan, että se tuudittaisi ihmisiä väärään rauhaan. Ovatko asiani Jumalan kanssa kunnossa? Ovathan ne! Minullahan oli silloin joskus se ja se kokemus!

Kun kokemus häviää, niin uskova voi alkaa käyttää aikaansa ja energiaansa siihen, että saisi hienon kokemuksen taas uudestaan. Uskon kohteeksi vaihtuu vähitellen jokin muu asia kuin Kristus.

Pyhän Hengen tärkein tehtävä on näyttää maailmalle todeksi synti, vanhurskaus ja tuomio (Joh.16:8. - ) ja kirkastaa Jeesusta. Liian monen uskovan uskonelämä on karismaattisen uskonkäsityksen vuoksi kokemusten ja toissijaisten armolahjojen ympärillä pyörivää puuhastelua. Aivan aiheellinen huoli on, että vauhdikkaassa kokemuskristillisyydessä voi myös olla mukana niitä, jotka eivät koskaan ole kohdanneet omaa syntisyyttään ja sitä, että Jeesus “antoi itsensä alttiiksi meidän syntiemme tähden, pelastaaksensa meidät!” (Gal.1:4.) Siitä opetetaan joissain porukoissa niin vähän. Ja sen pitäisi olla pääasia, jonka rinnalla kaikki muu on vähäarvoista!

2 tykkäystä

Luultavasti ajatuksesi on oikea – mutta miksi jätät Jeesuksen ja hänen työnsä mainitsematta tässä tiivistelmässä?

En osaa ihan täsmällisesti vastata siihen, mikä on pelastukseen vaadittava sovitusopin minimitaso, joten jätin sen puolen käsittelemättä. Käsite “kristinuskon Jumala” käsittääkseni kuitenkin pitää sisällään myös Jeesuksen, joten täysin jeesukseton vakaumus ei tuohon kuvioon mätsää.

1 tykkäys

Luultavasti ajatuksesi on oikea – mutta miksi jätät Jeesuksen ja hänen työnsä mainitsematta tässä tiivistelmässä?

Aina kun kaste mainitaan, mainitaan implisiittisesti Jeesus ja hänen työnsä, mm. Room. 6:3-11.

Vastauksena @Anskutin:lle ja @anon44874121:lle: Minusta Jeesus on sen verran tärkeä, että hänet sopisi mainita nimeltä. Muutenkin nykyään on liikaa sitä tyyliä, että uskosta puhutaan kiertoilmaisuin.

1 tykkäys

Kasteen mainitseminen ei kyllä ole mikään kiertoilmaisu. Totta, Jeesuksen sopii kyllä useamminkin mainita - jopa foorumilla, jolla suurin osa osanottajista on selvillä kristinuskon perusteista.

Täällä on edellä ollut hyvää pohdintaa kasteesta ja sen suhteesta mm. niin sanottuun ”ratkaisuun.”
Syntien anteeksiantamus kun luvataan Raamatun mukaan ainoastaan Kristuksen sovitustyön tähden ja siitä johtuen sitä ei voida vastaanottaa muutoin kuin yksin uskolla. Mitä tahansa uskon rinnalle yritetäänkin asettaa on se aina lähtöisin ihmisestä itsestään ja asettuu siten kilpailevaan asemaan Kristuksen sovitustyön kanssa ja se ei käy. Uskoakaan ei saa käsittää ihmisen suoritukseksi, vaan täydelleen Jumalan lahjaksi, jonka hän kasteessa lahjoittaa Pyhän Henkensä ja sanansa työnä. Muutoinhan uskostakin tulisi ihmissuoritus ja sekin asettuisi tällöin kilpasille Kristuksen sovitustyön kanssa. Paras kirja kasteesta mitä olen löytänyt on mielestäni David. P. Scaerin ja Luther Academyn kustantama kirja ”Baptism.”

Niiden, jotka ovat kirjasta kiinnostuneita siinä määrin, että aikovat sen tilata kannattaa tilata sen noilta mahdollisilta eri toimittajilta Logian kautta, sillä se on ollut ainakin minulle varsin luotettava ja nopea toimittaja. Itse olen saanut sieltä tilaamani kirjat noin kahdessa viikossa, vaikka Amazon arvioikin toimitusajan huomattavasti pidemmäksi.