Kristikunta luopuu kaikkialla, eniten siellä, missä ollaan syvimmin kristikuntaa.
Kuka päättää missä ollaan syvimmin?
Jumalan ilmoitus eli Raamattu. Kuka sen on oikein omaksunut, jää tuomiopäivän ratkaistavaksi.
Miksi ja miten Raamattu sen päätöksen tekee? Eikös sen tee Kristus?
Kristus tekee päätöksensä. Se on varmaan Raamatun mukainen.
Eli Kristus on hän joka päättää, ei kirjakokoelma.
Uskomme kohde ei ole Raamattu.
Kristus päättää, onneksi.
Kirjakokoelma kertoo Kristuksesta ja Jumalasta. Muuta tietoa ei ole. Siksi Raamattu.
Raamattu on pelastuksen asiassa ainoa tietolähde. Jumalasta itsessään meillä ei ole muuta erityistä tietoa kuin jotkut moraaliin ja kaiken luomiseen liittyvät perusasiat.
No eihän se klassinen kristinuskon mukaan niin mene, että Pyhä Henki inspiroi Raamatun ja sitten häippäs.
Pitäkäämme siis kiinni kaikesta mitä olemme lukeneet ja kuulleet ( kaikkea ei ole kirjoitettu ylös) ja nähkäämme kuinka ihmeellinen Jumala on pyhissänsä.
Juu, ei häippässy. PH inspiroi edelleen ja tekee sanan eläväksi.
Me lutskut emme tuijota muiden pyhyyttä, jota kyllä on, ainoastaan Kristuksen.
D
Kuka niin väittää……?
Juurihan tuossa yllä ehdotetaan, että Jumalasta ja Kristuksesta ei ole muuta tietoa kuin mitä Raamattuun on kirjoitettu.
Ei voi ollakaan, mutta nämä eivät ole sama asia, kuten väität.
Saanen kysyä mistä muualta kuin Raamatusta sinä saat tietoa Jumalasta ja Kristuksesta?
Mistä tällainen kysymys? En mistään. Väännät nyt asiat nurinpäin. Enhän minä tällaista missään vaiheessa ole sanonut, vaan että ainoa lähde on Raamattu.
Ok.
Ymmärränkö oikein, että sinun mielestä esimerkiksi ekumeenisten kirkolliskokouksien päätöksistä ei saa tietoa Jumalasta ja Kristuksesta?
Ne perustuvat Raamattuun.
Tuota, tuota. Tietänet, että Kirkko on vanhempi kuin Raamatun kaanon ja Kirkko on synnyttänyt Raamatun. Ei toisinpäin. Raamatun kaanon on hyväksytty kirkolliskokouksessa.
Mutta pääasia on tietenkin klassisesta tulokulmasta, että hyväksyy ja omaksuu kaikki seitsemän ensimmäisen ekumeenisen kirkolliskokouksen päätökset ja mitä paikalliset kirkolliskokoukset ovat päättäneet ja rakkaudella omaksuneet. Sivutuotteena siinä samalla tuleekin hyljänneeksi kaiken poikkeavan opetuksen dogmeista, sakramenteista, kirkollisista perimätavoista jne.
Raamatun kirjoitukset ovat vanhempia kuin kirkko.