Katolilaisuus, parisuhteet ja kommuunio

Kirkko
1

Jos Suomen evlut kirkossa lapsena kastettu ihminen aikuisena liittyy katoliseen kirkkoon, mutta elämä ei parisuhteiden osalta ole mennyt ihan putkeen, niin voiko hän katolisen kirkon jäsenenäkään osallistua katoliseen ehtoolliseen seuraavissa tapauksissa:

(a) On ollut evlut tai siviili avioliitossa mutta eronnut. Nyt elää selibaatissa.

(b) On ollut evlut tai siviili avioliitossa mutta eronnut. Nyt elää seksiä sisältävässä seurustelusuhteessa.

(c ) On ollut evlut tai siviili avioliitossa mutta eronnut. Nyt elää sinkkuna, ryhtyen toisinaan satunnaisiin seksisuhteisiin.

(d) On ollut evlut tai siviili avioliitossa mutta eronnut ja sitten mennyt toisen kerran naimisiin siviilissä tai evlut kirkossa. Nyt elää tässä toisessa avioliitossa.

(e) On evlut tai siviili avioliitossa, jossa puoliso on aikaisemmin eronnut toisesta evlut tai siviili avioliitosta.

(f) On eronnut evlut tai siviili avioliitosta, jossa puoliso oli aikaisemmin eronnut toisesta evlut tai siviili avioliitosta. Nyt elää selibaatissa.

(g) On eronnut evlut tai siviili avioliitosta, jossa puoliso oli aikaisemmin eronnut toisesta evlut tai siviili avioliitosta. Nyt elää seksiä sisältävässä seurustelusuhteessa.

(h) On eronnut evlut tai siviili avioliitosta, jossa puoliso oli aikaisemmin eronnut toisesta evlut tai siviili avioliitosta. On sitten mennyt uudestaan naimisiin siiviilissä tai evlut kirkossa. Nyt elää tässä toisessa avioliitossa.

Toinen kysymys: Jos kristitty ei tällaisten syiden takia voi ollenkaan saada katolista ehtoollista, onko hänelle mitään hyötyä katoliseen kirkkoon liittymisestä? Katoliseen messuunhan voi aika pitkälti osallistua, kommuuniota lukuun ottamatta, vaikkei katolisen kirkon jäsen olisikaan.

1 tykkäys
2

Tästä voi nopeasti napata päältä pois kaksi helpointa. Sekä tapauksissa b että c vastaus on kieltävä. Tietääkseni loput kuusi minun pitäisi kysyä joltain, joka on tutkinut asiaa siltä kannalta, mitä kirkko opetti ennen vuotta 1958.

Vuoden 1958 jälkeen asiat muuttuvat niin nopeasti, että kaiken aikaa enemmän asioita tulee sallituksi. Jos yrittäisin jotenkin hahmottaa sitä, niin ajattelisin, että kaikki, mikä tässä hetkessä lisää jonkun onnellisuutta, ottamatta pois kenenkään toisen onnellisuutta, on muuttunut sallituksi.

Periaatteessa on niin, että jos teko on väärä ja sitä katuu, eli toimii sen eteen, että ei tekisi sitä enää, niin sen saa anteeksi ja on siten ehtoolliskelpoinen. Mutta tämä saattaa esimerkiksi edellyttää sitä, että väärin solmitussa avioliitossa pitää olla selibaatissa.

Mielenkiintoinen lisäkysymys on toki siinä, että missä tilanteissa avioliitto, joka ei ole ollut katolinen eli sakramentaalinen, lasketaan avioliitoksi. Koko vastaus noihin kuuteen riippuu kuitenkin siitä, että haetaanko sitä, miten kirkko on aina ennen opettanut, vai jonkinlaista itselle sopivaa tai sosiaalisesti hyväksyttävää ruuvin kireyden tasoa.

3

Mä ajattelin, että katolisella kirkolla olisi tällaisiin tapauksiin joko jokin käytännössä vakiintunut linja tai sitten selkeät opilliset/kirjalliset säännöt. Varmaan tämänkaltaisia juttuja ympäri maailmaa tulee eteen aika paljon. Joka tapauksessa, kat. kirkkohan nämä jollain tavalla päättää, eikä (potentiaalinen) riviseurakuntalainen itse.

4

Ainakin tapaukset a ja f voivat osallistua ehtoolliselle käytyään ripillä. Kumpikaan ei elä synnissä.

1 tykkäys
5

Room.-kat. kirkossa voidaan aina tulkita, että ei luterilainen avioliitto ole oikea, koska se ei ole sakramentaalinen.

6

Katolinen kirkko laskee sakramentaalisiksi avioliitoiksi kahden kastetun ihmisen väliset avioliitot, vaikka niitä ei olisikaan vihitty katolisessa kirkossa. Jos naimisisa olevat kääntyvät katolilaisiksi, avioliittoa ei vihitä uudestaan, niin kuin ortodoksisessa kirkossa tehdään, kun muualla naimisiin menneet liittyvät kirkkoon. Tämä johtuu katolisesta avioliittokäsityksestä. Katolisessa kirkossa puolisot jakavat avioliiton sakramentin toisilleen. Vihkiminen ei ole välttämätön. Ortodoksisessa kirkossa vihkiminen eli kruunauspalveluksen toimittaminen on sakramentin toimitus. Jos ortodoksinen pappi ei ole vihkinyt puolisoita avioliittoon, ei kirkossamme avioliitto ole sakramentaalinen.

Tämä aiheuttaa sen, että jos on avioliitostaan eronnut kääntyessään katoliseksi, ei entisen puolisonsa eläessä saa aviotua uudestaan, jollei ole saanut paavilta nullifikaatiota aiemmalle avioliitolleen. Jos eronnut taas kääntyy ortodoksiksi, hänen aiempia avioliittojaan ei lasketa, vaan kirkkoon liittynyt voi aloittaa ns puhtaalta pöydältä. Molemmissa kirkoissa tietysti avioliiton ulkopuoliset seksisuhteet ovat syntejä, joita täytyy katua, jotta pääsisi ehtoolliselle.

2 tykkäystä
7

Sankarillisin ponnistuksin vastustin kiusausta kertoa, mikä (mielestäni) olisi oikea vastaus kuhunkin kohtaan näin luterilaisehkosta näkökulmasta.

2 tykkäystä
8

Voisiko yleistää niin, että olipa taustalla mitä tahansa kuvioita, niin selibaatissa eläminen oikeuttaa aina katoliselle ehtoolliselle pääsyyn? :thinking:

Ja toisaalta niin, että monissa tapauksissa selibaatissa eläminen on ainoa tapa päästä osalliseksi katoliseen ehtoolliseen? :thinking:

Ja edelleen, monissa tapauksissa peli on menetetty, jos ei satu olemaan selibaatin armolahjaa? :thinking:

Toisaalta Mauriinan viestistä päätellen aina on vaihtoehtona se, että liittyykin ortodoksiseen kirkkoon ja aloittaa “puhtaalta pöydältä”, ja koska ortodokseilla ja katolisilla on jonkinlainen ehtoollisyhteys, niin pääsisi sitä kautta katoliselle ehtoolliselle. Tämä ei kyllä tunnu kovin rehelliseltä peliltä… :grimacing:

1 tykkäys
9

Ei ortodokseilla ja katolilaisilla ole ehtoolllisyhteyttä, siis ainakaan vielä. Uskon kyllä, että aikaa myöten kirkko yhdistyy.

10

Ai, mulle on sitten jäänyt tässä virheellinen käsitys. Olin jostakin ollut lukevinani, että tietyissä erikoistapauksissa, lähinnä ylivoimaisten käytännöllisten esteiden tapauksessa, ortodoksit ja roomalaiskatoliset voisivat osallistua toistensa ehtoolliselle.

1 tykkäys
11

Katolilaiset saivat Pohjois-Suomessa käydä ortodoksisella ehtoollisella, mutta ortodoksilla ei ole ollut vastaavaa oikeutta. Nykyään katolilaisilla on kirkko Oulussa, joten kyseistä tarvetta ei enää ole, eikä lupa ole enää voimassa.

1 tykkäys
12

Mistä tämä tieto on peräisin? Tietääkseni katolisen kirkon seksuaalietiikka ei ole muuttunut vuoden 1958 jälkeen. Ja jos olisi, se voitaisiin lukea vuoden 1997 Katolisen kirkon katekismuksesta.

13

Ehtoollisyhteys on äärimmäisen tärkeä, mutta vaikken room.katolinen olekaan, karsastan tällaista hyödyn näkökulmaa. Jos pitää omassatunnossaan oikeana liittyä kirkkoon, niin omantunnon pitäisi myös osoittaa, että se on oikein myös siinä tapauksessa että se aiheuttaa ajallista kärsimystä.

1 tykkäys
14

Katsot asiaa jotenkin eri näkökulmasta kuin minä. Minä en tiedä onko ihmisen oikein tai hyödyllistä liittyä kat. kirkkoon, jos hän ei kuitenkaan voi saada ehtoollista. Sitähän minä juuri kyselen. Syvimmässä mielessä, jos jokin on hyödyllistä, se on oikein, ja jos jokin on oikein, se on hyödyllistä. Silloin on tulisi tietenkin tehdä niin (eri asia tekeekö käytännössä, mutta pitäisi).

Tämä eronneiden kommuuniokysymys on kiinnostavaa ihan yleiselläkin tasolla, koska tällaisia tapauksia on varmasti paljon, ja se, kuinka kirkko (ja kirkkokunnat) käsittelevät jäsentensä syntejä, on teologisesti kiinnostavaa.

15

Ihmisen ei ole tarkoitus olla seksuaalisuutensa vietävissä. Seksi sinänsä ei ole tarve, kuten syöminen tai ulostaminen. Jos se ei ole hallinnassa, niin silloin sen avulla yleensä yritetään uskoa jotain, mikä ei pidä paikkaansa. Freud väitti, että ihmiset puhuvat Jumalasta kun eivät voi puhua seksistä. Jotenkin kai että ihminen on luotu seksuaalista nautintoa varten, mutta Jumala edustaa kaikkea, mikä estää sitä toteutumasta. Todellisuudessa asia on päinvastoin, että ihmiset yrittävät löytää seksistä sitä tarkoitusta tai merkitystä, minkä voi löytää vain Jumalasta.

Paavi Juha Pauli II:n ruumiin teologia käytännössä oikosulkee tämän sillä tavalla, että seksissä olisi sen mukaan suoraan kyse Jumalasta tai Jumalassa kyse seksistä. Täysin harhaista ja pakanallista, mutta väistämättä katolisuudesta kiinnostuneet tulevat kuitenkin törmäämään tähän. Niin ja asiaan liittymättömämän nippelitietona se, että kyseisen teatterimiehen nimi paavina ei tule apostoleista, vaan Vatikaani II:n paaveista.

Selibaatti ja yleensäkin seksuaalisten kiusausten voittaminen tulee käsittämättömän paljon helpommaksi jos on säännöllinen rukouselämä. Kirkon opettajaksi julistettu Pyhä Alphonsus Liguori on sanonut, että joka rukoilee paljon, pelastuu varmasti; mutta joka ei rukoile, on varmasti kadotettu. Eli jokaisella, joka katolisesti ajatellen aikoo edes pelastua, on käsitys siitä, miten seksuaalisuuden ei tarvitse antaa viedä itseään.

3 tykkäystä
16

Seksistä on todella tehty tarve joka tulee tyydyttää, heti välittömästi, ajoittain. Seksuaalisuus voi myös olla ongelmallista parisuhteessa monista eri syistä. Mitä oikeastaan seksuaalinen luonnollinen halu on jos se ei ole tarve. Miten määritellään halun ja tarpeen ero ja onko niillä jokin yhteinen rajapinta.

17

Sanoisin, ettei tuossa ole riittävää tietoa asian ratkaisemiseksi kaikissa tapauksissa. Selibaatissa elävä voi periaatteessa aina käydä kommuuniolla, samoin tuo henkilö, jolle sattuu ”ajoittaisia hairahtumisia”, kunhan hän on viimeisimmän sellaisen jälkeen käynyt ripillä aidosti katuen ja tilaisuuksia moiseen jatkossa välttäen.

Edellisten avioliittojen vaikutus ei kuitenkaan tyhjene siihen, ovatko ne evlut- tai siviilivihkimisiä, vaan asia riippuu vielä siitä, oliko henkilö kastettu, mitä hänen oma kirkkokuntansa hyväksyy päteväksi avioliitoksi yms. Lähtökohtaisesti esimerkiksi kahden kastamattoman siviiliavioliitto ei kiinnosta kirkkoa ollenkaan, koska sellaisen saisi kasteen yhteydessä purkaa joka tapauksessa.

H-kohta näyttäisi sellaiselta, jossa avioliitto voitaisiin hyväksyä katoliseksi, sakramentaaliseksi avioliitoksi. Siinä nimittäin henkilön ensimmäinen, päättynyt avioliitto on automaattisesti epäpätevä, koska sen toinen osapuoli ei katolisesta näkökulmasta ollut vapaa solmimaan sitä.

18

En tiedä onko tämä vähän sivupolku ketjun aiheesta, mutta sanon silti. Jaottelu ajoittaisiin hairahduksiin ja pysyvämpään synnissä elämiseen on toisaalta ihan järkevä, mutta toisaalta tuottaa ongelmia. Avioliitto- ja seksuaalisuuskysymyksissä nimittäin henkilö, joka elää vakiintuneessa ja uskollisessa avoliitossa tai eron jälkeen uudessa uskollisessa avioliitossa, on elämäntavaltaan ikään kuin lähempänä kristillisen avioliiton ihannetta kuin tuo hairahtelija. Silti joissain kirkkokunnissa avoliittolainen tai eronnut ja uudestaan avioitunut ovat ehtoollisyhteyden ulkopuolella ja luokitellaan johonkin pahempaan syntisyyskategoriaan, hairahtelija taas joka kerta kaduttuaan on OK ehtoollisyhteyteen. Näen tässä tietynlaisen ristiriitaisuuden ja potentiaalisen ongelman, vaikka en osaakaan suoraan sanoa, miten se pitäisi ratkaista optimaalisimmin.

19

Absoluution eli synninpäästön ehtona on vakaa aikomus muutokseen, tai kolmannella kotimaisella “firm purpose of amendment”. Eräällä tavalla asia on ihmisen ja Jumalan välinen. Eräällä tavalla ripin vastaanottavalle papille tulisi kertoa, että ongelma on toistuva.

Jos ripin vastaanottava pappi näkee selvästi, että vakaata aikomusta muutokseen ei ole, niin hänen pitää evätä synninpäästö. Tai sitten antaa mitätön synninpäästö, joka ei vapauta ripittäytyjää, mutta tekee papin osalliseksi hänen syyllisyydestään ja mahdollisesta kommuuniosta häväistyksen. Jos ripittäytyjä ei kerro näitä puolia asiasta, pitää papin tiedustella niitä.

Ongelma on siinä, että nykyään katolistakin ehtoollista pidetään jonkinlaisena oikeutena tai joukkoon kuulumisen rituaalina tai kirkon jäsenetuna. Elämä on täynnä valintoja. Se ei ole minulle yhtään helpompaa hyväksyä kuin kenellekään muullekaan. Pyhityksen tarkoitus olisi palvella tätä tosiasiaa, eikä missään tapauksessa tarjota mahdollisuutta sen kiertämiseen. Hyvä pappi toimii siten, että auttaa tässä valinnan tekemisessä ja valinnan todellisuuden ymmärtämisessä.

Tästä syystä evankeliumi puhuu vallasta sitoa ja päästää (Joh. 20:23). Tästä syystä avaimia on kaksi. Jos asia olisi jotenkin mekaaninen, niin silloin väistämättä siitä löytyisi porsaanreikiä. Mutta kun kyse on tilaisuudesta ja tahdosta tehdä oikein, jossa papin tarkoitus on toimia apuna kaikilla tiedoillaan ja taidoillaan.

Yksi on vielä se, että ei katumusta pidä arvioida pelkästään eikä ensisijaisesti sillä, että tuntuuko siltä, että juuri nyt kaduttaa. Jossain vaiheessa kalenteri kertoo, että onko kaduttanut oikeasti. Mutta se ei kerro jos ei siihen halua katsoa. Papin ja kirkon tarkoitus on auttaa katsomaan.

Ajattelen vielä kardinaalihyvettä nimeltä oikeus eli iustitia. Se ei tarkoita sitä, että mitä kukin on oikeutettu saamaan. Vaan sitä, että tietää antaa kaikille sen, mikä heille kuuluu. Ensisijaisesti kuitenkin Jumalalle. Yksi tällainen Jumalan oikeus on etusija puolisoon tai seksuaalisuuteen tai sosiaaliseen asemaan tai yhteenkuuluvuuteen nähden.

Tästä tuli vähän saarnaavan kuuloinen viesti. Mutta luulen silti, että kaikki nämä ovat katolisen ajattelun perusteita, jotka tulevat vastaan kirkon traditiota kunnioittavassa opetuksessa.

20

(h) On eronnut evlut tai siviili avioliitosta, jossa puoliso oli aikaisemmin eronnut toisesta evlut tai siviili avioliitosta. On sitten mennyt uudestaan naimisiin siiviilissä tai evlut kirkossa. Nyt elää tässä toisessa avioliitossa.

Mutta jos ensimmäisen puolison edellinen avioliitto oli katolisesta näkökulmasta epäpätevä, niin silloin kaiketi hänen seuraava avioliittonsa saattoi sittenkin olla katolisesta näkökulmasta pätevä.

Omasta puolestani kyllä vähän vierastan näitä pohdintoja, koska jos ihminen on aikaisemmin ihan tosissaan ja vilpittömästi ajatellut menevänsä naimisiin, niin kuinka hän voi oman sisäisen johdonmukaisuuden säilyttäen myöhemmin ajatellakin, ettei kyse ollut avioliitosta laisinkaan?

Lisäksi minua vähän häiritsee se, että näissä pohdinnoissa esiaviollisilla ja muilla avioliiton ulkopuolisilla suhteilla ei ole mitään merkitystä, vaan ainoastaan muodollisesti solmituilla avioliitoilla. Luomiskertomusta (1. Moos. 2:24) ja Jeesuksen kommenttia siihen (Matt. 19:5-6) tulkitsen kuitenkin niin, että seksuaalinen yhtyminen merkitsee avioliittoa. Toki myöhemmin kehittyneillä yhteiskunnallisilla ja uskonnollisilla avioliittoinstituutioilla on myös merkitystä, mutta lähtökohta ei ollut niissä.

En ota ihan annettuna selviönä, että edellinen tapaus olisi vähemmän syntinen kuin jälkimmäinen tapaus. Tämä on vaikea kysymys, ja kaikki lukemani perustelut puoleen ja toiseen vaikuttavat minusta heikoilta.

Lisäys: Sinänsä mielenkiintoista muuten, että evlut kirkon opetuksen ja käytännön suhteen näiden asioiden pohtimisessa ei ole mitään mielenkiintoa, koska kaikki käy ja kaikki pääsevät ehtoolliselle.