Kai se nyt jotenkin kiinnostaa? Katolisen kirkon katekismuksen mukaanhan kastamattomienkin välinen avioliitto on todellinen (alakohta “Avioliitto luomisjärjestyksessä”, 1603-1605). Yleisesti ottaen avioliitto on purkamaton (1614). Ja näinkin (lihavoinnit minun lisäämäni):
Tuossahan asetetaan rinnakkain “pätevä” avioliitto, jollainen lienee kastamattomillakin, ja “kristittyjen välinen” avioliitto, joka on pätevän avioliiton erikoistapaus. Minusta tuo kohta 1638 sanoo, että myös kastamattomien välinen avioliitto on elämän mittainen. Miksi sellainen liitto purettaisiin, jos pariskunta tai toinen heistä myöhemmin menee kasteelle? (Tosin kohta 1640 sanoo, että “kastettujen välillä” solmittua ja täytäntöön pantua liittoa ei voi purkaa, mikä panee kysymään, voiko kastamattomien liiton purkaa ja millä perusteella.)
Tätä pohdin itsekin. (Seuraavassa rajoitan tarkastelut tietenkin vain heteroseksuaalisiin suhteisiin.) Edustat ns. kopulateoriaa, jonka mukaan yhdyntä saa aikaan avioliiton. Siis jos teinipoika ja -tyttö ovat yhtenä iltana yhdynnässä, he ovat sitten Jumalan silmissä elinikäisessä avioliitossa, vaikka eivät ikinä enää tapaisi. Mutta jos moniavioisuutta ei hyväksytä, joudutaan seuraaviin sääntöihin: 1) kahden ei-aviossa olevan ensimmäinen yhdyntä saa aikaa avioliiton heidän välilleen; 2) jos toinen yhdyntäkumppani tai molemmat on ennestään aviossa jonkun muun kanssa, yhdyntä ei saa aikaan avioliittoa, vaan on aviorikos.
Tästä on sellainen käytännön seuraus, että varsin harva voi enää tietää, kuka on avioliitossa kenenkin kanssa. Jos A on ensimmäistä kertaa elämässään yhdynnässä B:n kanssa, syntyy avioliitto, jos B ei ole aviossa. Mutta mistä A voi tietää, onko B ollut joskus yhdynnässä jonkun muun kanssa? Oletetaan, että B on joskus ennen ollut yhdynnässä C:n kanssa. Jos C oli tuolla hetkellä aviossa jonkun muun, D:n, kanssa, niin B:n ja C:n välille ei synny avioliittoa, muuten syntyy. Jos C siis oli aviossa D:n kanssa, B ei ole aviossa C:n kanssa, ja silloin B on vapaa menemään avioon A:n kanssa, ja A ja B ovat sitten aviossa. Mutta mistä A voi tietää, onko B ollut aiemmin yhdynnässä? Tai jos A tietää B:n ja C:n aiemmasta suhteesta, mistä A – tai edes B – voi tietää, onko se suhde luonut avioliiton vai ei?
Jos (ja kun) ihmisillä on taipumusta irtosuhteisiin, voi helpostikin olla ajassa taaksepäin ulottuva yhdyntätapahtumien ketju A-B, B-C, C-D, D-E, jne. (mielivaltaisen kauas menneisyyteen), joista mikä tahansa voi perustaa tai olla perustamatta avioliiton; ja jos yksi yhdyntä perustaa avioliiton, ketjussa ajallisesti seuraava ei sitä perusta, mutta sitä seuraava taas perustaa. Jumala yksin pystyy pitämään kirjaa yhdynnöistä, joten hän yksin voisi tietää, kuka on avioliitossa kenen kanssa.
Minusta kristittyjen on käytännön syistä pitäydyttävä suurin piirtein katolisen kirkon avioliittokäsitykseen, jossa avioliittoon tarvitaan molemminpuolinen suostumus institutionaaliseen liittoon, ei pelkkä yhdyntä.
Tähän tilanteeseen kuuluva ns. Paavalin etuoikeus on selitetty juurta jaksoin esimerkiksi täällä. Paavali antaa 1.Kor 7:15 luvan purkaa avioliitto, jos kastamaton osapuoli ei halua jatkaa avioliittoa uudessa tilanteessa.
Sitä yritin tuossa viestiä, että nähdäkseni tuo varhaisempi liitto on automaattisesti epäpätevä, jolloin nykyinen, myöhempi liitto näyttäisi pätevältä. Sitä en osaa sanoa, tarvittaisiinko tuohon jokin kanoninen prosessi, vai voisiko kirkkoherra vain todeta tilanteen kirkkoon liitettäessä.
Non sequitur. Ne, jotka eivät ole pysyneet ensimmäisen seksikumppaninsa kanssa, ovat avioliittoon kelpaamattomia. Siis tässä tiukimmassa ja varsinaisessa mielessä he eivät ole aviossa kenenkään kanssa eivätkä koskaan voi olla. Nykyaikana, yleisen seksuaalimoraalin rappeuduttua, suurin osa ihmisistä lienee tällaisessa tilanteessa. Kuinka näiden ihmisten sitten pitäisi kristittynä elää ja kuinka kirkon (katolisen tai minkä tahansa) pitäisi heihin suhtautua, on äärimmäisen vaikea kysymys. Mutta minusta ihmisellä ei enää tässä tilanteessa ole sitä vaihtoehtoa, että hän voisi mennä naimisiin tai olla naimisissa Genesiksen ja Jeesuksen tarkoittamassa tiukimmassa ja varsinaisessa mielessä.
(1) Puolison ensimmäinen liitto, joka päättyi eroon.
(2) Päähenkilön liitto puolison kanssa liiton (1) jälkeen. Tämäkin päätyi eroon.
(3) Päähenkilön liitton jonkun toisen henkilön kanssa liiton (2) jälkeen.
Jos (1) oli pätevä, niin (2) on “automaattisesti” epäpätevä, ja näin ollen (3) olisi pätevä. MUTTA, jos (1) oli epäpätevä (esim. kastamattomien siviiliavioliitto), niin silloin (2) voikin olla pätevä, ja näin ollen (3) olisi epäpätevä.
TV2:n päättely on kyllä sangen johdonmukaista. Ei olisi mitenkään mieletöntä tulkita Raamattua noin. Kristityn kannalta merkittävä kysymys olisi kuitenkin se, onko ero sellainen synti, jonka anteeksi saatuaan voi aloittaa puhtaalta pöydältä. (Minusta on oltava niin, sillä muuten esim. Paavalin lupaus siitä, että ei-kristityn puolison hylkäämä on “vapaa”, jää aivan tyhjäksi horinaksi.)
On totta, että kaikki suuret kirkkokunnat keskittyvät pelkästään institutionaalisesti solmittuun avioliittoon. En pidä sitä ongelmattomana. On aika paljon asioita, joita Raamatussa ei ihan suoraan ja eksplisiittisesti sanota, ja joudumme olemaan epäsuorien päätelmien ja kirkkokuntien opetuksen varassa. Tässä minulla ei ole kirkon opetusta tukena, mutta Raamatusta on mielestäni vaikea löytää kunnollisia perusteita millekään muulle näkemykselle.
Minusta on selvää, että puhtaalta pöydältä ei enää voi aloittaa. Mutta se voi olla mahdollista, että voi aloittaa riittävän kelvolliselta pöydältä. Täydellisen puhtaiden tai “kaikki-tai-ei-mitään” tyyppisten ratkaisujen etsiminen ei tässä mielestäni ole hedelmällistä.
Kastamattomien siviiliavioliitto on sinänsä pätevä, mutta siitä huolimatta Paavalin etuoikeuden nojalla purettavissa, jos jompikumpi osapuolista ottaa kasteen. Jos tosiaan tuollaisesta tapauksesta olisi kyse “puolison” ensimmäisen liiton osalta, niin “päähenkilö” tuskin saisi liittoaan helposti siunattua. Kuten sanoin, listassasi ei ole riittävästi tietoa näistä tapauksista, että voisi sanoa mitään varmaa.
Lisäksi on tietysti liuta muita asioita, jotka katolisen kirkon silmissä ovat avioliiton esteitä, mutta eivät maistraatin tai evlut-kirkon, ja tällaiset tutkimalla mikä tahansa näistä tilanteista saattaisi olla ratkaistavissa kanonisen prosessin kautta. Tai sitten ei.
Kysymyksen vastaus riippuu siitä, miltä suunnalta sitä katsotaan. Oman näkemyksensä mukaan katolinen kirkko on Vapahtajan itsensä perustama yhteisö, jolla yksin on hallussaan kristillisen opin koko täyteys, ja jonka jäsenyys on pelastukselle välttämätön. Jos pohtija on tästä osiosta samaa mieltä, hän saa hyödykseen ainakin moraalisen varmuuden siitä, että on oikeassa ”porukassa”. Jos hän ei ole samaa mieltä, niin hän varmaankin ratkaisee kysymyksen omista lähtökohdistaan. Kyllä näitä ilman sakramentteja liittyjiä meillä ajoittain on.
Ortodoksisessa kirkossa, jos saan sanoa, kun on kysymys katolisesta kirkosta, toiseen ja kolmanteen avioliittoon vihkimisen kaavassa on katumuksellinen sävy. Näin päästään kuitenkin kristilliseen avioliittoon, joka on sakramentti.
Tämä historiallinen ehtoollisyhteys muistetaan ns. Oulun unionina: katoliset saivat piispojen sopimuksella löydät ehtoollisella ortodoksisessa kirkossa, kunnes Ouluun perustettiin katolinen seurakunta ja rakennettiin oma kirkko.
Joitan yksittäistapauksia jossain päin Suomea lienee edelleen, missä katolinen voi käydä ortodoksisella ehtoollisella, koska oma kirkko ja seurakunta ovat todella kaukana…
Oikeastaan tarkoitin Jumalan edessä puhtaalta pöydältä. Siinä ei minusta oikein voi olla välimuotoa. Ts. en usko Jumalan sanovan: “Ok, ei se nyt niin hyvä juttu ole mutta kyllä minä liittonne kelpuutan avioliitoksi, saatte jonkinlaisen siunauksen ehkä.”
Inhimilliseltä kannalta tietenkin on aina kannettava väärinteon seurauksia tavalla tai toisella.