Minusta on kivaa että katolisissa kirkkorakennuksissa saa toteuttaa noita hyväksyttyjä kansanhurskauden muotoja eikä niiden kanssa tarvitse olla niin tiukkana kuin liturgian toimittamisessa (kirkoissa ei saa kuitenkaan tehdä ihan mitä tahansa hurskasta toimintaa, näitä hyväksyttyjä hurskauden muotoja on eri maissa ja kulttuureissa omansa). Nauhojen käyttäminenkin on vaan elävöittänyt tilanteita, missä itse olen ollut. Nauhoilla on musiikkia ja Ruusukon ollessa kyseessä, mukavia salaisuuden mietiskelyitä. Miksipä niitä ei käytettäisi, varsinkin tilanteessa joissa ei ole ketään elävän musiikin soittajaa, tai että nauhalla olevaa mietiskelyä ei löydy mistään kirjasta josta sen voisi joku lukea.
Ehkä se nyt ei vastaa historiallisen liturgisen palveluksen arvokkuutta, mutta minusta vilpittömyys ja aito kiinnostus rukoukselliseen toimintaan ajaa kirkkaasti ohi historiallisen arvokkuuden tavoittelun, kansanhurskaudessa, liturgia on eri asia.
Mutta minä olenkin “ihan pilalla” kun olen tottunut siihen latinokitaranrämpytysmeininkiin katolisessa kirkossa. Marakassit ja bongorummutkin on minusta ihan ok. 
Huoh, onpa taas ikävä ulkomaille kotiseurakuntaan. Täytyy sanoa että suomalainen katolinen meininki on kyllä ihan liian pönöttävää mun makuun, mutta hyvä jos enemmistö tykkää.