En itse usko ortodoksisten käytäntöjen parhauteen kaikissa asioissa. Hallinto ja kulttuuri toimii uskoakseni monella muullakin tavalla.
Sen sijaan on vedettävä jotain rajaa siihen mikä on väärää askeesia ja mikä oikeaa. Oikea askeesi on sitä että luonnollisten asioiden on saatava tapahtua ihmisen elämässä, tavoitellaan luonnollisten tarpeiden mukaisia toimintoja, ei yli- eikä alimäärin, ellei henkilöllä ole selkeää omaa halua ja inspiraatiota kilvoitella jollain erityisellä tavalla.
Seksistä olemme paljon viime aikoina eri ketjuissa kirjoittaneet.
Omat kirjoitukseni ovat varmasti herättäneet joissakin aika paljon närkästystäkin.
Edelleen olen sitä mieltä että kristillinen kulttuuri, varsinkin kristillinen kulttuuri lännessä, keskittyy liian paljon luonnollisen seksuaalisuuden rajaamiseen johonkin kuvitteelliseen kristillisen askeesin lokeroon.
Ei, en tarkoita sitä että kristitty saisi harjoittaa seksiä milloin, missä ja kenen kanssa tahansa, mutta tarkoitan sitä että jokaisella ihmisellä on oikeus toteuttaa seksuaaliviettiään sitoutuneessa elämänkumppanuussuhteessa oli se sitten kristillisesti siunattu avioliitto tai ei.
Kun seksuaalisuus tapahtuu siten että kenenkään oikeuksia tai fyysistä koskemattomuutta ei loukata, ja seksuaalisuus ilmaisee sitoutumista ja rakkautta, on seksuaalisuus hyvää ja luonnollista. (Tiedän että määritelmäni ei ole aukoton, mutta se ei ole nyt minun tärkein asiani tässä viestissä.)
Katolisessa kirkossa on tiedetty että pappien selibaatti ei ole ainoa ratkaisu pappien elämänvalinnaksi. Silti niin on toimittu jo pitkään. En usko että selibaatti tekee kenestäkään hyväksikäyttäjää, mutta on väärin että mies joka tuntee kutsumusta papiksi, joutuu näin tiukasti valitsemaan avioliiton ja pappeuden välillä, kun kristillinen traditio ei kiellä pappeutta avioliitossa olevalta mieheltä.
Katolisessa kirkossa avioliitosta on tehty myös liiallinen askeesitavoite, sekään ei ole kristillisen tradition mukaista. Meillä on paljon kirkon opettajien kirjoituksia joissa seksuaalisuus kuvataan lähtökohtaisesti synnillisenä, mikä ajatus on mielestäni suuri virhe ja johti aikoinaan sellaisiinkin ihmisyyden tiettyyn muottiin pakottamiseen kuin pappien itsensä kuohitsemiseen.
Uudelleen avioitumista en tässä niinkään kommentoi, vaan esimerkiksi sitä että kun kirkkoon kuuluva löytää elämänkumppanin, hänen pitäisi voida vakuuttaa elämänkumppani kirkollisen avioliiton tärkeydestä, muuten heidän välisensä seksuaalisuus katsotaan avioliiton ulkopuoliseksi.
Uudelleenavioitumiseenkin on kristillisellä kirkolla ollut muitakin vaihtoehtoja kuin katolinen käytäntö joka varmasti on ollut pitkäaikaisena ahdistuksena monille katolilaisille elämän yllättävissä tilanteissa.
Kirkon asettamien hyvän elämän rajojen tulisi olla kristillistä askeettista elämää tukevia ja kannustavia, eikä sellaisia joissa ihmisten ihmisyyttä venytetään niin pitkälle, että ihmiset joutuvat taistelemaan omaa luonnollista ihmisyyttään vastaan.
(En tarkoita nyt tässä viestissä puolustaa mitään seksuaalivähemmistöjä, siitä keskustelemiseen on toisia ketjuja. Tahdon vain sanoa, että jokaisessa ihmisessä on tavalla tai toisella [jotkut harvat ovat täysin onnellisia ilman elämänkumppanuussuhdetta ja seksiä] luonnollinen kaipuu luoda elämänkumppanuussuhde ja toteuttaa luonnollista seksuaalisuuttaan.)
Seksuaalisuuden rajaaminen tiukoin määrittelyin (kannatan sitä että tietyt itse valitut elämäntilanteet ovat samalla lupauksia selibaatista) säännöin, tilanteessa missä ei ole mitään syntiä tehty vaan harrastettu seksiä. Pelkästään se, että seksi on tapahtunut avioliiton ulkopuolella ei tee seksistä syntiä, se on ainoastaan kristittyjen keskinäistä askeesisäännöstöä vastaan. Kristityille voitaisiin opettaa että jos he toivovat olevansa soveltuvia osallistumaan maailman edestä kannettavaan uhriin, heidän tulee elää tietyllä tavalla. Jos he eivät siihen tule osallistumaan, heidän tulee silti noudattaa lähimmäistä rakastavia ja kunnioittavia tapoja.
Meillä on aivan varmasti ollut ensimmäisinä kristillisinä vuosisatoina esimerkiksi aviopareja joista toinen on ollut kristitty ja toinen ei. Onko tässä liitossa seksi katsottu avioliiton ulkopuoliseksi jos sillä ei ole ollut kirkollista siunausta? Emme voi ajatella että jokainen kristitty solmiii elämänkumppanuussuhteen siten että suhteen toinen osapuoli suostuu kristilliseen avioliittoon.
Oliko esimerkiksi pyhä Augustinus avioton lapsi, avioliiton ulkopuolisen seksin tulos? Hänen isänsähän tiettävästi kastettiin vasta kuolinvuoteellaan vaikka äiti Monica oli harras kristitty.
Luostarielämän aiheuttamia psykologisia patoutumia on tutkittu paljon. Ehdottomasti on kielletty nykyään se että perhe pakottaa jäseniään liittymään sääntökuntaan. Sellaiseen elämään joutuminen vastoin tahtoaan on kauhea kohtalo. Aiemmin ja ehkäpä vielä nykyäänkin joissain yhteisöissä vallitsee epäterve ryhmäkuri jossa joutuu vastoin tahtoaan elämään “askeettisesti” mikä on kuitenkin terveen kristillisen askeesin irvikuva. Tällaisia käytäntöjä ei pitäisi kirkon johdon hyväksyä osaksi minkään sääntökunnan sääntöä. Pakollinen neljän seinän sisään sulkeutuminen on nyt viimeisimmäksi, kesällä 2016, otettu pois kirkollisesti hyväksytyistä luostarisäännöistä. Sellainen ei ole kristillistä askeesia mihin ketään voidaan velvoittaa nunnaksi tai munkiksi vihkimisen varjolla.
En ole romuttamassa katolista ja kristillistä moraaliopetusta, vaikka sellaisia kommentteja olen tällä foorumilla saanut. Olen esittänyt ajatuksia siitä miten kristillinen kilvoitus ja askeesi voisivat kukoistaa kun niitä voitaisiin harjoittaa olemalla kokonaisia ihmisiä, sellaisia mitä ihmiset oikeasti ovat, ilman että tarvitsee näytellä olevansa jotain muuta ja tuntea koko ajan riittämättömyyttä.
Ennen kristinuskoa, ja vieläkin, on monessa uskonnossa tapana harjoittaa kovaa askeesia, koska taivas saavutetaan niissä kehittämällä itseään erilaisin tekniikoin. Kristittyjen pitäisi tietää paremmin. Meidän taivaamme on tullut alas ihmisten keskelle, ja me saamme olla ihmisiä, ja ihmisinä ymmärtää yhä enemmän omasta ruumiillisuudestamme, josta tulee kerran pala taivasta. Oppimista ja kehittymistä varmasti kristityilläkin on, mutta mielestäni sen ei pitäisi olla luonnollisen ja kauniin ruumiillisuuden kieltämistä.
Selvästi on paljon ongelmia siinä että ihmiset eivät osaa valita aviopuolisoaan kerralla, on tarvetta useammalle kuin yhdelle kokeilulle. Samoin en usko että pappiskuntamme voi pysyä lukumäärältään suurena ja mieleltään terveenä jos pappeus ei kristillisen tradition mukaisesti ole avoinna myös avioituneille miehille.
Myös raskauden ehkäisy tuntuisi olevan teema jota ei ole vielä loppuun käsitelty.
Nyt viimeisimmäksi paljastuneissa hyväksikäyttötapauksissa ei tietysti ole kysymys siitä että elämänvalinta olisi ollut näille miehille ylivoimainen.
Näissä tapauksissa ei luultavasti ole aiottukaan sitoutua papin elämään vaan on käytetty katolisen kirkon elämäntapoja ja käytäntöjä häikäilemättömästi hyväksi omien tarkoitusperien saavuttamiseksi. Tällainen toiminta kirkon tulee pyrkiä jatkossa kaikin voimin estämään.
